Road Trip II – Uusi-Seelanti

Mikä unenomainen näky! Vehreän laakson pohjalla mutkittelevan joen vesi on niin kirkasta, että sen läpi näkee vedenalaisen maailman joka ikisen yksityiskohdan. Yksinäinen taimenkaunotar lepää poolissaan, ja räikeänvihreät vesikasvit kiemurtelevat viettelevästi joen virtausten mukana. Tuo luonnon aarre on syntynyt monimutkaisten gologisten, ekologisten ja biologisten osatekijöiden herkästä yhdistelmästä satojentuhansien vuosien aikana.

Häkellyttävän sinisen lähteen kautta kulkeva joki putoaa valkokuohuisena varjoisan sanikkaismetsän syliin. Alajuoksun suvantokohdan penkoilla keltaiset kukat paistattelevat päivää. Onnelliset, paksuvillaiset lampaat laiduntavat jokivarren yläpuolisilla vehreillä rinteillä. Iltapäivän aurinko on kuuma, ja huuhtelemme hiet pois lasinkirkkaalla, kylmällä vedellä.

”Dream Sleeper Mini – Our Luxury Escape”

Olimme niin tyytyväisiä Australian Road Tripin kämpperiimme, että valitsimme Uuden-Seelannin reissulle samanlaisen Toyota Estiman. Tosin tuo Spaceshipin vuokraama yksilö oli vähintään 10 vuotta edeltäjäänsä uudempaa vuosimallia. Siinä oli tyylikkäät teippaukset ja se oli huomattavasti suurempi ilo silmälle.

Uudemmassa versiossa kuskin ja pelkääjän penkit kääntyivät ympäri, ja selvästi paremmalle patjapatteristolle jäi runsaammin tilaa. Toisaalta penkkien kääntely ei ollut kovin kätevää. Keittiöosasto oli näppärämpi ja siistimpi, kun monet hankalat pikkukolot puuttuivat, mutta pientä sälää ei enää saanut hävitettyä erilaisiin piiloihin.

Suurin puute uudessa kämpässä oli kattoikkunan puuttuminen. Puutetta korvasivat kunnolla avautuvien takasivuikkunoiden kerrassaan erinomaiset ötökkäverkot. Ikkunat sai pidettyä molemmin puolin auki koko yön, ja tuuli henki mukavasti läpi. Toinen pitkä miinus tuli hinnasta: aussiauto oli maksanut n. 2000 € / n. 40 vrk, kun kiwiautosta jouduimme pulittamaan n. 3000 € / n. 30 vrk!

Joulukuun kotimme oli nimeltään Morfeus, joka on kreikkalaisessa mytologiassa unten jumala ja yksi Hypnoksen 3 pojasta. Legendan mukaan hän pystyi matkimaan kaikkia luonnon ääniä. Kuulimme tosiaan mitä erilaisempia luonnon ääniä joka leiripaikalla, mutta lähtivätkö ne linnuista, puroista ja tuulesta vai oliko Morfeus äänessä kaikki yöt? Myös morfiini on saanut nimensä tuon kreikkalaisjumaluuden mukaan. Siitäkö johtuivatkin monet makoisat unet Morfeuksen ”makuuhuoneessa”?

Vehreää vihreää – kesytettyä ja korvaamatonta

Ensimmäiseksi Uuden-Seelannin leiriyöksi ajoimme Aucklandistä etelään Mangaokeva Scenic Reserve Campgroundille. Leirintäalue oli kauniissa ikivanhan joen muotoilemassa laaksossa, jyrkän hekkakiviseinämän ja luonnontilaisen metsän huomassa. Tuohon lumottuun metsään pääsi joen yli riippusiltaa myöten.

Oli havahduttavaa ajatella, että koko seutu oli ollut samanlaisen, taianomaisen metsän peitossa ennen kuin eurooppalaissiirtolaiset kaatoivat metsät lammaslaitumien tieltä, ennen kuin maan outo, villi luonto kesytettiin ja ennen kuin maahanmuuttajien matkassa tulleet pussinäädät ja muut tuontielukat levittäytyivät saarelle. Tosin maorit olivat tuoneet mukanaan koiran ja polynesianrotan jo 900 vuotta aikaisemmin.

Suuri osa Pohjoissaaresta on parturoitu laidunkukkuloiksi, ja maisema muistuttaa Taru Sormusten Herran Kontua muuallakin kuin turistikohteeksi nousseessa Hobbitonissa. Alkuperäisen metsän tilalle on monin paikoin istutettu montereynmäntyä. Se kasvaa alkuperäisessä kotimaassaan täyteen mittaansa noin 50 vuodessa, mutta saavuttaa samat mitat Uudessa-Seelannissa jo puolessa siitä. Yksitoikkoisten (saati kaadettujen) mäntymetsien päällystämät kukkulat eivät olleet läheskään yhtä upeita kuin paikallisen, pörheän sekametsän peittämät.

Tähtitoukkien valtakunta

Waitomon luolat kuuluvat Pohjoissaaren suurimpiin matkailukohteisiin. Ne ovat veden veistämiä, ja maorikielen sana Waitomo onkin suoraan suomennettuna vesireikä. Alueella on mieletön määrä hiekkakiviluolia, joista suuri osa on yhä kartoittamatta. Vain muutamiin niistä viedään matkailijoita, ja ne ovat pääosin parin suuren suvun hallussa.

Odotimme paljon ihmisiä, mutta Ruakuri-luolan turneelle ilmoittautunut ryhmä oli tulossa jostain kauempaa eikä ehtinyt perille ajoissa, joten saimmekin yksityisopastuksen! Maorit ovat käyttäneet luolan luonnollista sisääntuloaukkoa hautapaikkana, joten se on heille pyhänä paikkana rauhoitettu. ”Porauduimme” luolaan näyttävän ja kostean, spiraalin muotoisen ”eteiskammion” kautta.

Ruakuri on Waitomon tunneituista luolista pisin. Se on kapea ja sokkeloinen, kaunis luola, mutta kiiltomatoja siellä asustaa vain harvakseltaan. Luolan kovertanut joki juoksee yhä sen läpi, ja seurasimme välillä pienillä kellukkeilla otsalamppujen valossa jokea laskenutta Black Water Rafting -ryhmää. Homma näytti hauskalta, mutta pelkästään Ruakuri- ja kiiltomatoluolat maksoivat yhteensä melkein sata kiwitaalaa per nuppi (n. 60 €), joten luolajokilauttailu sai nyt jäädä.

Kiiltomadot eli harsosääsken toukat houkuttelevat valollaan hyönteisiä virittämiinsä hämähäkinseittimäisiin siimoihin. Otukset elävät matona 9 koko elämänsä 11 kuukaudesta. Ne käyvät läpi samanlaisen muodonmuutoksen kuin perhoset eli syntyvät munasta, koteloituvat ja syntyvät uudelleen siivekkäinä. Silloin niillä ei ole suuta eikä ruoansulatuskanavaa, vaan siipiveikkojen tarkoitus on vain jatkaa sukua.

Pariutumisen jälkeen naaras munii noin 150 munaa 10–20 munan ryhmiin. Ryhmästä yksi kuoriutuu toukaksi, ja se syö muut munat ympäriltään ensiravinnokseen. Sen jälkeen se ryhtyy virittämään siimojaan kunnon luolakiiltomadon lailla.

Kiiltomatoluola on Waitomon luolista tunnetuin ja suosituin. Siellä pääsee kokemaan oikeaa turistiryysistä. Ryhmämme oli noin 30-henkinen. Onneksi olimme kuulleet faktat luolista ja kiiltomadoista jo Ruakurissa, ja saatoimme keskittyä luolan katseluun. Suuressa ryhmässä oli vaikea seurata selostusta vaikka opas teki parhaansa.

Kiiltomatoluolan kammiot ovat selvästi Ruakurin onkaloita laajempia, mutteivät läheskään yhtä kauniita. Luolakierroksen lopulla astuttiin veneisiin, joissa livuttiin hiljaa ja hiiskumatta pimeissä luolissa, joiden katoissa hehkui kiiltomatoja kuin tähtiä Linnunradassa. Ikävää, tosin ymmärrettävää kyllä, kiiltomatoluolassa ei saanut valokuvata. Kymmenet hohtavat kännykät ja padinäytöt sekä turhaan räpsyvät salamavalot olisivat pilanneet luolan tunnelman totaalisesti, eikä kukaan olisi nähnyt ainuttakaan kiiltomatotähteä.

Katveesta katveeseen

Ajoimme Waikato-joen rannalla olevalle Little Waipa Reserven leirintäalueelle yöksi. Viihtyisä paikka löytyi joen rannalta suuren puun katveesta. Joella sukelteli uudenseelanninsotkia, juovanaamasorsia ja joitakin merimetsoja sekä uiskenteli mustajoutsenperheitä. Puussa pesi ainakin tusina paria varpusia, ja lintujen liverrys täytti ilman. Yhtäkkiä Oskari ihmetteli, että sammakkoko se ruohikossa hyppi, mutta kävi ilmi, että otus oli pesästä pudotettu linnunpoikanen. Raju oli pikkulinnun lyhyen elämän loppu.

Olimme hankkineet suurimman datayhteyspaketin, jonka olimme löytäneet. 2° oli tarjonnut 10 gigaa tietoliikkennettä kuukaudeksi 50 NZD:lla, mikä vastaa 30 €:a. Firma oli kehunut tarjoavansa 98,5 % kattavuuden. Ihmettelimme, miten olimme jo parissa päivässä onnistuneet löytämään puuttuvat 1,5 % katvealueet pelkästään Pohjoissaarelta. Sitten valkeni, että kaikki yhtiöt tarjoavat liki 100 % kattavuutta alueille, jolla ”Kiwis live, work & play” eli ”paikalliset asuvat, työskentelevät ja pitävät hauskaa”. Vain noin puolet koko maasta on katettu langattomalla verkolla, eikä se ollut se puoli, jossa yleensä yövyimme…

Waikato-joen solinaan ja moniääniseen lintujen aamukonserttiin oli mukava herätä, emmekä pitäneet mitään kiirettä. Pitkäksi venyneen aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Blue Springiä, joista olimme saaneet vinkin Ruakurin ”yksityisoppaalta”. Olisi varmasti ollut fiksua pistää töpinäksi aamutuimaan, sillä aurinko porotti pian kuumimmillaan. Joskus on vaan liian mukava olo jaksaakseen olla kovin viisas.

Te Puna – sininen lähde

Putarurun Blue Spring, Te Puna eli sininen lähde, on häkellyttävän kirkasvetinen lähde Waihou-joen varrella. Se on hauras sirpale Uuden-Seelannin Pohjoissaaren puhtaimpia vesistöjä. Siitä pumpataan jopa 70 % maassa myytävästä pullovedestä! (Pumppaamo ei tosin ole erityisen edustava.)

Jokivartta seuraileva polku lähtee Leslie-tien varrelta ja kulkee mahtavien marjakuusta muistuttavien puiden ja valtavien saniaisten lomitse. Intouduimme kuumuudesta huolimatta kiertämään kauneimman reitin lisäksi lyhyen lisälenkinkin. Kävely tuntui kovin mukavalta autossa istumisen jälkeen.

Jatkoimme kohti Pohjoissaaren suurinta turistirysää, Rotovegasiksikin kutsuttua Rotoruaa. Roto tarkoittaa maorikielellä järveä ja rua kakkosta. Rotorua on siis toinen seudun kahdesta järvestä. Alueen asukkaista 35 % on maoreja, ja maorikulttuuri on yksi kaupungin tärkeimmistä vetonauloista. Toinen on ohut, vulkaaninen maaperä, jonka vuoksi alueella on runsaasti kuumia lähteitä. Edellisten lisäksi Rotoruassa järjestetään jos jonkinmoista seikkailuajanvietettä, kuten koskenlaskua, zip-line-kaapeliratoja, maastopyöräilyä ym. Kaupungissa on jopa seikkailupuisto.

Koska olimme päässeet seuraamaan maorikulttuuriesitystä jo Aucklandissä, laskeneet koskia kotomaassa ja testanneet zip-linen Nicaraguassa, suunnittelimme itsellemme ihan oman ilmaisen Rotorua-ohjelman Blue Springin jatkoksi.

Maksullisten aktiviteettien sijaan parkkeerasimme pikniklounaalle Kuirau-puistoon. Keskellä kaupunkia oli kaikille avoin geoterminen puisto, jonka kuumat lähteet olivat turvallisuuden nimissä aidattu. Aitojen takaa voi ihmetellä kiehuvia, höyryäviä ja pulputtelevia, mädältä kananmunalta haisevia kuumia lähteitä. Tuskin ne olivat alueen näyttävimmät, mutta ne riittivät meille tällä haavaa hyvin. Lisäksi puistoon oli rakennettu kuumavesiallas, jossa voi kylvettää jalkojaan. Siinä oli meille Rotovegasia kylliksi ja jatkoimme kohti itärannikon Bay of Plentyä.

Itsenäisyyspäivä kaukana kotoa

Juhlimme Suomen 100-vuotisitsenäisyyspäivän iltaa Matata Conservation -leirintäalueella eteläisen Fijinmeren rannalla avaamalla perinteisin metodein käytetyn uusiseelantilaisen kuohuviinin maittavan aterian seuraksi. Finlandia-hymnin sävelten siivin lähetimme sukulaisille ja ystäville videotervehdyksen miltei maapallon vastakkaiselta puolelta.

Leirintäalue oli luonnonsuojelualueen vierellä. Ympärillä juoksenteli sulttaanikanoja ja muutaman metrin päässä, matalalla merenlahdella käyskenteli kosteikkolintuja, uiskenteli sorsia, ja joku merimetso kuivatteli siipiään kivellä. Rantavallin taakse lyövien surffiaaltojen mahtavaan pauhuun olisi hyvä nukahtaa.

Mutta meihin iski koti-ikävän poikanen, kun luimme saamiamme viestejä ja katselimme padiltä hitaasti päivittyviä kuvia sinivalkoisista tarjoiluista, ystävistä arvokkaaseen tilaisuuteen sopivissa asuissa ja Suomen lipuista presidentinlinnan edessä Kauppatorilla. Mietimme miten sadattuhannet kynttilät tuikkivat lämpöä kotien ikkunoissa siellä kaukana pohjolassa…