¡Viva Nicaragua!

Olen yrittänyt selvittää vierailemiemme maiden menneisyyttä, nykypäivää ja luontoa hiukan syvemmin reissun varrella. Välillä siihen on ollut enemmän, välillä vähemmän aikaa. Nicaragua ei ollut yksinkertainen tapaus. Sen historia on tavallistakin vivahteikkaampi, monisäikeisempi ja vaikeampi kuin monen muun, jopa Latinalaisen Amerikan mittapuussa.

Espanjalaisvalloittajien saapuessa Nicaraot olivat nykyisen Keski-Amerikan kannaksen isoimman valtion alueella asuneista alkuperäisheimoista suurin. Nicaragua-nimen alkuosa on johdettu heistä, ja loppuosan agua, joka tarkoittaa vettä, viittaa suuriin Nicaragua- ja Managua-järviin.

Valloittajat asettuivat siirtomaahansa 1500-luvulla ja pistivät alkuperäisväestön ahtaalle. He perustivat muun muassa nykyisin suositut turistikohteet, Granadan ja Leónin kaupungit. Nicaragua julistautui itsenäiseksi ja liittyi Keski-Amerikan liittovaltioon vasta 1821, ja se irtautui siitä 1838.

Nicaraguaan syntyi 2 puoluetta, liberaalit ja konservatiivit, joiden tukialueina olivat juuri Granada ja León. 1855 yhdysvaltalainen William Walker käytti puolueiden kiistoja hyväkseen ja järjesti itsensä ”hupivaaleilla” Nicaraguan presidentiksi. Paitsi naapurimaat Costa Rica ja Honduras myös muita Keski-Amerikan maita liittoutui ajamaan Walkerin pois Nicaraguasta parin vuoden sisällä.

Yhdysvallat miehitti Nicaraguan 1912, ja sen joukot poistuivat maasta 1925. Kun Nicaraguassa puhkesi sisällissota, USA miehitti maan uudelleen jo vuoden sisällä. Augusto Cesár Sandinon johtama sissiarmeija vastusti miehitystä vuoteen 1933 saakka, jolloin Yhdysvallat vetäytyi maasta. Seuraavana vuonna presidentti Juan Bautista Sacasan hallinto ja kansalliskaarti järjestivät Sandinon pidätyksen ja murhan sekä satojen Sandinon maatalousyhteisön jäsenien teloitukset.

Sotilasvaltaa, diktatuuria ja sisällissotaa

Seurasi ökyrikkaan Somozan suvun sotilasdiktatuuri, jota kesti yli 40 vuotta, 1979 saakka. Suvun valta alkoi hiipua vasta, kun hallitus suhtautui välinpitämättömästi 1972 maanjäristyksen jälkihoitoon ja junaili avustusrahat ”parempiin taskuihin”. Jopa kansalliskaarti ryösteli kauppoja sen sijaan, että olisi suojellut niitä. Somozojen valta päättyi, kun viimeinenkin Somoza ajettiin maanpakoon lyhyen sisällissodan jälkeen 1979. Hänet murhattiin seuraavana vuonna Paraguayssa.

Sandinistit asettivat Nicaraguan johtoon Kansallisen jälleenrakennuksen juntan, johon kuului edustajia erilaisista Somozaa vastustaneista ryhmittymistä. Oikeistolaiset ryhmät erosivat pian juntasta väittäen, että sandinistit sanelivat sen toimintaa. Siitä vasta verinen tohina alkoi. Osin entisiä somozalaisia tukevat, kirjavista ryhmittymistä koostuneet Contrat ryhtyivät sissisotaan sandinistihallintoa vastaan. He saivat tukea Yhdysvalloilta.

Sandinistit vastasivat käynnistämällä yleisen asevelvollisuuden sekä kansallistamalla pankit ja yritykset. He puolestaan saivat tukea muun muassa Kuubalta ja Neuvostoliitolta. Sandinistihallinto panosti myös kansalaisten koulutukseen, ja lukutaito nousikin 50 %:sta 87 :%iin.

Yhdysvaltain presidentiksi nousseen Ronald Reaganin hallinto alkoi tosissaan toimia Nicaraguan hallintoa vastaan. Se muun muassa rahoitti, aseisti ja koulutti Contra-sissejä. Lisäksi se aloitti taloussaarron, joka lopetti maiden välisen kaupan täysin.

Kun USA:n kongressi kielsi Contrien rahoittamisen liittovaltion varoista 1983, Reaganin hallinto jatkoi heidän tukemistaan junaillen heille Iranin asekauppojen tuloja… Sandinistien ja Contrien välisen sodan aikana kuoli arvioiden mukaan 30000–50000 ihmistä, infra kärsi pahoin, ja maan talous upposi syvälle.

Kohti rauhaa ja vakautta – ja uutta yksinvaltaista hallintoa

1984 Daniel Ortega nousi presidentiksi vapaiksi ja oikeudenmukaisiksi kehutuissa vaaleissa. 1990 vaaleihin Nicaraguan oppositiovoimat haalivat Yhdysvaltojen tuella opposition, johon kuuluivat kaikki mahdolliset entisistä somozalaisista kommunistipuolueeseen saakka. Opposition naisehdokas Violeta Chamorro voitti sandinistien Daniel Ortegan ääniosuuksin 55 ja 41 %.

Chamorron jälkeen presidentiksi valittiin liberaali Arnoldo Alemán. Valitettavasti hänen hallintonsa oli umpikorruptoitunut. Alemán nimitti seuraajakseen Enrique Bolañosin, joka valittiin maan johtoon 2001. Alemán tuomittiin myöhemmin kavalluksesta, rahan pesusta ja korruptiosta 20 vuodeksi vankilaan.

Daniel Ortega valittiin uudelleen presidentiksi 2006 vaaleissa 40 %:lla äänistä. Sitten Ortega ilmoitti muuttavansa perustuslakia niin, että voisi jatkaa vielä yhden kauden, ja hänet valittiinkin jatkokaudelle 2011 yli 60 % äänisaaliilla. 2014 maan yksikamarinen parlamentti, Kansalliskokous (La Asamblea Nacional, joka on vahvasti Ortegan puolueen hallussa), antoi hänelle luvan pyrkiä kolmannellekin jatkokaudelle. Ortega voitti 2016 kyseenalaiset vaalit yli 72 % osuudella äänistä. Varapresidentin pestiä hoitaa hänen vaimonsa Rosario Murillo.

Myrskyisä historia on jättänyt jälkensä

Jo ennen 2006 vaaleja Kansalliskokous oli hyväksynyt aborttioikeuden kiristämisen. Nicaragua on yksi maailman harvoista maista, jossa abortti on ykskantaan laiton. Poikkeuksia ei tehdä, vaikka raskaus vaarantaisi äidin terveyden tai se olisi saanut alkunsa rikoksen ja väkivallan kautta.

Nicaragua on Haitin jälkeen Väli-Amerikan toisiksi köyhin valtio ja yksi maailman köyhimmistä. Elinolot ovat tosin parantuneet viimeisten 25 vuoden aikana selvästi mutta epätasaisesti. Pari prosenttia kansalaisista on hyvin rikkaita ja pitää käsissään sitä osaa poliittisesta ja taloudellisesta vallasta, joka ei ole ulkomaisten yritysten hallussa.

Melkein puolet kansasta elää yhä runsaalla dollarilla päivässä. Sähkön saatavuus on huono. Sen huomasi jo San Juan del Surissa aggregaattien röpöttäessä katujen varsilla. Suurin osa energiasta tuotetaan yhä fossiilisilla polttoaineilla, vaikka viime vuosina onkin panostettu uusiutuviin energianlähteisiin.

Puhdasta vettä sai vielä 10 vuotta sitten 9 10:stä kaupunkilaisesta, mutta maaseudulla vain 6 10:stä kansalaisesta. Käymälöiden saatavuus oli parantunut sitä edeltäneiden 15 vuoden aikana maaseudulla mutta huonontunut kaupungeissa. Koko maassa alle joka toisella oli käytettävissään vessa. Nicaragua olikin yksi Suomenkin kehitysyhteistyön pääkumppaneista, kunnes Ortega alkoi osoittaa diktaattorimaisia piirteitä.

Nicaragualaiset ovat ylpeitä maastaan ja sen edistysaskeleista. Oppaamme kertoi jopa epäilyttävän innokkaasti sandinistihallinnon hyvistä aikaansaannoksista: ilmaisesta koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Sen sijaan ikäviä puolia, esimerkiksi naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntymistä sisällissodan jälkeen ei tuotu esille. ”Vallankumous voimisti jo entuudestaan voimassa ollutta kulttuuria, jossa väkivalta korostuu neuvottelun sijaan. Sota on jatkunut sisällissodan jälkeen ideologisella tasolla, ja kansa on edelleen ideologisesti jakautunut.”, kuten Maija Seppälä asiaa valottaneessa Gradussaan kiteyttää.

Vilvoittelemaan järven rantaan

Granadan läheisyydessä on kolme vulkaanista järveä. Manares, Genirzaro sekä järvistä suurin ja tunnetuin, Apoyo, ovat syntyneet tulivuorten kalderoihin eli magmapesäkkeen tyhjenemisen jälkeen romahtaneisiin tulivuoriin. Olimme suunnitelleet lähtevämme Nicaraguan suurimpaan ja Keski-Amerikan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin Managuaan viimeisiksi päiviksemme Nicaraguassa, mutta kuulimme monelta taholta, että ei kannata, että se on ruma ja että siellä on vaarallista – erityisesti matkailijoille. Vaihdoimme suunnitelmaa ja lähdimme Apoyo-järvelle.

Geologisten tutkimusten perusteella oletetaan, että järvi on syntynyt noin 23000 vuotta sitten, kun Apoyo-tulivuoren kraatteri tyhjeni räjähdysmäisesti. Järven rannoilta löytyneiden kalliopiirrosten ja kalderan ulkolaidoilta löydettyjen esineiden ja hautojen perusteella on selvinnyt myös, että intiaanit ovat asuneet alueella ja kalastaneet järvellä.

Tuliperäisten kaasujen lämmittämää vettä pulppuaa yhä kraatterijärven pohjasta. Myrkyllisten aineiden, kuten arseenin pienien määrien vuoksi vesi on ihmisille juomakelvotonta, mutta se sopii erinomaisesti virkistyskäyttöön. Järven vesi on kirkasta ja sen lämpötila on täydellistä: 27–30 °C. Apoyolla vierailijoille tarjotaan uintia, melontaa, vaellusta, sukellusta, lintujen tarkkailua, purjehdusta ja luontoa.

Apoyo-järven luonnonsuojelualue (Reserva Natural Laguna de Apoyo) on perustettu 1991. Se suojelee paitsi vulkaanista järveä myös sen 38 km2 laajuista valuma-aluetta. Järvi on ”suljettu” eli vettä ei poistu jokia myöten. Se on lähes pyöreä kulho, halkaisijaltaan 6,6 km ja 175 m syvä. Pohjavesien määrällä on tärkeä rooli järven vesitasapainossa, ja tutkijoiden mukaan järven pinnan korkeus on pudonnut kymmenisen metriä suunnilleen 30 vuodessa.

Suojelualueella on trooppinen kuiva metsä, jossa tavataan yli 500 kasvilajia. Puiden lisäksi alueella on muun muassa runsaasti ja laaja valikoima kämmeköitä. Eläimistöön kuuluu nisäkkäitä, kuten oravia, pussirottia, muurahaiskarhuja, jaguarundeja sekä möly- ja kapusiiniapinoita, sekä matelijoita, kuten vihreitä leguaaneja ja kuningasboia. Lintulajeja on tavattu yli 230, perhoslajeja 220 ja nilviäislajeja kymmeniä. Myös kalalajeja on useita mukaan lukien kuusi endeemistä kirjoahvenlajia.

Turismin lisäksi paikalliset ovat saaneet elantoa esimerkiksi kalderassa runsaista hohkakivistä, joita on kerätty vaateteollisuuden kivipesua varten. Kannoimme kortemme kekoon, ja varasimme yhdestä kalderan länsirannan lodgesta kämpän kolmeksi yöksi. Myös korkealla kalderan reunalla oli muutama lodge, mutta valtaosa kalderan rannoista oli luonnontilassa.

Rauhaisa ja rento loma ranskalaisittain

Kolme ystävystä matkustelivat pitkin, poikin Etelä-Amerikkaa, työskentelivät maatiloilla ja milloin missäkin. He olivat unelmoineet omasta, ainutlaatuisesta paikasta, jossa voisivat jakaa kokemuksia ja tarinoita. Lopulta he löysivät paikkansa maailmassa. Sen nimi oli Casa Marimba.

Casa Marimba on pieni, neljän huoneen lodge ja kahvila-ravintola Apoyo-järven rannalla. Paikan haltijat luonnehtivat sitä muun muassa sanoin ”…taianomainen ja rauhallinen …  viidakkopaikka, jossa voi unohtaa kaiken, mietiskellä, rentoutua, ihailla, tarkkailla, hämmästyä ja tavata kiehtovia ihmisiä maailman kaikilta kolkilta.”

Lisäksi nuori kolmikko mainostaa, että lodgen ranskalais-nicaragualainen fuusioruoka tehdään paikallisista ja tuoreista aineksista ja heillä on tarjolla kajakkeja, riippumattoja ja mahtavia retkiä. Kaikki oli koottu harkituille ja kauniille nettisivuille, joilta oli helppo tehdä tiedusteluja vapaista huoneista. Setä ja täti Suomesta olivat myytyjä.

Tilavalta ja viihtyisältä, järvituulen vilvoittamalta parvekkeeltamme oli kaunis näkymä palmunlehtikattojen ja puiden lehvästöjen lomitse kraatterijärvelle. Iltaisin auringon kadottua kalderan reunan taakse tähdet syttyivät tuikkimaan syvän mustalle taivaalle, ja paitsi linnut myös tuuli asettuivat nukkumaan.

Tarvitsetko lepolomaa? Lähde Apoyo-järvelle!

Nukuimme hyttysverkona alla, parvekkeen suuret ovet avoinna. Aamuisin monenkirjavat linnut, kuten kolibrit, momotit, turpiaalit ja kuningaskalastajat, aloittivat erilaiset sirkutukset, vihellykset, kuikutukset, säkätykset, liverrykset, luritukset ja piipitykset. Mieleen hiipivät alkukesän aamut Koti-Hannusjärvellä, kun hyönteissyöjät olivat saapuneet etelästä pesimälehtoonsa. Kaikki olisi ollut täydellistä, jolleivät virkaintoiset kylän vahtikoirat ja (todella komeat) kukot olisi (onneksi vain yhtenä yönä) ryhtyneet töihinsä hiukan turhan aikaisin.

Muutenkaan ihan kaikki mainosteksteissä luvattu ei käynyt toteen. Kajakeissa oli reiät, ja ranskalais-nicaragualainen fuusioruoka tarkoitti sitä, että kun ranskalainen kokki oli paikalla, saimme poikkeuksellisen erinomaista ruokaa, mutta kun hänellä oli vapaailta, ja nicaragualainen keittiöapulainen oli vuorossa, saimme käsittämättömän onnetonta sapuskaa…

Mutta se oli pientä. Oli mukavaa seurata, miten lodgen henkilökunta nautti työstään ja osasi pitää hauskaa työn ohessa. Keittiömökistä kuului tuon tuosta kikatusta ja naurunremahduksia, ja koko reissumme pieneen parhaimmistoon kuuluneen herkullisen pihvin kyytipojaksi ottamiemme punaviinilasillisten jälkeen jämäpullo jaettiin keittiössä touhuavien kesken. He muistivat kokoontua juhlavasti kilistämään.

Myös kyläläiset nauttivat järvestään ja kävivät ahkerasti uimassa muun muassa tyhjän naapuritontin rannassa. Sunnuntaiaamuna vaikutti siltä, että koko kylän väki olisi kokoontunut sinne. Äänentoistolaitteita testailtiin ja soitettiin musiikkia. Ihmettelimme, minkämoista juhlaa Sunday, Fundaylle oltiin järjestämässä. Pian selvisi, että käynnistymässä oli jumalanpalvelus!

Pastori kiitteli Jumalaa vedestä hurmoskokoustyyliin. Hän puhui pitkät pätkät ja lauloi mikrofoniin. Välillä koko seurakunta liittyi kuoroon. Vaikutti siltä, kuin katolinen kirkko olisi ominut  kevätpäiväntasauksen ja kuivan kauden lopulla pidetyt saderituaalit intiaaneilta.

Sateista puheen ollen: Apoyo-järvi on todennäköisesti vielä kauniimpi syksyllä, sadekauden lopulla. Silloin kalderan laidat ovat varmasti lehtevät ja vehreät. Nyt ne olivat kuivat ja ruskeasävyiset muualla kuin aivan hoidettujen lodgien kohdalla, mutta lehdistä paljaat soihtupuut sen sijaan kukkivat upeasti.

Suurimmaksi osaksi lodgemme oli luvatun veroinen. Parvekkeellamme sai todellakin mietiskellä, rentoutua, ihailla, tarkkailla jne. kaikkea, mitä pihalle sattui osumaan. Puissa kiipeili pitkähäntäisiä oravia ja istuskeli tavanomaisten näköisten lisäksi mitä mielikuvituksellisempia lintuja. Mölyapinat kuuluttivat reviiriään aamuin, illoin. Järven vesi oli kirkasta ja täydellistä. Tummahiekkainen ranta kutsui kävelyille ja uimaan. Se oli sopiva päätös Latinalaisen Amerikan kiertomatkallemme.