Viro – vaikne hooaeg

Kerrassaan onnellisen oloista ylämaankarjaa laiduntaa laakealla rantaniityllä! Samalla nuo sarvipäiset karvaturrit hoitavat hyvin tärkeää tehtävää. Ne pitävät yllä perinteistä maatalousmaisemaa ja luonnon monimuotoisuutta. Ilman niitä tämäkin ranta olisi liki läpitunkematonta pusikkoa, kuten valtaosa Saarenmaan rannoista.

Vaikka kapea tie mutkittelee vain muutaman metrin päässä vesirajasta, meren läheisyydestä ei olisi aavistustakaan, jollei navigaattori sitä paljastaisi. Saamme ajella rantateillä aivan omassa rauhassa. Myös hoteilleissa, majataloissa ja muissa majoituspaikoissa on tilaa. Syyskuun lopussa on jo hiljainen sesonki – vaikne hooaeg, ja pääsemme nauttimaan kesäkautta keveämmistä hinnoista. Toki täytyy varautua myös kesäkelejä yllätyksellisempiin sääoloihin.

Meren yli etelään

Tummanpuhuvat pilvet roikkuvat hämärän Suomenlahden yllä. Blekholmenin ja Klippanin jäätyä taakse sujahdamme Kustaanmiekan kapeikosta. Pian ohitamme Harmajan ja vastikään remontoidun Helsingin kasuunin. Vaikka vaahtopäisten aaltojen väliset montut olvat 3–5 metrin syvyisiä, Viking XPRS notkahtelee yllättävän vähän. Syyspäiväntasauksen aaton Mauri-myrsky oli päättänyt antaa vauhtia sapattivuosiemme viimeiselle etelänmatkalle.

Välillä taivaalta vihmoo vettä, välillä keularavintolan ikkunoihin roiskahtaa pärskeitä. Märkien lasien takaa seuraamme, miten Venäläisen Nord stream 2 -kaasuputken laskupuuhat edistyvät Suomen talousvyöhykkeellä, aivan Helsingin edustalla.

Pienten mittasuhteiden maa

Karistettuamme Tallinnan pölyt tulevan retkiautomme renkaista painelimme tasaisella nelostiellä Tagametsan läpi. Välillä maisemaa täplittivät syksyiset pellot. On se lättänä maa! Korkein huippu, Viron kaakkoisnurkassa lähellä Latvian ja Venäjän rajaa sijaitseva Suur Mumamägi, nousee 318 metriin. Se on 1006 m matalampi kuin maailman mittakaavassa kovin matala, Suomen korkein tunturi, Halti. Toki sekin on Ruotsin rajassa kiinni.

Kun Viron nelostietä painaltaisi menemään n. 2,5 tuntia tai 192 km, saapuisi Latvian rajalle. Kun Helsingistä ajaisi kolmostietä saman verran, pääsisi Tampereen ohi suunnilleen Ylöjärvelle. Meille riitti tällä kertaa vajaat puolitoista tuntia. Siinä ajassa saavutimme Riianlahden koillispohjukan ja historiankirjoissa ensimmäistä kertaa 1251 mainitun Pärnun.

Historiallinen kylpyläkaupunki – ilman kylpyä

Pärnu-joen rajaaman niemen kujilla hämmästelimme paitsi viehättävää, kirjavanikäistä rakennuskantaa myös valtavaa motoristien paraatia. Kädet syvällä taskuissa ihmettelimme myös, miksi oikein olimme lähteneet matkalle. Olisimmehan voineet kölliä kotimökin sohvalla lämpimän takkatulen äärellä. Oliko lähtemisestä jo ehtinyt kehkeytyä tapa? Näihin aikoihinhan olimme suunnanneet kohti kesäisempiä kelejä menneinä kolmena syksynä.

Viron syysretkessä ei ollut kyse siitä. Halusimme vielä lähteä reissuun, kun huvitti – vaikka keskellä viikkoa. Se oli irtiotto arkeen ja siitähän matkailussa lopulta on kyse. Sitä paitsi pääsisimme takkatulen loisteeseen taas ensi viikolla, mutta matkalla voimme tutustua vieraaseen kieleen ja kulttuuriin, arkkitehtuuriin ja luontoon sekä mielenkiintoisiin ihmisiin ja ruokiin.

Viimeksi mainittuihin tutustuimme ensimmäisenä Hea Maa (hyvä maa) -nimisessä virolaisiin raaka-aineisiin panostavassa ravintolassa. Paikallisen kuhan seuraksi valitsimme tosin italialaista Pinot Grigiota. Vähintään kahdelle valmistettu alkupalasetti oli erinomainen, mutta kala- ja kukkakaalipohjainen pääruoka jäi vähän pliisuksi.

Yövyimme yhdessä maailman Hotelli Victorioista. Tämä oli tähän aikaan vuodesta edullinen, oikein tunnelmallinen ja erinomaisessa paikassa vanhan kaupungin kupeessa. Huono puoli oli aivan överipehmeä vuode, tyyliin: peppu pohjalla, jalat ja pää pinnalla…

Luontoretkellä Lounais-Virossa

Aamulla lähdimme katsastamaan maailman kuulut Pärnun hiekkarannat. Komeita dyynejä ja hienoa hiekkaa riitti, eikä näin kesäsesongin ulkopuolella ollut ruuhkaa. Joku perhe oli ihmettelemässä navakan tuulen puskemia vaahtopäitä matalalla lahdella ja yksi kypsään ikään ehtinyt kuntoilija viiletti pitkin pitkää rantaviivaa.

Jatkoimme Riiga maanteetä etelään pitkin Rannametsan laitaa. Pysäköimme tien reunaan ja lähdimme reippailemaan Tokuse suon parikilometrisiä ”pitkoksia”. Laudoitettu luontopolku oli tehty suojaamaan komean keidassuon helposti kuluvaa pintakerrosta 1998.

Suo on kehittynyt kahden valtavan dyyniharjanteen väliin jääneestä entisestä merenlahdesta ajoilta, jolloin Itämeren pinta on ollut nykypäivää korkeammalla. Vaikka suota on aikojen saatossa kuivateltu, dyyneiltä valuva sadevesi ja lukuisat lähteet ovat onnistuneet säilyttämään satojen tai jopa tuhansien vuosien kuluessa syntyneen suon suona. Tolkusen paksuimmat turvekerrostumat ovat saavuttaneet neljän ja puolen metrin vahvuuden.

Luontopolku jatkuu suolta rannimmaisen hiekkaharjanteen päälle. Harjun korkein kohta tunnetaan nimellä Tornimägi. Ensimmäinen kartoitusta varten pystytetty 21-metrinen kolmiomittaustorni oli rakennettu samalle paikalle 1904. 1938 sen tilalle rakennettiin uusi yli 10 metriä korkeampi torni. Se sinnitteli pystyssä 1980-luvulle saakka, jolloin se romahti lopullisesti. Rannametsän uusin 18 metrin korkuinen lintu- ja näkötorni pystytettiin vuonna 2003 EU LIFE -rahoituksen avulla.

Saaremaa kutsuu

Vain parivuotias puolalaisvalmisteinen paikallisen Tõll-sankarijättiläisen mukaan nimetty autolautta halkoi reippaan tuulen nostamaa aallokkoa varmasti ja vakaasti. Vajaan puolen tunnin sisällä olimme jo Muhun kamaralla. Sieltä Saarenmaalle pääsee kauniit matalikot ylittävää pengertietä pitkin.

Pysähdyimme matkan varrella katsomaan Kaalin 9 meteoriittikraatterin suurinta, ammoin pyhänäkin pidettyä, Kaalin järveksi kutsuttua, kraatteria. Tutkimusten mukaan Kaalin rautameteoriitin räjähdyksestä syntyneiden sirpaleiden aiheuttamat kraatterit ovat vähintään 3500–4000 vuotta vanhoja. Pääkraatterin läpimitta on noin 110 metriä ja syvyys noin 22 metriä. Järven läpimitta vaihtelee vedenpinnan korkeudesta riippuen 30–60 ja syvyys 1–6 metriin. Nyt se oli kuivan kesän jäljiltä kovin pieni.

Kaalilta jatkoimme kymppitiellä kohti Saarenmaan maakunnan pääkaupunkia, runsaan 13000 asukkaan Kuressaarta. Kuressaaren 1600-luvulla rakennettu keskusta oli myllätty tietöillä kuin kesäinen Helsinki ikään. Kaupungin pääkatu, Lossi, oli avattu mukulakiveyksen uudelleenrakentamista varten, joten jouduimme ajamaan pitkän kiertotien päästäksemme piispanlinnan koillisraveliinilla tai bastionin ulkovarustussaarella sijaitsevaan yösijaamme, marsalkka Oskar von Ekesparren veljen rakennuttamaan romanttiseen pikkuhotelliin.

Yö Kuressaare piiskoplinnusi vallikraavis

Kuressaaren kaupunki on syntynyt alunperin 1300-luvulla rakennetun piispanlinnan ympärille. Linnoitus toimi nimensä mukaisesti Saarenmaan-Läänemaan piispan tukikohtana 1559 saakka. Sen jälkeen se oli vuorollaan Tanskan, Ruotsin ja lopulta Venäjän linnoitus vuoteen 1836 asti, minkä jälkeen Saarenmaan ritarikunta piti sitä kunnossa.

Viimeisimmät kunnostustyöt aloitettiin 2010 EU:n tuella. Nykyisin linnassa toimii Viron vanhimpiin museoihin kuuluva Saarenmaan museo, joka oli täyttänyt linnan upeat tilat hengästyttävällä määrällä tavaraa. Lopputuloksena on valitettavasti sekamelska, jossa kärsivät paitsi sinänsä hyvin mielenkiintoiset esineet myös arkkitehtonisesti vaikuttava historiallinen rakennus.

Yö linnan vallihaudan saarella Ekesparren huvilassa sujui makoisasti aamiaisesta puhumattakaan. Kuvittele, miltä tuntuu aloittaa päivä koko pöydän vievällä kattauksella kaikkea, mitä kuvitella saattaa! Ei puuttunut terveellistä smoothieta tai tuorehedelmäsalaattia, ei vietteleviä munaherkkuja pekoneineen tai muine syntisine höysteineen, ei hapanta tai hapattamatonta leipää, croissanttia, makeampaa paakkelsia eikä leikkeleitä paikallisista juustoista, lihaleikkeleisiin, maksapateehen tai kalasiivaleisiin. Kuohujuoma kruunasi yllätyksen. Puuttumaan jäivät vain hovimestarin valkoiset hansikkaat ja soittokello! Paras hintalaatusuhde ikinä! Kehtaako kertoakaan – yö aamiaisineen kahdelta: 68,50 €!

Saaremaan lounarannan aallois

Matkalla Sörven niemelle kurvasimme katsomaan Kaaven tuletornia eli loistoa. Se oli funktionaalinen, pitkälti rapistumaan päässyt rakennelma. Ei ihme, että Sörven majakka oli paljon kuuluisampi.

Saarenmaan eteläkärjessä sijaitseva Sörve oli kaivannut merimerkkiä vähintään 1300-luvulta lähtien. Niemellä oli ollut jos jonkinlaista merkkitulta, kappelia ja ylös vivuttavaa loistoa, joissa oli palanut kivihiiltä ja puuta. Aiempi majakka ja meripelastusasema olivat tuhoutuneet II maailmansodan melskeissä, mutta vuodesta 1960 lähtien Sörvessä oli seissyt komea, Pohjoismaiden korkeimman majakan Bengtskärin mittainen, 52-metrinen, mustavalkoinen teräsbetonitorni.

Edellisestä visiitistäni Saarenmaalle oli ehtinyt kulua aikaa. Silloin Viro oli itsenäistynyt itänaapurin vallasta toistamiseen vasta kolmisen vuotta aikaisemmin. Sen jälkeen maa oli kehittynyt huimasti. Se oli paitsi Euroopan Unioinin myös NATOn jäsen. Monet neuvostomiehityksen aikana rapistumaan päässeet rakennukset oli korjattu, kuten myös Sörven majakka ja sitä ympäröivät rakennukset.

Nyt pääsin ensimmäistä kertaa kapuamaan kaikki 243 (tai 248? kts. kuva) porrasta valolaitteen alla kiertävälle tasanteelle. Latvia näkyi etelässä ja Saarenmaa pohjoisessa. Pohjatuuli vihmoi sadetta, eikä ”parvekkeella” viihtynyt kovin pitkään. Onneksi niemellä oli paljon muutakin katseltavaa, eikä sade viihtynyt vieraanamme kauaa.

Loonan kartano & Kihelkonna kirik

Saarenmaan rantoja tutkiskellessa kuluu hujauksessa päivä, viikko tai kuukausi. Muutaman päivän visiitillä ei ehtinyt kuin raapaista pintaa. Pelkästään Sörven niemen kiertämiseen hurahti tunti jos toinenkin. Tiheää pöpelikköä riittää, kuten myös laakeaa, allikkoista ja heinikkoista rantaa. Kuvittelin, että vain totisimmat lintubongarit voivat innostua näistä, mutta eteen tupsahti mitä ihmeellisempiä mökkejä, vahtibunkkereita, vanhoja tehdasrakennuksia, upeita kiviaitoja ja rähjäisiä tehdaskomplekseja. Yhtä tasokasta rappioromantiikkaa saa etsiä kaukaa.

Kun tie päättyi mereen Vilsandin kansallispuistossa Kuusnõmmen niemellä, päätimme palata yöpymispaikkaamme Vilsandin kansallispuiston opastuskeskuksen naapuriin, 1500-luvulla rakennettuun Loonan kartanoon. Matkailusesongin ulkopuolella saimme jakaa vaahterakujan päässa seisovan keskiaikaisen kartanon kahdestaan. Kokki oli kutsuttu loihtimaan illallinen yksistään meille. Olimme tilanneet tuoretta paikallista kalaa – ja oli kiluaika.

Kananmunakakun sisällä kypsennetty kilohaili toi elävästi mieleen kielemme vieneet Uuden-Seelannin whitebait pattyt. Kartanotyyliin sopiville kukallisille lautasille oli loihdittu juureva annos vielä tuntia aiemmin uinutta kalaa, sesongin vihanneksia ja maukasta pottumuussia. Sade ropisi ikkunaan, ja jogurttikakku viimeisteli jo muutenkin täydellisen illan. Virossa ruoka oli hyvää ja palvelu luontevaa ja sydämellistä.

”Elis” Tagamõisan mettätiellä

Vahvan kartanoaamiaisen jälkeen olimme taas valmiita reissuun. Ajoimme Kihelkonnan kirkonkylän läpi pohjoiseen vieville pikkuteille. Vähä vähältä meille valkeni, että Skodan navigaattori näytti tasavertaisina niin tavalliset pienet hiekkatiet kuin mönkijäurat ja metsittyneet kinttupolutkin. Puomeista sillä ei välttämättä ollut ollenkaan tietoa. Kun maps.messä noin 3 kilometriä pitkän, vaelluspoluksi merkityn uran lätäköt alkovat vaikuttaa niin syviltä ja suppeilta, ettei auto ehkä mahtuisi niihin koko pituudeltaan, peruutimme lähimpään kääntöpaikkaan ja lähdimme takaisin ajokelpoisemmille reiteille.

Olimme päättäneet lähteä katsomaan Kiipsaaren majakkaa, mutta Tagamõisan niemellä risteili pienempiä ja suurempia metsäteitä ristiin rastiin niin, ettei vaelluspolun päähän niin helposti löytänytkään. Vaikka jouduimme palaamaan päätielle häntä koipien välissä, koitui satunnaisesta aamuajelusta jotain mahtavaakin. Saimme elämän pinnan ihka-aidosta, villistä villisiasta!

Löysimme lopulta myös Vilsandin kansallispuistoon kuuluvan Harilaidinniemen kannaksen parkkipaikalle. Vaihdoimme päälle sateen ja tuulen pitävää ja lähdimme patikoimaan. Vastainen tuuli oli varsin kova ja kohdalle sattui myös ikävästi kasvoihin pistävä raekuuro. Onneksi matala männikkö suojasi meitä valtaosan matkasta, tuuli repi sadepilvet riekaleiksi ja aurinko pääsi piristämään matkan tekoa.

Toimeton majakka, Panga ja Angla

Kiipsaaren majakka oli alunperin 1933 rakennettu keskelle Harilaidinniemeä. Koska meri muotoilee hiekkaniemeä väsymättä, majakka oli nyt keskellä merta. Välillä se oli ollut kallellaan kuin Pisan torni, mutta nyt se oli taas likipitäen pystyssä. Paahteen haalistama torni ja lasiton lyhty kertoivat karua tarinaa toimettomaksi jääneen majakan kohtalosta. Alati vyöryvät aallot löivät rannan hiekkatöyrääseen asti, ja lokkiparvi kärkkyi tyrskyjen nujertamia pikkukaloja vesirajan yllä.

Edestakaista matkaa tuli 9 kilometriä. Tarpomisen päälle oli mukava istahtaa taas auton penkille ja suuntasimme yhdelle Saarenmaan tunnetuimmista nähtävyyksistä, Panga pankille eli yhdelle Viron pohjoisrannikon rantatörmistä eli klinteistä. 21-metrinen Panga on niistä tunnetuin, vaikka Paldiskin niemellä sijaitseva 24-metrinen Pakrin törmä on korkein.

Pangalta matka jatkui toiselle Saarenmaan tunnetuimmista turistikohteista, Anglan tuulimyllykukkulalle. Siitä oli 24 vuodessa kehkeytynyt aikamoinen perinnekulttuurikeskus. Tuulimyllyjen ihmettelyn ohella siellä voi osallistua savi-, villa-, leivonta- tai huopatyöpajoihin.

Edellisellä visiitillä kukkulalla oli nököttäneet vain nuo harmaantuneet myllyt. Vahvimman muistikuvan oli piirtänyt niitä esitellyt Saarenmaalta satojen muiden mukana Siperiaan karkoitettu vanha herra. Hänen nyrkkiin puristetut sormensa olivat olleet täynnä pakkotyövuosina tehtyjä tatuointeja.

Takaisin mantereelle

Iltapäivästä painelimme taas kohti Muhua ja Kuivastun lauttasatamaa. Olimme varanneet yösijan mantereen puolelta, muuttolintujen levähdysparatiisina tunnetun Matsalunlahden pohjoisrannalla sijaitsevasta Haeskan kartanosta. Pikavisiitillä Haeskan lintutornilla havaitsimme lähinnä lahden matalille saarille lepäilemään jääneitä sorsia ja parviksi kokoontuneita kyhmyjoutsenperheitä. Onnellista ylämaankarjaa laidunsi tätäkin lahtea ympäröivillä laitumilla.

Palvelussa virolaiset voittivat suomalaiset 4–0. Edelliset 3 yötä meistä oli pidetty ylettömän hyvää huolta. Palvelu oli ollut luontevaa, hyvin ystävällistä ja erittäin huomaavaista. Haeskan herraskartano oli rakennettu 1700-luvun alkupuolella ja 1980-luvulla peruskorjattu rakennus oli nyt suomalaisomistuksessa. Palvelu oli toki Haeskassakin ystävällistä ja avuliasta, mutta esimerkiksi ruokailutilanteesta olisi ollut hyvä mainita jo varauksen yhteydessä tai heti sen jälkeen, kun yhteystiedot olivat olemassa. Ruokaa ei nimittäin ollut saatavilla ilman ennakkotilausta.

No Parilan Coopin valikoimilla siitä selvittiin, mutta oli sinne 12 kilometrin matka. Onneksi saavuimme pian iltakuuden jälkeen, ja kauppa oli auki seitsemään. Ilmeisesti kartanossa yöpyvät vakioasiakkaat, suomalaiset lintumiehet, tuntevat kartanon tavat.

Synkkä ja myrskyinen päivä

Aamulla sataa tihutti Haeskan kartanon toisen kerroksen ikkunaamme. Tyrskyävä meri näkyi puiden lomasta savesta ruskeana.

Jatkoimme kohti Haapsalua. Ehdimme kierrellä piispanlinnan rauniot ennen kuin sade aloitti tosissaan. Linna oli perustettu jo 1200-luvulla Saarenmaan-Läänemaan hallinnon keskukseksi. Sen seinät olivat metristä liki kahteen metriä paksut ja korkeimmillaan 15-metriä korkeat. Linna oli kärsinyt pahoin paitsi Liivinmaan sodan aikana 1500-luvun puolivälin jälkeen myös Suuren Pohjan sodan melskeissä 1710, kun Venäjä valloitti Viron. Siitä lähtien linna on ollut raunioina – mutta aivan mielettömän upeina raunioina, joita nyt pieteetillä korjattiin. EU-varoja tuskin voisi paremmin käyttää.

Seuraava etappimme, Paldiski, ei kuulu Viron kauneimpiin. Se on varsin karu, teollinen satamakaupunki, mutta syysmyrsky loi Paldiskinniemelle aivan mahtavan tunnelman. Valtavat hyökyaallot kuohuivat Viron korkeinta rantajyrkännettä, Pakri pankia, vasten, ja Kuisma-myrskyn jopa 28 sekuntimetrin tuulet pieksivät vettä pankin päällä seisovaa, komeaa majakkaa vasten.

Nykyinen majakka rakennettiin 1889 80 metrin päähän 1724 pystytetystä Paldiskin ensimmäisestä majakasta, sillä vanha valotorni oli jäänyt vaarallisen lähelle meren syömän kalkkikivijyrkänteen reunaa. Majakkavanhuksen rauniot sinnittelivät yhä jyrkänteen laidalla, mutta niiden odotetaan rojahtavan mereen minä hetkenä hyvänsä.

Ikuinen, ihana Rääveli

Tallinnan kortteerimme, Delta Apartments, sijaitsi vanhan kaupungin muuriin kiinni rakennetussa talossa. Yksinkertaisesta kämpästä oli viehättävät näkymät suureen Toom-puistoon, auton sai etupihalle parkkiin, ja vanha keskusta alkoi ”takapihalta”. Aamiaisen voi hankkia oman keittokomeron kaappeihin tai sen voi nauttia jossain lukuisista, likeisistä kahviloista. Muuten kaikki oli ok, mutta avaimen haku vanhan kaupungin puolelta riepottavassa tuulessa ja vaakasuorassa vesisateessa ei ollut kovin mieltä ylentävää. Useammaksi yöksi majapaikka olisi mitä oivallisin.

Viron pääkaupunki ja suurin satamakaupunki on ihmisen kokoinen. Sen vanha keskusta on yhtä aikaa elävä ja moderni sekä tuhatvuotista historiaa henkivä museo. Nykyisin alta puolen miljoonan asukkaan taajama lienee perustettu joskus 1100-luvulla tai jopa aiemmin. Tarkasta perustamisvuodesta ei taida olla ihan täsmällistä tietoa. Kaupunkia ovat hallinneet vuoroin tanskalaiset, vuoroin saksalaiset, ruotsalaiset, venäläiset ja virolaiset. Unescon maailmanperintökohteeksi se hyväksyttiin 1997.

Suomesta on aikanaan rahdattu turkiksia, kuivattua haukea ja hylkeenrasvaa Räävelin toreille. Tärkein tuontitavara on ollut suola, mutta kotiin palaaviin paatteihin oli pakattu lisäksi humalaa, kankaita ja huonoina satovuosina myös viljaa. Nykyään tärkein vientitavara lienee eurosetelit ja paluumatkalle pakataan viljatuotteita hiukan jalostetummassa muodossa.

Mikä oli parasta Virossa vuonna syyskuun lopulla 2018? Tallinnan vanhan kaupungin tunnelma on yhä ylittämätön. Lisäksi herkullinen, juureva ruoka, ystävällinen palvelu ja mielenkiintoinen luonto kuuluvat Viron-matkan valtteihin. Tämän syksyisen pikkulomasen huiput olivat ehdottomasti Saaremaan Kuressaaren piispanlinnan kupeessa, Ekesparren huvilassa vietetty yö sekä Tagamõisan retket majakkoineen ja villisikoineen. Tänu neile!