Five Nights in Bangkok

Kaduilla oli hiljaista. Ilma oli pehmeää, lämmintä ja ihmeen raikasta. Yli miljoona keltapaitaista pyöräilijää täyttivät Bangkokin kadut. Normaalina perjaintai-iltana liikenneruuhka, pakokaasut ja meteli olisi ollut pahimmillaan, mutta tänä perjantaina juhlistettiin Hänen Majesteettiaan Kuningas Rama IX:ä ja isiä Bike for Dad -tapahtumalla. Itse Kruununprinssi Maha Vajiralongkorn ajoi fillaroitsijoiden kärjessä. Iloisia pyöräilytapahtumia oli samaan aikaan ympäri Thaimaata.

Matka Siem Reapista Bangkokiin meni Vip (Kaakkois-Aasiassa usein: Very Inferior Product) -bussilla varsin jouhevasti. Se oli siistein meille osuneista busseista. Matka ei tarjonnut muuta jännitystä kuin ikkunan takaisten maisemien ja elämän seuraaminen – ja Thaimaan rajan ylitys Poi Petissa. Se oli mielenkiintoisin rajan ylitys sitten Mongolian ja Kiinan rajan.

Ensin porukka jonotti Kambodzhan maastapoistumispassitsekkiin, minkä yhteydessä otettiin sormenjäljet! Sieltä kuljimme matkatavararoinemme rajan yli vilisevän, kuuman ja haisevan rajakaupungin katua pitkin. Missään emme olleet törmänneet niin moniin kerjäläisiin. Ulkomaanelävät raahasivat matkapakaasinsa Thamaan puolen passien tarkastukseen raja-asemarakennuksen toiseen kerrokseen portaita pitkin. Jäätävän kylmä ilmastointi viilensi hikisiä reissaajia täytellessämme maahantulo ja -poistumislomakkeita. Rajamuodollisuuksista selvittyämme istuimme taas bussiin. Matka jatkui hienoa, nelikaistaista tietä kohti pääkaupunkia. Tie kasvoi kahdeksankaistaiseksi parisen tuntia ennen perille saapumista. Tien varsilla viljeltiin riisin ja maissin lisäksi monia puita. Viljelysten lisäksi rajan takana oli selvästi enemmän teollisuuslaitoksia. Syntyi déjà vu – ihan kuin olisimme tulleet Kiinaan. Ero Indokiinan kehitysmaiden ja vauraamman Thaimaan välillä tuli selväksi.

Kamat, lennot ja hampaat kuntoon

Olimme olleet Bangkokissa viimeksi parikymmentä vuotta aikaisemmin, ja muistot siitä olivat lähinnä vastenmieliset: kuuman kellanharmaan savusumun alla risteilevä, kaoottinen liikenne, rasittavat, huijailevat tuktukit ja jokivenekuskit, 3- ja 5-vuotiaat pellavapäät, joiden päitä (vastoin Thaimaan käyttäytymissääntöjä) kaikki halusivat hipelöidä, toisella kaamea kuumeinen ripuli ja yrjötauti, käynti Bangkok Christian Hospitalissa… Tänne emme todellakaan kaivanneet uudestaan. Emme olisi edes tulleet Bangkokiin, jollei Koto-Suomessa juuri ennen lähtöämme korjatusta hampaani paikasta olisi irronnut palanen – tai niin minä luulin.

Pari päivää Bangkokissa kului lähes pelkästään asioiden hoitoon. Huvittelupuolelle kuuluivat kaupungilla kiertely ja erinomaisesta ravintolavalikoimasta nauttiminen. Veimme turhaksi käyneet untuvatakit, fleece-housut, pipot, kaulurit ja hanskat UPS:n toimistoon kuljetettavaksi Koto-Suomeen. Seuraavaksi kävelimme Sukhumvit 49:llä sijaitsevaan hammassairaalaan.

Hammaslääkärin tsekattua hampaani, tulimme siihen tulokseen, että paikasta oli irronnut vain turha, ylimääräinen palanen, eikä hampaalle tarvitsisi tehdä mitään. Tämä varmistettiin vielä röntgenkuvilla, mutta lääkäri suositteli vielä hampaiden puhdistusta. Sitä odotellessamme teimme tulevien kuukausien matkasuunnitelmia.

Enpä muista, että hampaitani olisi koskaan puhdistettu niin perusteellisesti! Dental Hospital Bangkokissa vierailu tarkastuksineen, kuvineen ja puhdistuksineen kustansi suunnilleen saman verrain kuin peruskäynti yksityisessä hammashoitolassa Suomessa. Suosittelen!

Olimme jo jonkin aikaa katselleet paluulentoja Suomeen huhtikuun puolivälissä. Niiden hankintaa ei kannata jättää ihan viime tippaan. Hinnat tuntuvat olevan kalleimmillaan joko paljon tai vain vähän ennen lähtöä. Etsimme lentoja SkyScannerilla ja eri lentoyhtiöiden sivustoilta, eri laitteilla, ja välillä välimuistit tyhjennellen. Lopulta menimme Pinnacle-Hotellimme aulan asiakastietokoneille tutkimaan lentoja. Bangkok–Helsinki-lentojen hinnat olivat karmaisevia, noin 1300 euroa nenää kohti, ihan sama katsottiinko meno-paluuta tai pelkkää menoa. Sitten keksimme katsoa menohintoja Tukholmaan, ja avot! Lentojen hinnat putosivat neljännekseen. Varasimme lennot Helsingin kautta Tukholmaan ja toivomme, että voimme poistua jo Helsingissä. Muuten saamme vielä Tukholmanlomasen Aasian-reissun perään.

Halvat omatoimiekskursiot

Selasimme netistä Bangkokin nähtävyyksiä ja päädyimme Jim Thompsonin taloon. Suunnittelimme reitin niin, että kulkisimme metrolla, tolppien päällä kulkevalla junalla, eli Skylinellä, tavallisella vuoropaatilla Chao Phraya -joella, vanhan kaupungin kanavan eli klongin rantaa kävellen ja lopulta vielä kanavaveneellä.

Suunnitelma toimi hienosti. Kanavan vesi oli järkyttävän likaista. Se muistutti lähinnä avoviemäriä (mikä se epäilemättä onkin). Silti yhdellä pätkällä oli tosi paljon isoja kaloja napsimassa jotain herkkuja pinnasta. Näimme myös noin metrin mittaisen juovavaraanin uiskentelemassa pitkin klongin laitaa. Yllätyimme siitä, miten vilkas vuoroveneliikenne pienellä Klong Phadung kanavalla oli. Veneet nostivat hirmuiset aallot kapeassa rännissä ja vesi roiskui helposti veneisiin. Kannatti pitää suu kiinni…

Jim Thomson oli amerikkalainen arkkitehti, joka lähti vapaaehtoisena armeijaan. Hän palveli Aasiassa Toisen maailmansodan aikana, mutta ei koskaan joutunut rintamalle. Myöhemmin hänet lähetettiin Bangkokiin ja hän rakastui Thaimaahan. Vapauduttuaan armeijasta hän palasi Bangkokiin ja jäi sinne asumaan. Hän keksi silkinkudonnan, jota pidettiin silloin vain vähäpätöisenä mökinmummojen hommana. Taitavana suunnittelijana Jim osallistui silkkiteollisuuden uudelleen henkiin herättämiseen sekä Thai-silkin tunnetuksi tekemiseen.

Mutta Jimin Thai-kulttuurin ihannointi ei jäänyt vain silkkiin. Hän rakennutti itselleen kodin kanavan varteen kuudesta parisataa vuotta vanhasta Thai-talosta ja keräsi sinne upeita, vanhoja esineitä Thaimaasta, Myanmarista ja Kiinasta. Kokonaisuus herätti niin paljon kiinnostusta, että hän päätti avata talonsa yleisölle ja lahjoittaa sisäänpääsytulot thaimaalaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin ja Thai-kulttuurin säilyttämiseen. Herra itse lähti 61-vuotiaana 1967 Malesian ylängöille. Sillä reissulla hän katosi eikä hänen kohtalostaan vieläkään tiedetä mitään.

Toisena päivänä otimme kohteeksemme China-townin. Kävimme joen rannalla katselemassa jokiliikennettä ja kuljimme katuja ja kujia: rautakauppa- ja metallipuotikujia, miljoonien kenkien kujia ja ravintolakujia. Kun väsytti, pistäydyimme jalkahierontaan ja drinkille. Illan suussa valikoimme ruokapaikkaa. Vaihtoehtoina oli  mm. herkullisen näköinen kokonainen pikkupossu. Haineväruokia emme halunneet syödä haiden pyyntiin liittyvien julmuuksien vuoksi. Lopulta menimme veljesten pyörittämään pieneen kiinalaiseen sea food -ravintolaan. Sen keittiö toimi kadun laidassa ja ravintolasalit pikkuisissa ilmastoidussa huoneissa kolmessa kerroksessa. Tilaukset laskeutuivat keittiöön näppärästi parvekkeelta vaijerin varassa. Ruoka oli maukasta. Suosittelemme erityisesti merikorvaa.

Bangkok ei enään ole läheskään niin halpa kuin silloin kaksikymmentä vuotta sitten! Esimerkiksi Kiinan majoitteisiin ja ruokailuun verrattuna eläminen oli tuplasti kalliimpaa. Muutenkin Bangkok oli muuttunut. Ehkä mekin olimme muuttuneet. Ilma ei ollut niin savusumun kyllästämä kuin muistimme. Tuktukeja oli enään vain kourallinen verrattuna entiseen. Tyrkyttämistä ja huijaamista emme kohdanneet. Ehkä emme näyttäneet enään niin eilisen teeren pojilta?