Valon paluu

Joulukuun puolivälissä ne lähtivät ja vuoden ensimmäiset kailotukset kaikuvat mäntyniemen yllä. Ne tulevat takaisin kolmen kuukauden reissulta – sulapaikkoja kartoittavat laulujoutsenet. Myös valo on tehnyt paluun. Sysipimeys oli poissa.

Kevät on hullua aikaa. Se tuntuu tulevan kiduttavan hitaasti hivuttaen, ja välillä se rynnii raivoisalla vauhdilla valtavia loikkia. Useana päivänä tunnustelee ilmaa ja uumoilee, josko tämä on se ensimmäinen kevätpäivä. Tulee muutama kandidaatti, ja joku niistä lopulta ansaitsee arvonimen. 16.2. 2019 oli heti hiihtolomien alettua jo vahva ehdokas, mutta seuraava päivä vei voiton. Silloin auringon lämpö tuntui poskilla, tuuli piti vapaata ja tikliparvi järjesti mahtavan kevätkonsertin kuin mitkäkin trooppiset vierailijat. Tik-li, steg-lits raikui mäntyjen latvuksissa molemmilla kotimaisilla.

Kun osallistuin noin 24 000 muun suomalaisen kanssa BirdLifen Pihabongaustapahtumaan 27.1., laskin ruokinnalta vaivaiset kahdeksan sinitiaista, kolme talitiaista ja yhden mustarastaan. Päivä kuului talven kylmimpiin. Pakkanen hätyytteli pariakymppiä, mutta lintulaudalla oli ihmeen hiljaista eikä ilmatilassakaan näkynyt edes korpin korppia. Viikossa, parissa tilanne kupsahti päälaelleen, ja ruokavieraita oli ruuhkaksi asti. 

Puuterilunta ja kantohankea

Yllätyksekseni maalla elämisen ikävämpiä puolia on sopivien lenkkipolkujen puute. Paljaan maan aikaan ”hoitometsät” ovat täynnä vaikeakulkuisia monttuja, risukoita ja läpitunkemattomia vesakoita. Talvella upottavat lumihanget rajoittavat liikkumista ja ainakin neljännesvuoden verran riittää pimeää valtaosan vuorokaudesta. Edes järven jäätyminen ei tuonut helpotusta liikkumiseen. Painava lumi pusersi jään päälle vettä, jota lumi suojasi jäätymiseltä. Umpihankikävely on rankka laji, eikä märässä mössössä viitsinyt monta kertaa tarpoa.

Helmi–maaliskuun lauhat päivät sulattivat lumen ja kireät pakkasyöt loivat hienot jääkelit ja oikein ennätyksellisen mahtavan hankikannon. Muutamana viikonloppuna pääsi pitkille retkille ympäröiville järville, pelloille ja metsiin. Vesistön ylityksissä piti pitää varansa, sillä ensimmäiset sulapaikat olivat jo ilmaantuneet ojiin, puroihin ja salmiin.

Kevään korvalla

Lämpötilojen vaihtelu loivat niemelle myös uskomattoman upean äänimaailman. Jää vonkui, paukkui ja jysähteli erityisesti ilta- ja aamuyöstä, mutta yllättävästi sitä riitti päivin öinkin. Välillä järvellä kumisi oikein ukkosen lailla. Pienempää ritinää ja litinää kuului rantaviivasta, missä oli jo kapea kaistale avovettä. Vesiraita hävisi pian rantaa vasten rynnivän jään alle. Mahtavat jäälaatat puskivat kalliorannoille pystyyn korkeiksi veistoksiksi, ja pehmoisempia paikkoja ne työnsivät edessään penkereiksi. Laitureille ja muille rantarakenteille oli tiedossa kovat ajat.

Kun nuo ensimmäiset kotiin saapuneet laulujoutsenet lensivät riemuisasti toitottaen niemen yli maaliskuun 16., vakuutuin siitä, että kevät oli todellakin tullut. Kykenin hyvin astumaan esi-äitien mielenmaisemaan ja ymmärtämään, miten suuri merkitys tuolla kevään äänellä on entisaikoina ollut. Sen selvempää merkkiä pian alkavista paremmista ajoista ja helpommasta elämästä ei voi kuvitella. 

Aurinkokin on palannut etelän mailta takaisin Pohjolaan. Päivä pitenee hurjaa vauhtia. Pian se karkaa käsistä. Pitää rientää ulos, halata kevät tervetulleeksi ja antaa pusut molemmille poskille!