Uruguayn sharmantit kaupungit

Rutas del Solin bussiliput ovat tapaus sinänsä: monta liuskaa lippusia lykätään kouraan. Muuten bussimatkustus Uruguayssa ei ole erityisen värikästä. Matka taittuu leppoisasti siisteillä teillä. Sotilasvallan vuosistaan huolimatta Uruguay on nykyään suhteellisen kehittynyt ja hyvinvoiva maa. Hökkelikyliä ei juuri näy, ammattiyhdistysliike on kunniassa, abortti on laillista, lukutaitotaso on korkea jne.

Näkymät olivat kumpuilevia, ruohikkoisia laitumia tai viljelyksiä. Ne toivat mieleen teinivuosien Iowan maisemat. Maan korkein huippu on hippusen päälle puolen kilometrin. Rannikkoa myötäilevän matkamme varrella näkyi muutaman sadan metrin korkuisia ”vuorijonoja” ja joitakin jokia.

Lukuisilta eukalyptuspelloilta toimitetaan puuta UPM:n Fray Bentosin sellutehtaalle. Se oli Uruguayn ensimmäinen nykyaikainen teollisuuslaitos ja on yhä yksi maailman tehokkaimmista ja uudenaikaisemmista tehtaista. Argentiinan rajalle 2007 valmistunut tehdas aiheuttti aikanaan hirveän haloon. Sillä on kuitenkin ollut, paitsi suuri työllistävä vaikutus, se myös kattaa liki 9 % maan kokonaisenergian tuotannosta ja 1 % maan bruttokansantuotteesta. Tehtaan ympäristövaikutusten seurannassa ei ole ilmennyt pelättyjä vaikutuksia Uruguay-jokeen. Toivottavasti valvonta on tehokkaampaa kuin Talvivaaran kohdalla.

Uruguayn itäinen tasavalta on 3,3 miljoonan asukkaan maa. 70 % porukasta asuu rannikolla, ja melkein puolet pääkaupungissa, Montevideossa. Alunperin tarkoituksemme ei edes ollut jäädä sinne. Sattui vain niin, että olimme liikkeellä viikonloppuna ja seuraavan kohteemme, Colonia del Sacramenton siirtomaa-aikainen vanha kaupunki ja Unescon maailmanperintökohde, oli kovaan hintaan täyteen buukattu. Päätimme jäädä Montevideoon yöksi ja jatkaa Coloniaan sunnuntaina. Sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi oli paljon yöpymisvaihtoehtoja kohtuullisempaan hintaan.

Varasimme huoneen komealta kalskahtavasta Palacio hotellista Montevideon vanhan kaupungin, Ciudadelan, keskeltä. Hotelli oli vanha ja pieni, mutta siisti ja hyvässä paikassa. Kaikki hotellissa oli vanhaa ja pientä veräjähisseistä respan museoikäistä rouvaa myöten. Hän oli hyvin avulias ja selvitti meille tarkoin kaupungin turvalliset ja vältettävät alueet selkeällä espanjakielellä.

Kävelimme heti satama-alueella sijaitsevaan Mercado del Puerton ravintolakeskittymään todetaksemme tulleemme todelliseen turistirysään. Elävillä tulilla käristeltiin herkullisen näköisiä lihakimpaleita ja makkaroita, ja niistä koottiin valtavan kokoisia lautasellisia. Käyskentelimme aistimassa paikan atmosfääriä ja haistelemassa herkkutuoksuja, mutta haimme pinaattiempanadat turistialueen ulkoppuolelta tavallisesta kaupasta. Mercado del Puerton lihaläjä tuntui liian raskaalta keskellä päivää.

Samalla kävelylenkillä hoidimme myös meren rannan La Rambla -promenadin koirien uittorantoineen sekä turistikohde numero ykkösen: Plaza Independencian, Jose Artigas on Uruguayn kansallissankari, joka auttoi maata saavuttamaan itsenäisyyden. Aukiolla on hänestä ja hänen ratsustaan suuri pronssinen näköispatsas. Lisäksi hänen maalliset jäännöksensä lepäävät purkissa, aukion alle rakennetussa, tyylikkäässä mausoleumissa. Itsenäisyyden aukion laidalla on myös näyttävä, luksushotelliksi suunniteltu Palacio Salvo. Goottilaispalatsi valmistui 1928, ja sen tornissa toimi alun perin majakka. Palatsista ei kuitenkaan tullut hotellia. Nykyisin rakennuksessa on yksityisasuntojen lisäksi toimistoja, musiikkistudioita ja radioasemia.

Gringoa yritetään kusettaa nro 1

Iltasella selvittelimme, mistä löytäisimme Suomessa orastavan isänpäivän kunniaksi kunnollista Uruguayn piffiä. Vaihtoehtoja oli lukuisia. Tiedusteltuamme hotellin respasta hyvää ja kohtuuhintaista liharuokapaikkaa päättelimme hiukan kyllästyneestä ilmeestä, että ehdotus koski nimen omaan lähintä siedettävää liharuokapaikkaa. Luettuamme TripAdvisoryn lukuisisia pettymyskertomuksia tulimme siihen tulokseen, että valitsisimme toisen, hiukan kauempana sijaitsevan ravintolan.

Locos del Asadosissa istui puoli kahdeksan maissa vasta yksi pariskunta. Liityimme seuraan, ja paikka alkoikin pikkuhiljaa täyttyä. Otimme aikamme ruokalistaan tutustumisessa. Selvitimme muutaman epäselväksi jääneen ruoka-annoksen ja teimme tilauksemme. Uruguaylainen Tannat-rypäileistä tehty viini ei ollut mitenkään ihmeellistä, mutta ihan menettelevää liharuokaviiniä. Kylkipihvi ja erehdyttävästi entrecotea muistuttava lihanpala olivat ensiluokkaisia sopivasti medium-miinus valmistettuna. Nautimme ateriasta katkeraan loppuun asti.

Kun tavasimme laskua, huomasimme, ettei meitä laskutettukaan aivan tilaamistamme tuotteista, vaan yksi rivi oli ihan muuta, ja tietysti paljon kalliimpaa kuin se, mitä olimme tilanneet. Paikan ”omistaja” yritti selitellä hetken mutta korjasi laskun pian. Hän tiesi itsekin, että olimme oikeassa. Olimme nauttineet ateriasta, mutta huijausyritys jättää aina hieman katkeran jälkimaun.

Kirpputorielämyksiä

Aamun isäinpäiväskypetysten jälkeen kiiruhdimme Montevideon sunnuntaikirpparille. Hotellimme ei poikkeuksellisesti tarjonnut aamiaista, joten pysähdyimme kaffelaan. Annosten kokoa on täällä päin aina vaikea arvioida, ja aamun neljä valtavaa lämmintä voileipää plus ”puolikuu” eri iso croissantti kinkulla ja juustolla olivat jokseenkin liioitellun kokoisia.

Montevideon keskustassa, pääkadun 18 del Julion länsipuolella, oli muutaman korttelin alue, jolla järjestettiin sunnuntaiaamuisin hillittömän kokoinen kirpputori. Sanna- ja Riikka-siskot olisivat olleet seitsemännessä taivaassa. Tavaraa löytyi joka lähtöön. Tarjolla on tavallisten hedelmien, hunajan, juuston, vaatteiden ja monen muun lisäksi toki grillejä, sisustuskamaa ja koruja sekä tietenkin akvaariokaloja, käärmevauvoja ynnä koiranpentuja, joitakin mainitakseni. Elukat saiai jättää pois myyntiartikkeleista, mutta Helsingin Aleksanterin kadulle ja sen risteäville kävelykaduille mahtuisi hyvin melkein saman kaliiperin kipputori. Siellä ei ole autoja, ei ajossa eikä parkissa, mutta paikka olisi sopivan keskeinen. Ideaa saa vapaasti käyttää!

Kirppikseltä riensimme hakemaan kapsäkkimme ja pinkaisimme paikallisbussilla Tres Cruses -kaukobussiasemalle. Matka Colonia del Sacramentoon meni lokoisasti ja keskivertomatkoihimme verrattuna varsin vauhdikkaasti. Parin–kolmen tunnin päästä astuimme keskiaikaisen kaupungin tantereelle.

Historiallinen Colonia Rio de La Platan rannalla

Kiikutimme kamppeet sievään, paikalliseen tapaan kalliinpuoleiseen pikkuhotelliimme, Posada Le Vreroon. Sellaista hintaa ei ollut tarvinnut maksaa sitten Köpiksen! Jouduimme pulittamaan yöstämme 70 e! Mutta oli se sentään sievä, pieni, perheen pyörittämä majapaikka.

Colonia del Sacramento sijaitsee strategisesti tärkeällä niemellä Rio de La Plata -lahden rannalla. Tämä Atlantin lahti muodostaa Uruguay- ja Paranajokien yhteisen suiston. Coloniasta on voinut hallita kaikkea liikennettä mainituille joille ja niiden sivuhaaroille. 1500-luvun alusta lähtien siellä ovatkin seilanneet lusitanialaiset, espanjalaiset, englantilaiset sekä hollantilaiset kaljuunat ja fregatit.

Tammikuussa 1680 portugalilainen Manuel Lobo komensi viittä laivaa San Gabriel -saarella ja perusti paikalle Sacramenton linnoituksen. Espanjalaisen Antonio de Vera y Muxican joukot valloittivat kolonian jo saman vuoden elokuussa, ja valta vaihtui portugalilaisten ja espanjalaisten välillä ensimmäisen kerran. Valta vaihtui vielä kuusi kertaa joko sodan tai diplomatian keinoin. 1778 kolonia jäi lopullisesti Espanjan hallintaan.

Nykyään Colonian vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Se on kiva käyntikohde, mutta eivät esimerkiksi Wanha Rauma tai Suomenlinna häviä sille ollenkaan. Vanha kaupunki on pieni ja sen kiertää hyvin yhdenkin päivän aikana. Yön yli reissu antaa toki enemmän fiiliksiä ja vaihtelevia valoja. Parhaisiin vanhan kaupungin kohteisiin kuuluvat majakka, ”Huokausten kuja” (Calle de los Suspiros), Carmenin bastioni, teatteri ja kulttuurikeskus, vanha kaupungin portti sekä kaupungin muurin jämät.

Colonian vanha kaupunki on toisaalta myös armoton turistirysä. Buenos Aires näkyy lahden vastarannalla ja sinne on vain tunnin laivamatka. Sieltä tulvii joukoittain matkailijoita Coloniaan. Näin hiljaiseen aikaan, marraskuisena maanantaipäivänä, näimme vain kolme turistibussia, ja vierailijoita oli siedettävästi. Tammikuussa vanhassa kaupungissa ei kuulemma meinaa mahtua kävelemään. Gallerioita, museoita, pieniä myymälöitä riitti. Markkinameininki valitettavasti myös söi vanhan kaupungin herkkää tunnelmaa.

Myös kahviloita, baareja ja ravintoloita oli runsaasti. Nyt niihin mahtui hyvin syömään, mutta miten lie tilanne tammikuussa?

Galleria: Montevideo

Galleria: Colonia del Sacramento