Unelmien vuonoristeily!

Lumihuippuisten vuorten sinertävät kerrokset katoavat kaukaisuuteen. Ne luovat jyrkkäpiirteisille vuonoille mahtavat kulissit. Rantavuorten alaosia peittää vanha, hopearunkoinen metsä kuin tummanvihreä turkki. Sen yläpuolella vaaleanvihreät jäkälät kirjavoivat vuorten juonteisia kasvoja. Ne syttyvät hohtamaan kuin fosfori, kun auringonvalo osuu niihin matalalla roikkuvien pilvien rakosista. Mustia, jäätiköiden höyläämiä kalliohuippuja kuvioivat hopeisten jokien latvat. Karu maisema tuntuu oudolla tavalla omalta.

Laivan keula halkoo harmaata aallokkoa. Voimakaspiirteinen mustakulma-albatrossi liitää aaltojen pohjia seuraillen ja niiden harjoja hipoen. Sen pitkien ja terävien siipien väli on kaksi ja puoli metriä. Se on luotu kulkemaan ilmojen teitä tuhansia kilometrejä Antarktista ympäröivillä merialueilla Atlantin, Tyynenmeren ja Intian valtameren eteläosissa. Mieleen hiipii väistämättä Junnu Vainion legendaarinen laulu: ”Albatrossi, joka lepäämättä liitää. Se sinun sielusi on juuri, kuka ties. Taivaan sinessä saat vapaana sä kiitää, lapsuustoverini, vanha merimies…”

Odottavan aika on pitkä

Kirjauduimme Navimag-ferrylle heti saavuttuamme Puerto Natalesin bussiasemalle. Sen jälkeen piti keksiä ajankulua kylmässä ja tuulisessa kylässä iltayhdeksään saakka. Seurasi paljon käveleskelyä, lämmittelyä kaupoissa ja istumista wifin äärellä kuppilassa.

Käveltyämme rantaan havaitsimme, että Navimagin Evangelistas-laiva seilasi kylän lahdella edestakaisin. Viikko sitten samaan aikaan se oli ollut jo satamassa. Se ei päässyt rantautumaan reippaan puhurin vuoksi. Vielä lähtiessämme kohti lempiravintolaamme, kylän laidalla sijaitsevaa Cangrejo Rojoa laiva odotteli lahden vastarannan tuntumassa, vuorten suojassa. Veikkasimme, että laivaan pääsymme siirtyisi myöhempään ajankohtaan.

Kun melkein puolilta öin kokoonnuimme Evangelistasin ruokasalissa meille kerrottiin, että rantautumisen tuuliraja on 20 solmua (runsaat 10 m/s), ja päivän keskituuli oli ollut noin 46 solmua, puuskissa 50 solmua (n. 23–26 m/s). Evangelistasin kokoinen laiva ei pääse kylkikiinnitykseen kylän laituriin. Sitä varten on pystytetty kolme teräsbetonista tukipilaria, joihin nojaten se saa ahterinsa laituriin. Köydet kiinnitetään laituriin ja rantaan. Yksi vedetään lahdella killuvaan suureen teräspoijuun ja kaksi viiksiksi tukipilareihin.

Evangelistas-laiva on 123 metriä pitkä, 21 leveä ja sen syväys on vajaat viisi metriä. Se ei todellakaan ole mikään luksusristeilijä, vaan elämää nähnyt yhteysalusvanhus. Luotettava työjuhta oli valmistunut 1978 Japanissa, ja se oli seilannut Pohjanmerta monella nimellä vuoteen 1999. Kun pääsimme alukselle, siellä oli jäätävän kylmää. Ovet olivat olleet auki koko tuulisen illan, jotta tilat oli saatu tuuletettua.

Kelluva koti neljäksi yöksi

Neljän yön ja kolmen päivän reissu oli aika kallis. Olimme varanneet BB-hytin, joka maksoi 770 USD nenältä. Neljän hengen kerrospunkkahyttimme oli yksin meidän. Yhteiset vessat ja suihkut olivat käytävällä. Omasta kylppäristä olisi pitänyt pulittaa yhteensä neljäsataa lisää. Suuremmat hytit parhailla paikoilla olisivat kustantaneet 1050 USD per nenä.

Napsautimme hytin öljykiertopatterin päälle, ja kämppämme alkoi hitaasti lämmetä. Lattialle saakka lämpö ei vielä ehtinyt, ja käytävät ja vessat olivat kuin jääkaappeja. Onneksi emme olleet varanneet vähän halvempia käytäväpunkkia!

Laivan purku ja lastaus oli viivästynyt niin, ettemme päässeet lähtemään aikataulun mukaisesti aamukuudelta. Miehistöllä ei ollut kiire. Seuraava sopiva aikaikkuna reitin kapeimman kohdan ohittamiseen olisi vasta kolmen jälkeen iltapäivällä. Puolen päivän aikaan ilmoitettiin, että irrottaisimme köydet mahdollisimman pian! Tuuli oli taas nousemassa yli 20 solmun rantamanööverirajan, ja miehistölle tuli taas kiire.

Pyörimme Puerto Natalesin edustalla pari tuntia. Meidän piti kulkea heti alkumatkasta kauniin ja kapean Angostura Whiten läpi ja jouduimme odottamaan sopivaa vuoroveden vaihetta. Nousu- ja laskuveden aikaan 80 metriä leveässä kapeikossa käy liian kova virtaus, ja siinä mutkittelu onnistuu vain korkealla tai matalalla vedellä.

Reissuelämää yhteysaluksella

Evangelistas ei ollut edes puolillaan matkustajia. Rahtiakin vaikutti olevan vähänlaisesti. Matkustajat eivät saaneet mennä rahtikansille matkan aikana, mutta niistä ylemmälle näkyi ja sillä oli vain jokunen kontti perän painona. Alemmalle ei näkynyt, mutta siellä kulki äänistä ja matkan edetessä vankistuvasta lannan hajusta päätellen ainakin lehmiä ja hevosia. Lihakarjaa kasvatetaan Punta Arenasin suunnalla, mutta maidon tuotanto keskittyy Puerton Monttin alueelle. Sinne matkaavat hepat taas ovat lähinnä kilparatsuja.

Laivalla oli mukavasti tilaa. Käytäväpaikat olivat tyhjillään. Perän yhteiskäytössä olevissa vessoissa näin naapurihytin nuoren ranskankielisen neidin muutaman kerran. Saatoin hyvin hipsiä suihkuun pelkkä pyyhe ympärilläni. Kun jostain erityisestä nähtävästä ilmoitettiin laivan kovaäänisistä, kaikki matkustajat rynnivät keulakannelle tähyilemään, mutta edes siellä ei syntynyt ruuhkaa. Ruokalassa riitti ikkunapöytiä kaikille halukkaille. Myös ylimmän kerroksen kahvibaarissa oli mukavasti tilaa. Tilanne voi olla toinen tammi–helmikuun huippusesongin aikaan.

Olimme lukeneet nettikokemuksia laivareissusta, joten tiesimme, mitä tuleman pitää. Emme olleet odottaneet mitään luksusristeilijää tai party-laivaa, kuten kirjoituksista päätellen muutamat. Odotuksemme eivät olleet korkealla eivätkä ne ylittyneet tilojen tai ruuan suhteen. Sapuska oli mauttoman puoleista, mutta sitä oli riittävästi.

Tylsintä laivalla oli alkoholikielto. Olimme tosin saaneet sellaisen kuvan, että kielto oli lähinnä suositus, kunhan juomia ei nautittu avoimesti, ja olimme varautuneet omin eväin. Sapuska olisi parantunut pykälän, jos ateriat olisi voinut huuhdella alas viinitilkalla. Olimme sentään viinimaassa! Tuskinpa fiksun tuntuisten matkustajien harkintakyky olisi viinilasillisesta kovin merkittävästi alentunut.

Sairaan kaunista!

Noin puolet reitistämme kulki lähes koskemattoman, 35000 neliökilometrin laajuisen, siis reilusti Belgiaa suuremman, Bernardo O´Higginsin kansallispuiston läpi etelästä pohjoiseen. Sen jälkeen jatkoimme muutaman muun kansallispuiston ja suojelualueen lomitse ja lopuksi Chiloén saaren laitaa päätesatamaan. Komeat vuonomaisemat alkoivat saman tien, kun suuntasimme Puerto Natalesin rannasta etelään. Pian kurvasimme pohjoiseen, ja näkymät vain paranivat. En millään meinannut malttaa pysyä hytissä valoisaan aikaan.

Odotuksemme matkaelämyksistä ylittyivät selvästi. Olimme uumoilleet, että maisemat olisivat hienot, mutta yllätyimme siitä, miten paljon eläimiäkin laivalta näkyi. Havaitsimme valaita ja delfiinejä (joilla ei taida edes olla suomenkielisiä nimiä) useaan otteeseen ja muutaman uiskentelevan leijonahylkeen. Monia siivekkäitä; albatrosseja, liitäjiä, merimetsoja, tiiroja ja lokkeja; voi seurailla lähes jatkuvasti. Muutama pingviinikin sukelteli aivan laivan vierellä. Oskari näki, miten lahtivalas ponnisti pystyyn ja läiskähti kyljelleen aallokkoon, mistä minä ehdin nähdä vain roiskeet. Elämysten määrä on tietysti suoraan suhteessa ulkokansilla vietettävään aikaan.

”Risteilyisäntämme” ja luonto-oppaamme piti kahvilassa luentoja Patagonian kasvillisuudesta ja eläimistöstä, ja antoi mukavia vinkkejä Puerto Monttin lähistön matkakohteista. Hän aloitti suurten starojen tapaan yleensä tunnin, pari aikataulusta myöhässä, mutta esitysten taso yllätti. Ehkä pientä ylidramatisointia oli havaittavissa. Kaikki tuppasi olemaan ”absolutely sensational!” Tosin Patagonian luonto on mahtava! Suosittelen seutua lämpimästi kaikille luonnosta, luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä kiinnostuneille. Miinuspuolella on ainoastaan hintataso.

Puerto Eden – paratiisi maailman laidalla?

Toisena matkapäivänä pysähdyimme pienen Puerto Edenin kylän edustalle. Sinne ei tule tietä, ja ainoat yhteydet ovat kaksi kertaa viikossa pysähtyvä laiva tai jokin ilma-alus. Evangelistasin kokoisella aluksella ei ollut asiaa kylän laituriin. Se olisi murskaantunut pelkän peräluukun painosta. Laivamme ajelehti kylän lahdella perävisiiri avoinna, ja kyläläiset tulivat hakemaan tilaamansa tavarat veneillä.

Pari paikallista hyppäsi kyytiin, ja joku pakettikin lähti matkaan. Valtaosa kylän 230 asukkaasta on jonkin sortin virkamiehiä: laivaston väkeä tai rajavartijoita. Kalastus, käsityöt ja turismi työllistävät loput. Suurin osa rahdista näytti olevan öljyä tai polttoainetta. Pari Mobil oil -tynnyriä haettiin laivastotukikohdan suuntaan ja tynnyreitä kulki myös rajavartijoiden kumiveneessä. Pienempiin puuveneisiin lastattiin erilaista laatikkoa, kanisteria ja nyssäkkää.

Tyynimeri ei todellakaan ole tyyni

Kyläläisten palattua rantaan kelluimme vielä tovin kylän lahdella. Oli taas odotettava vuorovesivirtausten laantumista. Edessä oli matkan toiseksi tiukin kapeikko, josta pujahtaisimme kuvankauniiseen Canal Inglesaan / English Channeliin. Uskomattoman hieno sää helli meitä maailman sateisimpiin kuuluvalla alueella. Näyttävien pilvien rakosista siivilöityi ihmeellisiä valoilmiöitä vuorten karuihin kylkiin. Välillä tihutteli, ja sade piilotti maiseman turhat yksityiskohdat pehmeään verhoonsa. Auringonsäteiden osuessa kannelle se lämmitti mukavasti tuulessa viilenneitä ruumiinosia. Laivamatkailu on parasta!

Kolmantena yönä alkoi keinuttaa. Aluksen rakenteet tärisivät ja natisivat ja nitisivät. Aallot tömähtelivät raskaasti laivan kylkiin. Olimme tulleet Golfo de Penalle, ”harmilahdelle”. Harmia aiheuttivat Península de Taitaon ja Tres Montesin muodostaman niemen hankalat tuulet ja korkea aallokko. Magalhãesin on täytynyt olla kekkulissa antaessaan Tyynellemerelle niin sopimattoman nimen.

Aamun valjetessa vaivaalloisesti meri oli harmaa, ja tuuli 40, puuskissa jopa 52 solmua (n. 20–27 m/s). Pilvet roikkuivat painavina vuorten rinteillä, ja välillä satoi. Parvi pieniä liitäjiä lenteli keulan edessä. Rantavuorten tummalta rinteeltä pisti silmään valkoinen Ráper-majakka. Rakennus näytti lasten lelulta, kun sitä vertasi karuihin rantakallioihin, suuriin karikiviin ja valtameren rantatyrskyihin. Onneksi välillä edes sateli, niin sain hyvän tekosyyn sisähommille.

Varjoja paratiisissa

Kolmisensataa kilometriä ennen Puerto Monttia näimme ensimmäiset lohikassit. Chilessä ei ole samanlaisia sääntöjä kalan kasvatukselle kuin vaikkapa Euroopassa, ja lohen kasvatus aiheuttaa suuria ympäristöongelmia.

Lohille syötetään teurasjätteistä valmistettua pellettiä kolmannes kalan painosta päivässä. Lisäksi käytetään sienilääkkeitä, hormoneja ja antibiootteja. Ne siirtyvät alueen krilliäyriäisiin, jotka ovat kuulemma jo kolme kertaa suurempia kuin alunperin. Valaat saavat aineet syömänsä krillin mukana.

Ylimääräinen kalan ruoka painuu pohjaan ja kuluttaa hajotessaan happea. Lohien ulosteet happamoittavat vesiä, ja keskenkasvuisena kuolleet lohet dumpataan usein sallittua lähemmäs rannikkoa. Aallokon lisäksi voimakkaat vuorovesivirrat kuljettavat mätänevää kalamassaa edes takaisin pitkin pohjaa. Simpukat, merivuokot ja muut merenelävät kuolevat. Kun soppaan vielä lisätään El Niño -ilmiön lämmittämä merivesi, ikävien levien kukinnat lisääntyvät.

Lohen kasvatus aiheuttaa myös yhä enemmän veneliikennettä. Veneissä on voimakkaat kaikuluotaimet, jotka sekoittavat valaiden suunnistamista. Valaat eksyvät ja kuolevat. 850 kuollutta valasta on varmasti karmaiseva näky, mutta poliitikot eivät saa sääntöjä tai rajoituksia aikaiseksi. Osa heistä on mukana miljoonabisneksessä, ja Chilen lohta uppoaisi Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Kiinaan ja Koreaan enemmän kuin sitä on tarjolla.

”Lohisopan” lisäksi, jäin miettimään paljonko Evangelistas-aluksen jätevedet mahtoivat osallistua vuonojen rehevöittämiseen. Laivalla oli biologinen jäteveden puhdistussysteemi. Bakteerit hajottivat tankeissa kiinteät jätöksemme, kiintoaines tyhjennettiin satamiin, mutta ”puhdistunut” neste tyhjennettiin mereen. Epäselväksi jäi, miten nesteestä saatiin pois varsinaiset ongelma-aineet: typpi ja forfori.

Chiloén kainalossa

Viimeisenä Evangelistas-aamuna tihkuinen sää alkoi seljetä. Aallokkokin rauhoittui, kun ehätimme Chiloé-saaren suojaan. Seisoimme taas ulkona komentosillan päällä ja skannasimme horisonttia muutaman muun kyllin hullun matkalaisen kanssa. Pohjoispuhuri oli selvästi lämpimämpi kuin Etelä-Patagonian jäiset tuulet, mutta vilu hiipi jalkoihin kengänpohjien läpi kylmältä rautakannelta.

Olotila lämpeni kummasti, kun havaitsimme hengityssuihkuja. Niitä näkyi toistuvasti ainakin kaksi – yksi iso ja toinen pienempi. Lähestyimme niitä hitaalta tuntuvalla 12–14 solmun nopeudella. Lähempää saatoimme nähdä vaaleanharmaita selkiä ja pienet selkäevät. Sen enempää eivät sinivalaat itsestään paljastaneet.

Loppumatkalla ei ollut liitäjiä, albatrosseja ja paria uivaa pingviiniä kummempaa katsottavaa ennen kalasatamaan saapumista. Siellä kävi tohina. Isoista lohilaivoista tyhjennettiin kasvatustuotteita rannan jalostulaitoksiin ja lastattiin säkkikaupalla kalan ruokaa tilalle. Laivojen ympärillä pörräsi lokkiparvia, haukkamaisia ruskokarakaroja ja kalkkunakondoreita. Sataman suurten poijujen päällä rötkötti leijonahylkeitä. Ne nostivat vain laiskasti päätään kurkatakseen, mitä ympärillä tapahtui. Kiireisen sataman kevyen polttoöljyn kyllästämässä lahdessa oli pari suurta lohikassipatteristoa. Kammotti ajatella, mitä raskasmetalleja ja muita myrkkymaalien jämiä niihin lahden pohjalta kerääntyi.

Alunperin meidän piti saapua Puerto Monttiin aikaisin aamulla. Köysiä ruvettiin kiinnittämään lopulta kakdeksan jälkeen illalla. Se olikin aikamoinen proseduuri. Ensin pudotettiin molemmat keula-ankkurit yksi kerrallaan. Sitten laivan ahteri käännettiin hitaasti laiturin suuntaan. Seuraavaksi kiikutettiin köydet perän molemmilta puolilta kahteen kookkaaseen poijuun. Keulapäästä noudettiin niinikään köydet poijuihin ankkurikiinnityksen lisäksi. Lopulta ahterin kiinnitys varmistettiin kaksinkertaisilla köysillä laiturin suuriin pollareihin. Valmista tuli noin tunnissa ja 20 minuutissa. Ei ihme, ettei hankalaa ja aikaa vievää projektia saa yrittää yli 20 solmun tuulella.

Satamalahti oli onneksi lähes tyyni, ja ehdimme varaamaamme Don Luis -hotelliin yöksi. Aika monen piti järjestellä jatkoyhteydet, auton varaukset tai retket uudestaan. Tuolle taipaleelle kannattaa jättää väljä aikataulu, sillä matkan varrella on kovin monta muuttuvaa tekijää. Mutta pieni jännitys on vain mansikka todella upean kakun päällä.