Ulkosaarilla

Peilityyni merenpinta heijastaa talvipäivän kalpeansinistä valoa. Utön yhteysalus, Eivor, tuuppii itse valmistamiaan ajojäitä sivuun tieltään. Särmikkäät jäälautat eivät anna sen häiritä touhujaan. Ne kelluvat vähän loitommas ja jatkavat mosaiikkitaulun rakentamista.

Kun pujahdamme Lohmin vanhan luotsiaseman ja Captium Oy:n 300 vuotta vanhan Fagerholman tullitalon ja merivartioaseman välistä ulos, tyynen taika särkyy. Avomeri aukeaa, ja aallokko rikkoo veden peilin. Monettako kertaa olen tällä reitillä? En ole laskenut, eikä sillä ole merkitystä. Ensimmäisten vierailujen aikaan saarilla ei vielä ollut sähköjä ei autoja eikä alpakoita. Vain Mattssonin Pirjo ja Pär sekä heidän teinipoikansa Klas asuivat saarta ympäri vuoden, ja puolivillit lampaat laidunsivat vapaina.

Eivor poikkeaa matkan varrella muutamaan lumen verhoamaan saareen. Sitten talven pitkä pimeä sulkee meren ja taivaan sekä harvenevat mustavalkeat saaret syleilyynsä. Saaristomeren äärimmäiset asuttujen saarten, kymmenisen tuhatta vuotta sitten muodostuneen Kolmannen Salpausselän moreeninauhaan kuuluvan Jurmon ja kallioisen Utön, korkeimmat kohdat ovat nousseet merestä vasta jokunen tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kun noita suunnilleen Helsingin ja Tukholman puolivälissä pinnan ylle pistäviä saaria käy muutaman kerran mitättömän mittaisen elämän varrella tervehtimässä, ne ovat aina erilaisia.

Radion merisäästä tuttu 

Utö on Suomen eteläisin ympäri vuoden asuttu saari. Se on ollut virkamiessaari jo 1600-luvulta, sillä siellä on asunut luotseja, tullimiehiehiä ja sotilaita. Pari luotsia asui saarella yhä, mutta puolustusvoimat poistui 2005. Ympärivuotisia asukkaita oli viitisenkymmentä, ja kesäasukkaita monin verroin. Palveluihin kuuluivat ympäri vuoden avoinna oleva kauppa, pieni koulu, varuskunnan tiloissa toimiva hotelli sekä uima-allas ja hissi. Yhteysvene kulki vuodenajasta riippuen viidestä liki kymmeneen kertaa viikossa.

Rauhalliseen tyyliin saaren menneisyyttä valottava saariopas Martin Öhman oli kaikin puolin pätevä. Hänen isänsä oli ollut luotsi seitsemännessä polvessa ja historian Pro Gradunsa hän oli kirjoittanut kotisaarestaan Utöstä. Kuulimme asukkaiden, varuskunnan ja postitoiminnan vaiheista sekä tämän päivän elämästä saarella. Vierailin 1753 pystytetyn majakan paikalle 1814 rakennetussa neliskanttisessa majakassa ehkä neljättä–viidettä kertaa, ja pienessä kirkossa kertasimme haaksirikkojen ja merelle menehtyneiden tarinat Drakenista Estoniaan. 

Jatkosodan aikana Utön eteläpuolelle uponnut Panssarilaiva Ilmarinen oli vienyt 270 miehen mukana myös kummisetäni Eero-veljen, aliluutnantti Tillin, meren pohjaan. Haverista pelastunut miehistön jäsen on kertonut, että 21-vuotias nuorukainen oli hukkunut yrittäessään pelastaa kaveriaan. 

Historiansa lisäksi pienellä saarella kiehtoo luonto. Lintujen muuttoreittien varrella sijaitseva Utö on yksi Suomen parhaista lintupaikoista ja suorastaan alan harrastajien ”pyhiinvaelluskohde”. Jokunen viihtyi saarella pysyvämminkin asuen saarta vuoden ympäri. Noin neljännes pääsaaresta on yhä puolustusvoimien hallinnassa, ja valtaosa kylästä on yksityistä pihaa ja laitureita. Itäniityllä ja Kesnäsin eteläiemellä liikkuminen on rajattu lintujen pesimäajan 15.4–31.7. vain poluille ja tielle. Talvella voi kuljeskella laveammin.

Ilmanpilaajat

Utöstä tullaan etsimään nimenomaan luontoelämyksiä, historiaa ja rauhaa. Joku ehkä kaipaa erikoisuutta ja eksotiikkaa. Turistit pitivät yllä saaren kauppaa, erityisesti kesäisin, ja muutama saarelainen sai vierailijoista elantonsa. Siksikin joidenkin paikallisten täysin turha töykeys tuntui kovin ikävältä. Ilmeisesti pelkästään se, että kulki kylän rantaraitilla kamera olalla oikeutti kenet tahansa esiintymään järjestypoliisina. ”Ihmisten laitureille ei saa mennä!”: ilmoitti ohitseni kulkenut rouva korostuneen kiukkuisesti.

Kun opastuskierroksen alkua entisessä kasarmissa toimivalla hotellilla odotellessa käytin hyväksi tilaisuutta poiketa naistenhuoneessa, henkilökunta katsoi tarpeelliseksi huomauttaa tarpeettoman topakasti: ”Se maksaa sitten euron! Tämä ei ole yleinen vessa!” Euro visiitistä karuun käsipaperittomaan eriöön tuntui reilusti ylihinnoitetulta. Utö Havshotellin uudella omistajalla on paljon töitä palvelukonseptin teroittamisessa. 

Valitettavasti nämä kokemukset eivät olleet ainutkertaisia. Niistä on kokonaisuutena syntynyt varsin ikävä, luotaantyöntävä tunne. Se harmittaa erityisesti Hanna Kovasen puolesta, sillä hänen kortteerissaan Luotsimäellä on aina ollut viihtyisää, ja palvelu on ollut erinomaista. Niin tälläkin kertaa.

Maiseman vaihto

Eivorilla pyyhältää Utöstä Jurmoon noin tunnissa. Muinoin kurjuudestakin kuuluisa saari on nykyään veneilijöiden ja luontoharrastajien suosiossa. Männäaikoina juroinakin pidetyt jurmolaiset olivat ystävällisesti järjestäneet noudon satamasta, ja Jurmo Innin Göranin mökin varustukseen kuului jopa uudenkarhea sisäsauna! Paitsi saari myös tunnelma vaihtui totaalisesti merimailien myötä. 

Saari elättää kymmenkunta ympärivuotista asukasta, ja kesä tietysti moninkertaistaa asukasmäärän. Muutamassa vuosikymmenessä matkailu on vienyt kalastuksen paikan paikallisten tuottoisimpana tulonlähteenä, ja tupien varauslistat pullistelevat jopa vuosiksi eteenpäin. Talvella ja arkiviikkoisin voi hitaampaakin vielä onnistaa.

Ainutlaatuinen kiviriutta

Jurmossa on tilaa kulkea. Luonnoltaan erikoislaatuinen saari on vain kilometrin levyinen, mutta viitisen kilometriä pitkä. Sen luontotyypeistä jopa 80 % on uhanalaisia. Omaleimainen maisema ja kasvillisuus houkuttelevat saarelle myös monipuolisen linnuston, ja Jurmossa onkin ollut lintuasema jo 1962 alkaen. Pesimäaika sulkee saaren läntisen kolmanneksen retkeilyltä huhtikuun alusta heinäkuun loppuun.

Saaren historiasta ei puutu jännittäviä käänteitä. Tarinaan kuuluvat paitsi merirosvot, haaksirikot ja koko saaren poltto myös venäläinen lentotukikohta, Pyhä Anna ja myyttinen mänty. Jurmossa tiedetään asutun ainakin keskiajalta, eikä elämä eristyneessä yhteisössä ole aina ollut helppoa.

Ristiriitoja on aiheuttanut esimerkiksi liki puuttoman saaren metsitys 1930-luvulla. 3000 vuorimäntyä ja 33 000 männyn taimea kärsivät kuivuudesta ja hyönteistuhoista, mutta nykyään kylää etelän kantin tuulilta suojaava metsä voi hyvin ja leviää tehokkaasti. Kataja leviää vielä tehokkaammin. Luontoa onkin 2010-luvulla hoidettu raivaamalla ja kulottamalla molempia kedoilta, niityiltä ja nummilta useampaankin otteeseen.

Valkeanharmaa rauha

Helmikuun alussa ympäröivä meri oli tyypilliseen tapaansa yhä auki. (Edellinen kunnon jäätalvi oli 2011. Silloin ei yhteysalus päässyt satamaan vaan jätti tulijat jäälle kylän edustalle. Etelätuuli puski kovaa koko yön, ja aamulla herättyäni jää oli poissa.) Lunta sen sijaan oli runsaasti. Paikoin tuuli oli pyyhkinyt sen liki kokonaan pois, paikoin paksuiksi nietoksiksi. Se teki kulkemisesta haastavaa.

Seurasin lintulaskijoiden polun tapaista tervalepikkoon ja jäniksen jälkiä harjulle. ”Munkkirinkilä” erottui juuri ja juuri harjanteella. Kivikehien kerrotaan periytyvän Kökarin munkkien ajoilta, ja kaikkiaan kuudesta Jurmon vanhasta kivilatomuksesta neljää pyöreää kutsutaan munkinrenkaiksi. Niiden tarkoituksesta on esitetty useita teorioita, joista kalastajien ja hylkeenpyytäjien tilapäiset sesonkiasumukset, niin sanotut tomtningit, kuulostavat uskottavimmilta. 

Jurmon pihlajista kenties tunnetuin seisoi yhä pohjoislahdelta nousevien kivivallien päällä. Tuuli oli piessyt graafisen maiseman pelkistetyimmilleen. Kannbergin kivenmurikoiden ympärille oli muodostunut mahtavia lumimonttuja, ja miljoonat kivikasvot tapittivat ohikulkijaa valkeista kulisseista. Raahustus sai riittää, kun ensimmäiset lumikiteet lensivät vastaan tuulen mukana. Kohta ne muuttuivat rännäksi ja lopulta vedeksi. Klasin traktorin perään kiinnitetty kylän punainen lumilinko täyttyi nuoskaklimpeistä alta aikayksikön. Joko Jurmon talvipäivät olivat luetut? 

Ihan pian koittaisi kevät. Ensimmäiset muuttolinnut tulisivat tuota pikaa, ja viivyttelijätkin seuraisivat joutuin perässä. Niitä seuraisi kesäsesonki, ja Jurmon 80-paikkainen vierasvenesatama täyttyisi taas ääriään myöten. On siellä kuulemma joskus yöpynyt 130:kin venekuntaa! Vastakohta tähän päivään olisi tuskin voinut olla suurempi.