Tulimaa polttaa jalkojen alla

Karulta, säänpieksemältä kallioluodolta kuuluu hirmuinen mölinä ja örinä. Kippari ohjaa purjeveneen lähemmäs, ja merimetsojen ulosteen haju sekoittuu meren vahvaan tuoksuun. Samalla luodolla viihtyy myös merilejonalauma, ja niillä on tohina päällä. Muutama nuori hylje häiritsee toisten torkkuja, niin että suuren mahtiuroksenkin pitää puuttua peliin. Se karjaisee nuorukaisille kääntäen paksuturkkisen niskansa melkein nurin.

Merileijona eli leijonahylje kuuluu korvahylkeisiin. Sillä on pikkuruiset hörökorvat toisin kuin vaikkapa kotoisilla harmaahylkeillä ja norpillamme. Se myös liikkuu eri tavalla kävellen tai hypähdellen kuten muutkin jellonat, tosin takakintut merenneitomaisesti ”yhdessä lahkeessa”. Olemme tulleet katsomaan niitä lähietäisyydeltä.

Rangaistussiirtolasta luontoturismiin

Ushuaia on Argentiinan eteläisin kaupunki ”maailman lopun”, Tulimaan pääsaaren, Isla Granden etelärannalla. Kaupunki lymyää upeassa paikassa toista kilometriä korkeiden, lumihuippuisten vuorten kainalossa Beaglensalmen rannalla. Salmen keskellä kulkee Argentiinan ja Chilen raja, ja vastarannalla, hieman Ushuaiasta itään on Chilen eteläisin kylä Puerto Williams.

Tulimaan kaakkoiskärjen saaret muodostavat merenkulkijoiden kunnioittaman, vaikeasti navigoitavan Kap Hornin, missä sää muuttuu hetkessä auringonpaisteesta paksuun sumuun tai sateeseen. Kylmä, kova tuuli pyyhkäisee niemelle suoraan etelänavalta ja nostaa suojattomaan salmeen korkean aallokon. Merivirrat yltävät paikoin jopa 8 solmun nopeuteen. Lisäksi on vielä huoli jäälautoista.

Ushuaia perustettiin alunperin rangaistussiirtolaksi. Enimmillään 600 rikosten uusijaa ja vakavista rikoksista pitkiin, jopa elinkautisiin tuomioihin tuomittuja vankeja kuskattiin lusimaan maailman äärelle 1896–1947. Systeemi perustui työntekoon ja vankilakin pystytettiin vankityövoimalla. Lisäksi vangit rakensivat kaupungin infrastruktuuria kuten sähkö- ja puhelinlinjoja, painon, paloaseman, teitä, siltoja ja 25 kilometrin pituisen, maailman eteläisimmän rautatien rakennus- ja polttopuun kuskaamiseksi kaupunkiin. Nykyään maailman lopun rautatiellä kuskataan turisteja Tierra del Fuegon kansallispuistoon.

Kun vankilatoiminta lopetettiin, rakennukset siirtyivät merivoimien käyttöön, ja laivastotukikohta perustettiin 1950. Vankilatilat rappeutuivat vuosikymmenien aikana, mutta nykyään niissä toimivat Vankila-, Meri- ja Ushuaian historiasta kertova museo sekä taidenäyttelytiloja. Niihin pääsee tutustumaan yhdellä n. 20 euron sisäänpääsymaksulla. Museot olivat aika sekava ja epämääräinen kokonaisuus, josta löytyi joitain varsin mielenkiintoisia kohteita. Ammattitaitoisella johdolla ja tyylikkäällä toteutuksella siitä saisi todella hienon museon. Nyt pingviinit, Antarktiksen tutkimus, laivojen pienoismallit ja alkuperäisasutus olivat aikamoinen kaaos.

Magalhães nimesi Tulimaan alkuperäiskansan tulien mukaan

Ennen eurooppalaisten tuloa Ushuaian seudulla eli lähes alaston, keveissä suojissa asuva ja puunkuoresta rakennetuissa kanooteissa liikkuva intiaanikansa nimeltä Yamana (tai Yagán, Yahgan, Yámana, ja Tequenica). Ensimmäiset eurooppalaiset, Darvin etunenässä, kuvailivat heitä rumiksi, eläinten kaltaisiksi ali-ihmisiksi, joiden jalat olivat surkastuneet ja kulkuasento muuttunut kumaraiseksi ainaisesta kanooteissa istumisesta ja tulien äärellä kykkimisestä. Erityisesti eurooppalaistulokkaita kammoksutti kansan alastomuus.

Yamanat olivat kuitenkin jo onnistuneet asuttamaan antarktista seutuaan kymmenisentuhatta vuotta viime jääkauden väistymisestä alkaen. Keveä lannevaate kuivui nopeasti ja oksista tehty tuulen suoja sekä tulet pitivät lämpimänä. Eurooppalaiset kuitenkin keräsivät varoja ja hankkivat heille oikeita vaatetteita. Ne kuivuivat kastuttuaan hitaasti, eivätkä pysyneet hygieenisinä. Intiaaneja kuoli eurooppalaisten mukanaan tuomiin sikotautiin, keuhkokuumeeseen ja tuberkulosiin. Heidän riistaansa metsästettiin ja puita kaadettiin. Heidän mailtaan kaivettiin kultaa, ja heitä jopa myrkytettiin. Kerrotaan, että Puerto Williamsin lähellä asuu yhä viimeinen, jo 90-vuotias Yamana. Jälkiä heidän perinteisestä elämäntavastaan on nähtävissä monin paikoin.

S 55° vrt Tanskan N 55°

Ushuaian tärkeimmät elinkeinot liittyvät öljyyn, maakaasuun, kalastukseen ja turismiin. Paitsi ulkomaalaiset myös argentiinalaiset käyvät katsomassa maailman äären vesien ja lähisaarten eläimiä päivittäisillä retkillä. Talvisin vuorilla lasketellaan ja kaunis kansallispuisto kaupungin vieressä vetää retkeilijöitä, vaeltajia ja bussilasteittain Ruta Nacional 3:n päässä vierailijoita.

Mekin vaeltelimme kuutisen tuntia puiston välillä hieman epämääräisesti merkittyjä polkuja. Chilen rajalla sijaitseva kansallispuisto on yli kymmenen kertaa Nuuksion kansallistuiston kokoinen. Se on maisemiltaan todella kaunis korkeine vuorineen, jäätikköjärvineen ja värikkäine turvesoineen. Maisemat ja osin kasvillisuuskin muistuttavat kovasti Käsivarren ja Norjan Lappia. Kanadanmajava on tulokaslaji, kuten Suomessakin. Se pärjää hyvin ilman luontaisia vihollisia ja on muokannut näkyvästi ympäristöään. Etelänpyökki ei selviä liian kosteassa, ja majavien asuttamilla alueilla onkin paljon kauniita pystyyn kuolleita metsiä.

Lapin-kävijälle puisto ei anna kovin ihmeellisiä kokemuksia, mutta evästely luonnon helmassa on aina mukavaa. Suomalaista metsäläistä häiritsi kuitenkin puiston rakenne ja palvelut, jotka tuntuivat olevan suunniteltu enemmän autoilijan kuin kävelijän tarpeisiin. Se ei yllätä, että kaupungit on rakennettu autojen ehdoilla, mutta että puistotkin! Liki kaikkiin keskeisiin kohteisiin pääsi autolla eikä puiston ydinreiteillä tuntenut olevansa oikeasti luonnossa. Monet polut seurailivat RN3:a. Se piti ylittää moneen otteeseen ja usein joutui kulkemaan tuon pöllyävän hiekkatien laitaa.

Ushuaia oli viehättävä, luonnonläheinen merikaupunki. Keskustan rantaraitilta voi seurata patagonianlokkien ja myrskyliitäjien temmellystä lähietäisyydeltä. Tiirakolonia oli valloittanut rantaan ”pelastetun” Toisen maailmansodan aikana rakennetun höyrylaiva Saint Christopherin hylyn. Alus oli osallistunut muun muassa turisteja kuljettaneen Monte Cervantes -laivan pelastustoimiin Beaglensalmessa.

Turistikolonia taas pyöri päälaiturin edessä matkailuinfon ja lukuisien pienten retkimyyntikojujen ympärillä. Sieltä mekin valitsimme Tres Mariasin purjevenereissun kaupungin edustan saarille. Saariretkiä oli pääasiassa kahdenlaisia: joko kaupungin edustan saarille katsomaan leijonahylkeitä, etelänmerimetsokoloniaa ja käymään jossain saaressa tai hieman kauemmas katsomaan merileijonia, pingviinikoloniaa ja majakkaa. Eroja oli ryhmän koossa, laivassa ja hinnassa. Lisäksi järjestettiin erilaisia ekskursioita maastoautoilusta melontaan.

Eläimiä, retkeilyä, vaellusta – hienoja luontokohteita yllin kyllin

Nähtyämme jo pingviinejä lähietäisyydeltä päätimme keskittyä merileijoniin ja saariin. Tres Marias oli ainoa, joka sai viedä pieniä ryhmiä Argentiinan eteläisimmälle suojellulle saarelle nimeltä H (muotonsa vuoksi). Bonuksena liikuimme alumiinipurjeveneellä, joka oli rakennettu Ranskassa 1981 Antarktiksenmatkaa varten.

Etelänmerimetsokolonia oli suuri ja hajukas. Leijonahylkeet olivat hauskoja. Niiden touhuja olisi voinut seurata vaikka kuinka pitkään. H-saari oli upea sekä maastoltaan että kasvillisuudeltaan, ja sen etelärinteillä pesi erikoisen näköisten patagonianmerimetsokolonia. Suomessa vain valitetaan merimetsoista. Miksei niiden vihattujen pesäsaarten rantavesille viedä turisteja? Ehkeivät ne olisikaan niin kamalia, jos niiden myötävaikutuksella voisi tehdä rahaa.

Retki oli kaikin puolin onnistunut. Kelikin oli mitä mainioin paitsi ulkoilua ja veneilyä myös kuvausta ajatellen. Illalla nousi paksu sumu ja alkoi sataa. Seuraavana päivänä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta antarktinen tuuli oli kova ja jäätävä. Olisimme viihtyneet kaupungissa pidempään ja osallistuneet mielellämme useammallekin retkelle, mutta Ushuaiassa kaikki oli kallista, asumisesta ruokaan ja retkiin. Aika onnettomistakin luukuista piti pulittaa yli 100 e yöltä, joten neljä yötä sai riittää. Kaksi yötä asuimme kroaattimaahanmuuttajaperheen perustamassa Hotel Mustapicissa. Suosittelemme. Toiseksi kahdeksi yöksi oli muutettava Hostal Malvinasiin. Emme suosittele.

Ushuaia on Etelämannerta lähin kaupunki. Se on suunnilleen tuhannen kilometrin päässä Antarktiksesta. Sen pienestä mutta vilkkaasta satamasta lähtee risteilyaluksia paitsi Chilen Punta Arenasiin ja Etelä-Georgian sekä Falklandin saarille (Argentiinalaiset kutsuvat Falklandinsaaria nimellä Las Islas Malvinas ja ilmoittavat Ushuaian sataman kyltissä, että britit ovat miehittäneet saaria laittomasti jo vuodesta 1833 alkaen.) myös Etelämantereelle.

Antarktiksen matkojen hinnat alkavat noin 8 000 eurosta nenää kohti. Viimehetken jämäpaikkoja jaettuihin hytteihin voi kuulemma saada suunnilleen 3000 eurosta ylöspäin. Ikävä kyllä nuo reissut eivät millään mahtuneet matkabudjettiimme, ja jäimme rannalle ruikuttamaan, kun matkustaja-alukset irrottivat köytensä ja suuntasivat etelään myyttiselle Drakensalmelle.