Tiellä Padre Burgosiin

Yhtäkkiä bussin ikkunasta näkyy punaisena hohtava vuoren huippu! Rinteitä pitkin valuva hehkuva laava piirtää jyrkkärinteisen keilan mustaa yötaivasta vasten. Bussi kääntyy suoraan kohti tulivuorta. Onko tässä mitään järkeä? Lähimmillään tie kurvaa liki 7,5 km päähän kraatterista! Viranomaiset ovat määritelleet vuoren hälytystasoksi 4:n ja vaaravyöhykkeen säteeksi 8 km. Kuinkahan hyvin mahdamme nukkua vaarallista purkausta enteilevän tulivuoren juurella?

Bussiviidakossa

Filippiineillä oli runsaat 100 bussiyhtiötä, joten kysyimme taas Manilan Red Planetin vastaanotosta, miten ja millä kannattaisi lähteä maalle, provinsseihin, kuten täällä sanotaan, tällä kertaa etelään. Vastaanoton nuori herra sai kaivettua pari bussiyhtiötä, DLTBCo:n ja Philtrancon. Olin selvitellyt molempien taustoja etukäteen. DLTBCo on yrityskauppojen kautta maan vanhin yhtiö, mutta sillä on ollut kärhämää työntekijöiden kanssa. Esimerkiksi 5 sen busseista oli tuhopoltettu varikolla ja yksi oli pudonnut sillalta. Yhtiön historia ei innostanut, mutta bussi lähtisi lähemmältä Pasayn terminaalilta.

Pyysimme respan kaveria selvittelemään Philtranconkin lähtöjä tarkemmin. Hänen mukaansa ne lähtisivät vain kaukaisemmalta terminaalilta, joka sijaitsi keskustasta väärään suuntaan. Lähtöajoiksi hän kaivoi suunnilleen 7.00, 8.00 ja 9.00, mutta kun kaivelin lähtöjä internetistä itse, löysin ainoastaan kaksi lähtöä, klo 10.00 ja klo 19.45, ja molemmat lähtivät Pasaysta…

Lähdimme aamuvarhaisella kohti Pasayta. Varttuneeseen ikään päässyt taksikuskimme intoutui selittämään kaikenlaista Leyten saareen matkustamisesta, kun kuuli, että olimme menossa Legazpiin ja sieltä Leytelle. Hän oli syntyjään Leyten Bay Baysta. Hänkin ehdotteli DLTBCo:n bussia, joten poikkesimme varikolla, mutta sen päivän seuraava lähtö olisi vasta klo 21.00. Jatkoimme siis naapurivarikolle Philtrancon terminaaliin, ostimme liput ja nousimme Legazpissa pysähtyvään Tabacon bussiin, joka lähti hiukan myöhässä vähän yli 10.

Filipinosta erottuu jotain tuttua

Alkumatkasta ajoimme varsin hyväkuntoista, nelikaistaista betonitietä. Se muuttui kylien läpi kulkevaksi kaduksi paljon aikaisemmin kuin Manilan pohjoispuolella. Seurasimme bussin ikkunasta aamupäivän jeepney- ja tricycle-ruuhkaa. Oli seassa toki henkilö- ja pakettiautoja, busseja ja kuormureitakin. Bussin madellessa tukkoisella tiellä ehdimme tarkastella ohi soljuvia taajamia ja tien varren putiikkien mainoskylttejä. Valtaosa niistä oli englanninkielisiä. Yksi koulu tien varrella mainosti olevansa Child Friendly School (lapsiystävällinen koulu). Ihmettelin, oliko maassa paljonkin lapsivihamielisiä kouluja…

Filippiineillä puhutaan monia paikalliskieliä, mutta virallinen kieli on filipino, suurimman paikalliskielen tagalogin standardimuoto. Englanti on toinen virallinen kieli, mutta sitä hallitsevat vain nuoremmat ja koulutetummat. Filipino kuulostaa joltain malajikieleltä, jota on ryyditetty espanjan- ja englanninkielisillä sanoilla, kuten basura (roska), maní (maapähkinä) ja para (pysähdy) sekä life vest (pelastusliivi), ja fraaseilla, kuten Oh my God! Sanoista voi vain arvailla, mistä puhutaan, mutta muuten asiasta ei saa selvää.

Läpi eteläisen Luzonin

Mitä kauemmaksi pääkaupunkiseudulta pääsimme, sitä köyhemmiltä provinssit alkoivat vaikuttaa. Tien varrella oli erilaisista, sieltä täältä haalituista pellinpalasista, palmunlehvistä, bambusta ja eriparisista laudanpätkistä sekä vanhoista mainospressuista ja muovisista säkkikankaista kyhättyjä, tiepölyn harmaiksi kuorruttamia, pieniä koteja ja kiskoja vieri vieressä. Niiden kurjuutta korostivat vitivalkoisten myymälöiden lattiasta kattoon ulottuvien näyteikkunoiden takana loistavat, kirkkaasti valaistut, uutuuttaan kiiltävät Honda- ja Toyota-merkkiset katumaasturit.

Ilmiselvästä varattomuudesta huolimatta yksi asia poikkesi muusta Aasiasta silmiin pistävällä tavalla: Filippiineillä oli siistiä. Jokivarret eivät olleet täynnä roskia, ja ”roskatontteja” oli huomattavan harvassa. Nukkavierujen minikotien minipihat olivat tarkasti putsattuja. Värikkäät pyykit oli ripustettu bambuaitojen päälle kuivumaan, ja jonkun tönön miniterassia koristivat orkkideat.

470 km matkan Manilasta Albayn provinssin Legazpiin piti aikataulun mukaan kestää noin 10 tuntia. Kymmenennen tunnin kohdalla heiluvan ja huojuvan bussin penkillä istuminen alkoi tuntua työltä. Kun 13 tuntia taivalta oli takana ohi vilahtelevien valojen yllä, pimeästä kaukaisuudesta erottui mustan vuoren rinnettä alas valuva punahehkuinen laava. Olimme lähellä päivän päämääräämme.

Hyppäsimme bussista hiljaisen ja pimeän bussiterminaalin kuraiselle pihalle Legazpin laitakaupungilla. Muutama tricycle-kuski odotteli kyyditettäviä terminaalin lipan suojassa tihkuisessa myöhäisillassa. He valikoivat joukostaan yhden, jonka vuorolle taisimme sattua. Tihku asettui ja kuski sitoi reppumme kolmipyörämopon peräkorin päälle. Ängimme pikkureppuinemme ”anopintappovaunua” muistuttavaan, ahtaaseen sivusiipeen. Se oli tehty aasialaismittojen mukaan. Tunsimme olevamme väärää kaliiperia.

Saavuimme Balai Tinay Guesthouseen suunnilleen tuntia ennen puolta yötä. Unisen näköinen isäntä tuli avaamaan portin. Matka majapaikasta majapaikkaan oli kestänyt 14 tuntia. Nälkä oli mennyt ohi, ja kaipasimme vain pitkäksemme pääsyä ja unta! Joku hiirulainen rapisteli touhukkaana seinän välissä bambusängyn yläpunkan vieressä. Se häiritsi vain hetken, sillä uni voitti.

Rauhaton tulivuori

Mayon on täydellisestä keilamuodostaan ja kauneudestaan tunnettu kerrostulivuori. Paikallisen tarun mukaan vuori on saanut nimensäkin legendaariselta sankariprinsessalta, Daragang Magayonilta (mikä tarkoittaa kaunista neitoa).

Tuon Filippiinien aktiivisimman tulivuoren suojaksi perustettiin maan ensimmäinen luonnonpuisto jo 1938. Se on myös Unescon 2016 julistaman Albayn biosfäärialueen kohokohta.

Mayon seisoo Tyynenmeren tulirenkaalla lähellä Filippiinienhautaa, missä Filippiinienmeren laatta uppoaa Filippiinien liikkuvan vyöhykkeen alle. Se on purkautunut yli 50 kertaa viimeisten 500 vuoden aikana.

Tammikuun 13. päivä, 2018, kello 16.21 paikallista aikaa vuori alkoi jyrähdellä. Harmaa höyry- ja tuhkapilvi nousi noin 2500 m korkeudelle ja leijaili lounaaseen. Kiviä sateli vuoren rinteille. Purkaus kesti vajaat pari tuntia, ja tuhkaa levisi laajalle alueelle. Kraatterin heikko punainen hehku havaittiin iltakymmenen jälkeen. Filippiinien tulivuoria seuraavat viranomaiset (dost-phivolcs) nostivat hälytystason 5-portaisella asteikolla 1:stä (epätavallinen) 2:een (lisääntynyt aktiivisuus). Noin 40.000 asukasta evakuoitiin vaara-alueelta.

Seuraavana päivänä hälytystaso nostettiin 3:een (lisääntynyt mahdollisuus vaaralliseen purkaukseen), kun 3 pohjapurkausta ja 158 kivisuihkua rekisteröitiin. Kraatterilla havaittiin kirkkaampi hohde ja laavaa alkoi valua rinteitä alas.

16.1. Albayn provinssiin julistettiin hätätila, kun laavavirrat olivat saavuttaneen 6 km evakuointialueen. 22.1. hälytystaso nostettiin 4:ään (vaarallinen purkaus odotettavissa), kun Mayon puhautti ilmoille 3 km korkean tuhkapylvään. Iltaan mennessä kraatterilla nähtiin laavasuihkuja ja pyroklastisia virtoja. Vuori jyrisi, ja laavaa sekä kiviä todettiin suihkuavan vuoren uumenista. Pelättiin, että ennustetut sateet voisivat aiheuttaa maanvyöryjä ja lahareita.

Seuraavana aamupäivänä nähtiin jopa 300–500 m korkeita laavasuihkuja, ja tuhkapylväät saavuttivat jättiläismäiset mittasuhteet. 6 purkausta seurasi toisiaan 4–5 tunnin välein. Koulut ja jotkut työpaikat pistettiin tauolle. Vaaravyöhyke laajennettiin 9 km:iin, ja sen asukkaat evakuoitiin. 80.000–90.000 asukasta on evakossa mm. lähikylien kouluissa. Kukaan ei tiedä, kuinka pitkään.

15.–16. helmikuuta nukuimme vuoren juurella, noin 14 km päässä kraatterista. Vuorokauden raportti kertoi mm: Satunnaiset laavasuihkut ja -virrat kestivät paristakymmenestä minuutista puoleentoista tuntiin. Laavavirrat etenivät 3–4,5 km ja pyroklastiset virrat 4,6 km etäisyydelle kraatterista. Jyrinät ja murinat kuuluivat yli 10 km päähän. 200 m korkuiset hehkuvat laavasuihkut synnyttivät höyrypilviä, jotka nousivat 400 m korkeuteen. Laavavirtoja ja kivisateita todettiin pitkin yötä. 54 vulkaanista maanjäristystä mitattiin. Keilan laajeneminen on jatkunut 2017 loka- ja marraskuulta lähtien. Hälytystaso 4 pysyi voimassa, ja yleisöä kehoitettiin tarkkaavaisuuteen sekä pysymään poissa 8 km:n säteelle kraatterista määritellyltä vaaravyöhykkeeltä.

II matkapäivä alkoi kunnon aamiaisella

Aamulla isäntä kehotti heti kiipeämään perässään siistin ja viihtyisän majatalon ylimmän kerroksen pienelle terassille. Mayon ei ollut ehtinyt kerätä ympärilleen pilviä ja tulivuorenpurkaus näkyi hyvin. Muutenkin isäntä oli todella ystävällinen ja avulias. Hän värkkäsi maukkaan ja runsaan aamiaisen, opasti matkan jatkon vaihtoehdoissa ja järjesti meille tricycle-kuljetuksen kirkkokukkulan kautta linjuriasemalle.

Valmistauduimme pitkään odotteluun, muttei mennyt kauaakaan, kun Philtrancon bussi pysäytti aseman edustalle. Oskari kiiruhti selvittämään sen reittiä. Halusimme Leyten saarelle, mutta nuivaa kuskia ärsytti, kun emme osanneet sanoa täsmälleen, mihin kylään. Vastikään terminaalin miesten kylppäristä pesulta tullut avulias kaveri tunki mukaan auttamaan, ja asia selvisi. Pääsisimme linja-auton kyydillä Taclobaniin, jota olimme kaavailleetkin mahdolliseksi seuraavaksi yöpymispaikaksi. Avulias herra kantoi vielä pakaasini autoon, ja sai kaiken vaivannäön palkaksi 60 pesoa (vajaan 1 €). Hän oli ansainnut sen.

Lueskelin bussista löytynyttä firman infolehtistä. Siinä konsernin operatiivinen johtaja kehui korulausein, kuinka yhtiössä tähdättiin yhä parempaan asiakaskokemukseen. Hän kannusti firman työntekijöitä vahvaan työetiikkaan sekä optimistiseen ja positiiviseen asenteeseen haasteiden edessä jne. Kyseisen bussin kuljettajan asenteessa olisi vielä parantamisen varaa…

Saamarin Samar aiheutti ahdistusta

Bussi posotti renkaat ulvoen ja jarrut vinkuen mutkaista tietä kohti Matnogin satamaa. Joku toinenkin bussi lienee painellut tuhatta ja sataa – ja suistunut tieltä metsän puolelle. Yksi rekkakin oli pistänyt mutkat suoriksi ja päätynyt ojaan. Ne eivät meidän kuskin kaasujalkaa hillinneet. Hänellä taisi olla kiire lautalle.

Satamassa kävelimme FastCat-lautalle ja bussimme nro. 1926 ajoi viimeisenä autokannelle. Kiinalaisvalmisteisen FastCatin huippunopeuden kehuttiin olevan 15 solmua, mutta Navionix-appin mukaan täyteen lastattu autolautta pisteli menemään San Bernandinon salmen yli kohti San Isidroa suunnilleen 13 solmun nopeudella. Aurinko oli kuuma ja vaivoin vilvoittava tuuli oli leppoisa.

Matka jatkui Samarin saaren läpi. Tien varrella oli viimeisen taifuunin sateiden jäljiltä useita maanvyörymiä. Parissa kohtaa puolet tiestä oli sortunut, kun vedet olivat vieneet maat niiden alta. Tietä korjailtiin pitkin matkaa, ja valtavia betoniesteitä rakennettiin uusien maanvyörymien varalta. Raivaushommiin oli värvätty myös lapsityövoimaa. Pikkunappulat kantoivat raskaita kivilasteja vyörymäpaikoilla.

Samar-saarella oli selvästi köyhempää ja kurjempaa kuin Luzonilla. Tien varren pienet hökkelit olivat edellisiäkin lohduttomamman näköisiä, ja tiellä, niiden edessä leikki pölyisiä lapsia ja likaisia koiria. Myöskään presidentti Duerten määräämät ”roskatalkoot” eivät olleet saavuttaneet yhtä kattavaa tulosta kuin Luzonilla.

Linjurin tv-ruudulta tuli pakkosyöttönä ö-luokan väkivaltaviihdettä, Ramboa, vampyyrejä ja ihmissusia, vaikka kyydissä oli lapsia. Ohi kiitävä kurjuus ja älytön tappamisviihde alkoivat ahdistaa. Mieleen tunkivat Filippiinien armeijan ja islamistikapinallisten yhteenotot Visayasin saarilla sekä suomalaisturistien kidnappaus Malesian Sipadanista Etelä-Filippiinien Jolon saarelle 18 vuotta aikaisemmin.

Kun ylitimme San Juanico -salmen komeaa siltaa myöten, olimme päässeet Leyten saarelle. 12 tunnin istumisen päätteeksi saavuimme vihdoin Taclobanin laitakaupungin terminaaliin. Sieltä jatkoimme tricyclellä häthätää siistiltä vaikuttavaan hotelliin. Kävimme syömässä suositussa pikaruokapaikassa tien toisella puolella, missä olimme illan nähtävyys.

Filippiineillä kauas on pidempi matka

Aamulla painuimme taas Pan-Philippine Highwaylle. Olimme nukkuneet hiukan pidempään, syöneet hitaasti tarjoillun aamiaisen, joten olimme päässeet matkaan vasta klo 9 maissa. Viiletimme tricycle-kyydillä Duptoursin pikkubussivarikolle hotellista saamamme vinkin mukaisesti. Padre Burgosiin ei ollut lähdössä pikkubusseja ihan vähään aikaan, joten ostimme 3 paikkaa Maasiniin menevään ”väniin”: 2 itsellemme ja lisäpenkin matkatavaroille. Pikkubussi täyttyi viimeistä paikkaa myöten, ja aina, kun joku penkki vapautui, siihen tuli kohta uusi matkustaja.

Leyten saari vaikutti jälleen hiukan vauraammalta. Simppelit tönöt ja pikkupihat olivat aavistuksen siistimpiä. Kuski paineli menemään reipasta kyytiä. Kun tien laidassa oli kyltti: ”Slow Down! – Accident Prone Area” (Hidasta! Onnettomuusaltis alue), kuski painoi kaasua, ja henkilöauto kiihdytti vauhdilla ohi. Filippiinien liikenne ei ollut heikkohermoisia varten.

Bay Bayn pieni satamakaupunki oli Manilan taksikuskimme kotikaupunki. Se näytti kivalta. Moni jäi kyydistä pois, ja uusia kömpi tilalle. Sieltä ei ollut enää pitkä matka Maasinin bussiasemalle, missä odotti viljalti jeepneyjä. Löysimme Padre Burgosiin menevän ja kiipesimme kyytiin. Reput sidottiin jeepneyn katolle. Toivoin, etteivät pilvet sataisi.

Jeepney mennäviiletti hyvää vauhtia. Aurinko pilkahteli esille, ja tuuli viilensi oloa mukavasti. Jäimme kyydistä Padre Burgosin rantaristeyksessä ja viittoilimme itsellemme yllättävän tilavan tricyclen. Loppumatka niemen länsilaidalle Peter´s Dive Resortiin meni nopeasti. Tacloban-Peter´s Dive Resort -etappiin oli mennyt vain 7 tuntia, mutta kyllä siinä lyhyt liikuntalomanen maistui. Suunnilleen 1110 km:n matkaan Manilasta vähän Padre Burgosista pohjoiseen oli mennyt 3 päivää. Jos Suomessa 100 km:n matkaan pitää varata suunnilleen tunti, Filippiineillä siihen kannattaa varata vähintään 2. Istumista tuli yhteensä 33 tuntia, ja vähintään se siltä tuntuikin!