Taiwanin vuoristotiellä

Hämärä kietoo harvoja valoja heijastavat riisialtaat huppuunsa. Ylitämme joen pitkää siltaa pitkin Sanxingin kylän laidalla ja pian ajamme pilkkopimeää, kapeaakin kapeampaa vuoristotietä länteen. Mustuudesta ei piirry verkkokalvolle mitään, mutta kartalta muistan, että vasemmalla alapuolellamme aukeaa leveä jokiuoma ja oikealla nousee jyrkkä vuoren rinne. Tien laitaan pystytetyn betoniporsasaidan päälle kiinnitetyt heijastimet tulevat tarpeeseen. Miljoonannen mutkan takana joen puolen pimeydessä seisoo valomainos. Punaiset, keltaiset ja vihreät kiinalaiset kirjoitusmerkit eivät kerro meille mitään, mutta sen täytyy olla Ying Shih.

Maailman neljänneksi korkein saari

Taiwanin vuoristo on pistänyt esiin merestä 4–5 miljoonaa vuotta sitten Filippiinien laatan nostettua Euraasian mannerlaatan reunaa. Itäinen kaksi kolmannesta saaresta on harvaan asuttua, jyrkkää ja vaikeakulkuista vuoristoa. Länsirannikolle jäävä kolmannes on pehmeästi kumpuilevaa tasankoa, jossa asuu 23 miljoonaa taiwanilaista.

Runsaat 200 saaren huipuista ulottuu 3 km korkeuteen, monet yli 3,5 km:iin, ja korkein Yu Shan lähes 4 km:iin. Taiwanin länsipuolella, sen ja Manner-Kiinan välissä lainehtii Taiwaninsalmi, pohjoisessa on Itä-Kiinan meri ja idässä Filippiinienmeri. Etelässä on Luzoninsalmi ja lounaaseen avautuu Etelä-Kiinan meri. Saari on vajaat 400 km pitkä, 140 km leveä ja liki 36.000 km2 kokoinen. Se vastaa suunnilleen Belgian ja Alankomaiden kokojen keskiarvoa.

Mannerlaatat liikkuvat yhä aktiivisesti, ja Euraasian laattaan kuuluvassa, vain 100 m syvyisessä Taiwaninsalmessa on monta aktiivista merenalaista tulivuorta. Maa järisee saarella jopa 15.000–18.000 kertaa vuodessa. Ihmiset havaitsevat niistä 800–1000.

Kravunkääntöpiirille sattuvan saaren ilmasto vaihtelee etelän trooppisesta pohjoisen subtrooppiseen, ja sitä hallitsee Itä-Aasian monsuuni. Saarelle osuu keskimäärin neljä taifuunia vuodessa. Taiwanin vehreä, vuoristoinen saari tunnetaan myös ohi purjehtivien portugalilaisten antamalla nimellä Formosa, mikä tarkoittaa  kaunista.

Road Trip taiwanilaisittain

Taiwan oli osunut tien varrelle sattumalta, eikä meillä juurikaan ollut ennakko-odotuksia saaren suhteen. Halusimme kuitenkin nähdä vähän muutakin kuin sen suurimman kaupungin. Olimme lukeneet, että vuokra-auton saaminen voi Taiwanilla olla hankalaa. Mikäli auto ei odottaisikaan sovitusti keskusaseman parkkipaikalla, meillä oli suunnitelma B. Lähtisimme junalla itärannikolle. Mutta ei hätää: istuimme pian Hotain Vuokra-Toyotassa keskellä Taipein vasemmanpuoleista liikennettä mopojen vilistellessä ohi joka puolelta.

Suunnistimme kohti Hsuehshan-vuoren läpi louhittua 13 km pituista tunnelia, joka on lyhentänyt 2 tunnin matkan itärannalle puoleen tuntiin. Tunnelin rakentaminen oli aloitettu 1991, mutta projektin aikataulu oli viivästynyt yllättävien geologisten haasteiden ja tunnelien tulvimisen vuoksi. Yksi kolmesta porauslaitteesta oli jäänyt sortumien alle, ja 15 rakennusvuoden aikana sortumaonnettomuuksissa oli kuollut 25 ihmistä.

Kovaonnisen tunnelin loputtua pölähdimme itärannalle Yilanin kaupunkiin. Kapealla rantakaistaleella, Lanyang-joen suistossa oli niin paljon riisipeltoja, kuin sinne vain sai mahtumaan. Pari-kolmikerroksiset maalaistalot seisoivat riisialtaiden keskellä, ja vitostie oli rakennettu pilareiden varaan tuon maiseman ylle.

Another Great Ocean Road!

Pian kylän jälkeen Taiwanin rannikkotie nousi kiemurtelemaan rantavuoriston jyrkkien rinteiden poimuja pitkin. Ajoimme kohti runsaan sadantuhannen asukkaan Hualienin kaupunkia, joka oli ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen vajaa kuukausi aiemmin.

Ylimmillään 6,4 magnitudin maanjäristysten sarjan jäljiltä muutama kerrostalo oli romahtanut tai jäänyt vinoon. Järistykset olivat olleet sikäli poikkeuksellisia, että ne olivat sattuneet lähellä maanpintaa ja niiden keskus oli ollut vain muutaman kilometrin päässä kaupungista. Ainakin 7 ihmistä oli menettänyt henkensä ja yli 200 loukkaantunut.

Kapealla Itä-Taiwanin rantatiellä oli tuhottomasti tunneleita. Osa niistä oli hämäriä ja vanhoja. Niissä ei ollut varauloskäytäviä tai edes tilaa jalankulkijoille. Osa oli tuoreempia. Niissä oli muutaman kymmenen sentin levyiset jalkakäytävät laidoilla. Uusimmissa oli kaakeloidut seinät, selkeästi merkityt varauloskäytävät, valaistut opasteet ja tuulettimet.

Tien varrella oli varsin synkeän näköisiä kaivoskaupunkeja. Saaren luonnonvaroihin kuuluvat suppeat kulta-, kupari-, hiili-, maakaasu-, kalkki-, marmori- ja asbestiesiintymät, mutta suurin osa Taiwanin mineraalivarannoista oli ehtynyt jo vuosia sitten. 4 vuosikymmentä voimakasta talouskasvua näkyi luonnonvarojen hupenemisena.

Pysähdyimme Xinchengin pienessä risteyskylässä lounaalle. Tarjolla oli erinomaista lihanuudelikeittoa mukavien koirien seurassa. Sopparavintolasta jatkoimme länteen pääkohteeseemme, Tarokon kansallispuistoon.

Pääkallometsästäjien mailla

Taroko oli yksi Taiwanin yhdeksästä kansallispuistosta. Se oli saanut nimensä puiston maamerkistä, mahtavasta, vajaan 20 km pituisesta Tarokon rotkosta, jonka Liwu-joki oli kaivertanut vuoriston keskelle. Nimi tarkoittaakin seudulla asuvan alkuasukasheimon trukun kielellä mahtavaa ja upeaa.

Heimon aikuistumisriittiin liittynyt pääkallonmetsästys oli kielletty jo Japanin miehityksen aikana 1914. Myös puisto oli perustettu japanilaisten aloitteesta 1937. Taiwanin siirryttyä Kiinan tasavallan hallintoon 1945 puisto lakkautettiin. Alue suojeltiin uudelleen vasta 1986 lopulla.

Tarokon vuoristo oli syntynyt yli 200 miljoonaa vuotta sitten meren pohjalle kerrostuneista maa-aineksista. Sedimentti oli ensin kovettunut kalkkikiveksi, joka oli seuraavien 100 miljoonan vuoden kuluessa muuttunut marmoriksi. Mannerlaattojen liikkeet puolestaan olivat työntäneet kalliot meren pinnan ylle. Vuoret jatkoivat yhä nousuaan suunnilleen puoli senttiä vuodessa.

Puiston suojassa eli liki puolitoista sataa lintulajia, joista joka 10. oli Taiwanille kotoperäisiä. Lisäksi puiston alueella viihtyivät kolmisenkymmentä nisäkäslajia, kuten peuroja, villisikoja ja karhuja sekä kaksi ja puoli sataa perhoslajia, yli 30 matelijaa ja melkein parikymmentä kalalajia. Kaikkia vaikeakulkuisen puiston alueella piileskeleviä eläinlajeja tuskin edes tunnettiin.

Sammakot kurnuttivat äänekkäästi lähes joka puron varrella. Lisäksi satuimme bongaamaan pienen taiwaninmakakilauman tien varren pusikossa. Laji oli saaren kotoperäinen asukki, jota oli istutettu myös Japaniin. Puissa viihtyvän otuksen uhkana oli lähinnä saaren ainut toinen kädellinen eli ihminen. Makakeja metsästettiin ruoaksi, niiden viljelyksille aiheuttamien tuhojen vuoksi sekä turhiin lääkitsemistarkoituksiin.

Maisemat olivat tyrmäävän upeita, mutta pystysuorien tai jopa tien päälle kurottavien jyrkänteiden alla kulkevia varoitettiin vähän väliä putoilevista kivistä ja maanvyöryjen mahdollisuudesta. Vankat betoniset katokset suojasivat rinteitä myöten ryöppyäviltä vesiputouksilta ja veden mukana valuvilta maa-aineksilta. Silti tiessä oli monttuja kivien iskuista, ja yksi- tai kaksikaistaisten teiden reunaan rakennetut metallikaiteetkin olivat vääntyneet koloille ja mutkille niiden päälle pudonneiden kivenmurikoiden jäljiltä.

Aasialaiset näkevät asiat toisin

1950–60-luvuilla rakennettiin Taiwanin länsi-itäsuunnassa jakavan vuoriston yli 3 tietä helpottamaan paitsi saaren puolustusta myös luonnon rikkauksien hyödyntämistä. Jopa 5000–6000 duunaria työskenteli tietyömailla joka päivä. Siinä ei säästelty verta, ei hikeä eikä kyyneliä. Vuoriston tietyömailla menehtyi yhteensä 266 henkeä. Heidän muistokseen komealle paikalle, rotkon jyrkkään rinteeseen rakennettiin ikuisen lähteen pyhäkkö (Eternal Spring Shrine), jota turistit nyt parveilivat ihmettelemään.

Kiinalaiselle mentaliteetille eivät luonnonmaisemat tuntuneet riittävän. Vasta nuo komeisiin kulisseihin pysytytety temppelit, paviljongit ja sillat saivat aasialaisturistit pysähtymään. Mainittujen rakennelmien kohdalle syntyi aikamoisia bussiruuhkia. Matkanteko oli hidasta. Huippunopeus lähenteli 40 km/h, mutta usein jäätiin sen alle. Tien tukkivat turistibussien lisäksi myös tietyöt. Mieleemme alkoi hiipiä epäilys siitä, ettemme ehtisi varaamaamme majataloon ennen yötä.

Tarokon rotkon yöpymispaikat maksoivat toistasataa yöltä, joten olimme varanneet yösijan pohjoisemman vuoriston ylittävän tien varrelta. Se oli reilusti pidemmällä kippuraisten taipaleiden takana. Odoteltuamme pitkään erään tietyön kohdalla päätimme kääntyä ympäri ja yrittää perille osin jo tuttua reittiä, jota myös nettikartat suosittelivat.

Kevätsää vaihteli tiuhaan matkan varrella. Välillä aurinko paistoi kuumasti ja välillä oli sankkaa sumua tai silkkaa vesisadetta. Kippuratietä ja tunneleita riitti. Harvoilla alavammilla kohdilla teiden varsilla kasvoi paitsi riisiä myös banaaneja, guavaa ja teetä.

Ying Shih

Ying Shihn respan rouva oli innoissaan, kun saavuimme pimeyden keskeltä perille. Hän käytti kaikki tuntemansa englanninkieliset sanat (ne molemmat) meitä sisään kirjatessaan. Asiat jäivät silti hiukan hämärän peittoon, mutta onneksi 3 sivua ohjeita oli käännetty valmiiksi englantia muistuttavaksi tekstiksi. Huolestuttavin havainto oli se, että majapaikan ruokatarjoilu loppuisi iltaseitsemältä. Seinäkellon viisarit osoittivat vain muutamaa minuuttia vaille tuota aikarajaa.

Innokas rouva järjesti meille kuitenkin syötävää Àla Carte -listalta, ja lähti opastamaan meidät 3. kerroksen ruokasaliin. Hän oli niin kerrassaan innoissaan, että oli unohtaa ottaa maksun huoneestamme…

Hoidettuamme maksuvelvollisuudet saimme keskittyä erinomaiseen illalliseen, joka koostui erilaisista, ihanista sienistä, paistetusta taimenesta ja hapanimeläkanasta. Lisukkeena oli pehmeänrapeaa valkosipulileipää ja aitoa taiwanilaista kylmää maitoteetä. Kaiken kukkuraksi saimme nauttia herkuista kahden kesken Ying Shihn pyörivässä ravintolatornissa!

Kohti Taoyuan kansainvälistä lentokenttää

Nukuttuamme yön yli majapaikan pikkumökissä jatkoimme kiemurtavaa seiskatietä vuorten rinteille. Northern Cross-Island Highway oli yksi saaren kolmesta tärkeästä itä-länsisuuntaisesta maantiestä. Japanin vallan aikana 1895–1945 käytetyn vartiopolun päälle, jopa kilometrin korkeudelle vuoristoon oli 1963–66 päällystetty kapea, monin paikoin vain 1 kaistan levyinen, mutkitteleva tiepahanen.

Varasimme reilusti aikaa lentokentälle menoon. Karttaohjelmien veikkauksiin ei voinut luottaa, ja Ying Shihn respan arvioonkin lisäsimme pari tuntia puskuria. Paikallisilla tuntui olevan kovempi kiire. Mistä lie kaukaa poliisi oli tullut selvittämään mopon ja auton törmäystä. Kellekään ei onneksi ollut sattunut mitään ikävää.

Tiukkia mutkia seurasi liuta tiukkia mutkia. Yhden kohdalla vastaan tuleva auto joutui tekemään äkkijarrutuksen, ja perässähiihtäjä rysäytti sen puskuriin. Kummallakin oli ollut liian kova tilannenopeus. Kun vauriot oli tutkittu, matka jatkui samaan tahtiin, eikä perässä ajava jättänyt edellä ajavaan yhtään enempää väliä…

Baling-sillan ylitettyämme vastaan alkoi puskea autoja, mopoja, moottoripyöriä ja satoja fillareita kapean tien täydeltä. Viikonloppuna taipeilaiset nauttivat ruumiin kulttuurista luonnon helmassa. Ohitimme vastaantulevaa liikennettä ryömimisvauhtia. Enpä olisi halunnut olla hän, joka odotti jonossa matelevaa, ujeltavaa ambulanssia apuun.

Päästyämme hiukan väljemmille vesille kurvasimme Chihun mausoleumiin – tai, itse mausoleumi oli suljettu, mutta opastuskeskus, muistopatsaspuisto ja vapaa-ajan puistikko olivat avoinna. Daxin kylä oli perustanut patsaspuiston 1997. Sinne oli kerätty 256 Kiinan tasavaltaa johtaneiden Jiang Kai Shekiä ja hänen poikaansa Chiang Ching Kuota esittävää patsasta vuodesta 2000 alkaen. Opastuskeskuksessa taas kerrottiin herrojen aikaansaannoksista ja saavutuksista.

Uuvuttavan matkan jälkeen kaipasimme lounasta, mutta ongelmaksi kehkeytyi se, ettei autolle tuntunut löytyvän parkkipaikkaa koko Suur-Taipein seudulta. Lopulta äkkäsimme auton mittaisen kolon laitakaupungin sivukujalta. Kävelimme kohti lähintä keskuskatua muistuttavaa ja löysimme pienen nuudeliravintolan. Valikoimme vitriinistä osin hieman epäselviksi jääneitä aineksia perusnuudelikippoon lisättäväksi. Pöytään tulivat ainakin ruskeassa liemessä keitetyt ankanmunat, ohuita maksaviipaleita, jotakin hillottua vihannesta ja wontoneja. Maut olivat kohdallaan, ja paikan isäntä erittäin ystävällinen ja avulias, vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan.

Viimein suunnistimme toistensa yli, ali ja ympäri kulkevia 6–8-kaistaisia valtaväyliä lentokentän lähistöllä sijaitsevalle Hotain varikolle. Auton palautuksessa ei kauaa nokka tuhissut, ja vuokraamo tarjosi myös kuljetuksen kentälle, haluamaamme terminaaliin.

Taiwan oli yllättänyt meidät myönteisesti. Se oli hauska sekoitus perinteistä Kiinaa ja eteenpäin pyrkivää modernia yhteiskuntaa. Mannerkiinalaiset, väkisin rakennetut pilvenpiirtäjälähiöt ja kaikkein likaisimmat sivukujat puuttuivat, ja keittiöissä tuoksuivat eri maitten herkut kiinalaisia, korealaisia ja japanilaisia bravuureita unohtamatta.