Syysretki Karjalohjalla

15 laulujoutsenta ikkunan takana! Niitä emme nähneet maailman matkoilla – kyhmyjoutsenia, trumpettijoutsenia sekä musta- ja mustakaulajoutsenia kylläkin. Rantavedet ovat jo jäähyhmässä, mutta ”suomenjoutsenten” kaulat ylettyvät vielä matalan Sammallahden pohjan ruoka-apajille.

Yhtäkkiä joutsenet toitottavat kuorossa ja kovaan ääneen. Paikalle sattunut vanha valkopyrstöinen merikotka on päättänyt yrittää napata itselleen syötävää. Se tekee syöksyjä kohti joutsenia, jotka kerääntyvät tiiviiksi parveksi ja kaitsevat harmaahöyheniset nuorukaiset keskelleen. Joutsenet kiroilevat kurkut suorina hyökkäilevälle kokkolinnulle ja vetävät päät alas vasta aivan viime tingassa.

Verkkaista eloa luonnon keskellä

Olemme saaneet asua yhdellä maailman kauneimmista niemistä jo pikkuhiljaa pimenevän syksyn. Olemme nauttineet suunnattomasti hiljaisuudesta ja rauhasta, täydellisistä tähtitaivaista, rätisevistä takkatulista ja kynttilänvalosta. Ne ovat harvinaista herkkua maailmalla. Jossain vaiheessa kostea kylmä ja verkkokalvojen perälle hiipivä pimeys kirvoitti silti kaipuuta seuduille, missä aurinko yhä kapuaisi taivaskannella korkeammalle.

Lyhenevinä valoisina hetkinä voimme seurata valkohäntäkauriiden ruokailutuokioita rantapusikoissa ja kuikkien sukeltelua järvellä. Kurkien huudot kajahtelivat lahdilla pitkälle syksyn hämärään. Nyt ovat niin kuikat ja kurjet kuin härkälinnut ja kalalokitkin jo jättäneet meidät. Viimeisenä seurasin haikeana järven selälle kerääntyneen, suuren isokoskeloiden muuttoparven touhuja.

Muuttomatkallaan järvelle pysähtyneitä laulujoutsenia kohdannut jännitysnäytelmä sattui 3. adventtina, kun edesmenneen isäni sisarusparvesta viimeinen, Mikko-setä, oli sisareni ja tämän miehen kanssa kylässä. Seurasimme tapahtumia hämmästyneinä ja ihmettelimme, kuinka pitkään kotka jaksaisi syöksyä ja nousta taas puiden latvojen ylle ottamaan vauhtia. Lahti on varsin suppea kotkan kokoiselle, raskaalle linnulle, joka silläkin kertaa lienee jäänyt ilman illallista.

Kohti valoa ja kevättä

Nyt pihalle on viritetty pikkulintujen ruokintapaikkoja, joissa vierailee jokunen käpytikka ja oravakin. Sisällä avaraa luontoa sen sijaan ei suvaita. 9 siimahäntää on jo vaihtanut hiippakuntaa, ja kylmä pysyy loitolla ilmalämpöpumpun ja kahden takan voimin.

Suihku on ylellisyyttä. Kylppärissä on turhan viileää, ja vedet menevät tyhjennettävään lokasäiliöön. Ämpärillisellä vettä pärjää tarvittaessa yllättävän hyvin. Saunassa vedellä voi läträtä ihan niin paljon, kuin jaksaa kantaa. Kun järvi on saanut jääkannen, vesi nostetaan avannosta. Kaikki pitää käyttää ja loput tyhjentää pois jäätymästä.

Talvipäivänseisauksen, vuoden pisimmän yön, nukuimme huonosti. Uni oli katkonaista. Ajatukset ja mietteet värittivät yötä. Pilvien peittämä taivas oli oudosti valoisampi kuin pimeimmän marraskuun aikana. Epäilykset saivat vahvistuksen, kun tarkastin asian aamulla. Täysikuu oli tunkenut vahvan valonsa paksun pilven läpi ja pitänyt sisäiset vuorovedet liikkeellä.

Suomalainen joulu

Viime joulun vietimme uusseelantilaisen mielisairaalan pihalla, ja vuosi vaihtui Aucklandissä, mistä jatkoimme uudenvuodenpäivänä Australian Perthiin. Sitä edeltäneet joulut ja vuodenvaihteet olimme olleet Santiago de Chilessä ja Bolivian ylängöllä sekä Thaimaan Koh Lantalla. Matkailu oli mahtavaa ja kaikin puolin avartavaa, mutta olimme ikävöineet suomalaista joulua sekä ystäviä ja sukulaisia. Kaukomailla ei koe aitoa joulun tunnelmaa.

Tänä vuonna koristelimme korit ja oven karmit havuilla ja maistelimme riisipuuron, vastapaistetun kinkun, imelletyn perunalaatikon ja joulukalojen mahtavia makuja ensimmäistä kertaa neljään vuoteen! Jatkoimme myös perinnettä antaa joululahja luonnonsuojelulle. Tänä vuonna se meni Luonnonperintösäätiön kautta vanhojen metsien hiilinieluille.

Joulun pyhät pelasimme pitkästä aikaa lautapelejä sukulaisten kanssa ja avasimme ajatuksella väsättyjä lahjakääröjä rakkaiden ympäröiminä. Vain yksi oli poissa. ”Vaakki” ei jaksanut jouluun saakka. Se pisti miettimään…

Elämä on tässä ja nyt

Ainakin talvi ja kevään pitenevät päivät menevät vielä maalla Sammallahden männikköisessä niemennokassa. Paras aika on juuri nyt! Nautimme kaikesta ylitsepursuavasta luksuksesta ympärillämme: hiljaisuudesta, rauhasta ja tähtitaivaista, pikkulintujen tirskutuksesta ikkunan takana ja pienten ja suurten eläinten jäljistä pihamaalla – kaikesta ilmaisesta ihanasta ja mittaamattoman arvokkaasta.