Suuri valliriutta – (ainakin) kerran elämässä

Merellä on sysipimeää. Kaukana idässä vilkkuu majakka, jonka valo vilahtelee aallonharjojen välistä. Istumme räpylät jalassa sukellustukialuksen uimatasolla ja aallot lyövät syliimme tasaisin väliajoin. Osoitamme vesitiiviillä taskulampuilla veteen. Valokeiloissa välähtelee suuria, hopeanhohtoisia jättipiikkimakrilleja. Pari haita kiertelee juuri ja juuri valon ulottuvissa. Ei kun sekaan vaan!

Ennen reissua ei ollut tullut mieleenkään, että hyppäisin synkkään mereen haiden sekaan. Olin lukenut matkasuunnitelmasta, että sukeltajat tekevät yösukellukset molempina iltoinamme Suurella Valliriutalla. Toisena iltana sukelluskouluttajien pomo ilmoitti, että jos haluamme tehdä yösnorklauksen, hän heittää pitkän poijuköyden veteen. Voisimme pulahtaa katsomaan veneen ympärille kerääntyneitä riuttahaita köydestä kiinni pitäen. Ei sellaista tilaisuutta voinut jättää käyttämättä.

Elävä luonnonihme

Australian koillisrannikkoa reunustava Suuri valliriutta on maailman suurin koralliriuttajärjestelmä, joka kuulemma näkyy hyvin avaruudestakin. Vajaat kolmisentuhatta erillistä riuttaa ja miltei tuhatkunta saarta muodostavat yhdessä yli 2000 km pituisen valliriutan, joka kattaa melkein 350000 km2 laajuisen alueen. Se on siis suurempi kuin Suomi!

Suuri valliriutta on myös maailman suurin elävien otusten rakentama kokonaisuus. Koralliriuttaa rakentavat miljardit, noin 350 eri lajia edustavat pikkuriikkiset polttiaseläimet, korallipolyypit. Ei ole yllätys, että se on ollut Unescon Maailmanperintökohde jo 1981 lähtien (Ensimmäiset kohteet listattiin vain 3 vuotta aiemmin). Lisäksi yhdysvaltalainen tv-uutiskanava CNN on nimennyt sen yhdeksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä.

Australian trooppinen Queenslandin osavaltio oli 25 miljoonaa vuotta sitten vielä lauhkealla vyöhykkeellä etelänavan tuntumassa. Vuosien kuluessa Queensland siirtyi maankuoren laattojen mukana trooppisille vesialueille. Koralliriuttoja alkoi vuoroin kasvaa, vuoroin tuhoutua, kun meriveden pinnan korkeus vaihteli jääkausien mannerjäiden laajenemisten ja sulamisten myötä. Nykyään elävät koralliriutat ovat alkaneet kasvaa noin 20000 vuotta sitten.

Lämpimän veden koralli vaatii kasvaakseen sopivan lämpöistä (23–29 °C), sopivan suolaista (3,2–4,2 %) merivettä ja valoa. Siksi riuttoja rakentavat korallit elävät tavallisesti 5–30 metrin syvyydessä. Riutat kasvattavat läpimittaansa sentistä kolmeen senttiä ja pituuttaan sentistä jopa 25 senttiin vuodessa.

Uhattu elämän kehto ja biodiversiteetin pesäke

Suuri valliriutta kuhisee mahtavan monimuotoista elämää. Sieltä on löydetty muun muassa 30 lajin valaita, delfiinejä ja pyöriäisiä, suuria merilehmäpopulaatioita sekä yli puolitoistatuhatta kalalajia, joista 125 on hai- ja rauskulajeja. 17 merikäärme- ja 6 merikilpikonnalajia lisääntyy riutan alueella, ja sieltä on kirjattu 5000 nilviäis- ja 9 merihevoslajia. Lisäksi valliriutan saarilla elää ainakin 7 sammakkolajia ja vierailee tai pesii 215 lintulajia.

Suunnilleen kolmannes riutasta kuuluu Great Barrier Reef Marine Parkiin. Suojelualueen avulla pyritään rajoittamaan esimerkiksi kalastuksen ja matkailun haitallisia vaikutuksia. Suojelualue ei kuitenkaan auta valumavesistä johtuvaan veden laadun huononemiseen tai maailmanlaajuiseen ilmaston lämpenemiseen. Riutan korallit ovatkin tutkimusten mukaan huvenneet alle puoleen viimeisten 30 vuoden aikana!

Jokien tulviminen on tyypillinen tapahtuma trooppisilla alankoalueilla. Tulvat huuhtovat maatalouteen käytetyltä alangolta mereen vettä samentavia maa-aineksia ja niiden mukana ravinteita ja kemikaaleja, kuten lannoitteita, kasvinsuojeluaineita (tuo Suomen kielessä käytetty sana on tosi höpsö – kysehän on kasvimyrkyistä!) ja tuholaismyrkkyjä. Jopa 90 % riuttaa rasittavista valumista on peräisin maataloudesta. Papua Uuden-Guinean Ok Tedi -kaivokselta puolestaan pelätään raskasmetallien huuhtoutumista Suuren Valliriutan pohjoisosiin.

Liian lämmin merivesi aiheuttaa korallieläimille stressiä. Niiden vastustuskyky heikkenee, ne haalistuvat ja pahimmillaan kuolevat. Lisätuhoja koralleille aiheutuu piikkikruunun ajoittaisista massaesiintymisistä, joita pahentaa niitä syövien lajien ylikalastus. Tuo merisiileihin kuuluvat otus kun mässäilee korallieläimillä.

Vuosina 2016 ja 2017 on raportoitu odotettua laajamittaisemmasta korallien haalistumisesta 800 km pituisella alueella Valliriutan pohjoisosissa. Viimeisimpien uutisten mukaan riutta on tavallista varhaisemmin alkaneen viileämmän kauden aikana kuitenkin elpynyt nopeammin kuin uskallettiin toivoa.

Korallien haalistumisen pelätään muodostuvan yhä tavallisemmaksi, jopa vuosittaiseksi tapahtumaksi. Mikäli ilmaston lämpeneminen jatkuu nykyiseen tahtiin, korallit eivät pysty sopeutumaan muuttuviin merivesiin ja merenpinnan nousuun, ja pahimman uhkakuvan mukaan olemme vaarassa menettää koralliriutat kokonaan.

Kohti Korallimeren horisonttia

Pro Dive Cairnsin pikkubussi nouti meidät hotellilta kello 06.10. Pikaisen sisäänkirjautumisen jälkeen siirryttiin satamalaiturin kyljessä odottavaan Scubapro III -veneeseen. Se on yksi yrityksen kolmesta identtisestä, 26 metrisestä, varta vasten sukellusreissuja varten rakennetusta merialumiinialuksesta.

Veneessä oli hyvin kansainvälinen 6 hengen miehistö, johon kuului muun muassa sukelluskouluttajat Etelä-Afrikasta, Briteistä, Kolumbiasta ja Ruotsista. Asiakkaita mahtui kyytiin 32. Hekin tulivat eri puolilta maailmaa: Australiasta, Yhdysvalloista, Saksasta, Ranskasta, Itävallasta, Ruotsista ja me kaksi Suomesta.

Meille osoitettiin hytti nro 2 ylemmältä kannelta. Hytin mukavuuksiin kuuluivat kerrossänky, ilmastointi, valo ja pistorasia. Käytävän 2 yhteistä vessasuihkua jaettiin neljän hytin porukan kesken. Sukellusten jälkeen jokaiselle suotiin 30 sekunnin mittaiset makeavesisuihkaisut ja päivän viimeisen pinnan alla pistäytymisen jälkeen saimme nauttia suihkusta täydet 3 minuuttia.

Pro Divella oli luvat 19 sukelluskohteeseen neljällä eri riutalla Valliriutan ulkolaidalla. Rullasimme melkoisissa mainingeissa melkein kolme tuntia 10 solmun huippunopeudella Flynn-riutalle. Ensimmäisenä päivänä snorklailimme kolmeen otteeseen riutan suojassa, kahden sukelluskohteen eri puolilla. Sukeltajat lähtivät illan päätteeksi vielä yösukellukselle.

Pinnanalaisiin ihmeisiin tutustumisen ylivoimaisesti suurin ponnistus oli tiukkiin märkäpukuihin änkeytyminen. Pujotin sormet punaisina vastaan pyristelevää nakinkuorta nihkeiden jäsenten päälle. Lopuksi tasapaksujen mustamakkaraa muistuttavien olemustemme ylle vetäistiin turvallisuussyistä vielä räikeänkeltaiset huomipaidat. Niin meitä oli helpompi pitää silmällä.

Pro Dive Cairnsin porukalle täytyy muutenkin antaa täydet pisteet turvallisuuteen panostamisesta. Jokainen liike oli mietitty turvallisuusnäkökulmasta katsoen. Olemme aina pyrkineet valitsemaan kunnollisia retken järjestäjiä. Sellaisten mukana saa parhaan vastineen rahoilleen. Olemme silti nähneet kaikenlaista hengenvaarallisista mainingeissa heiluvista irtotikasvirityksistä täysin meriluontoa kunnioittamattomiin, rahanahneisiin puliveivareihin. Kokemus näyttää auttavan myös retkifirmojen seulomisessa.

Trooppista auringonpaistetta odotellessa

Scubapro III:lla säännöt olivat yksinkertaiset, selkeät ja ymmärrettävät. Silti tunnelma oli rento ja mukava. Jokaista sukellusryhmää vasta-alkajista kokeneempiin kohdeltiin asiaan kuuluvalla vakavuudella – ja myös snorklaajat huomioitiin yhdenvertaisesti sukeltajien kanssa.

Jokainen sukelluskohde briiffattiin paitsi sukeltajien myös snorklaajien näkökulmasta. Jos joku haluaa yhdistää sukelluskortin hankkimisen ulkomaanmatkaan, voin vilpittömästi suositella Pro Dive Cairnsia. Aivan vasta-alkaville snorklaajille reissu voi olla vaativammasta päästä, sillä aallokko oli välillä aikamoinen. Tosin miehistö on varmasti valmis auttamaan siinäkin.

Ensimmäisenä iltana tuuli voimistui ja alkoi sataa. Yö sujui Korallimeren aalloilla keikkuen. Nukuin paatin ylimmässä kerroksessa kerrossängyn yläpunkassa ja heräsin muutamaan otteeseen, kun sade ropisi kattoon. Lisäksi jalkopään vieressä, ikkunan takana oli vesiränni, josta katolle kertynyt vesi ryöppysi loristen alas.

Auringonnoususta emme päässeet nauttimaan. Sen sijaan aamun ensimmäisellä sukelluksella kastuimme jo ennen veteen pääsyä. Maski ja snorkkeli olivat tarpeen, kun istuimme uimatason reunalla vetämässä räpylöitä jalkaan. Aallot loiskivat tasolle, ja suuret sadepisarat sattuivat silmiin.

Nousuvesi oli korkealla, ja mainingit löivät riutan yli. Kelluimme korkkeina meren pinnalla ja tutkimme vedenalaista ihmemaailmaa. Eri kokoisista ja muotoisista kaloista löytyivät kaikki sateenkaaren värit, ja korallit olivat rakentaneet ihmeellisiä, kirjavia puutarhoja ja komeita muodostelmia. Oli sieniä, korvia, aivoja, sarvia, viuhkoja ja lautasia. Sitä kauneutta ei väsy katselemaan. Jos aurinko vain olisi päässyt kurkkimaan pilvien takaa, pinnanalaisen maailman värit olisivat olleet vieläkin hehkuvammat.

Koskettava kohtaaminen

Yhdeltä poijupaikalta tehtiin yleensä pari sukellusta. Niin pystyimme keskittymään erikseen kyseisen alueen eri osiin. Jokainen paikka oli hieman erilainen ja niissä oli erilaisia ”korallipäitä”, joita kutsuttiin bommieiksi. Sekin sana on kuulemma lainattu alkuperäisasukkailta. Ne olivat mahtavia, 4–12 m korkeita korallirakennelmia, joissa törrötti erilaisia koralleja, merivuokkoja, putkimatojen sulkia ja sienieläimiä.

Taaimmaisena sukelluskohteissa oli korallien peittämä riutan seinämä, joka nousi liki merenpintaan saakka. Bommieiden ja seinämien koloissa uiskenteli erilaisia kaloja, jotka asuivat, ruokailivat tai piileskelivät korallirakenteiden onkaloissa.

Karettikilpikonna oli snorklausurallamme uusi laji. Olimme aiemmin nähneet luonnossa vain liemikilpikonnia. Flynn-riutalla saimme seurata useammankin yksilön verkkaista ateriointia korallien keskellä. Karettikilpikonnat tuntuivat olevan varsin rauhallisia ja pelottomia. Ne joko eivät välittäneet meistä tuon taivaallista tai tulivat uteliaina katsomaan silmästä silmään, keitä olemme.

Muita mukavia lajeja olivat esimerkiksi erilaiset vuokkokalat, upean väriset, usemman lajin papukaijakalat, pallokalat, suuret barrakudat, keihäsrauskut ja mahtavan kokoiset, varmasti ainakin metrin mittaiset jättiläissimpukat.

Paluu maan kamaralle

Yhteensä 10 snorklausretkeä ja pari vuorokautta Suurella valliriutalla vilahtivat nopeasti. Snorklatessa tulee aina hirmuinen nälkä, ja siitäkin puolesta pidettiin hyvää huolta. Aamusukelluksen jälkeen oli aamiainen, toisen sukelluksen jälkeen lounas, kolmannen jälkeen oli illallisen aika ja yösukelluksen päätteeksi tuli vielä jälkiruoka. Lisäksi hedelmiä ja juotavaa oli aina saatavilla.

Viimeisenä aamuna aurinko vilahti. Se valitettavasti jäi vain vilahdukseksi. Ennen päivän ja koko reissun viimeistä sukellusta tuuli alkoi taas nousta. Snorklatessamme upeissa bommiesokkelomaisemissa alkoi sataa kaatamalla. Harmaiden aallonhuippujen välistä oli mahdotonta löytää punaista takarajapoijua. Sukellustukialustakin oli jo haastavaa nähdä sadeverhon takaa. Olimme silläkin snorklauksella nähneet jo riuttahain ja keihäsrauskun, joten päätimme palata paatille ennen sukeltajien paluuryntäystä.

Aluksella oli täysi tohina päällä, kun miehistö järjesteli paikkoja ja kiinnitti kamoja kuoppaista paluumatkaa varten. Lähtiessämme kohti mannerta puhkesi oikein trooppinen rajuilma. Vene kallisteli puolelta toiselle niin, että oli haasteellista pysyä yläpunkassa tätä tarinaa kirjoittamassa. Ulkona salamoi ja ukkonen jyrisi, ja merellä vyöryi vaahtopäitä. Ikkunaa pitkin valui vettä solkenaan. En ole nähnyt sellaista keliä yhdessäkään Suuresta valliruitasta kertovan matkaesitteen kuvissa. Ne pitäisikin ottaa vesitiiviillä sukelluskameralla.