Suomineidon isovarvas

Katto on rojahtanut maahan. Rujot, mustanharmaanruskeat lankut retkottavat niiden väliin juuttuneiden, puoliksi maaksi muuttuneiden lehtivainain keskellä. Paljas betoniseinä ja savuhormi sojottavat pystyssä, kuin vaalenneet luut. On aavemaista, hiljaista. Tuulikin kuoli rantapuihin.

Tyly verkkoaita syventää kolkkoa tunnelmaa. Täällä vaeltaneiden sielujen voi melkein nähdä vilahtavan ajatukset keskitysleireihin johdattavan aidan takana – ränsistyneiden, kummitusmaisten rakennusten loukoissa. Kyltti kertoo, ettei alueella harjoitetun toiminnan vuoksi sieniä tai marjoja saa poimia.

Aurinkokaupunki

Kun joutsenet lähtivät ja järvi vetäytyi jäähän, iski hinku päästä avoimen veden ääreen. Ylös, alas sahaavat lämpötilaennusteet olivat luvanneet pikkupakkasta, ja lounaassa jopa aurinko voisi pilkahtaa. Loppiaisaatto vei Hankoon.

Tie seuraili pitkään I Salpausselän harjua. Olimme jo Hankoniemellä, kun radiossa luettiin säähavainnot rannikkoasemilla: Hanko Tulliniemi; -4, pohjoinen 8. Kohtasimme myös suorastaan sokeeraavan taivaanilmiön. Matalalta paistavalta auringolta eivät suojanneet auton läpät enkä ollut älynnyt ottaa aurinkolaseja vielä mukaan. Valo oli järisyttävän kirkas moiseen mollukkaan tottumattoman silmään. Silti se tuntui ihanalta!

Jatkoimme Esplanadia talvea horrostavan kaupungin läpi suoraan Tulliniemen parkkipaikalle. Ikäväksemme huussit olivat jatkuvan ilkivallan vuoksi kiinni. Niiden viereen rahdattuun, Aapeli-myrskystäkin selvinneeseen, oksan pätkällä suljettuun ääriään myöten täynnä olevaan Bajamajaan sentään pääsi.

Kirjava satama

Tulliniemi on ollut tullimiesten valtakuntaa 1600-luvulta alkaen. Luotsitoiminta alkoi 1700-luvulla. Hangon kaupunki ja satama perustettiin 1874. Niiden kautta on kulkenut valtaosa 1880–1930 Pohjois-Amerikkaan siirtolaisiksi lähteneistä suomalaisista. Ajasta on yhä muistona SHO:n (Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö) siirtolaishotelli sekä voimakasiini, jonka likeiseltä laiturilta laivat lähtivät. (tiella.fi/suvisydanna)

Satama avattiin uudelleen ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1919 ja aidattiin 1965. Manner-Suomen eteläisin kärki oli kansan syviltä riveiltä suljettu vuosikymmenien ajan. 

Suomenlahden ja Saaristomeren rajalla sijaitseva Hankoniemi on myös strategisesti tärkeä. Syksyllä 1939 Neuvostoliitto vaati niemeltä laivastotukikohtaa. Suomi kieltäytyi, mutta joutui talvisodan raskaiden pommitusten jälkeen vuokraamaan Hankoniemen Neuvostoliitolle 30 vuodeksi. 

Venäläiset alkoivat rakentaa niemelle ahkerasti tykistöpattereita ja bunkkereita. Suomalaiset puolestaan linnoittivat vuokra-alueen rajaa ja rakensivat Hankoniemen poikki Harparskog-linjaa. Sitä ei kuitenkaan ollut saatu valmiiksi, kun jatkosota puhkesi, ja muiden muassa isoisäni komennettiin Hankoniemeä puolustamaan. Vuokra-alue saatiin takaisin 1941 lopulla, mutta tilalle tuli yli sata miehistökasarmia käsittänyt saksalaisleiri, jonka kautta tuhannet saksalaiset kulkivat pohjoisen rintamille ja lomille syyskuulle 1944 saakka. 

Sodan jälkeen sadoille parakeille piti keksiä uutta käyttöä. Osassa majoitettiin talvisin miinanraivaajien miehistöä. Osassa toimi Neuvostoliitosta palautettujen, vajaan parin tuhannen sotavangin ja Norjasta palautettujen, nelisen sadan internoidun karanteenileiri. 

Vuodesta 1948 parakeissa toimi myös lähinnä irtolaisuudesta, rattijuoppoudesta tai mustan pörssin kaupasta tuomittujen naisten työsiirtola. Aamulla naiset rahdattiin kuorma-auton lavalla töihin eri puolille Hankoa ja illalla takaisin leiriin. Työsiirtola lakkautettiin 1960-luvulla, ja vangit siirrettiin Hämeenlinnan naisvankilaan. 

Eristyksen etuja

Uddskatanin vesialue ja rannat olivat rauhoitettu arvokkaina lintukohteina jo 1933, ja hankolaiset suojelivat osan Tulliniemestä 1960-luvulla. Nykyistä vapaasatamaa perustettaessa 1965 valtaosa Tulliniemeä eristettiin aidalla. 

1979 Helsingin lintutieteellinen yhdistys sai perustaa niemen kärkeen kalastaja Sundstömin entiseen mökkiin lintuaseman. Siitä saakka kulkuluvan saaneet lintuharrastajat ovat laskeneet ja rengastaneet lintuja niemen kärjessä. 

Koska niemen hiekkaranta oli arvostettu virkistysalue, kaupunkilaiset käynnistivät 1983 hankkeen aidan siirtämiseksi. Toive toteutui, ja yleiseen käyttöön 13 vapautui hehtaaria. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla ryhdyttiin suunnittelemaan Tulliniemen avaamista yleisölle. 2013 vapaasatamayhtiö lupautui rakentamaan uuden aidan, ja unelma vapaasta kulusta Uddskatalle toteutui.

Meriterapiaa

Uddskatanin luontopolku on vajaan kolmen ja puolen kilometrin pituinen suuntaansa. Alkuun se kiertää yrmeän näköistä vapaasataman asvalttikenttää, joka on usein täynnä uutuuttaan kiiltäviä, tuoreeltaan maahan tuotuja autoja. Nyt niitä oli ihmeen vähän. Mahtoiko sekin kieliä alkavasta taantumasta? 

Onneksi pää kääntyy molempiin suuntiin. Oikealla kädellä Gåsörsbuktenin aallot loiskivat vapaina pyöreiksi hioutuineisiin rantakiviin, ja pian polku sukeltaa niemen sisäosiin verkkoaidalla aidattujen lahoavien, aavemaisten kasarmien surkeiden jämien keskelle. 

Polku palaa vielä satama-aidan vierustalle, kunnes vihdoin pääsee oikeaan luontoon. 1990 perustetulla luonnonsuojelualueilla saa liikkua ainoastaan jalkaisin ja vain merkittyjä polkuja pitkin. Pitkään suljetun niemen rauhassa on selvinnyt monta uhanaista kedoilla ja hiekkamailla viihtyvää lajia, ja se on tärkeä lintujen levähdyspaikka. Meidät jättäneet laulujoutsenetkin ruokailivat matalalla Gåsörs-lahdella ja kailottivat päivän uutiset ilmoille kovaan ääneen. 

Niemen uloin kärki pistää meren syliin paljaina kallioina. Jalansijat piti valita tarkoin, sillä ohuen puuterilumen alla saattoi piillä jäätä. Kesäisin niemi ja sitä ympäröivät saaret ja ulapat ovat merilintujen valtakuntaa, mutta talvella on hiljaista. Tuulen ja aaltojen kohinakin oli jäänyt niemen taakse. Metsähallituksen infotaulu ja vanha kivilatomus toivottavat tervetulleeksi Manner-Suomen eteläisimpään kärkeen. 

Tarkalleen ottaen Uddskatan oli eteläisin kärki viimeksi 1700-luvulla. Sittemmin hiekkaselänne yhdisti sen viereiseen, vajaat 100 m etelämmäs kurottavaan, yhä aidalla eristettyyn Tulliniemeen. Voi Hanko ja aurinko! Ja meri! Ihana visiitti, mutta aivan liian lyhyt.

Haluu Hankoon oo-oo!

Meren kutsu jäi soimaan, mutta talvi kiristi otettaan. Pakkanen kipusi yli -25 asteen, ja saunan viemäriin tuppasi jäätukosta. Järvi oli tukevasti jäässä, ja lunta oli kertynyt puolisen metriä. Lumen peittämä jää painoi niin paljon, että jään päälle pusertui vettä erityisesti niemien kärjistä. Vesi sekoittui lumeen ja hyytyi kohvan tapaiseksi. Järvellä ei ollut kovin mukava kävellä, mutta talvinen luonto oli ihmeellinen ja kaunis.

Monta viikkoa emme jaksaneet pysytellä poissa meren ääreltä. Heti, kun hoitokoiramme, Hefe, oli palannut kotiin, lähdimme jälleen länteen. Fiskarsin läpi Pohjan suuntaan mutkittelevaa, lumipuiden reunustamaa pikkutietä oli ihana ajaa. Lumi pehmensi renkaiden äänet, eikä talven ihmemaa ollut mikään klisee vaan täyttä totta.

Kävelyllä kylpyläkaupungin rannoilla

Hangon kaupunki perustettiin, koska Suomi tarvitsi talvisataman, mutta hankolaiset tarvitsivat elinkeinon myös kesäksi. Kylpylä ja sen ravintola Seurahuone (nykyinen Casino) rakennettiin viisi vuotta kaupungin ja sataman perustamisen jälkeen 1879. Se kukoisti maailmansotiin saakka. Toisen maailmanpalon aikana se jäi ensin venäläisille ja vaurioitui sitten pommituksissa niin pahoin, että se piti purkaa.

Casinon viereiselle niemelle, Puistovuorelle, oli rakennettu kylpylävieraille myös Rakkauden polku jo 1800-luvun puolella. Puolisentoista kilometrin mittaiselle polulle oli kyhätty komeita kiviportaita, jotka olivat yhä paikallaan. Ne erottuivat kinosten alta näin talvellakin.

Puistovuorelta pääsi mukavasti matalan Kolavikenin rannalle ja Neljän tuulen tuvalle saakka. Matkan varrelle jäivät Bellvuen ja Plagenin lumivaipan alla uinuvat uimarannat. Aurinko yritti kuultaa pakkasilmaan tiivistyvän usvapilven läpi. Meri oli auki, mutta idän kantilta käyvällä vastatuulella ei onneksi ollut vauhtia nimeksikään.

Uudenkarhea kylpyläloota

Meni lähes 80 vuotta kunnes Hangosta tuli taas oikea kylpyläkaupunki. Tikkurasian muotoinen Pekka Helinin suunnittelema rakennus näytti Puistovuoren niemeltä katsottuna vähän jöröltä, oikeastaan rumalta. Kun kävelimme lumiselle Tehtaanniemelle, se näytti hiukan viehättävämmältä. Lähinnä kylpylää meitä huvitti rivi Audeille varattuja parkkipaikkoja. 

Sisältä kylpylä vaikutti hulppealta. Parasta olivat suuret ikkunat merelle. Kylpylän saunat olivat yksinkertaiset ja selkeät, ja ainakin naisten puolella lämpö tuntui sopivalta. Pienenä epäonnistuneena yksityiskohtana mainittakoon pyyhekoukkujen alle piilotettu löylyvesihana. Oli siinä pyyhkeissä, uikkareissa ja ”rantakasseissa” pitelemistä, kun yritti täyttää kiulua niiden lomassa.

Allaspuolella vaikutti siltä, ettei oikein ollut osattu päättää tehdäänkö uimahalli vai kylpylä. Tilan täyttivät kolme 25 metrin uimarataa. Lämmin hierova poreallas, höyrysauna ja shampanjabaari sivummalla hoitivat kylpylän roolia. Hoitoja oli saatavilla ”Krapulahoidoista Hangon autuuteen”. 

Tammikuisena viikonloppuna oli ruuhkan poikasta. Porealtaan hierovien suihkujen alle piti jonottaa, ja pukuhuone oli niin täynnä, ettei vaatekaappeja riittänyt kaikille. Mietin, miten täyttä kesällä mahtaisi olla. Asia oli kuitenkin ratkaistu. Talvisin kylpylä on avoinna kaikelle kansalle 25 euron sisäänpääsymaksulla, mutta kesäkuulta syyskuun loppuun kylpylä on varattu vain hinnakkaat osakkeet lunastaneille (Audi-ihmisille?) sekä kylpylän toiminnasta vastaavan Regatta SPA Hotellin asiakkaille.

Vilpoista luksusta talven keskelle

Ravintola Regatta Brasserien lattian rajassa kävi sen verran vetoa, että piti hakea villasukat huoneesta. Ruoka oli tehty tuoreista ja maukkaista aineksista, se oli valmistettu huolella ja vaihtoehtoja oli riittävästi. Tipaton tammikuu hiukan latisti mehevää kuha-annosta. Sen rinnalle olisi kaivannut lasillisen valkoviiniä, ja jälkiruuaksi valitsemamme, erittäin suklaisen manteli-suklaakakun, kuusijäätelön ja punaviinimarjojen seuraksi olisi sopinut mainiosti tilkka portviiniä.

Katutason hotellihuoneessa oli kylmä. Olikohan muutaman vuoden takaisen remontin tiimellyksessä unohtunut laittaa eristeet lattian alle? Irrallinen lisäpatteri ikkunan alla auttoi, mutta kivilattia oli jäätävä. Onneksi oli ne villasukat. Varsinainen lämmitys puhisi kovaäänisesti korkealla katon rajassa, mistä lämpö lienee kadonnut saman tien harakoille. 

”Lomaparatiisi meren äärellä Hangossa” -iskulauseella mainostetun hotellin huone oli hienoinen pettymys. Olimme tosin varanneet tarjouspaketin: yöpyminen + kylpylälippu kahdelle. Vaikutti siltä, että ajatuksena oli ollut vain täyttää tyhjiä huoneita. Markkinoinnin ammattilaisena suosittelisin käyttämään ainutlaatuista tilaisuutta myös markkinointiin. Mukavampi elämys saattaisi innostaa koukkuun jäänyttä asiakasta palaamaan Regattaan uudestaankin. Ehkä annamme majoituslaitokselle vielä uuden mahdollisuuden, vaikka on Hangossa toki runsaasti muitakin vaihtoehtoja. 

Aamuksi pakkanen oli kiristynyt kympin korville. Maittavan ja riittävän monipuolisen aamiaisen jälkeen suuntasimme kävelylle Tulliniemenrantaan. Harva rannalle sattunut ulkoilija ei viitsinyt taivaltaa sataman aidalle saakka. Naturisteille varatulla, vihoviimeisellä rantakaistaleella ei sillä haavaa myöskään ollut auringon palvojia. 

Pakkasessa hyytyvät jäät rahisivat ja narisivat leppeästi keinuvilla aalloilla. Emme palanneet rantaa takaisin vastatuuleen, vaan suunnistimme männikön suojassa kulkevaa polkua kahvilalle ja pikkutietä kohti Karjalohjaa.