Suomi 2018

Kylmä kostea istuu tiukasti tuvan nurkissa, patjoissa, peitoissa ja tyynyissä. Meri hohkaa lisää kylmää ja kosteaa, vaikka kevätaurinko yrittää parhaansa mukaan pitää puoliamme. Roudaan kaikki märän syksyn ja pakkastalven kostuttamat tekstiilit pyykkinarulle. Takka ja puuhella syövät sylikaupalla klapia.

Kämpän kuivatusproseduuri vie kolmisen päivää. Lopulta mukava lämpö voittaa ja kosteus hellittää otettaan. Kunhan aurinko myöhemmin pääsee kunnolla lämmittämään, voimme jatkaa kosteuden rippeiden häätöä viemällä matotkin ulos.

Paluu viimeiseltä ”sapattimatkalta”

Matkalta palannutta odottaa aina ensimmäisenä pyykkirumba. Muutama vaatekappale oli 3 vuoden reissujen varrella tullut tiensä päähän ja muutama korvaava oli tullut tilalle. Tropiikin ja valtamerten kosteus oli asettunut tiukasti vaateparsiin. Kaikki oli pantava pesuun.

Julkiset yhteydet pääkaupunkiseudulta kotisatamaan olivat olemattomat. Siksi kotiutumisen ensipuuhiin kuului auton järjestäminen liikennekäyttöön. Ilmoitus Trafille hoitui netitse, minkä jälkeen 12-vuotias pikkubiili oli ajettava säilöstä suoraan katsastukseen. Se meni heittämällä läpi!

Tapasimme rakkaat ”suklaiset” kootusti iloisissa merkeissä mummin perinteisten syntymäpäivä-äyriäisbileiden muodossa. Valmistimme ruokaa aamuseitsemästä alkaen, ja syömään pääsimme sovitusti klo 15. Koko perhe sisaruksinemme ja heidän perheineen olivat mummin ja vaarin hyvien ystävien, ”Tampereen vahvistusten”, kera koolla. Voi sitä riemua!

Herkuttelu jatkui grillikauden antimien voimalla siskontyttären luona ja naapurin pikkupikkuserkulla viiniä maistellen. Myös siskosten päivä Helsingissä oli odotettu tapaus. Ei ollut jutun juuresta pulaa, kun pääsimme viettämään päivän kaksin ensimmäistä kertaa liki 7 kuukauteen!

Kotimaan kaunis, kylmä kevät

Pian jatkoimme taas tielle läpi kauniin Lounais-Suomen. Ruskeanharmaat kynnöspellot ja tummanvihreiden havupuiden saarekkeet vaihtelivat sydäntä lämmittävässä maalaismaisemassa. Töyhtöhyypät olivat ehtineet perille ennen meitä. Ne tepastelivat tien pientareilla tai lentäälepattelivat peltojen yllä. Elimme jo 5. kevättämme 3 vuoden sisään, mutta kevät ei kyllästyttänyt!

Ehdin piipahtaa Kasnäsin puodissa ostamassa purkin paikallista kirjolohen mätiä ennen Aurora-lautalle ajoa. Se saisi olla osa tutkijatohtori Noora Kanervan suitsuttamaa, vähintään Välimeren ruokavalion veroista, terveellistä Itämeren ruokavaliotamme. Mukaan oli pakattu myös litratolkulla tyrnimehua, täysjyväruisleipää, luomukaurapuuroaineksia ja Karjalohjan metsistä poimittuja mustikoita. Kaikkia niitä olimme kaivanneet maailmalla.

Ensimmäisestä, kylmästä ja kosteasta yöstä Perskarilla vuonna 2018 selvisimme lämpimissä kerrastoissa vällyjen alla. Tuntui siltä, että olimme vasta saaneet tavarat kannettua mökkiin ja tuvan lämpimäksi, kun Oskari jo lähti kevättaimeneen Hangon vesille. Ahkera heittely tuotti komean, mitat täyttävän vonkaleen kalakaverille, mutta enempää ei Ahti suonut. Vesiperän vedimme myös siikavapojen varressa. Lieneekö vesi ollut liian kylmää ulkomeren äärellä? Kaiku näytti viittä astetta kotirannassa ja pikkuisen sisempänä, matalan salmen laidalla pari astetta päälle.

Saarinaapureita

Vappuaaton sää oli säteilevän keväinen. Nautimme pitkän vappubrunssin nuotion ääressä, sillä Ilmatieteenlaitos ei luvannut kauniille kelille jatkoa. Huhtikuun lopun ja toukokuun alun säätä voi luonnehtia parhaiten sanalla: epävakainen. Tuulta, sadetta ja kylmää riitti. En muista koska takkapuut olisivat huvenneet samaan tahtiin.

Paitsi me, koleille keleille panivat hanttiin ainakin haahka- ja alliparvet, majesteettiset merikotkat, harmaahaikarat, isokoskelot ja useamman sorttiset lokit. Pikkulinnuista perille olivat ehättäneet muiden muassa västäräkit, peipot ja kirjosiepot. Jos päivä vain johonkin pääsi lämmittämään, pian oli käärme kiepillä aurinkolaikussa. Kevät oli myöhässä. Lapintiirat olivat viimeiset parikymmentä vuotta saapuneet saarelle vapuksi, mutta tänä vuonna tapasin ensimmäisen vasta toukokuun kolmas.

Perinteisillä haahkanpesälenkeillä koin karvaan pettymyksen. Ainoassa löytämässäni pesässä loisti kolme vaaleanvihreää munaa – peittelemättä taivasalla. Päivä, pari myöhemmin löysin todisteet pahoille aavistuksilleni. Munat oli syöty, ja kaunis haahkaemo lepäsi suopursujen keskellä kuolleena. Saaressa oli yhä – tai taas – minkki.

Karvaiset ja kahdeksanjalkaiset ”kaverit”

Koskaan ei ollut saaressa ollut niin paljon peuranpapanoita! Vahvoja jäitä myöten oli voinut kulkea ruokamailta toisille. ”Nappulakasoja” oli tuiki tiuhassa, tallattuja peurapolkuja risteili pitkin poikin, ja sirojen sorkkien jälkiä oli joka mättäässä! Valkoinen takamus loittoni vilkkuen metsikön suojaan. Saisi loitota seuraavalle saarelle saakka – viimeistään siihen mennessä, kun salaattimaan antimet alkavat nostaa päätään.

Kylmä tai ei, kevääseen olivat valitettavasti heränneet myös puutiaiset. Vaikka tein kevättöitä sonnustautuneena korvia myöten tiiviisiin vaatteisiin, yksi perkeleen punkki oli löytänyt paljasta ihoa töiden tieltä ylemmäs vedetyn retkeilypuseron peukalon reijän kohdalta!

Löysin kyynärvarteeni pureutuneen ötökän levittäessäni perusvoidetta kylmän ahavoittamiin käsiini – poikkeuksellisesti käsivarsia myöten. Siinä sitten laskeskelimme todennäköisyyksiä borreliabakteeritartuntaan. Tarkkailin joka päivä vaeltavan punoituksen merkkejä hyttysenpuremaa muistuttavan paukaman ympäriltä. Tuo erythema migrans -ihottuma tosin tulee vain noin puolelle borrelioosipotilaista…