Suomen kesässä tapahtuu

Elämä on ollut kaikkea muuta kuin hidasta! Pääkaupunkiseudulla on pitänyt ravata hoitamassa asioita miltei joka viikko. Olimme kerran varanneet pöydän oikein helsinkiläisestä ravintolasta kahdenkeskiselle illalliselle, mutta sekin piti perua. Sillekään ei piisannut aikaa! Lisäksi metropolivisiitit ovat niin täyteen buukattuja, että päästessämme takaisin saareen pitää levätä ja rauhoittua muutama päivä. Edes kalaan emme ole ehtineet. Osasyyllisenä siihen on ollut tuuli.

Viime reissuun kuului sentään hupiakin. Naapurissa pitämämme kokous oli niin hauska, että viivyimme iltamyöhään. Oskarin viikonloppuohjelmaan kuului pickleballin Suomen avoimet mestaruuskisat, ja omaani Helsingin sambakarnevaalit – tällä kertaa kannustusjoukoissa katsomon puolella, ensimmäistä kertaa elämässä. Kulkueessa oli vilahtanut 16 vuotta.

Oskari missasi niukasti oman lohkonsa mitalisijat, mutta Pickleballissa tärkeintä onkin hyvä porukka ja hauskanpito. Omalta osaltani pääasia oli tanssikavereiden tapaaminen ja ihanien tuttujen näkeminen. Kesäviikonloput ovat täynnä tapahtumaa. Mm. Lahden showtanssiskaba, Stadin zombie walk ym. ym. piti jättää väliin 🙂

Haahkakuulumisia

Haahkasaldomme nousi lopulta 11 pesään. Löysimme yhden pesivän haahkamamman enemmän kuin edellisenä vuonna. Maastokomppaamisemme ei ole mitenkään kattavaa. Kuljemme lähinnä samoja, valmiiksi tallattuja reittejä, emmekä halua häiritä saarinaapureita. Saamme pesälaskennoista enemmän iloa itsellemme kuin kovin laajalti päteviä tuloksia.

Haahkaemot ovat oikein malliäitejä. Ne istuvat munien päällä vaikka ”taivas putoaisi päähän”, mitä lapsena ihailemani Asterix-sarjakuvan Obelix pelkäsi enemmän kuin mitään muuta. Nuoremmat ja kokemattomat voivat munintavaiheessa olla vielä hiukan hermoheikkoja ja paeta pesältä turhan päiten, mutta vanhojen, tyynien mammojen hermot voittavat mennen tullen ne kuuluisat lehmän hermot.

Haahkanaaraat olivat aina suhtautuneet rauhallisesti koiriimmekin. Olimme vieneet karvaturrit asioilleen yhteisalueen pikkupoluille pari kertaa päivässä ja kulkeneet vain metrin, parin päästä pesistä. Emot eivät olleet räpäyttäneet silmäänsäkään, eivätkä koirat olleet kiinnittäneet niihin mitään huomiota.

Tätä ei tietenkään voi yleistää, vaan käytös riippuu koirasta (tai pikemminkin omistajasta). Metsästyskoirat ja luontokappaleita tappamaan opetetut koirat (sellaisiakin tosiaan on!) toimivat eri lähtökohdista. Niiden takia kaikki hihnatta kulkevat koirat saavat tihulaisen leiman aivan syyttään.

Yksi haahkamamma pesi aivan kaivopolkumme vieressä. Se oli piiloutunut katajapensaaseen. En tiedä, montako kertaa olimme kävelleet sen vieritse, ennen kuin havaitsimme sen. Pesä oli suunnilleen puolen metrin päässä polusta. Kun olimme löytäneet sen, emon näki helposti.

Kesäkuun alussa kaikista löytämistämme pesistä oli jo muutettu pois. Minkin omalla pihallamme tappaman emon lisäksi toinenkin pesintä oli epäonnistunut. Sen todistusaineisto oli kovin erilaista kuin minkin jäljiltä. Pesällä oli runsaasti höyheniä, mutta raatoa ei näkynyt missään. Epäilimme haahkan joutuneen petolinnun kynsiin. Yhdestätoista pesästä yhdeksästä oli kuitenkin lähdetty hallitusti. Toivotamme onnea pienille, pörröisille haahkan aluille!

Villiä elämää pihamaalla

Haahkojen jälkeen keskityimme seuraamaan muun muassa mökin alla pesivää isokoskeloa ja talon nurkalla asustavaa västäräkkiä. Koskelo eleli varsin hiljaisesti makuuhuoneemme alla. Sieltä kuului joskus vain vaimeaa rapinaa tai prapratusta. Emo hiipparoi pesälle tai sieltä pois harvoina hämärän tunteina. Saaren rannoilla päivystävistä koskeloista päätellen aika monen muunkin saarimökin alla vietetään salattua perhe-elämää.

Räystäämme alla asustavat västäräkkiemot lentelivät ahkerasti tuoden pesälle mahtavia hyönteisannoksia tuon tuosta. Peipposet keräilivät syötävää kaarnan koloista ja männyn kerkistä. Joutsenpariskunta toi silloin tällöin poikueensa ruokailemaan saaren edustan rantaluotojen matalaan veteen. Räystäspääskyt vaikuttivat suunnittelevan pesän laatimista rantasaunan katoksen alle…

Saimme taas todistaa myös luonnon draamaa. Huussipolulle ilmestynyt, kuollut linnunpoikanen kiinnosti ensin tiuhaa kekomuurahaislaumaa. Lopuista huolehti etanaporukka. Veikkasimme, että varis oli ryövännyt poikasen pesästä ja jostain syystä tipauttanut sen polulle. Ei variksilla itselläänkään helppoa ollut. Ne hätyyttivät kiukkuisina merikotkan pois oman pesänsä läheisyydestä. Puoliksi sulateltu rupikonnavainaa taas lienee ollut liian iso pala jollekin pikkuiselle käärmeelle.

Ensimmäiset kutsuvieraat

Alkukesä oli paitsi untuvikkojen myös puolustusvoimien ahkerien ammuntojen aikaa. Järeällä kalustolla ammuttiin milloin Hästö-Busön, Russarön, milloin Örön vesialueilla. Laivaston aluksia liikkui avomerellä ahkeraan. Raskaiden dieselmoottoreiden jyminä kantautui ulapalta, ja välillä koko saari hypähteli mahtavista jysähdyksistä. Pieni ukkosen tapainen ei päässyt alkuunkaan samoihin vaikutuksiin.

Saimme saareen myös vuoden ensimmäiset vieraat. Siskoni pakeni miehineen asuntokauppa- ja pickleballskabaan osallistuvan pariskunnan majoitusstressiä saareen. Rantasaunan löylyissä unohtuvat maalliset murheet, vaikkakin vain parin päivän mökkilomasella.

Alkukesän mukavimmaksi yllätykseksi Thaimaassa asustava kummityttömme kutsui itse itsensä ja ystävänsä saareen. Harmi kyllä, heidän osakseen sattuivat koko kevään ja alkukesän neljäs ja viides sadepäivä. Saimme syötyä hotpotit ulkosalla, mutta muuten saaresta nauttiminen jäi pääasiassa seinien sisäpuolelle. Toivottavasti kunnon unet auttoivat sentään tyttöä toipumaan jet lagista. Ainakin kummivanhemmat tunsivat vahvasti ylpeyttä vieraistaan!