Soulin sielun syövereissä

Talsimme kuin unissakävelijät värikkään Gwangjang-katuruokatorin tungoksessa. Katetuissa käytävissä leijailevat asialaistuoksut tuntuvat tutuilta. Paksuja mustamakkaroita muistuttavien pötköjen, grilleillä tirisevien lihanpalojen ja mausteisten kastikkeiden sakeisiin aromeihin sekoittuu häivähdys kalanperkeiden ja muiden ruokajätteiden tympeitä vivahteita – aitoa Aasiaa.

Finnairin uudenkarheassa A350-lentokoneessa käytännöllisesti katsoen täysin valvotun yön jäljiltä tunsimme olevamme miltei zombeja. Lentomatkustaminen on kamalaa: istutaan 10 epämukavaa tuntia paikoillaan, (sängystä saisi pulittaa toista tonnia lisää) ja hypätään 6 aikavyöhykettä eteenpäin. Mikä muu liikenneväline tahansa olisi mukavampi. Aikaa kuluisi enemmän, mutta matka soljuisi mukavammin ja näkisi muutakin kuin taivasta. Kauas on kuitenkin pitkä matka, ja valitettavasti ajasta on tämän talven reissulla pulaa.

Olimme pölähtäneet Souliin keskellä juhlaviikkoa. Korean Kansallista perustamispäivää vietetään 3.10. Korean kiitospäiväksikin nimitetty, kuun vaiheen mukaan liikkuva sadonkorjuun juhlapäivää vietettiin tänä vuonna 4.10. ja 9.10. juhlitaan Korean kielen päivää… Tavallisesti kuhiseva, yli 10 miljoonan asukkaan kaupunki oli leppoisa ja rauhallinen, vähän kuin Helsinki juhannusviikonloppuna.

Vanhan markkinapaikan sykkeessä

Paikalliset viettivät ansaittua syyslomaa koko viikon tai vähintäänkin muutaman päivän. Suuri osa kaupoista, paitsi suuret tavaratalot myös moni pikkupuoti, oli suljettu. Emme olleet tulleet kaupoille, joten se ei haitannut, mutta aika monen ravintolankin ovet olivat kiinni. Tämän kokoisessa kaupungissa saa toki aina ruokaa, mutta valikoima vaikutti tavallista suppeammalta. Erityisesti kalaravintoloista oli pulaa. Ilmeisesti kaikki kalastajat ja kalatukkurit olivat vapaalla. Kävimme pyhien jälkeen Korean suurimmalla ja vanhimmalla kalatorilla, Noryangjinissa. Löysimme sieltä mahtavat kalaravintolat ja taatusti tuoretta kalaa ja muita meren antimia.

Soulin kauppakatujen varsilla ja katetuilla toreilla oli pikkuravintoloita vieri vieressä. Lisäksi kaduille roudattiin kärryittäin monenlaista purtavaa. Ruokaa ei tässä metropolissa tarvitse kaukaa hakea. Useiden ravintoloiden annoskuvat tosin muistuttavat toisiaan varsin paljon.

Tyypillisiin ravintoloihin kuuluvat perinteistä korealaista grilliruokaa tarjoavat ravintolat, hieman harvemmat kala- ja äyriäisravintolat ja erilaiset soppapaikat. Piti vain yrittää arvioida, mikä olisi toista parempi. Kiinalaisia ja japanilaisia ravintoloitakin löytyy sekä joitakin länsimaisia paikkoja – ja tietysti perusketjuja: mäkkäriä, subia, starbucksia ym.

Korealainen ruokakulttuuri on varsin värikästä ja yllättävää. Täällä syödään kuulemma koiraakin, mutta sitä ei onneksi tassutellut vastaan. Sen sijaan eteemme ladottiin paitsi nautaa, possua ja raakaa kalaa (tarkempi laji jäi epäselväksi), myös monenlaisia sieniä, vihanneksia ja merileviä. Eksoottisimpiin tuttavuuksiin kuuluivat silkkiäisperhosen toukat ja elävältä paloitellut, kiemurtelevat, lautaseen tarraavaat mustekalan lonkerot.

Pieni purotaru

Etelä-Korean eli Korean tasavallan pääkaupunki sijaitsee maan luoteisosassa ja sen metropolialueella asuu runsaat 25 miljoonaa ihmistä – suunnilleen puolet koko tasavallan väestöstä!

Soul on viehättävä sekoitus aitoa Aasiaa ja modernia suurkaupunkia. LG:t, Hyundait ja Kiat pitävät pääkonttoreitaan täällä. Hienot, lasipintaiset rakennukset rapsuttelevat taivaita, ja kaupunkia ympäröivät vuoret vaikuttavat kokoaan pienemmiltä niiden taustalla. Toisaalta suurissa, vehreissä puistoissa vaalitaan menneiden hallitsijadynastioiden historiaa ja perinteitä, ja kujilla voi seurata periaasialaista elämänmenoa.

Kaupungin jakaa kahtia suuri Han-joki ja ydinkeskustan läpi kulkee pieni Cheonggyecheon-joki. Se virtasi vuosikausia betonikansien alla. Pikkujoen tarina kuvastaa tavallaan hyvin koko valtion tarinaa.

Joki oli nimitetty Gaecheoniksi (avoin puro) Joseon-dynastian aikana. Joen penkereitä oli tuettu ja sen yli oli rakennettu siltoja. Japanin miehityksen aikana (1905–1945) Gaecheon nimitettiin Cheonggyecheoniksi. Jo silloin oli pohdittu joen kattamista, mutta suunnitelmat olivat kaatuneet rahoitusvaikeuksiin. Korean sodan (1950–1953) jälkeen Souliin muutti paljon väkeä muualta maasta. Jokivarteen syntyi hökkelikyliä, ja joki tukehtui hiekkaan, roskaan, jätteisiin ja jätöksiin.

Kaameaan kuntoon päässyt jokiparka oli lopulta peitetty betonilla ja sen ylle oli ryhdytty rakentamaan 16-metriä leveää valtatietä. Se valmistui 1976, ja alueesta oli tullut oikea sodan jälkeisen Etelä-Korean talouskasvun ja teollistumisen – Han-joen ihmeen – malliesimerkki.

Viimein liikenne päätettiin järjestää uudelleen, ja joki kunnostettiin 900 miljoonalla dollarilla! Se avattiin 2000-luvun alussa viehättäväksi keskuspuistoksi. Nyt kirkasvetisessä purossa asustaa kaloja, hyönteiselo on vilkasta, ja linnut laulavat puronvarren puissa ja pensaissa. Joen on havaittu myös viilentävän keskustan ilmaa vajaalla neljällä asteella ympäröiviin kaupunginosiin verrattuna.

Pilvenpiirtäjen keskellä – puistojen kätköissä

Soulin alueelta on löydetty todisteita 6000 vuotta vanhasta ihmisasutuksesta. Merkittävämpi kylä Han-jokivarteen syntyi kuitenkin vasta tuhatkunta vuotta sitten, kun Goryeon kuningas Munjong oli rakennuttanut sinne kesäpalatsin. (Korea on saanut nimensäkin mainituista Goryenoista.)

Kun Joseon-dynastia perustettiin1390-luvulla, Soulista tuli maan pääkaupunki. Pyhitimme päivän kaupungin historialle. Aloitimme kaupungin vanhimmasta ja Soulin viidesta Joseon-palatsista suurimmasta, 1392 rakennetusta ja vuoteen 1592 saakka toimineesta Gyeongbokin hallintopalatsista.

Oman lisänsä komeisiin kulisseihin toivat lukuisat paikalliset, jotka olivat pukeutuneet vanhanaikaisiin vuokra-asuihin ja ikuistivat ahkerasti itseään, perheitään ja ystäviään tyyliin sopivilla taustoilla. Lomaviikosta koitui etua myös ilmaisten sisäänpääsyjen muodossa.

Joseon-kaudella kaupunki kasvoi ja se ympäröitiin muureilla. Valitettavasti Gyeongbokgungin rakennukset tuhoutuivat tulipaloissa japanilaisten kanssa käydyn Imjin-sodan aikana 1592–1598 ja palatsi hylättiin pariksi vuossadaksi. Kuningas Gojongin aikana (1852–1919) kaikki palatsin 500 rakennusta ja 7700 huonetta rakennettiin kuitenkin uudelleen. Joseon-dynastian ajan tyypillisimmät edustajat Gyeonghoeru-paviljonki sekä Hyangwonjeong-lampi olivat, ihme kyllä, säästyneet likipitäen ennallaan.

Japanin isännyyden aikana Soulia modernisoitiin voimakkaasti. Katuja päällystettiin, ratikkaverkostoa laajennettiin ja länsimaalaistyylisiä rakennuksia rakennettiin. Vanhoja kaupunginmuureja purettiin ja Gyeongbokin palatsia tuhottiin systemaattisesti. 1989 Korean hallitus aloitti 40-vuotisen projektin muurien ympäröimän palatsikokonaisuuden ennallistamiseksi taas uudelleen.

Seuraavana tutustumisvuorossa oli 1405 valmistunut Changdeokgung. Kuten Gyeongbokgunin, myös sen pääsalit ja suuret, avoimet pihat olivat rakennettu pohjois–eteläsuuntaisesti. Changdeokgungkin koki kovan kohtalon ja tuhoutui japanilaisten hyökkäyksissä 1500-luvulla. Palatsi rakennettiin uusiksi jo 1610-luvulla ja sieltä hoidettiin hallintoa 1611–1872. Sen jälkeen Joseon-dynastia ei enää kestänyt länsimaiden aiheuttamia avautumispaineita. Diplomatiasuhteet solmittiin 1876, ja Soul alkoi hitaasti modernisoitua. Sinne rakennettiin muun muassa teitä, puhelinlinjoja ja länsimaisia kouluja.

Palatsia ympäröivät suuret ja rauhaisat, kauniiden lootuslampien täplittämät puutarhat. Entisaikoina laajoihin metsiin oli saattanut eksyä jopa tiikereitä. Nykyään vilkkaan kaupungin keskellä olevan vehreän puiston lammissa viihtyy esimerkiksi mandariinisorsia.

Sopivasti kolmantena vuorossa oli kolmantena rakennettu Changgyeonggung. Palatsi oli pystytetty Changdeok-palatsin viereen 1483. Sieltä pääsi helposti nauttmaan Changdeokin mahtavista puistoista, mutta sitä ei ollutkaan rakennettu hallintopalatsiksi vaan kuninkaan ja hänen perheensä asunnoiksi. Rakennukset olivat edellä mainittujen palatsien rakennuksia pienempiä, niitä oli vähemmän ja ne oli rakennettu kukkuloille luonnonmuotojen mukaan. Gyeongbokia ja Changdeokia kehutaan Soulin kauneimmiksi palatseiksi, mutta minusta kotoisampi Changgyong vetää pisimmän korren.

Changgyonggungin jälkeen jatkoimme vielä katsomaan Jongmyeon pyhättöä. Se rakennettiin kuningas Taejon neljän sukupolven esivanhempien hautajaismenoihin ja heidän jäännöksiensä viimeiseksi leposijaksi. Pyhättö on ollut olemassa 1500-luvulta alkaen, mutta seremonioiden perinteet ulottuvat 1200-luvulle asti. Nykyään sen 16 huoneessa on 16 kuninkaan ja 18 kuningattaren jäännökset. Pyhätön kaunista ja viihtyisää puistoa lampineen ympäröi tietenkin muuri. Jongmyeo ja Changdeok-palatsi ovat hyväksytty Unescon maailmanperintölistalle.

Maailmanpolitiikan polttopisteessä

Korean sota käytiin 1950–1953 Pohjois-Korean ja Kiinan yhteisen armeijan sekä Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen johtamien YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymien joukkojen välillä. Neuvostoliitto boikotoi turvallisuusneuvoston kokouksia, koska Kiinan kansantasavallan asemaa ei ollut  YK:ssa tunnustettu. Vaikka Neuvostoliitto ei varsinaisesti osallistunut sotatoimiin, se tuki Pohjois-Koreaa strategisessa suunnittelussa sekä toimittamalla aseta ja tarvikkeita.

Soul tuhoutui Korean sodassa pahoin. Pääkaupunkitoiminnot oli pitänyt siirtää etelän satamakaupunkiin Busaniin. Aselepo solmittiin heinäkuussa 1953, mutta sopijaosapuolet olivat Pohjois-Korea, Kiina ja Yhdysvallat. Etelä-Korea ei ole hyväksynyt niemimaan jakoa eikä tunnustanut sopimusta. Maiden välille ei ole vieläkään solmittu rauhaa.

Eteläkorealaiset ovat vuosien varrella tottuneet pohjoisen rajanaapurinsa mahtailuun ja koviin puheisiin. Itse en ole sellaiseen tottunut. Pohjois-Korean ydinaseiden ja ohjusten kehittely ja viimeaikainen testailu on kärjistänyt tilannetta edelleen. Kun myös Yhdysvaltoja ohjaa arvaamattomaksi mainittu ja varsin mahtailevasti esiintyvä tyyppi, ajankohta ei tuntunut mukavimmalta mahdolliselta Koreanmatkaa ajatellen.

Vain 50 km päässä Soulin pohjoispuolella on maailman vahvimmin aseistettu rajavyöhyke, demilitarisoitu alue eli DMZ. Sen eteläpuolelle on kehkeytynyt suosittu turistikohde. Oskari on käynyt siellä ihmettelemässä tarinan mukaan pohjoiskorealaisten etelän puolelle kaivamia käytäviä ja katselemassa kaukoputkella rajan taa muutama vuosi takaperin. Rajalla kilpaillaan esimerkiksi siitä, kummalla puolella lippu liehuu korkeammalla. En kokenut tarpeelliseksi päästä katsomaan kahden, periaatteessa yhä sotatilassa olevan valtion isottelua toisilleen. Oskari kuvaili rajakokemusta lähinnä oudoksi, ja se riitti minulle.

Kiinnostavin seikka alueella on se, ettei kummankaan valtion asukkailla ole ollut asiaa rajavyöhykkeelle, joten ihminen ei ole häirinnyt luonnon rauhaa lähes koko 250 km:n pituisella ja keskimäärin 4 km:n levyisellä alueella yli 60 vuoteen. Mahtavien aitojen ja miinakenttien välissä elää useita harvinaisia ja vaarantuneita kasvi- ja eläinlajeja. Rajavyöhykkeestä on siis kehittynyt jonkinlainen epävirallinen rauhoitusalue. Ihmeellistä, miten näin karmeista aineksista voi kehkeytyä jotain hyvää.