Sogod Bayn jättiläiset

Potkin kaikin voimin eteenpäin syvän pimeyden yllä. Tummaa sineä pilkuttavat valoa heijastavat vaaleat partikkelit. Se on planktonia, vapaasti vedessä elävää, virtausten mukana liikkuvaa keijustoa. Yhtäkkiä pimeydestä erottuu tummaa sineäkin tummempi hahmo. Se ui suoraan kohti. Tuo valtava pilkullinen olento valtavammassa pilkullisessa valtameressä on avannut valtavan suunsa ammolleen. Maailman suurin kala imuroi keijustoa kitaansa. Tunnen itseni onnekkaaksi. Yksi haave on toteutunut: olen saanut kohdata erittäin uhanalaisen valashain silmästä silmään.

Ruuhkaa Etelä-Visayasissa

Tiedustelimme sähköpostitse Sogod Bayn sukelluskeskuksista yöpymispaikkaa ja snorklausretkiä. Kaikki paikat olivat tukossa! Olisimme halunneet päästä Pintuyan Dive Resortiin. Heillä olisi ollut vapaana pari yötä, mutta yhdeksi päiväksi tuntui turhalta matkustaa niin kauas. Southern Leyte Diversillä olisi ollut vapaata vasta viikkoa myöhemmin. Padre Burgos Castle Resort oli kallis ja vaikutti siltä, ettei sielläkään ollut tilaa. Peter´s Dive Resortilla oli tarjota meille 4 yöksi ”semibudjet-huone” jaetulla vessalla ja kylppärillä. Sogod Bay oli täyteen buukattu. Oli kiinalainen uusivuosi ja valashaisesonki.

Peter´s Dive Resort sijaitsi Padre Burgosin pohjoispuolella Lungsodaan minikokoisessa tienvarsikylässä, missä oli hyvin rauhallinen korallin kappaleista muodostunut ranta. Kylässä asui muun muassa suomalainen Reijo pari–kolme kuukautta vuodessa. Hänet oli tuonut Lungsodaaniin alunperin sukellus ja pitänyt siellä seudulta löytynyt vaimo. Pariskunta lähti mukaan ensimmäiselle Sogodinlahden reissullemme.

Medicaret ja Bunga´s Bend

Aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena, mutta jo ensimmäisen sukelluksen tai snorklauksen aikana pilvet peittivät taivaan ja tuuli nousi. Tankaankärjen kaakkoisrannan kahdella sukelluspaikalla, Medicare Southilla ja Northilla oli melkoinen merenkäynti. Koillisesta käyvä tuuli työnsi paitsi aallokkoa myös ikävästi paljaita ihoalueita, käsiä ja nilkkoja pisteleviä meduusoja niemen jyrkkäpiirteistä rantaa vasten.

Heti ensimmäisen sukelluksen aluksi löysimme elämämme ensimmäisen sulkamerietanan. Se oli kaunis, mustavalkoinen otus (Jorunna Funebris). Rantariutta oli täynnä upeita pehmeitä koralleja, merivuokkoja ja sieniä. Lopulta pistely ja polttelu alkoi kuitenkin ärsyttää niin paljon, että päätimme kiivetä takaisin alukselle. Oli siinä liki toinen tunti jo hurahtanutkin, koska sukellusporukka tuli pintaan heti sen jälkeen.

Kolmannelle sukellukselle suunnattiin Peter´sin rannalta pohjoiseen, Bunga´s Bendiin. Se oli kaunis sukelluskohde. Riutta oli edellisiä näyttävämpi, merenkäyntiä ei ollut yhtä paljon, näkyvyys oli selvästi parempi, eikä siellä ollut yhtä paljon meduusoja. Mitään ainutlaatuista tai ihmeellistä emme löytäneet, mutta nautimme paikan kauneudesta ja mukavista olosuhteista.

Päivän saldoksi jäivät se merietana, oikein viehättävä, röyhelöulokkeinen, mustavalkoinen merimakkara, viisi piikkikruunua ja punaiset patita siellä, minne meduusat olivat sattuneet koskemaan. Oskarin polvitaipeissa poltteli, mutta siitä ei juuri jäänyt jälkeä. Itse ihmettelin, miten olin voinut saada punaisia patteja paitsi paidan myös tiukkojen legginsienkin alle(!).

Aussi-Peten paikka

Peter´s Dive Resort oli hintalaatusuhteeltaan ok. Tilava, ilmastoitu huoneemme oli suhteellisen edullinen 980 pesoa / yö (vajaa 20 €). Kerrossängyt olivat tukevat ja leveät ja patjat ja tyynyt erinomaiset. Varsin pienellä investoinnilla naulakkoon tai pariin, huone olisi ollut huomattavasti toimivampi.

Jaettujen suihkujen paineet olivat surkeat. Kyykin lattialla, jotta vettä lirui edes sen verran, että sain shampoot huuhdeltua pois. Vain toisesta suikusta tuli kuumaa vettä silloin tällöin. Wifi oli heikko ja pätkivä. Se tosin oli ymmärrettävää kaukaisella, trooppisten sateiden ja taifuunien pyyhkimällä niemellä.

Ikävintä oli se, ettei kylppäreitä siivottu kertaakaan niiden päivien aikana, joina olimme resortissa. Vaikutti siltä, ettei niitä tai sen paremmin portaikkoakaan ollut siivottu kunnolla pitkään aikaan. Limoja oli vain siirrelty rätillä askelmien laidalta toiseen. Putsasin viemäriritilän päältä törkeät töhnät, hiustupot ja muut mömmöt, jotta vesi pääsisi pois. Keräsin töhnät ja lattialta löytyneet saippuakääreet kylppärin nurkkaan pieneksi keoksi, joka säilyi siellä koko neljä vuorokautta.

Muutenkin resortissa kannatti olla oma-aloitteinen. Pyysin ja sain takaparvekkeelle pyykkinarun, jotta dormitorion ja semibudjettihuoneiden parvekkeettomat ja terassittomat asukkaatkin saisivat märät uikkarit, pyyhkeet ym. kuivumaan. Veneisiin kahlaamista varten tarvittavia kahluukenkiä piti kysyä erikseen, eikä pienempiä kokoja, 38 ja alaspäin, juuri ollut. Ensimmäisenä päivänä löysin sopivat, seuraavana sain valtavan isot ja kolmantena eripariset. Puutelistaa voisi vielä jatkaa.

Austraalialaisomisteisen resortin hyviä puolia olivat mukava meininki ja erinomainen ruoka, varsinkin kun oppi lukemaan ruokalistaa. Hedelmät olivat piilotettu pikkupurtaviin (snacks), kun etsimme niitä aaimiaisvalikoimasta pari ensimmäistä aamua. Esimerkiksi grillattu kala, kalmariannokset ja erityisesti kumkvatilla raakakypsytetty, cevicheä muistuttava kalakinilaw olivat maukkaita. Lisukkeiksi otimme joka päivä herkullisen vihannes chop suyn ja pienen riisiannoksen.

Valashaiturismin monet kasvot

Cebun saarella sijaitseva Oslob on kenties Filippiinien valashaipaikoista tunnetuin. Siellä noiden kalojen kohtaaminen pyritään varmistamaan houkuttelemalla niitä ruokinnalla. Luonnostaan vaeltavaan elämäntapaan tottuneet hait oppivat hakemaan ruokansa ihmisiltä, ja niiden on havaittu tönivän veneitä ja satuttavan suunsa potkureihin. Luonnollisen käyttäytymisen muutos voi vaikuttaa kielteisesti niiden elämäntapoihin ja jopa lisääntymiseen. Tiedostavat matkailijat ymmärtävätkin etsiä valashaikokemuksensa muualta.

Filippiinit kielsivät valashain tappamisen ja myynnin 1998, ja turismi on tietenkin erittäin uhanalaiselle kalalle tappamista parempi vaihtoehto. Sorgosonin Donsolissa on pyritty kehittämään valashaielämyksiä yhteistyössä WWF:n kanssa. Siellä on päätetty pidättäytyä ruokinnasta ja pyrkiä kehittämään kestävämpää haiturismia.

Donsolista onkin kehkeytynyt maailman valashaiturismin keskus, jossa vierailee tuhansia matkailijoita vuosittain. Tutkittuamme muita vaihtoehtoja päädyimme kuitenkin matkustamaan Etelä-Leyten rauhallisemmille vesille. Siellä haikokemuksia etsi yhä vain venekunta kerrallaan suunnilleen tammikuulta toukokuulle kestävän huippusesonginkin ajan. WWF on seurannut valashaiden esiintymistä Pintuyanissa 2013 lähtien. Yhteistyö retkenjärjestäjien kanssa toimii hyvin, ja WWF:n mukaan Etelä-Leyten valashaimatkailu on kestävimmällä pohjalla koko maassa.

Kohteena butading, kuten valashaita tagalogiksi kutsutaan

Ranskalaisista, hollantilaisista, belgialaisista, briteistä, yhdysvaltalaisista ja suomalaisista koostunut valashain kohtaamisesta kiinnostunutta porukka lähti aamukahdeksalta Peter´s Resortin banca-paatilla Sogodinlahden yli. Noin puolentoista tunnin päästä saavuimme vastarannalle Balong Balong -kylän vesille, ja seuraamme liittyivät BIO eli Butanding Interaction Officer (valashaikanssakäymisviranomainen) ja LAMAVEn eli Large Marine Vertebrates Project Philippines -organisaation (Filippiinien suuret meriselkärankaiset projektin) vapaaehtoistutkija. Lisäksi 8 kokenutta valashain etsijää otettiin hinaukseen.

Kun pääsimme haivesille, Pintuyanin niemen eteläkärkeen, etsijät hajaantuivat pikku-bancoillaan hommiin. He kurkottivat maskit naamallaan veteen ja etsivät maailman suurimpia kaloja. Saimme pohjustuksen valashaitapaamisen säännöistä. Etäisyyttä suureen kalaan piti jättää ainakin 3 metriä, pyrstön puolella 4. Ihan eteen ei saanut mennä estämään sen kulkua. Kun silmät sijaitsevat pään sivuilla, suoraan eteen näkee huonosti. Aika valashaiden etsintään oli rajattu 3 tuntiin, ja jokainen tapaaminen erikseen puoleen tuntiin. Emme tosin kertaakaan saaneet nauttia niiden seurasta niin pitkään. Ne ottivat ihan oma-aloitteiset hatkat ja hävisivät syvyyksien syliin selvästi aiemmin.

Kun valashai löytyi, vedimme vermeet päälle ja hyppäsimme kukin vuorollamme mereen. Sitten uitiin kilpaa haille ja hain kanssa. Onneksi olimme harjoittaneet snorklausta ahkerasti ja jalassa olivat omat räpylät. Vuokravermeet, kun usein hankaavat tai ovat muuten epäsopivat.

Oli se aikamoista tohinaa, kun 15 snorklaajaa yritti päästä näkemään valashain ”omassa rauhassaan” samaan aikaan. Vähän väliä joku sukelsi lähemmäs ottamaan kuvaa rauhallisesti etenevästä merten jättiläisestä.

Tanssii haiden kanssa

Ensimmäinen keskenkasvuinen noin 4-metrinen valashaimme ui mukavan matalalla hyvässä valossa. Toinen kohtaaminen saman eläimen kanssa sattui syvemmissä ja pimeämmissä vesissä. Yksilöt erotti toisistaan niiden ihon valkeista pilkkukuvioista. Ne olivat kullakin yksilöllä erilaiset. Jollain kielellä sitä kuulemma kutsutaankin merten linnunradaksi. LAMAVEn vapaaehtoistutkija keräsi dataa juuri eri valashaiyksilöistä. 2012 alkaneen seurannan tuloksena Filippiineillä tunnistettiin 1000. valashaiyksilö vuonna 2016.

Kolmannella kerralla hyppäsimme suunnilleen metrin verran suuremman otuksen seuraan. Se esiintyi taas lähempänä pintaa oikein hyvässä auringonvalossa. Saimme uida ja sukellella sen vierellä hiukan pidempään. Se oikein kallistui katsomaan meitä pienellä tihrusilmällään. Seurasin, miten joku pieni puhdistajakala uiskenteli valashain valtavan suun ympärillä, katosi välillä ammottavaan monttuun sisälle ja ilmaantui taas huulille. Se oli hieno kohtaaminen!

Neljäs ja viimeinen tapaus oli taas ensimmäisenä näkemämme yksilö. En tiedä, vaihtoiko se suuntaa vai eivätkö muut seuranneet etsijöiden käsimerkkejä, mutta moni ei ehtinyt nähdä sitä ollenkaan. Itse pidin etsijöitä silmällä ja lähdin uimaan heidän osoittamaansa suuntaan. Kun pääsin osoitetulle linjalle, hai uikin suoraan kohti ja alitseni pimeyden piiloon.

Tapaamamme valashait olivat nuorukaisia. Ne voivat kasvaa bussin mittoihin, todistetusti ainakin 12-metrisiksi ja yli 20 tonnin painoisiksi. Niiden suukin voi olla 1,5 m leveä. Ne ovat eläneet maailman merissä jopa 60 miljoonaa vuotta, mutta kukaan ei tiedä, kuinka vanhaksi ne voivat elää. Suunnilleen 70 vuotta on veikattu. Myöskään niiden lisääntymistä ei tunneta. Filippiineiltä on tavattu joku alle 50-senttinen minivalashai, mistä on ounasteltu, että ne saattaisivat jopa jatkaa sukuakin näillä vesillä.

Jälkimakuja

Juttelin LAMAVEn nuoren brittitutkijan kanssa ja kerroin, että Donsol oli vaikuttanut niin suositulta, että olimme hakeutuneet Sogod Bayn rauhallisemmille vesille. Hän kertoi, että kuluvan sesongin aikana Donsolissa oli nähty tavallista vähemmän valashaita, joten valintamme oli osunut nappiin. Peter´sin retkijärjestelyt olivat pääosin onnistuneita. Meitä oli ohjeistettu tilaamaan pikkulounaat matkaevääksi, mukana oli kuivia pyyhkeitä, veneissä oli vessa (tosin se oli mallia suoraan mereen tyhjentyvä ämpärivesiklosetti) ja olimme ainoa valashaivene Pintuyan-niemen ja Mindanaon välissä.

Parannettavaakin oli parissa olennaisessa asiassa. Ensinnäkin suojelualuemaksu ja reissu maksettiin resorttiin, mutta tuikitärkeille paikallisetsijöille ei ilmeisesti mennyt pesoakaan. Järjestäjän olisi pitänyt ilmaista etukäteen, että mukaan kannattaa varata rahaa tippejä varten. Lisäksi kylän naiset ompelivat pieniä pehmovalashaita, joita varten olisi voinut varata pikkurahaa.

Toiseksi se tärkein: 15 osallistujaa on turhan paljon. WWF:n ohjeissa suurin ryhmäkoko on 10. Donsolissa maksimimäärä on 6 snorklaajaa venettä kohden. Toisaalta, kun siellä vesillä voi olla samaan aikaan 10 venettä, valashairaukkojen kanssa voi plutailla 40–60 snorklaajaa yhtä aikaa. Vaikuttaa siltä, että kestävistä valashaitoimintatavoista on kovin vaikea pitää kiinni.

Kerran vielä Sogod Bayn aaltoihin

Viimeisenä Padre Burgosin päivänä lähdimme jälleen Peter´s Dive Resortin Whaleshark 3 -aluksella lahden vastarannalle. Aamu oli aurinkoinen ja tyyni. Sillä kertaa porukassamme oli pari ranskalaista, espanjalainen perhe, pari hollantilaista ja yksi sveitsiläinen. Kohteiksi oli valittu rauhoitetut Napantaun riutat Pintuyanin kylän edustalla, ja niemi suojasi rantaa aamun mittaan virinneeltä kevyeltä tuulelta.

Vesi oli kirkasta, näkyvyys hyvä, eikä meduusoja ollut yhtä paljon kuin ensimmäisen päivän paikoilla. Kahden tunnin mittaisten snorklailujen aikana sukeltelimme Napantaun riutan eri puolilla. Havaittavissa oli vanhoja dynamiittikalastuksen jälkiä. Kovia koralleja oli harvassa, mutta pehmeitä koralleja oli jälleen komeina erisävysinä kellertävinä mattoina.

Todella upeat keltaiset viuhkat, pinkit puskat ja vaaleat sulat huojuivat suurten, pintaan asti ulottuvien kalliolohkareiden kyljissä. Virta voimistui lohkareiden välissä ja niiden taakse syntyi paitsi pieniä akanvirtoja myös tyystin virrattomia pooleja. Virran mukana kulki paljon planktonia alueella viihtyvien valashaiden ruuaksi. Ne tunsi hyvin kasvoilla, kuten myös muutaman paukamille polttavan yksilönkin.

Syvyyksiin ulottuvan jyrkänteen yllä veden lämpötila vaihteli lämpimästä kylmään. Jyrkänteen laidalla viihtyi pienehkö liemikilpikonna. Se vaikutti olevan selvästi arempi kuin sen lajikumppanit Bunakenin jyrkänteillä. Rinteen yllä, matalassa vedessä eleli useita sieviä vuokkokaloja kauniisti virran mukana liehuvissa merivuokoissaan. Mutta vaikka aurinko lämmitti selkää, tunnissa ehti tulla vilu, ja oli mukava palata bancan kannelle nauttimaan lämpimästä teestä ja koko kolmen snorklailu- ja vapaasukeltelupäivän parhaasta kelistä.