Satujen saari

Kaakkoishorisontissa erottuu tumma viiru. Lähempänä alkaa hahmottua matalan kitumännikön peittämä saari. Näky tuo elävästi mieleen Turun saariston Jurmon muodot. Ei epäilystäkään, etteikö tuolla viihtyisi! Destination Gotlandin kiinalainen autolautta kaartaa nimikkosaarensa jykevän aallonmurtajan suojaamaan ”pääkaupungin” Visbyn satamaan. Toisin kuin saaren matalat ja laakeat pohjoiset rannat, kaupungin eteläpuolella rannat nousevat korkeiksi, äkkijyrkiksi seinämiksi. Sellaisille ei Suomesta löydy vertaisia.

Matkasimme bussin kyydissä kauniin maaseutumaiseman läpi Tukholmasta etelään. Laitumilla oli hevosia ja lehmiä. Pari hiirihaukkaa tasapainoili hirviaidan seipäillä. Sillan alla levittäytyvässä, ruovikkoisessa kosteikossa ruokaili laulujoutsenperhe. Bussin aikataulu oli sovitettu autolautan kanssa, eikä Nynäshamnissa juuri tarvinnut odotella.

Historiaa ja kauneutta kaikille aisteille

Visbyn keskiaikainen, kehämuurin ympäröimä keskusta on kerrassaan valloittava. Unescon luettelossa on paljon mitättömämpiäkin maailmanperintökohteita. Visby oli tärkeä Hansaliiton keskus 1100–1300-luvuilla ja osa Tanskaa 1300–1600-luvuilla. Tuon EU:ta edeltäneen eurooppalaisen kauppaliiton reitit kulkivat Pohjois-Saksasta ja Puolasta Tukholmaan, sen ajan Tallinnaan eli Rääveliin ja aina Novgorodiin saakka. Hansaliiton hiivuttua saarella lienee ollut rauhallisempaa, mutta 1800-luvulta lähtien siitä on kehittynyt yhä tärkeämpi turistikohde.

Valtaosa Visbyn upeista kirkoista on rakennettu jo Hansaliiton alkuvuosisatoina. Lyypekkiläisten kerrotaan tuhonneen niitä vuosituhannen puolivälissä. Niitä ryöstettiin ja poltettiin tai käytettiin varaosina ja rakennustarpeina. Piskuisessa muurin ympäröimässä keskustassa onkin lukuisia kirkon raunioita, kuten Pyhän Katariinan, Pyhän Klemensin, Pyhän Drottensin ja Pyhän Larsin kirkon rauniot. Pyhän Hansin ja Pyhän Perin erikoisesta yhdistelmäkirkosta on jäljellä vain muutama muratin peittämä seinä, tuettu kaariportti, yksi pilari ja jokunen pilarin jalusta. Silti, ellei peräti siksi, se on vieläkin kaunis.

Kaupungin kehämuuri on Pohjois-Euroopan parhaiten säilynyt keskiaikainen kaupunginmuuri. Sitä on ruvettu pystyttämään jo 1200-luvulla. Kirkkoraunioiden lisäksi muurin sisällä on mitä viehättävin keskiaikainen kylä eri kokoisine ja värisine, hirsipalkein tai rautatangoin tuettuine taloineen ja kapeine mukulakivikatuineen. Voin hyvin kuvitella, miten ritarit kiiltävissä haarniskoissaan ja liput hulmuten ratsastavat korskeilla hevosillaan Skans-portista kaupunkiin. (Kuin Taalintehtaan syysmarkkinoilla.)

Visbyn tuomiokirkko, Pyhän Marian kirkko, on sekin peräisin 1200-luvun alusta. Sen yläpuoliselle jyrkänteelle pääsee kapuamaan kirkkoportaita pitkin, ja sieltä on hienot näkymät vanhaan kaupunkiin. Jyrkännettä kutsutaan kermahyllyksi. Pikkuruisten, vanhojen talojen kuivakäymälät ovat vaihtuneet vesikloseteiksi, ja niistä pyydetään nykyään hiuksia nostattavia neliöhintoja.

Oskari bongasi meille ensimmäiseksi yöksi suloisen pikku B&B:n, Mullbärsgårdin. Emme sitä varatessamme edes ymmärtäneet, miten hauskasti se sijaitsee melkein kaupungin muurissa kiinni. Nautimme kaupasta haalimamme illallisen ja paikan tarjoaman aamiaisen terassillamme muurin yllä katsellen elämää Almedalenissa. Se on joskus ammoin ollut kaupungin satama. Nykyään se on kiva puisto, jonka lammen ovat vallanneet puistotiput ja kävelytiet koiran ulkoiluttajat, lastenrattaita työntelevät pariskunnat ja Uppsalan yliopiston Visbyn kampukseen kiiruhtavat opiskelijat.

Murunen Jurmoa, ripaus Örötä ja aimo annos Oolantia

Micken kolmenkympin vuokrafolkkari alla lähdimme tutustumaan Gotlannin pohjoisosaan ja Fåröhön. Ensimmäiseksi suunnistimme Gotlannin suurimmalle luonnonsuojelualueelle, Hall–Hangvariin saaren luoteisrannalle. Melkein Kolin kansallispuiston kokoinen alue pitää sisällään korkeita kalkkikivijyrkänteitä, kosteikkoja, alvarimaastoa, matalaa männikköä ja harvinaisia kalkinsuosijakasveja, kuten kylmänkukkia ja kämmeköitä. Kivirannoilla kasvaa merikaalia ja merisinappia. Saimme tehdä kävelylenkin alueella aivan kaksin. Vain merikotka kilkutteli tervehdyksensä jostain männikön takaa.

Harmaita lampaita ja häkellyttäviä raukkeja

Kokosimme Fårösundin Icasta take-away-lounaan ja jatkoimme lossilla Fåröhön. Joku fåröläinen on rakentanut kilometritolkulla komeita kiviaitoja pitkin poikin saarta. Ja kuten saaren nimikin antaa ymmärtää, siellä on paljon lampaita. Mutta Fårö tunnetaan erityisesti hienoista raukkirannoistaan. Neljäsataakolmekymmentä miljoonaa vuotta sitten, siis kauan ennen dinosauruksia ja nykyisin tunnettuja mantereita, oma Baltican mantereemme lepäsi tropiikissa. Tropiikin lämpimissä vesissä viihtyy tunnetusti korallieläimiä. Gotlannin kalkkikivi onkin syntynyt menneiden aikojen korallieläinten rakentamista riutoista. Raukit taas ovat kovia ”kalkkikivipatsaita”, jotka ovat kestäneet meren ja tuulen eroosiovoimia paremmin kuin niitä ympäröinyt kiviaines.

Ajelimme ensin Gamla hamniin. Pieni porukka tuli vastaan ja ohitti meidät kaukaa kävellessämme rantaan. Ryhmä merimetsoja istui rannan ulommilla, pikkuraukeilla. Hämmästelimme ensimmäisiä näkemiämme raukkejamme ja rannan hiljaisuutta. Lounasta nautimme ihan kaksin paluumatkan varrella matalan, liuskekivipohjaisen ja hyvin kirkasvetisen järven rannalla.

Jatkoimme Fårön luoteisrannalle, joka on koko Ruotsin suurin raukkialue. Siellä ovat kuuluisat kohteet nimeltä Digerhuvud, Helgumannen ja Langhammars. Helgumannenissa on raukkien lisäksi pikkuruinen silakkasatama, joka on yhä käytössä. Langhammarsin raukkialue on karun rannikon tuulen tuivertamassa kärjessä. Sen komeat, korkeat raukit tuovat mieleen Pääsiäissaarten Moai-patsaat Kävimme myös katsastamassa Fårön koilliskärjen majakan. Se on rakennettu 1847 ja on ihan söde, mutta sen juuressa olevat sievät talot ovat asuttuja, eikä rakennuksiin pääse käymään.

Ruska ja rauha

Kun ajelimme takaisin lossille, huomasimme tien varressa kylttejä. Yhdessä kerrottiin, että sen kohdalla jonotusaika lautalle on noin puolitoista tuntia. Seuraavan kohdalta menee vielä tunti. Siitä oli vielä nelisen kilometriä lauttarantaan. Gotlanti on kuin Jurmon, Örön ja Ahvenanmaan risteytys. Samoin kuin niissä, Gotlannissa ja etenkin Fårössä puhaltelee raikkaat merituulet, on tilaa ajatuksille ja rauha on käsin kosketeltavaa. Ja samalla tavoin kesäiset lauttajonot ovat pitkiä. Voimme kyllä hyvin kuvitella saarten keskikesäisen säpinän, kun ravintoloihin ei meinaa mahtua, majoituspaikat ovat täynnä ja hinnat pilvissä. Sama pätee myös omaan saaristoomme – vähän pienemmässä mittakaavassa.

Ajoimme Sliten läpi etelään. Siellä on yksi Euroopan suurimmista sementtitehtaista. Kylän keskellä on kaksi valtaisaa, ammottavaa kalkkikaivantoa. Pian Sliten jälkeen käännyimme taas pikkuteille. Kirkkoja ei ole pelkästään Visbyn vanhassa keskustassa. Niitä on viljalti kaikkialla Gotlannissa. Jos kylässä oli jokunenkin savu, siellä oli varmasti myös iso kirkko. Käännyimme Bälin kirkon kohdalta vasempaan ja Vallstenan kirkon jälkeen oikeaan ja löysimme Baran kirkon rauniot metsikön keskeltä. 1200-luvulla rakennettu kirkko hylättiin vain neljänsadan vuoden käytön jälkeen. Kauniit rauniot on konservoitu liki sata vuotta sitten.

Aurinko alkoi jo pudota, kun kiiruhdimme kohti kuuluisaa jyrkännerantaa Högklintiä, vajaat kymmenen kilometriä Visbystä etelään. Hörsnen kirkolta käännyimme oikealle, Dalhemin kirkolta vasemmalle ja Roman (!) kirkolta oikealle. Kun Akebäckin kirkko häämötti oikealla, käännyimme vasemmalle ja Vallin kirkolta valitsimme taas oikean. Träkumlan kirkon jälkeen emme löytäneet karttaan merkittyä piskuista oikotietä, joten käännyimme kohti Stenkumlan kirkkoa… Ehkä tästä saa  jonkun käsityksen kirkkojen tiheydestä? Niissä vieraillessa saisi kulumaan muutaman viikon, ja ne saivat nyt jäädä toiseen kertaan.

Ygnen Högklint on puistattava kokemus! Getsvältanille eli ”vuohennälälle” pääsee kävelemään jyrkkiä portaita myöten. Jyrkänteet viettivät reunaa kohti ja sora vieri jalkojen alla. Hurja paikka on saanut nimensä siitä, että vuohet hyppivät silloin tällöin vihreämmän ruohon perässä tuolle Högklintin alemmalle hyllylle. Ruohot syötyään ne eivät päässeet enää takaisin ylös ja kuolivat nälkään… Jyrkänne on ylimmillään liki puolensadan metrin korkeudella alhaalla vellovasta kivikkoisesta merestä ja se on kuulemma suosittu itsemurhapaikka. Uh!

Högklintin luonnonsuojelualueella on kiinnostavia kävelyreittejä, mereen pudonneita jyrkänteen kappaleita ja ryövärin onkalo, jota 1700-luvulla vaikuttanut roisto Jonas Nilsson Lilja (suomalaista sukua?) oli pitänyt piilopaikkanaan. Mutta aurinko oli jo laskenut ja pian tulisi pimeää. Ajoimme taas yöksi Visbyhyn. Olimme varanneet tarjoushuoneen tunnelmallisesta Slottsbacken-hotellista, koska emme olleet löytäneet hyviä vaihtoehtoja muista kylistä. Osoittautui, että hotellissa oli liukas wifi, mahtava aamiainen ja erinomainen palvelu. Lisäksi hyvä puoli oli myös lyhyt matka auton palautukseen aamuyhdeksältä. Ainoa kojaamista vaativa asia oli se, että hotellin kylttiä oli todella vaikea huomata pimeässä. Valo auttaisi asiaa.

Gotlanti on ihana. Miten olimmekaan päässeet tähän ikään asti, ennen kuin toteutimme Gotlanninreissun? Ainoa huono puoli on hintataso. Maksoimme yöltä budjettia venyttävät, runsaat kuusikymppiä. Ja olimme sentään liikkeellä hiljaisemmalla sesongilla! Paljon jäi nähtävää. Kuvattavaakin siellä riittäisi muutamaksi eliniäksi. Sinne pitää päästä uudestaan!