Sädekehä Balin yllä

Kilometrien mittaiselle hiekkarannalle murtuu pitkiä, korkeita hyökyjä Etelämantereelta saakka. Lukuisat lainelautailufirmat kauppaavat surffikoulutusta ja lautoja vuokralle. Vasta-alkajien ja etevämpien oppilaiden harjottelua on hauskaa katsella. Mutta kävellessämme eteenpäin koemme surullisen näyn. Pitkä pätkä biitsiä on aivan järkyttävän roskainen. Roskia on leveänä raitana siinä, minne aallot yltävät, ja vedessä velloo mukia, rasiaa, pussia ja muuta muoviroskaa, jos jonkinlaista. Niiden keskellä kahlailu ei vastaa päässäni olevaa kuvaa myyttisestä unelmien Balista.

Lauttamatka Banyuwangista Balille kesti noin tunnin. Varsinaiseen Balinsalmen ylitykseen meni puolisen tuntia, minkä jälkeen kelluimme toisen puoli tuntia satamalahdella odottamassa laituriin pääsyä. Havaitsimme heti satamassa tulleemme todelliselle turistisaarelle. Saimme karistella sinnikkäitä bussimatkan kauppaajia ja välistävetäjiä kannoiltamme. Kävelimme kuitenkin päättäväisesti paikallisbussiasemalle, kysyimme kansainvälisellä elekielellä suoraan kuskilta matkan hintaa ja bussin lähtöaikaa ja kiipesimme kyytiin.

Matkaa Balin länsipäästä pääkaupunkiin, Denpasariin, on parisensataa kilometriä. Loiston päivänsä nähneen bussivanhuksen huippunopeuden ollessa viitisenkymmentä kilometriä tunnissa reissuun meni noin neljä tuntia. Ehdimme ihailla Balin vehreitä ja reheviä, kerrassaan kauniita maisemia kylliksemme. Pengerretyt riisiviljelmät näyttivät juuri sellaisilta kuin postikorteissa. Sen sijaan tien varsien roskakasoja ei ole postikorteissa näkynyt.

Balilla oli paraikaa meneillään puolen vuoden välein toistuvat Galungan & Kungingan -päivät. Joka portin pieleen oli luontoäidin ylistykseksi pystytetty kokea, riisillä, hedelmillä ja taidokkaasti leikatuilla palmunlehvillä koristeltu bambuvapa. Kymmenen päivän ajan aseteltiin sieviä ruokauhreja ovien eteen sekä kotien ja työpaikkojen pikkutemppeleihin. Isommissa hindutemppeleissä pidettiin isompia seremonioita. Joka päivälle on omat rituaalinsa, jotka huipentuvat esivanhempien hengille omistettuun juhlaan ja perheiden tapaamisiin.

Aasian tieliikenteen vaarallisuudesta kertoi taas verekseltään sattunut onnettomuus. Sen vakavuudesta kielivät punertava tahra tiessä ja ohitsemme hurahtanut ambulanssi. Kaikkiin Aasianreissulla näkemiimme liikenneonnettomuuksiin ei riitä yhden käden sormet.

Yritimme turhaan löytää Denpasarista Blue Bird -taksia. Lopulta oli turvauduttava yhteen monista sinilintua kopioivista Bali Takseista. Halusimme päästä pakaaseinemme Seminyakin Grandma´s Hotelliin ennen pimeän tuloa. Siinä, muuten, oli sen sortin kuuma, kostea ja tunkkainen luukku, jota en suosittele kellekään! Paitsi, jos he saavat ilmanvaihtonsa ja ilmastointilaitteensa kuntoon.

Unelmaloma rannalla?

Vietimme muutaman päivän Seminyakin pitkän hiekkarannan kupeessa totutellen taas lomailulta maistuvaan biitsielämään. Ilmeisesti kaukana merellä kulkevista laivoista laidan yli heivatut roskatkin pikkuhiljaa siivottiin, ja ranta alkoi näyttää kutsuvammalta.

Hintataso oli muuhun Indonesiaan verrattuna tuplaantunut, jopa triplaantunut, ja parissa rantakuppilassa yritettiin laskuttaa verojen ja palvelupalkkioiden lisäksi vähän ylimääräistä. Mutta etujakin löytyi: iänikuisten riisi- ja nuudeliruokien lisäksi tarjolla oli vaihtelua ja kansainvälisiä menuita.

Bali on aussien Kanaria, ja Seminyakin ranta on erityisesti nuorten suosiossa. Siellä oli vilskettä ja vipinää pool partyjen, dj-battlejen ja kaikenlaisten klubien ja bileiden merkeissä, kuten Balilla paljon aikaansa viettänyt Katri oli meitä valistanutkin.

Neljän Seminyakin yön jälkeen vaihdoimme Sanurin maisemiin. Siellä lomailevien aussien ja entistä isäntämaata edustavien hollantilaisten keski-ikä oli pitkälti kuudenkympin paremmalla puolella. Lisäksi kuulimme monia Euroopan kieliä, ja erityisesti Ruotsilla näytti olevan vahva edustus. Pääkadun varrelta löytyi muun muassa Bakfickan, Lilla Warung ja Smörgås Cafe.

Löysimme kämppämme viihtyisästä Nesa Sanurista. Sekin voisi nimensä perusteella olla ruotsalainen, mutta omistaja on kuulemma paikallinen. Sanurin rannalla oli hyvin tilaa ja iltalämä oli – no, sitä ei ollut.

Itärannan rauhaa

Viihdyimme Sanurin rauhassa paljon paremmin kuin Seminyakin tohinassa. (Syntymästä asti vanha sielu arvostaa aina enemmän omaa rauhaa kuin vilkasta iltaelämää.) Lähdimmekin heti ensimmäisenä aamuna pyydystämään meille ja pian saapuville Tiinalle ja Raylle privaattivillaa. Halusimme nähdä kämpän livenä, koska nettikuvien perusteella on vaikea saada selkoa siitä, onko sen vieressä rakennustyömaa, korkeita rakennuksia, joista on näkymä suoraan pihalle ja jotka varjostavat uima-allasta koko päivän tai muuta ”mukavaa”.

Kävelimme pitkin Jl (Jalan=tie) Kesari I:stä vertaillen rakennusten numeroita ja saamiamme ohjeita silmät ymmyrkäisinä. Onneksi tiedossamme oli myös nimi: Golden Villas (sopiva nimi tuolla eläkeläisretriitillä). Sitä kyselemällä saimme neuvoja, joita ilman emme olisi löytäneet perille. Kapeiden kujien perältä, hyvin rauhalliselta alueelta löytyi vihdoin ”kultainen villa kakkonen”, josta on vain kymmenen minuutin kävely rantaan, jollei eksy niillä pikkukujilla.

Sovimme aussiomistajan, Tedin kanssa, varsin kohtuullisesta vuokrasta – satakunta euroa yöltä, neljältä hengeltä. Kuusikin sinne olisi hyvin mahtunut. Rantavilloja varten pitäisi pistää pätäkkää pöytää jopa tuhatlappusina yöltä.

Kuljimme pikkukujia tutkiskellen takaisin kohti Sanurin pääkatua, Danau Tamblingania. Ohitimme sorkat syvällä ojamudassa seisovan, onnellisen näkösen lehmän parin sen kaverin katsellessa meitä ruohikolta, hiukan etäämmältä. Kukkokin kajautti kutsuhuutonsa aidan takaa. Se siitä rauhasta?!

Syvällä byrokratian syövereissä

Paitsi suomalaiset myös monen muun maan kansalaiset saavat viettää Indonesiassa kolmekymmentä päivää ilman viisumia. Koska tiesimme, että visiittimme kestää pidempään, olimme opiskelleet horrorstooreja maan viisumiproseduureista hyvissä ajoin etukäteen.

Paljon käytetty tapa kiertää kolmenkymmenen päivän sääntöä on matkustaa halvimmalla lennolla Singaporeen ja takaisin seuraavaksi kolmenkymmenen päivän jaksoksi. Eikä se tule juuri viisumeita kalliimmaksikaan. Mutta turha lentely ei sovi reissumme teemaan eikä se ole oikein ekologistakaan.

Viisuminpidennyksen voi myös antaa paikallisen asiamiehen hoidettavaksi. Homman hinta oli tällä haavaa 80–100 USD:n tienoolla + viisumimaksu (355 000 IDR). Asiamies, lakitoimisto tms. kannattaa valita huolella. Emme pitäneet ajatuksesta, että antaisimme passimme jonkun tuntemattoman huomaan, joten Kantor Imigrasi Kelas, Panjaitan: Here we come. Muutama vinkki viisumipidentäjille:

  1. Kyseessä on viisumin pidennys. Indonesiaan tullessa on siis ostettava viisumi (35 USD).
  2. Varaa aikaa. Etukäteen saamiemme tietojen mukaan proseduuriin kuluu noin viisi päivää. Meillä siihen menee kaikkian kahdeksan (noutopäiväksi ilmoitettiin maaliskuun ensimmäinen).
  3. Tarvitset mukaan 2 kpl A4-kokoista kopiota passin henkilötietosivusta, viisumi- ja maahantuloleimasivusta ja lähtölentolipusta (saa ne sielläkin otettua, edulliseen hintaan), yhteystietosi Indonesiassa (sen hetkinen hotelli tms.) ja musta kuulakärkikynä (ei tarvitse odotella vapautuvia kyniä). Enää ei tarvinnut ”sponsorin” eli indonesiassa asuvan henkilön tietoja.
  4. Tsekkaa voimassa olevat aukioloajat ja tee anomus silloin, kun lähtöpäivääsi on vielä kolmekymmentä päivää aikaa. Päiviä ruvetaan ilmeisesti laskemaan maksupäivästä alkaen.
  5. Pukeudu asiallisesti, niin palvelu pelaa. Ota jonotusnumero ja kysy apua.
  6. Tsekkaa voimassa oleva hinta (nyt 355 000 IDR) ja ota varmuuden vuoksi summa mukaan (nyt viisumi maksettiin toisella käyntikerralla).
  7. Pidä hyvää huolta kuiteista sillä aikaa, kun passisi on viranomaisten hallussa.
  8. Mene ajoissa paikalle maksupäivänä ja toimi saamiesi ohjeiden mukaisesti. (Silloin otetaan myös kuva ja sormenjäljet.)
  9. Mene viisumin noutopäivänä paikalle sovittuun aikaan (nyt 2–4 ip). Ja kyllä – paikalla pitää käydä kolme kertaa.

Vaikka homma otti aikansa, se hoitui jouhevasti, mutta nythän onkin ”standard season” (uusi nimitys low seasonille?). Ja varustaudu siihen, että joku proseduurin koukeroista on taas muuttunut.