”Saaristolaiskiireitä”

Tämä on kesä! Ilmiö sattuu Suomessa noin viiden…kymmenen vuoden välein. Toukokuussa Suomen ylle pysähtynyt korkeapaine ei jäänytkään vuoden ainoaksi! Zombeina ympäriinsä kuleksivat kukkakärpäset etsivät epätoivoisesti ravintoa. Kuivan saariston kukkasato on jäänyt kovin vaatimattomaksi. Aamiaispöydän hunajapurkki on vastustamaton. Vaikka kansi on tiiviisti kiinni, sen alle on pyrittävä vaikka henki menisi.

Pöllämystyneet raitapaidat kupsahtelevat veneen patjoille ja tuvan ikkunalaudoille. Pääskyset ovat innoissaan. Helposti noukittavia herkkupaloja on liikkeellä runsain mitoin. Emot ruokkivat ahkerasti laiturin alle kyhätystä pesästä vastikään lähteneitä pääskylapsia. Iloinen neuvonta, rupattelu ja maanittelu alkaa avoimen ikkunan takana jo varhain aamutunneilla.

Armasta isänmaatamme Hangosta Utsjoelle hellivä lämpöaalto toi Suomi-neidon helmoihin myös kulutuskulttuurimme ikäviin puoliin kuuluvat sinilevien vedenkukat. Vaikka Hesarin Itämeri-koneen antama sinileväjalanjälki jäikin selvästi keskivertoa pienemmäksi, inhat hernerokkapallerot patistavat pohtimaan omia kulutustottumuksia yhä uudelleen.

Niin tai näin – aina väärin päin

Ruokatottumuksemme ovat muuttuneet omien vanhempien pihvi & kermaperuna -linjasta, mutta vaikeaa on nykykuluttajan elo. K-, S- tai L-kaupan tiskin äärellä on mietittävä, tuleeko avokadolla ruokkineeksi huumebisnestä, aiheuttaneeksi vesipulaa köyhissä pikkukylissä ja lisänneeksi työehtoja polkevien kasvihuonekaasuja tupruttavien kansainvälisten jättilaivanvarustamoiden tai halpalentoyhtiöiden tulosta.

Kaurahiutalepakkauksen ja broileripaketin tekstejä tihrustaessa puntaroi tilojen mahdollisia lannoitevalumia sekä kanaraukkojen ulkoilumahdollisuuksia ja viriketarjontaa. Kotimaisten kasvisten kohdalla tulee aprikoineeksi, ovatko pellon suojavyöhykkeet olleet riittäviä vai huuhtelevatko pahenevat kevät- ja syystulvat väkilannoitteet pieneen mereemme.

Kalatiskillä ei todellakaan ole helpompaa. Pitäisikö valita arveluttavalla rehulla ruokittua, umpilääkittyä Norjan kassilohta, kotivesillä säkeissä kasvatettua kirjolohta vai uhanalaiseksi luokiteltua Itämeren lohta? Vai olisiko tarjolla jotain villiä kotimaista, jonka kannat eivät olisi vaarantuneita?

Ja ne pakkaukset! Vakuumiin tai suojakaasuun pakattujen elintarvikkeiden myötä ruokahävikkiä on saatu vähenemään, mutta roskikseen kertyy tavaton määrä tilaa vievää fossiilisita raaka-aineista valmistettua muoviroskaa. Joka päivä on pienelle kuluttajalle ihmeteltävää. Valitsi mitä valitsi, joka tapauksessa tuntee itsensä syylliseksi. Ja se on paha asia. Syyllisyyden tunne kun lisää stressiä, mikä lisää sairastumisriskiä, ja lopulta tulee rasittaneeksi yhteiskuntaa kasviksena kunnan pitkäaikaisosastolla.

Voisivatko Arkadianmäelle valitsemamme ”viisaat” toimia rivakammin puhtaamman ja terveellisemmän tulevaisuuden eteen puoluerajoista piittamatta? Omat valinnat tuntuvat kovin vähäpätöisiltä, kun tavaa vaikkapa käsittämätöntä kaivoslakia ja ihmettelee kansainvälisten kaivoshankkeiden määrää kauniin kotimaamme kamaralla tai tarkastelee lukuisien tutkijoiden vastustamia ”biotalous”-laskelmia, joiden pohjalta metsiä päästään hakkaamaan entistä enemmän, minkä vuoksi imakehään vapautuu kasvihuonekaasua enemmän, ja jäljelle jääneiltä raiskioilta valuu vesiin eloperäistä ainesta enemmän. Sitten voimme taas päivitellä sinilevä-tilannetta.

Tuokio alkutuotannon parissa

Tieto mojovista kalasaaliistamme oli kiirinyt laajalle. Kalalokin kaveriksi oli ilmaantunut paitsi lajitovereita myös useampia nauru- ja merilokkeja. Taisi joukossa olla joku komea selkälokkikin. Suuret, arat lokit päivystivät ujosti kauempana ja yrittivät ryöstää herkkupalat myöhemmin rohkeimmilta kalalokeilta. ”Huppupäiset” naurulokit eivät osanneet päättää kuuluisivatko rohkelikkoihin vai arkajalkoihin.

Koska olimme saamassa kyläilijöitä, eikä aamun saalis ollut kuin kaksi siikaa, päätimme laskea verkot uudestaan vielä samana iltana. Seuraavana aamuna verkosta saatiin kokonaista kahdeksan siikaa lisää! Lopputuloksena oli putsattua kalaa runsaat kuusi kiloa! Se tarkoitti siikaa aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi. Syötävää riitti uusille mökkinaapureillekin.

Noita kahdeksaa kalaa irrotellessa ja verkkoja selvitellessä rantalahdelman kaislikosta kuului kahinaa. Pian laiturin alta pilkisti tummanruskea minkin pää. Se oli naulinnut katseensa saaliskaloihimme, eikä näyttänyt luopuvan ryöstösaikeistaan kovin helpolla. Pelottelin sitä heiluttelemalla verkkojen helmoja, läimimällä käsiäni ja polkemalla jalkoja, mutta minkki jatkoi lähestymisyrityksiään eri suunnilta. Siiat jäivät lopulta haltuumme, ja ei vain yksi, vaan kaksi nuorta minkkiä siirtyivät loukun kautta osaksi luonnon kiertokulkua.

Pikkupikkuserkut ja miniminiretki Järvi-Suomeen

Kesän juhlasesonki alkoi Suomen ja Amerikan pikkupikkuserkkujen vierailun merkeissä. Tuoreet siiat ja ainutlaatuinen Suomen lounaissaaristo loivat loistavat puitteet Bostonin ja Phillipstonin visiittimme vieraanvaraisuuden korvaamiseen. Parin päivän reissu huipentui vierailuun Örön linnakesaarella, mistä jatkoimme mantereelle. Sukulaisemme jatkoivat Lounais-Suomen retkeään, kun itse jatkoimme Järvi-Suomen Puumalaan.

Kaiholla odotettu sadekeli ei yhtään haitannut Suomen kesästä nauttimista. Sauna ja kylpytynnyri lämpesivät tuoksuvien koivujen katveessa ihanien, vieraanvaraisten ystävien seurassa. Tessa-westie vartioi tunnelmatuokiotamme ja vastasi kaukaa Saimaan kalliosaarten labyrintistä kantautuviin haukahduksiin. Pulahdukset maailman puhtaimpiin kuuluvaan, pehmoiseen järveen kruunasivat tunnelmallisen illan. Maailmanmatkaajien syvällä rintaäänellä voimme kertoa: Missään ole Suomen suven voittanutta!

Todellinen aurinkoloma saaristossa

Alun perin oli tarkoitus noutaa satamasta tuore kihlapari, mutta ilkeä ranskalainen päämies päätti toisin. Sulhasen oli jäätävä selvittämään akuuttia työkriisiä. Hyvä ystävämme riensi onneksi tuuraamaan raatajan lomareissua ja paikkaamaan hänen osuutensa ruokakunnassamme.  Nautimme taas kerran siikaa mm. cheviche-tyyliin, perinteisenä tartarina ja marskin tapaan.

Että osasikin olla komea kesäkeli! Nostimme pumpulla kylmää vettä paljuun ja istuimme mukavan raikkaassa altaassa. Välillä nautimme viilennystä sisäisesti. Ihanasti viilensi myös toinen retki Örön saareen navakassa merituulessa. Wanna-be-morsiusneidot hyräilivät häämarsseja katedraalimaisesti kaareutuvien leppien alla pohdiskellessamme saaren sopivuutta hääjuhlien viettopaikaksi.

Kaikki olisi ollutkin aivan liian täydellistä ilman odottamattomia ongelmia palatessamme Kasnäsin satamaan. Juuri ennen uloimpia laitureita piti hiukan jarrutella ja peruutella lähtevien ja tulevien veneiden tieltä. Sitten moottori sammui eikä yrityksistä huolimatta suostunut enää käynnistymään. Reippaat satamapojat hinasivat veneemme paikalleen ja jatkoimme mantereelle. Tuumasimme, että oli turha murehtia, kun voi nauttia harvinaisesta kesästä.

Uinuva museokaupunki rauhaa rakastavalle

Olimme varanneet huoneen viehättävästä Kvarteret Sillenistä puoliksi synttäreiden ja puoliksi yllättävän työpäivän johdosta. 1800-luvun empiretyyliä edustanut majatalo löytyi Tammisaaren vanhan kaupungin rannasta ihan Hajenin, Mörtenin ja Sikenin kortteleiden vierestä. Saimme yöpyä entisen leipomon suloisessa ”ruusuhuoneessa”.

Talon omistava Briteistä Suomeen siirtynyt Barlow-Lukanderin perhe asui itsekin Sillenin korttelia, oli perustanut sisäpihalle englantilaistyylisen puutarhan ja vuokrasi muutamaa pientä huoneistoa peti ja puuro -tyyliin. Voimme vilpittömästi suositella rauhaisaa ja merenläheistä majataloa Tammisaaren vierailijoille. Samalla voi sopia tutustumisesta englantilaisiin 1800- ja 1900-luvun huonekaluihin Barlow’s Old English Furnituressa.

Oskarin hikoillessa kokouksessa nautin mennyttä elämää henkivän talon rauhasta ulos kirjautumiseen saakka. Sen jälkeen pakenin sadekuuroa 1600-luvulla rakennettuun Tammisaaren kivikirkkoon, joka oli saanut nykyisen muotonsa 1821 tulipalon jälkeen. Sieltä kipitin Tammisaaren Schjerfbeck-seuran ylläpitämään konseptikahvilaan Raatihuoneen torin laidalle. Kahvila kun vaikutti riittävän rauhalliselta kirjoitustyöhön viereiseen vilkkaampaan Cafe Carl de Mummaan verrattuna. Jäin oikein hämmästelemään vanhan puutalokaupungin rauhaa kiireisimmän kesäsesongin keskellä.

Pop up -ravintoa kaikille aisteille

Tammisaaren lisäksi kesän toinen pikavisiitti mantereelle vei meidät Helsinkiin. Lyhyellä vierailulla ehdimme nähdä ”lapset”, tunnustella Hernesaaren Löylyn terassin tunnelmaa, näkymiä ja antimia sekä pistäytyä Kasarmin Saleihin heinäkuun perjantai- ja lauantai-illat avoinna olleeseen pop up -ravintolaan.

Imoitus I Am Summer Seasonin 16 ruokalajin kasvispainoitteisesta illallisesta oli tupsahtanut jostain Oskarin eteen, ja sen enempää ihmettelemättä jättäydyimme mainoksen uhriksi. Ravintolan sielu oli kokkipojasta useisiin Euroopan huippuravintoloihin tiensä raivannut, pakolaistaustainen Kozeen Shiwan, joka oli luvannut meille kesäsesongin makuja, vain minimaalisia liha- ja kalalisukkeita sekä itse kehitellyn juomapaketin.

Illallisvieraat johdateltiin ravintolasaliin rakenneltuun kuihtuvista ja tuoreista oksista, lehdistä ja kukista luotuun satumetsään. Istuimme epäsuomalaiseen tapaan pitkään pöytään ventovieraan, mutta saman yllätysmenun ympärille kokoontuneen seurueen kanssa. Vähintään puoli ruokaa koostui taikapuiston tuoksuista, linnun laulusta ja kauniiden annosten ympärille loihditusta luonnon raaka-aineista, kuten mustikanvarvuista, männynhavuista ja katajanoksista, ideoitu kokonaisuus.

Kozeen haluaa ravistella perinteistä ravintolamaailmaa kokeilevilla, yllättävillä, jopa provosoivilla annoksillaan sekä kaikkia aisteja herättelevällä ruokaperformanssilla. Ja jos minulta kysytään, niin lisää tällaista!

Juomapakettia kantoi hiukan erikoinen, samea ”tukiviini”, jossa parasta oli ehkä kuitenkin tarina sen takana. Juomista suurin osa oli alkoholittomia, mikä juontanee juurensa Kozinin taustasta ja kulttuurista. Oli mukavaa, että koko neljän tunnin setin voi nauttia ilman, että pää on ”jumalten juomista” pyörällä.

Kaunis, omenainen alkudrinkki oli raikas, itse uutettu mesiangervojuoma ihanan tuoksuinen, mutta pliisun makuinen, mikä päti myös ruusuteehen. Juureen tehdyn kurdiperinteisen jogurttijuoman tuoksu toi mieleen lapsuuden piimän tai äidin tekemän viilin ja maistui niin hyvältä, että toinenkin lasillinen olisi mennyt samaan syssyyn.

Ihan kaikki annokset eivät toki jokaiseen iske. Itse nauttisin tuoreet vadelmat, retiisit ja ruusun terälehdet sekä niitä höystäneen possuliemen erikseen. Sen sijaan tyttösenä perunoilla kyllästettynä ihastuin ikihyviksi suolaisen leivän sisällä kypsennettyyn perunaan herkullisen savu- ja mätiaromeja antavan kastikkeen ja mielettömän hiivamajoneesin kera. Myös kullankimmeltävältä, merensiniseltä jäältä lusikoitu metsän makuinen jälkkärijäätelö oli viedä kielen mennessään.

Illallinen oli mJa kaiken kanssa oli kukkia! Tämän nuoren keittiömestarin puuhia kannattaa seurata – eikä haittaisi vaikka joku muukin osaava kokki ottaisi vinkeistä vaarin.