Resorttivankina

Merellä on pilkkopimeää. Koillisessa tuikkivat helminauhana rantatien valot. Mätänevän kalan tympeä haju pistää nenään. Laskuveden paljastamalla, hiekkarannalla kuuluu rahinaa ja rouskutusta. Kymmenet lainakuoriin sonnustautuneet erakkoravut olvat kerääntyneet kuiville jääneen kalan maallisten jäänteiden ääreen herkuttelemaan. Näky sopisi kuvittamaan valokuvaaja Juha Suonpään thaimaalaiskollegan versiota väitöskirjasta ”Petokuvauksen raadollisuus”. Haaskan äärellä iphonella sihtailee tyttäremme Ida, ja valaisusta huolehtii äiti.

Olimme tiedustelleet Ranong–Krabi-bussiaikatauluja hotellilta, matkatoimistosta sekä Mergui-reissumme yhteyshenkilöltä. Saimme kovin erilaisia vastauksia. Krabin linjuri lähtisi joko klo 6, 7, 9, 10, 11, 12 tai 14. Päätimme vierittää vastuun bussiin ehtimisestä Island Safari Merguin Operations Managerin Mr. Thaingarin harteille. Hänellä olisi varmasti paras näppituntuma myös rajanylitysmuodollisuuksien vaatimasta ajasta.

Reippaasti Krabia kohti

Viranomaisten hallussa olleet, leimatut passimme toimitettiin pitkähäntäveneellä Sea Gipsy -paatin kylkeen pian Kawthaungiin saavuttuamme. Kapusimme matkatavaroinemme pitkähäntään ja lähdimme Mr. Thaingarin ja Merguin-oppaamme Jojon saaristosafarilla kokkina toimineen tyttöystävän matkassa kohti Thaimaan rajaa. Hän hankkisi samalla Ranongin toreilta ruoka-ainekset heti seuraavana päivänä alkavalle, uudelle veneretkelle. Viimeisiä reissuja vietiin. Mergui-safarien sesonki loppuu huhtikuun puolivälin tienoolla, kun sadekausi puskee päälle.

Rajajoen ylitettyämme pysähdyimme saareen ilmeisesti tarkistamaan myanmarilaisten matkanjärjestäjien ja pitkähäntäkipparin rajanylitysluvat ja henkilöpaperit. Toisella saarella tsekattiin koko porukan passit. Ranongin satamassa farangit ohjattiin vielä lopulliselle passintarkastusluukulle maahantuloleimoja varten.

Oskari vilkaisi Mr. Thaingarin rannekelloa ja totesi, että olisi vielä hyvin aikaa päästä bussiasemalle. Mutta hän unohti huomioida, että kawthaungilaisen herra Thaingarin kello tikittää tietysti myanmarin aikaa, joka mataa puoli tuntia Thaimaan aikaa jäljessä. Krabin linja-auto starttasi heti saatuamme reput ja itsemme kyytiin. Viime tipassa? Ei, vaan täydellinen ajoitus!

Hiukan matkaa Ranongista päästyämme bussi pysäytettiin aasialaismatkustajien henkilöpapereiden tsekkausta varten – kahteen otteeseen. Vessaan ja syömään pysähdyimme kertaalleen. Saavuimme Krabin komeisiin karstikalliomaisemiin viiden maissa, tunnin meille luvattua myöhemmin. Loppumatkan bussiasemalta Ao Nangin rannan tuntumaan taitoimme songathew-kyydillä kahden nyrpeäilmeisen saksalaistytön seurassa. Ida oli odotellut meitä pienen bungalow-hotellin uima-altaan reunalla, maaseudun kanojen ja lehmilaidunten keskellä jo edellispäivästä lähtien.

Loma Koh Mookissa

Trangin Kuan Tung Ku -satama on pieni ja leppoisa. Yhteen veneeseen lastattiin kaasupulloja ja toiseen juomavesikanistereita. Yhdestä paatista purettiin lankkuja, ja jokunen pitkähäntä kellui satamalaiturin kupeessa odottamassa toimeksiantoja.

”Oma” pitkähäntämme kaartoi mangroverämeikön läpi ja laajan hiekkasärkän ympäri kiemurtavaa jokisuuta pitkin avoimille vesille. Udun verhoamia karstisaaria kohosi harvakseltaan turkoosin meren ylle kuin valtavan merikäärmeen selkämutkia. Mookin (kirjoitetaan myös Ko Muk ja Muuk) kylän Sapanyao-satamalaituri ulottuu ainakin parisataa metriä koilliseen, kohti Chang Langin rantaa. Veneemme kiertää kylältä itään pistävän pitkän hiekkasärkän etelärannalle. Kipuamme partaan yli asetettuja tikkaita rantaveteen ja polttavan kuuman, lumen lailla narskuvan rantahiekan yli avoimeen respaan.

Sivalai Beach Resort on valloittanut koko hiekkaniemen bungaloweillaan, joista osa katsoo pohjoiseen ja osa etelään. Meille sattui mökki suunnilleen puolen kilometrin päässä respasta, ravintolasta ja varsin ontuvasta wifistä. Hyvin hoidettu lomakylä on ruotsalaisten ja saksalaisten lapsiperheiden unelmakohde. Keskellä niemeä on jopa kaksi uima-allasta, ja rannat ovat pitkälle matalia. Mekin lomailemme lapsemme kanssa. Hän on tosin jo kolmannella kymmenellään, mutta töiden ja opiskelun lomassa varmasti loman tarpeessa.

Ko Mookin rakentamiskelpoiset alueet ovat suhteellisen pienet. Parintuhannen asukkaan paikalliskylä kattaa niistä suuren osan. Sitä riittää koko pikkuniememme poikki sekä saaren läpi vievän, kapean tien laidoille Farang-biitsille saakka. Uikkariasuissa voimme kuljeskella vapaasti vain hiekkaniemen alueella. Koulutehtävien lisäksi aika hurahti kuumasta auringosta nautiskellen, rannoilla kuljeskellen ja upouusilla thaikorteilla Shanghaita pelaten. Ihan tavallisilta trooppisilta rannoilta ja kylästä löytyi aina jotain uutta ihmeteltävää ja kuvattavaa. Ei resorttivankeus niin kamalaa ole.

Kallioseinämiä, koralleja ja Smaragdiluola

Viimeisenä Mookin päivänä karkasimme resortista. Lähdimme pitkähäntäretkelle saaren ympäri. Saaren pohjoisosaa hallitsevat komeat, pystysuorat karstikalliot. Meinasi niskat mennä nurin katsellessamme jylhiin korkeuksiin. Kuivan kauden loppumetreillä rinteitä kirjavoivat ”syysvärit”. Punervan, kellervän ja ruskean sävyt hehkuivat viidakon vihreää ja kallioseinämien punaruskeita taustoja vasten. Kirkkaan keltakoipiset, sinertävän harmaat haikarat lensivät vierellämme vuoren seinämiä ja meren pintaa myötäillen.

Pysähdyimme parissa ihan mukavassa snorklauspaikassa. Ensimmäistä luonnehtivat aalloissa huojuvat, pehmeät korallit sinertävistä ja kirkkaan pinkeistä viininpunaisiin. Keltaraitapaitaisten pullakalojen lisäksi bongasimme muun muassa muutaman suurehkon pallokalan. Auringon valossa hopeisina hohtavat vaaksan mittaiset pikkukalat muodostivat suuria, ihmeellisiä parvimuodostelmia, joka muutti muotoaan kuin joku outo organismi. Kalaparvien perässä pääsi sukeltelemaan pehmytkorallien peittämien, meren voimien kovertamien kalliomuodostelmien alle, ympäri ja välitse.

Toinen snorklauspiste oli kovien korallien, selkärangattomien merivuokkojen ja vuokkokalojen valtakuntaa. Vuokot tanssivat aaltojen rytmiin, jolleivät olleet vetäytyneet saaliineensa suppuun. Silloin vuokkojen lonkerot olivat valkoisten, ihon väristen tai kirkkaan violetinsinisten ”pussukoidensa” sisällä. Niiden kanssa symbioosissa elävät vuokkokalat näyttivät ihmettelevän, miten ne enää mahtuisivat turvapaikkoihinsa vuokkopolyyppien lonkeroiden sekaan.

Morakot-luola, joka tunnetaan paremmin Smaragdiluolana, on Ko Mookin suosituin nähtävyys. Valtavan jyrkänteen alla, laskuvedelläkin juuri ja juuri merenpinnan yläpuolelle ulottuu matala, mustanpuhuva luolan suuaukko. Meren aallot työnsivät meitä syvemmälle onkalon pimeyteen. Pian vain oppaaksi lähteneen nuorukaisen otsalamppu näytti tietä luolan kammioissa. Aaltojen voima laimeni. Pimeys alkoi pikkuhiljaa väistyä, ja voimistuva päivänvalo paljasti veden kauniin vihreän värin.

Saavuimme ammoin kovertuneen ja lopulta romahtaneen karstivuoren keskelle, suureen doliiniin. Tarinan mukaan merirosvot ovat piilottaneet sinne saaliinsa. Se ei yllätä ollenkaan. Parempaa piiloa ei voisi toivoa. Samanlaisia, mutta paljon suurempia, Kiinassa tiankengeiksi kutsuttuja doliineja olimme ihmetelleet keskellä mannermaata, Leyessä. Nyt pääsimme uiden yhden sisälle. Myös kamerat uivat mukanamme kelluvassa muovilaatikossa.

Kapusimme vuoren sisällä olevalle hiekkarannalle. Meitä ympäröivät rinteet olivat vehreän viidakon peittämät. Trooppisen metsän tutun smirglaajan, laulukaskaan soittoon syntyi kallioiden ympäröimänä aivan uusi saundi.

Kaukaa kantautuva, luolassa kertautuva kallioon lyövien aaltojen pauhu loi paluumatkalle kauhujentalomaisen äänimaailman. Kun luolan suu tuli näkyviin, auringon valo hohti vedessä kirkkaan smaragdinvihreänä. Tiiviiden pikkukalaparvien elävät muodot erottuivat hauskasti valoa vasten. Se oli ehdottomasti rahansa arvoinen (n. 25 e / 3 h / perhe) retki!