Pois, pois – pahat henget!

Pääkatu on tupaten täynnä skoottereita ja ihmisiä, jotka yrittävät nähdä, mitä yleisömuurin takana tapahtuu. Kadun laidalla, korkean aidan päällä istuu porukkaa. Joku on kiivennyt liikennevalon tai mainoskyltin jalustan päälle. Mekin yritämme parhaamme mukaan kurkkia ihmismassan keskellä olevalle pikkuaukiolle, jonka laidalla on tuomariston katos. Särkevistä kaiuttimista kantautuu eläytyen esitettyä, vieraskielistä tarinaa. Kerrontaa säestävät gongin lyönnit, rummutkset ja kilkutukset. Aukiolla, yleisön päiden yllä huojuu karmaisevan näköinen, hirviörumilus, oikea pahojen voimien karikatyyri. Sillä on pitkät, luisevat sormet, terävät kynnet, hulmuava, takkuinen tukka ja ulkonevat torahampaat. Ja sillä on hämmentävän suuret, eri suuntiin sojottavat tissit. Ja vielä kansainvälisenä naistenpäivänä!

Pienellä saarella (alle kaksi kolmasosaa Uudenmaan maakunnasta) elää vajaat neljämiljoonaa balilaista. Muusta muslimienemmistöisestä Indonesiasta poiketen yhdeksän kymmenestä heistä on hindulaisia. Balin omintakeinen uskonto on sekoitus ikiaikaisia paikallisuskomuksia ja alun perin Intiasta saapuneita hindulaisuuden vaikutteita.

Saarella palvotaan hindulaisten pääjumalten Shivan, Vishnun ja Brahman lisäksi ylijumala Sang Hyang Widhi Wasaa, mutta Balin uskontoon kuuluvat myös suomalaisestakin luonnonuskonnosta tutut menninkäiset, pirut ja muut henkimaailman olennot. Uskonto on balilaisille osa jokapäiväistä elämää ja se näkyy kaikkialla: varsinaisten temppelien lisäksi puistikoissa, pihoilla, kotien ovilla ja kauppojen edustoilla, autojen konepelleillä, rannoilla ja veneiden tuhdoilla ja vanavesissä.

Hautajaismenot rannalla

Sanurin päätieltä, Danau Tamblinganilta kuului rummutusta. Hautajaissaatto kulki tietä pitkin ranta-aukiolle, missä kyläläisillä on tapana polttaa vainajat. Turismi on tuonut kylään varallisuutta, joten Sanurissa poltetaan vainajat suunnilleen viikon–parin sisällä. Köyhemmissä kylissä vainajat haudataan maahan, kerätään rahaa hautajaismenoihin, ja seremoniat pidetään vasta puolen vuoden–vuoden päästä.

Valkoisiin liinoihin kääritty vainaja siirrettiin näyttävästä, värikkäästi koristellusta kantolaitteesta tuoreesta banaanipuun rungoista kyhättyyn, etäsesti lehmää muistuttavaan sargofagiin. Sukulaiset ja tuttavat muistivat poismennyttä kaikenlaisella tuonpuoleisessa tarpeellisella: kauniilla kukilla koristelluilla ruoka-asetelmilla, erilaisilla upeilla kankailla – ja kaverit pistivät mukaan olutpulloja ja tupakkiaskeja. Sen jälkeen ruumis tuikattiin tuleen voimakkailla kaasupolttimoilla. Tulesta huolehtiva tyyppi kohenteli ahjoa rautatangolla – lippis vinossa ja rööki suupielessä – vähän kuin olisi risuja tai roskia poltellut.

Kun ensimmäisen vainajan, aikuisen miehen maalliset jäännökset alkoivat olla hiilenä, seuraava hautajaiskulkue marssi aukiolle kovaäänisen, rytmimusiikin tahdissa. Tällä kerralla kantolaitteessa oli pieni ruumis, vain yhdeksänvuotias pikkutyttö. Hänen perässään tuli jono pinkkipaitaisia naisia ruokauhrit päiden päällä. Viimeisinä kulkueessa kannettiin kahta hienoihin perinnevaatteisiin puettua naista, ja koko edellä mainittu tapahtumaketju toistui pienemmän lehmäsargofagin ympärillä.

Ranta-aukion pikkutemppelin edustalle oli tuotu valtava määrä ruokaa ja uhrilahjoja. Kulkueiden muusikot odottivat tilaisuuden jatkoa instrumentteineen. Emme jääneet katsomaan, miten tapahtumat etenivät, mutta seremoniat tuntuivat luontevilta. Vainajat olivat oikeasti läsnä. Heidät poltettiin rehellisesti rakkaiden ja kaiken kansan edessä. Edes turisteja ei karsastettu. Suomessa kuolema tuntuu kovin institutionalisoituneelta tähän verrattuna. Vainajat häviävät olemasta, suoraan sairaalasta. Fiinit arkut ja ruumis poltetaan (jos poltetaan) salamyhkäisesti etäisiltä vaikuttavissa  krematoriolaitoksissa…

Uusi Vuosi balilaisittain

Kun Galungan & Kungingan -jaksosta oli selvitty pääsimme todistamaan balilaista uutta vuotta, Nyepiä. Tänä vuonna kuukalenterin mukaan laskettu uuden vuoden päivä osui maaliskuun yhdeksännelle. Siihen liittyviä rituaaleja järjestettiin kuutena perättäisenä päivänä. Uuden vuoden aattoa vietetettiin muun muassa värkkäämällä juhlaillalliset jumalille ja muille henkiolennoille kotitemppeleihin sekä ovien ja porttien eteen. Menoja jatkettiin kuljettamalla savuavia soihtuja pihoilla, hakkaamalla palmunoksia ja kattiloita ja muutenkin metelöimällä pahat voimat pois kotien ja talojen nurkilta.

Pojat olivat viime viikkojen kuluessa kyhänneet kaameannäköisiä ogoh-ogoh-patsaita bambukehikosta ja paperimassasta. Taidokkaasti muovatut ja komeasti maalatut patsaat edustivat negatiivisia voimia ja paholaisia. Parhaimmat niistä kilpailivat Lovinan kylän komeimman ogoh-ogohin tittelistä. Patsaita kuljetettiin saattueissa katua pitkin, pyöritettiin risteyksissä ja lopulta rikottiin ja poltettiin yön pimeydessä. Näin saatiin kaikki paha pois koko saarelta ja voitiin aloittaa uusi vuosi hyvien voimien vallitessa.

Uuden vuoden päivää, hiljaista päivää vietettiin omissa oloissa mietiskellen. Ei saanut tehdä töitä eikä matkustaa. Kadut ja rannat olivat autioita. Jopa Denpasarin kansainvälinen lentokenttä oli suljettu. Tulia tai valoja ei saanut käyttää iltakuudesta aamukuuteen. Ainoastaan Pecalang-”poliisit” olivat liikkeellä. He valvovat, että kaikki noudattivat sääntöjä, jotka koskivat myös turisteja. Sinä päivänä Luonto-Äiti sai rauhassa kerätä voimia tulevaa vuotta varten. Vain elintärkeät sairaanhoito- ja poliisi- sekä tietysti turistienhoitotyöt olivat sallittuja.

Me vietimme hiljaisen päivän villamme muurien sisäpuolella: puutarhassa ja uima-altaassa. Iltataivas uima-altaan yllä oli valosaasteen puuttuessa upea ja taianomainen. Linnunrata ja kaukana viilettävät satelliitit erottuivat selvästi. Muutama elosalama valaisi taivasta sähköistäen tunnelmaa entisestään. Voisiko Suomenkin hiljaisuuden päivä olla näin hiljainen?

Seuraavana päivänä sosiaalinen elämä elpyi vauhdilla. Perheet ja ystävät kokoontuivat pyytämään toisiltaan anteeksi tekojaan, suorittamaan yhteisiä rituaaleja ja viettämään vapaapäivää yhdessä.