Perskarin Juhlaviikot

Veitsi välähtää – ja parsakaali, kiinankaali, sokeriherneet, sienet ja broileri pilkkoontuvat palasiksi. Inkiväärinjuuri saa kyytiä raastinraudalla. Chilit ja korianterit pääsevät silppuna pikkukulhoihin. Niiden kavereiksi kaivetaan esiin mungpavun ituja, sesaminsiemeniä, oliivi- ja sesamöljyt sekä soija- ja osterikastikkeet. Liedellä porisee tuoksuva kanaliemi sipuleineen, valkosipuleineen ja inkiväärilastuineen. Aitoon hotpot-pataan viritellään jo hiillosta. (Olisinpa saanut olla kärpäsenä bussin katossa, kun Paula-kummimummi raahasi tuota varsin kookasta pataa kainalossaan Kiinan ja Mongolian kiertomatkallaan!)

Heinäkuun loppu oli hektinen – hurjan hauska, mutta hektinen. Kolme viikkoa putkeen kestitsimme saarella kyläilijöitä. Siinä välissä teimme keikan mantereelle ja kipaisimme itsekin kesteissä. Perskarin pensionaatissa vieraili sukulaisia ja ystäviä kaikkiaan alun toistakymmentä. Olimme asuneet saaressa jo neljännesvuoden ajan, eikä meitä ollut käynyt katsomassa muutama hassu sukulainen yhtenä vaivaisena viikonloppuna. Nyt piti kaivaa kalenteri esille, että kaikki halukkaat sopivat mukaan.

Sydämeltäni saaristolaisena ja paitsi monet viikonvaihteet kaikkina vuodenaikoina myös kesälomat saaristossa viettäneenä toki tiesin, että saariston huippusesonki on lyhyt: vain viidestä seitsemään viikkoa laskutavasta riippuen. Mutta vasta nyt, kun voin asua saarella liki puoli vuotta, ymmärrän konkreettisesti, kuinka käsittämättömän lyhyt se onkaan. Kesälomalaiset ovat liikkeellä juhannukselta koulujen alkuun, mutta sesongin terävin huippu kestää vain nelisen viikkoa heinäkuun alkupuolelta elokuun alkuun.

Voimauttavia lomaunelmia

Suomessa on upea, vahva kesälomaperinne. Kesälomaa odotetaan koko vuosi. Seuraavaa lomaa suunnitellaan jo edellisen loppuessa (vai kiistääkö joku joskus ajatelleensa tai jopa ääneen lausuneensa, että ensi kesänä pitää tehdä sitä tai tätä, mikä jäi tänä kesänä toteuttamatta tai mistä syntyi ajatus kuluneen kesäloman aikana?). Tulevan kesäloman suunnittelu kiihtyy vuoden käynnistyessä ja kevään kuluessa, vaikka lomalla ei mitään erityistä aikoisikaan tehdä.

Kesälomalla täytyy olla aurinkoista ja lämmintä. Ei saa sataa. Silloin pitää olla aikaa rentoutua ja rauhoittua, oleilla mökillä, tehdä unelmien lomamatka, nähdä ystäviä kerrankin ajan kanssa ja nauttia lämpimistä kesäilloista iloisessa porukassa sekä oman armaan kanssa kahden. Ahmimme täydellisen kesäloman aineksia tiedotusvälineistä ja mainoksista, lehtien tai netin kuvituksista. Näihin haavemaailmoihin ei toki kuulu viikko tolkulla kylmiä tuulia, jatkuvia sateita, hyttysparvia tai inhoja sinileviä.

Tämän kesän parhaat kelit sattuivat toukokuulle ja toisaalta heinäkuun lopulle. Siinä välissä oli lähinnä epävakaista. Kesäkuulta heinäkuun puolivälin yli riitti varsin navakoita tuulia, nuttukelejä ja jossain päin maatamme ilmeisesti rankkojakin sateita. Tarjoiltuun sääpalettiin vastattiin eri tavoin. Moni otti pikalähdön etelän lämpöön. Muutama päivitteli Suomen kesää maalla murjotellen, telkkarin tai somen pauloissa hammasta purren. Purjehtijat nauttivat hyvistä tuulista ja harmittelivat märkiä kamppeita ja joka paikkaan tunkevaa kosteutta. Joku kuului nauttineen lomasta, ihan vaan siksi, että oli loma. On tuo aika pitkälti asennekysymys.

Shamppanjaa, herkkuja – kylpyä ja musamuistoja

Saaressa ei ole tarvinnut kantaa pesuvesiä kaivosta. Sadevesisaavien anti on juuri ja juuri riittänyt vaikka kuivahkona kuluva kesä on täällä näyttäytynyt. Parin viikon rivakka lounaistuuliputki pisti vähän pännimään, mutta tuulen suojassa, kamujen kesken nautittu herkkubrunssi piristi kummasti.

Heti tuulten hellitettyä virittelimme rantapaljun iskuun, poksautimme kylmän magnum Nicolas Feuillatten auki, nautimme tyvenen suomasta hiljaisuudesta, hyväilevän lämpimästä kylvystä ja vilvoittavasta merivedestä. Jonain tuulisena iltana sauna sai riittää. Ja miksipä ei se riittäisi, kun tuli rätisee kiukaan alla ja helmenharmaan pilvikannen alle laskeva aurinko värjäilee saarten rantoja punaisellaan!

Illan pimetessä valitsimme kaveriporukassa kukin vuorollamme hyvän, hauskan tai muuten vain tärkeän musiikkiesityksen netistä. Vuorossa oli ihan parhaat deejiit. Kuuntelimme ihania kappaleita, joista syntyi mukavia muistoja ja riemukkaita keskusteluja. Ja hassua kyllä – kavereiden kanssa jopa tiskien pesu on mukavaa puuhaa.

Bengtskärissä paukkuu

Heinäkuun 26. päivä juhlistettiin pohjoismaiden korkeimmassa majakassa, Bengtskärissä, rakennuksen 110-vuotisjuhlaa sekä Bengtskärin taistelun 75-vuotismuistotilaisuutta. Olimme ystävinemme asettuneet rantakallion laelle kiikarein ja kaukoputkin varustettuina. Laivaston Uiskot kelluivat väräjävässä horisontissa uljaan miinalaiva Uusimaan kyljessä. Välillä joku paatti viiletti hirmuvauhtia Benkun suuntaan tai sieltä pois, ja majakkasaaresta tuprahteli savupatsaita. Seurasimme merivoimien taistelunäytöstä etänä. Lopuksi pari Hornettia lensi kohti majakkaa. Saaren kohdalla ne käänsivät keulansa ylös ja viilettivät pystysuoraan taivaisiin niin korkealle, ettei niitä erottanut enää kaukokatselulaitteillammekaan.

Makiaa vettä ja punapanssareita

Oli vaihteeksi ihanaa pulahtaa pehmeään järviveteen! Juhlaviikoilla teimme myös visiitin Karjalohjan mummilaan. Siellä oli heinäkuun 21. alkaen pyydetty rapuja, ja matkasimme pelipaikoille auttamaan mummia perinteisten rapujuhlien järjestämisessä. Sumpussa ryömiskeli jo mukavasti saksiniekkoja ja muutama tuore haettiin vielä aamulla merroista.

Rapujuhlan aattona keitimme ravut suurissa kattiloissa torimummulta kolmattakymmentä vuotta takaperin saamamme, aina toimivan reseptin mukaan. Juhlapäivänä katoimme terassin suurelle pöydälle kaiken tarpeellisen: lasit, Arabian vanhat punaraitalaitaiset lautaset ja rapuveitset, sitruunaviipaleilla koristellut vesikupit sormien pesua varten, vastapaahdetut leivät puhtaisiin puuvillaliinoihin käärittyinä sekä päivän pääesiintyjät – itse punahaarniskat vadeillaan.

Rapurituaali on kulkenut mukanani pienestä pitäen. Siihen kilpistyy jotain oleellista, hienoa ja harrasta Suomen suvesta. Ravuista kuuluu nauttia hyvässä seurassa, rauhassa ja ajan kanssa. Rapulautasen tulee näyttää yhtä tyylikkäältä ruokailun päätteeksi kuin ennen ruokailua. Punapanssarit ovat siistissä rivissä lautasen reunalla ja vähäiset ”jätteet” mahtuvat hyvin pieneen kekoon keskelle. Tarkka ruokailija löytää toki myös onnea tuovat ”rapukivet”. Ne pitää pistää talteen ainakin seuraavaan rapukauteen asti.