Nanning – Kiinan eteläinen hubi

Saavuimme Nanningiin iltamyöhällä, koska aiemmassa artikkelissa mainittu episodi karstivuoriston teillä venytti matka-aikaa. Leye-Baise-väliin kului viisi ja puoli tuntia. Bussin vaihto vei runsaat puoli tuntia ja Baisesta Nanningiin meni reilut kolme tuntia. Viimeisen pätkän kaupungin laidalla sijaitsevalta Langdong-bussiasemalta keskustaan pyyhälsimme helpoimman kautta – taksilla. Matkasimme yhteensä siis kymmenisen tuntia. Heti kaupungin pääkatua reunustavien valaistujen pilvenpiirtäjäkulissien takaa alkoi taas ”se oikea Kiina”. Siellä, sivukadulla sijaitsevaan hotelliin kirjauduttuamme painelimme syömään lähimmälle ravintelikujalle.

Ruokapaikkaa ei jaksanut eikä tarvinnut hakea kauaa. Istahdimme paikallisten suosiman kulmakuppilan pöytään. Tarjoilijapoika toi meille suosittelemiansa annoksia: paistettuja nuudeleita, lihavartaita ja kantonilaista peruspataa; suolenpätkiä, verkkomahaa ym. Nautintoa häiritsivät hivenen seinillä juoksentelevat torakat. Muita asiakkaita ei paikan ”kotieläimet” tuntuneet haittaavan hiukkaakaan. Kuppilassa viihdyttiin ruokailun lisäksi mm. korttia pelaten.

Kantonin herkuissa maistuu chili ja curry

Aamun pyykkäyksen ja seuraavien etappien suunnittelun jälkeen lähdimme etsimään Kartat-ohjelmasta puuttuvaa, komealta kalskahtavaa Nanning International Tourist Distribution Centeriä. Elämäni ensimmäisellä sähköbussilla nro 14 pääsimme hoodeille. Jonkin aikaa ihmeteltyämme tuo komea teksti tarttui silmään You´ai South Roadin ja Zhonghua Lin risteyksen kaakkoispuolella olevan rakennuksen katolta. Nanning–Halong-bussiyhteyttä ei enää ollut saatavilla, joten ostimme aamuksi liput ”Friendship Portiin” eli Kiinan ja Vietnamin rajanylityspaikkaan Pingxiangiin.

Em. tehtävän täyettyämme päätimme kävellä Nanningin People´s Parkin läpi. Joka kaupungissa vaikuttaa olevan People´s Park. Nanningin on jopa kolmen A:n kansallinen nähtävyys. Siellä on mm. kivettyjä polkuja ja portaita sekä 1917 rakennettu pyöreä linnoitus, jonka juuressa äkkäsimme ”jyrsijämyrkkypurkkeja”. Niitä oli ollut myös Leyen katujen varsilla. Rotat lienevät ongelma Etelä-Kiinan kaupungeissa. Lisäksi puistossa on kauniita, reheviä palmuistutuksia, suuria kukkivia puita ja lampi, jonka läpi kulki ”yhdeksän käännöksen” silta. Puistot ovat Kiinan suurkaupungeissa ihanan rauhallisia henkireikiä. Sieltä jatkoimme aina mielenkiintoisten torikujien kautta kämpille.

Illallista varten löysimme viehättävän kantonilaiseen keittiöön erikoistuneen ravintolan pienen ostoskeskuksen kakkoskerroksesta. Valikoimme vielä kerran maukkaita, mustia sieniä, chilillä ja korianterilla maustettuja erilaisia sipulisuikaleita, possun vatsaa oikein kunnollisessa hapanimeläkastikkeessa (ei muistuta edes etäisesti sitä Suomessa vastaavana tarjoiltavaa oranssia mönjää) sekä chilillä ja currylla maustettua kalaa. Nam! Ihana viimeinen illallinen Kiinassa!

Hullunhauska matkailumaa!

Pidä Kiinan-matkalla mukana pitkää pinnaa ja vessapaperia. Viimeksi mainittua voi käyttää kyykkyvessojen lisäksi nenäliinoina ja servietteinä, sillä niitä on harvakseltaan paremmissakaan ravintoloissa. Kiinankielen taito on eduksi. Meillä sitä ei ollut, joten pärjää siellä ummikkonakin. Sekä englannin- että kiinankieliset karttaohjelmat, joista löytyvät julkisen liikenteen tiedot, ovat avuksi. Lisäksi joku pinyiniä taitava apsi auttaa, kun yhteistä kieltä ei löydy.

Onneksi syömäpuikkojen käyttö käy rutiinilla! (Meidän tytötkin ovat syöneet puikoilla yhtä kauan kuin haarukalla.) Jolleivät puikot pysy hyppysissä, pidä mukana myös omaa haarukkaa. Kannattaa kokeilla Kiinan eri keittiöiden tarjontaa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Joskus valinnat ovat tyyliä ”mielenkiintoinen kokemus”, mutta monta kertaa saa yllättyä uudesta, erilaisesta, mutta usein valitettavasti tunnistamattomaksikin jäävästäkin herkusta.

Nostimme rahaa lähinnä Bank of China -ATM:stä. Sen automaatit toimivat hyvin eikä se ottanut erillistä nostopalkkiota. Kiinan valuutan lyhenne, muuten, on RMB (sen nimi on renminbi), jonka rahayksikkö on yuan.

Ehkä Pekingiä, Shanghaita ja muutamaa muuta suurta turistikaupunkia lukuun ottamatta Kiinassa joutuu tottumaan tuijotukseen. Mitä pienemmille paikkakunnille ja syrjäisemmille kujille sattuu, sitä enemmän länsimaisia ihmetellään. Erityisesti Oskari, suurikokoinen, parrakas ukko säikäytti täkäläiset monen monituista kertaa. Meitä pyydettiin usein myös kuvaan paikallisten kanssa. Aluksi se tuntui omituiselta, mutta kaikkeen tottuu. Eiköhän tämä ”kuuluisuus” pian karise, kun jatketaan Kaakkois-Aasian maihin.