Muuttolinnut saapuvat

Keväinen kilkutus kantautuu ulapalta. Viisi merikotkaa kaartelee valtavin ladonovisiivin peilityynen meren yllä. Ne yrittävät porukalla iskeä ruskeankirjavaa naarashaahkaa vedestä, mutta se onnistuu sukeltamaan karkuun joka kerta. Lopulta kotkat väsyvät ja antavat periksi. Haahkaressu ui pois ”taistelutantereelta” mahdollisimman syvällä ja huomaamattomana, ja katoaa niemen taakse. Toivottavasti se selvisi vahingoittumatta.

Merikotkat laskeutuvat läheiselle luodolle. Kun katsomme tarkemmin kiikarilla ja kaksisataamillisellä ”lintuputkellani”, havaitsemme siellä istuksimassa yhteensä yksitoista merikotkaa! Jopas on kokkolintujen kokoontumisajot mökkisaaren edustalla!

Kevät keikkuen tulee

Sanonta sopii kevätsäihin, vaikka sen alkuperästä erilaisia veikkauksia esitetäänkin. Väitetään, että se juontaisi juurensa nälästä, joka talven jälkeen oli tavallinen vieras niin torpissa kuin taloissakin. Siispä ruoanpuutteen heikentämät heput hoippuivat toukotöitä tehdessään. Olen kuullut jopa sellaisen selityksen, että entisaikojen kevätriesa, keripukki, sai paitsi hampaat myös niiden kantajat keikuksimaan.

Ensimmäisiä kevätpuhteita saarelle tullessa ovat mökin lämmitys ja talven aikana kerääntyneen kosteuden häätö. Mökki ei ollut koskaan ollut niin pitkään asumattomana. Yleensä väliin oli jäänyt vain pari–kolme kuukautta, mutta jonain keväänä siellä oli ollut kosteampaakin. Kevätaurinko oli päässyt hoitamaan tehtäväänsä jo ennen meitä.

Huhtikuun loppupuoliskon kelit olivat kylmiä ja kosteita. Navakka tuuli kävi lännen ja luoteen väliltä, suoraan päin naamaa, ja toi mukanaan, milloin sadekuuron, milloin sumun. Emme tosin saaneet ”nauttia” niistä turhan pitkään, sillä meidän oli palattava pääkaupunkiseudulle. Piti muun muassa käydä viemässä Oskari olkapääleikkaukseen, auttelemassa anopin mökillä, viettää hänen syntymäpäiviään notkuvien ruokapöytien ääressä ja hoitaa kaikenlaisia juoksevia asioita.

Saavuttuamme saareen toistamiseen oli lämmitysurakka aloitettava alusta, mutta mökissä oli jo selvästi kuivempaa. Seuraavien päivien kevättouhuihin kuului esimerkiksi salaattipedin ja ryytimaan kunnostusta. Uskaltauduimme jopa kylvämään ensimmäiset siemenet, vaikka elohopea kävi öisin vielä liki nollaa.

Purevat itätuulet vain vähän hidastivat kevään vääjämätöntä etenemistä. Käärmeitä oli jo liikkeellä. Punarinnat, peipposet ja västäräkit suunnittelivat asunnon laatimista, mutta emme olleet nähneet vielä ainuttakaan hautovaa haahkaa. Vuosi sitten vapun tienoolla olimme havainneet kuusi pesivää haahkaa ja pari viikkoa myöhemmin jo kymmenen. Nyt törmäsimme vain yhteen verekseen raatoon. Höyhennetty haahkaneito oli puoliksi syöty, ja päätimme virittää minkkiloukun muutamaksi päiväksi.

Huhtikuun lopun viimeinen pilvi suorastaan vyöryi ylitsemme pimentäen taivaan, nostaen terävän, vaahtopäisen aallokon ja tuoden sateen mukanaan. Seuraavana aamuna paistoi aurinko, ja tyynet, kuivat kevätkelit alkoivat. Vedenpinta oli matalalla, ja kalliorantoja reunustivat valkoiset ja kuiville jääneiden ahdinpartojen kirkkaanvihreät raidat.

Kuoria ja toisia kuoria

Kuljimme pienen saaren tuttuja polkuja ja teimme aarteenetsintäretkiä lähisaariin. Noukimme autiosaaren poukamaan eksyneen poijukarkulaisen talteen. Löysimme hopeanharmaita lautoja, kauniisti kuluneita ajopuita ja pyöreitä kiviä. Kävimme morjenstamassa ulkosaaren kalamajan haltiaukkoa.

Yhdessä saaressa osuimme mustaksi kuivuneesta rakkolevästä kyhätylle kyhmyjoutsenen pesälle. Kuusi munaa oli avoimen taivaan alla, täysin vartioimatta. Emo taisi luottaa aurinkoenergiaan ja käytti lämpimän keskipäivän ruokailuun. Poistuimme pikaisesti paikalta. Toisen, varsin vaikeakulkuisen saaren rantoja kiertäessä törmäsimme suuren valkoisen munan kuoreen. Olisiko se merikotkan?

Kaasu-uunissa on, kuulkaa, vaikea saada aikaiseksi kauniita, pulleita sämpylöitä. Vaikka konsultoin Googlea, kokeilin pitkää esilämmitystä ja muita löytämiäni vinkkejä, sämpylöistä tuli littania kakkusia. Syntyi paljon rapeaa kuorta, muttei juurikaan mehevää sisusta. Onneksi vapun varalle oli myös nakkeja, kanamunia ja kirsikkatomaatteja. Paistoimme ne nuotiolla, perinteisellä Kesäkallionmäen vappubrunssilla. Herkut huuhdeltiin alas vuosikertaskumpalla. Se oli selviytynyt talven paukkupakkasista mökin alla, kellarissa. Etiketti oli vähän homeessa, mutta sisältö oli kuplivaa ja raikasta.

Olen yleensä istunut keväät takapuoli tiukasti työtuolilla. Toukokuu on tavannut olla vuoden kiireisin kuukausi. Pääsin ensimmäistä kertaa suunnilleen neljännesvuosisataan nauttimaan keväästä vapaana kuin taivaan lintu.

Saavuimme muuttolintuina etelän mailta huhtikuun puoliväliin. Moni siivekäs oli ehtinyt perille jo ennen meitä, mutta moni oli vielä tulollansa. Toinen toukokuuta palasivat tiirat kaukomatkaltaan. ”Kirrää!”: kaikui luotojen yllä, ja kesä alkoi toukokuun kolmantena. Silloin tulivat pääskyt.