MS Cap San Marco

No eiväthän ne rahtilaivan arvioidut ajat pitäneet kutiansa. Le Havren satamakoordinaattorilta ei ollut tullut kovasti odottamiamme viestejä laivan tilanteesta. Ehkä hänellä oli muutakin puuhaa kuin parin suomalaisen reppureissaajan huolet. Päästyämme Oscar Niemeyerin kirjaston wifin ääreen lähetimme hänelle sähköpostin: ”Any news? We checked out of our hotel. Where should we come and at what time?” Vastaus tuli pian: ”Good morning, Please be inform, vessel delay, ETA 07/10 13H00, ETB 07/10 15H00, ETS 08/10 TBC…”

Viesti vahvisti epäilyksemme. Olimme MarineTrafficistä seuranneet Cap San Marcon liikkeitä. Alustavana lähtöaamuna se näytti yhä kököttävän Antwerpenin satamassa, ilmoitettu vauhti oli 0 solmua eikä sen seuraavasta päämäärästä vielä ollut tietoa. Laivaan nousumme siirtyisi ainakin seuraavaan päivään, ja lähtö arvioitua myöhemmäksi. Kirjauduimme takaisin hotelliin.

Aamulla pyysimme hotellin tätiä soittamaan satamakoordinaattorilta saamaamme numeroon ja sopimaan kuljetuksestamme laivalle kello 17.30, kuten em. herra oli meitä ohjeistanut. Kirjauduttuamme taas hotellista ulos, käytyämme kirjastossa tarkistamassa sähköpostit ja varmistamassa, että laiva todellakin oli lähtenyt liikkeelle, kävelimme kohti Le Havren itäistä aallonmurtajaa. Kalamiehet olivat paikalla, mutta taivaanrannassa ei näkynyt Cap San Marcon tuntomerkkeihin sopivaa laivaa. Huvivenesataman wifin avulla selvittelimme, missä alus sillä haavaa seilasi. MarineTrafficin mukaan se oli Englannin kanaalissa, noin kuudenkymmenen merimailin päässä. Nopean laskutoimituksen jälkeen Oskari arvioi sen saapumisajaksi 13.00 sijasta noin klo 15.

Koska olimme saaneet tarpeeksemme nähtävyyksistä, kulutimme aikaa kaupungin pitkällä kivibiitsillä hortoillen kunnes horisonttiin ilmaantui konttikasa, joka näytti riittävän suurelta ja oikean väriseltä. Palasimme aallonmurtajalle ottamaan laivaa vastaan. Cap San Marco on suuri Hamburg Süd -varustamon konttilaiva: pituus 333,20 m, leveys 48,26 m, kantavuus 118938 rekisteritonnia ja syväys enimmillään 14 metriä. Sen kyytiin mahtuu 11586 kahdenkymmenen jalan konttia. Aluksen koko paljastui kouriin tuntuvasti seistessämme aallonmurtajalla, kun tuo – Frederikiä lainaten – ”rautavuori” lipui ohitsemme sataman nipinnapin riittävän leveästä sisääntuloaukosta.

Odoteltuamme hotellilla noutajaa puoli tuntia yli sovitun ajan, otimme taas yhteyttä satamakoordinaattoriin. Hän loihe kertomaan, että laivaan nousua oli siirretty pari tuntia, aivan kuten olimme epäilleet. Meitä ihmetytti. Jos kykenimme itse selvittelemään, missä laiva milloinkin liikkuu, luulisi sen olevan lasten leikkiä herra satamakoordinaattorille, mutta emme olleet saaneet häneltä ainuttakaan tiedonmurua ilman, että olimme lypsäneet niitä häneltä erikseen. Tämä ”ranskalainen mentaliteetti” ihmetytti entistä enemmän, kun kuulimme, että laivan viivästys oli sattunut jo Lontoossa, noin viikko ja muutama satama ennen Le Havrea.

Kattoluukku auki ja menoksi!

Palailimme kirjastosta ennen uudelleen sovittua noutoaikaa, kun ”taxi especialin” kuski jo odotti meitä hotellilla. Nappasimme pakaasit matkaan ja kipaisimme kuskin perään. Hämmästyksemme oli suuri, kun hän aukaisi sivukadun varrelle parkkeeratun tuliterän Porche Panameran takaluukun. Satamaan ei pääse millä tahansa taksilla. Kuskilla pitää olla lupa satama-alueella liikkumiseen, ja kyyditettävilläkin pitää olla paperit kunnossa, mutta että oikein Porche! Oli ihan mukavat penkit.

Cap San Marcon lankonkivahdit kantoivat ystävällisesti reppumme ylös laivaan ja me kapusimme perässä. He veivät meidät aluksen toimistoon, josta ensimmäinen perämies opasti meidät nopeasti hyttiimme. Ja minkälaiseen hyttiin! Odotimme jotain pikkukabiinia, tyyliin Ruotsinlaivat, mutta meille oli varattu ”omistajan hytti”. Se oli kuin kaksio – varmaan viisikymmentä neliötä! Ja näkymät korkealta G-kannelta olivat upeat!

Age of the Machines

Laivaa lastattiin koko ilta ja seuraava yö aamuun asti. Osuvasti nimetyt satamalukit hakivat kontteja todellakin kuin jotkut mekaaniset otukset. Valtavan kokoinen neliraajainen, kiskoilla kulkeva nosturi poimi lukkien tuomat ”lego-palikat” kouriinsa ja laski ne tarkoin määrätyille paikoilleen muiden konttien muodostamaan onkaloon. Suuret lastausvalot valaisivat työtä, ja pienemmät vilkkuvalot liikkuivat sinimustan yön pimeydessä. Tunnelma oli kuin tieteiselokuvan koneiden aikakaudella! Seurasimme touhua illan mittaan ja vielä aamutuimaan auringon noustessa, mutta mitään häiriötä lastauksesta ei aiheutunut. Yö oli hiljaisin pitkään aikaan.

Pojat olivat olleet ahkeria. Lastaus oli kokonaisuudessaan hoidettu aamuyhdeksään mennessä. Laiva ei onneksi tullut täpöpäyteen, eikä merinäköalamme ollut vaihtunut konttiseinämään Köydet irrotettiin jo kymmenen maissa, pari tuntia etuajassa. Oli laskuveden aika. Rantasoraikot olivat näkyvissä, mutta laivan alla oli vielä pari–kolme metriä vettä. Raskaan laivajättiläisen keula etääntyi laiturista, ja valtava alus liukui satama-altaiden ja kapeiden aallonmurtajien aukkojen läpi käsittämättömän kevyesti ja hienovaraisesti.

Lauantaiaamupäivällä sataman aallonmurtajien edustalla oli liikkeellä paljon purjeveneitä ja vapaa-ajan kalapaatteja. Ne näyttivät pikkuruisilta muovileluilta laivan tornin kahdeksannesta kerroksesta katsottuna. Edessämme aukeni ääretön ulappa – olimme Cap San Marcon 640. matkalla.

Yhdeltätoista laivan filippiiniläinen kolmas perämies esitteli meille laivan hälytykset, kokoontumispaikat, pelastautumisvälineet, turvatoimet ja rajoitetun liikkumisen alueet. Hän vei meidät protokollaan kuuluvalle tutustumiskierrokselle laivan eri kansille ja ulkokannen ympäri. Aluksella on messin ja vapaa-ajanviettotilojen lisäksi esimerkiksi pieni kuntosali, sauna ja pyydettäessä merivedellä täytettävä, vähän poreallasta suurempi uima-allas sekä pari pyykkitupaa. Hän selosti meille laivan jätteiden kierrätystä ja kertoi, että varustamolla on tiukat säännöt siitä, ettei mitään heitetä mereen.

Huyndai-merkkinen laivamme oli rakennettu Etelä-Koreassa ja laskettu vesille 2013. Siisti hyttimme näytti siltä, ettei sitä ollut monta kertaa käytetty. Ihanaa vaihtelua niille ”kirppupesille”, missä olimme alkumatkan öitä viettäneet. (Olin täynnä kutisevia paukamia Rotterdamin Eurohotellin jäljiltä.) Tämä paloautonpunainen purkki olisi kotimme seuraavat kaksi viikkoa.