Merta näkyvissä!

Nanningista pääsee näppärästi bussikyydillä Vietnamin rajan yli suoraan Hanoihin. Joskus on päässyt Halongiinkin, muttei enää. Me halusimme käydä katsomassa tuota Unescon maailmanperintökohdetta ja yhdeksi maailman seitsemästä luonnonihmeestäkin tituleerattua lahtea ennen Hanoita, joten ostimme liput vain Friendship Passiin eli Youyiguaniin. Kukaan ei tee niin, joten rajalla meitä tuupittiin eteenpäin kaikkien Hanoihin matkustavien mukana. Olisimme varmasti päässeet pummilla pääkaupunkiin asti.

Kiinassa tsekattiin ensin passit bussissa. Sitten mentiin Kiinan puolen raja-asemalle varsinaista passin tarkastusta varten. Virkailijapojan silmät laajenivat, kun hän luki passin kannesta sanat Suomi – Finland. Ei todellakaan ollut tavannut vastaavaa dokumenttia aiemmin. Hän katsoi minua, ikään kuin olisin päästäni keksinyt jonkun niin omituisen valtion, ja kysyi vielä varmuuden vuoksi, mistä olen kotoisin. ”Finland!”, vastasin ylpeästi hymyillen, ja hän löi leiman passiin.

Päästyäni kamojen läpivalaisusta ja jäin ovelle ihmettelemään, mihin Oskari jäi? Yksi pikkubussi kohti Vietnamin puolen rajatarkastusta lähti jo. Oskarin vihdoin päästyä passin tarkastuksesta vertailimme passejamme ja huomasimme, että Oskarin maahantuloleima oli lyöty viisumin päälle, kun minulla se oli tavallisella passisivulla viisumin vieressä. Siksi viisumia oli tutkittu pitkään ja hartaasti, valoa vasten ja suurennuslasin alla.

Kun meidät Vietnamin maahantulotarkastusten jälkeen kuljetettiin bussiasemalle odottelemaan, aloimme epäillä, että kaikki muut taisivat olla matkalla Hanoihin… Kyselimme bussia Halongille. Sellaista ei ollut. Vaihtoehdoiksi jäivät kierto Hanoin kautta tai auton ja kuljettajan palkkaus. Viimeksi mainittu oli, totta kai, nopeampi ja kalliimpi. Automatka vietnamilaisen maaseudun läpi osoittautui hauskaksi ja mielenkiintoiseksi. Olimme tyytyväisiä valintaamme – vielä silloin.

Koska Kartat-ohjelma ei näytä naapurimaata kovin hyvin, emme olleet varanneet hotellia etukäteen. Pölähdimme siis hämärtyvään Halongin kylään etsiskelemään kortteeria pariksi yöksi. Pitkän reissun jälkeen kaipasimme jo kovasti jotain kaunista ja yritimme löytää hotellin, josta olisi viehättävät näkymät lahden kuuluisille karstivuorille. Hotellit olivat paljon kalliimpia kuin, mihin olimme Kiinassa tottuneet. Jouduimme pulittamaan merinäköaloista runsaat 60 euroa yöltä! Pian huomasimme, että tämä pätee kaikkeen muuhunkin. Paitsi kaupat myös ravintolat olivat todella hintavia.

Laskeutuvan lohikäärmeen pylly

Aamu vaaleni paksussa sumussa ja tihkusateessa ja, vaikka olimme yrittäneet valita hotellin, joka olisi mahdollisimman kaukana rannan työmaasta, ilmeni että koko ranta tien ja meren välissä oli yhtä valtavaa rakennustyömaata. Se siitä kauneudesta! No – sängyssä kölliessä työmaat jäivät näkymättömiin ja karstivuoret koristivat horisonttia. Jospa sää vielä hiukan paranisi.

Halongin turistiaktiviteetti numero yksi, on risteily lahdella. Vaihtoehtoina ovat päiväristeily tai yhden tai kahden yön risteily. Tutkimme vaihtoehtoja netistä, kyselimme hotellimme (komea nimi: Halong Pearl!) respasta ja kävelimme rantaan viralliseen myyntitoimistoon.

Netissä on paljon ristely-yhtiöitä, reissupakettien kauppaajia ja huijareita. Hintahaarukka on laaja. Edullisimmat parin yön reissut olivat samaa hintaluokkaa kuin neljän yön Yangzen risteilymme. Booking.comissa ja TripAdvisorissa laivoja kehuivat kummallisen nimiset aussit ja jenkit huonolla google-translator-englannilla. Suomeksi, ruotsiksi tai hollanniksi oli lähinnä varoittelevia ja pettyneitä kommentteja. Luimme, kuinka risteilyjä oli myyty aivan väärien laivojen kuvilla eikä pakettiin ollut kuulunut lähellekään kaikkea, mitä oli luvattu. Laivat eivät välttämättä ole edes kovin merikelpoisia (jokunen vuosi aiemmin pari alusta oli jopa uponnut). Kaiken lisäksi seuraaviksi pariksi, kolmeksi yöksi oli luvassa ukkosmyrskyjä. Päätimme, että neljän tunnin päiväristeily saisi riittää. Olihan karstivuoria ja luolia jo nähty.

Odotettuamme ”Halongin helmemme” aulassa, kunnes meidät ohjattiin pikkubussiin. Taas saivat aivot levätä, kun meitä ajettiin laumana rannan ohjainaitojen kautta alukseemme, Ha Bin 38:aan. Ihanaa päästä pitkästä aikaa merelle! Oli pilvipouta ja tuulta noin 3 sekuntimetriä. Ei mitään lokkeja, mutta jotkin petolinnut päivystivät karstivuorten yllä ja tekivät syöksyjä turistiveneiden pyörteissä puljaaviin kalaparviin.

Ensimmäisenä menimme tutustumaan kivenheiton päässä rannasta sijaitsevaan Dau Go -nimiseen karstiluolaan. Luola oli todellakin ihan komea ja näkemisen arvoinen, muttemme voineet sille mitään, ettei tunnelma riittänyt Kiinassa kokemiemme rauhallisten luolien tasolle. Porukkaa oli paljon ja tuntui, että happi loppuu.

Vaihdoimme maisemaa ja kiinnityimme kelluvaan kylään, josta saimme kajakit allemme ja kosteat, haisevat pelastusliivit yllemme. Meloimme korkean kallioseinämän alitse, karstiluolan kautta doliinin sisään. Se oli hauskaa, vaikka se olikin tuttua jo aiemmilta Thaimaan reissuillta. Pieni melontaretki oli joka tapauksessa kivaa vaihtelua.

Seuraavaksi kokka näytti kohti kalastajakylää (oli se ihan oikeasti kalastajakylä, vaikka mekin epäillimme termin paikkaansapitävyyttä). Kelluvan kämpän pihalaiturin altaissa uiskenteli monenmoista merenelävää valtavan kokoisista merietanoista ja erilaisissta simpukoista kaloihin, taskurapuihin ja vaaleaan molukkirapua (silmälläpidettävä elävä fossiili) muistuttavaan otukseen. Kiinalaiset retkikumppanimme hieroivat kauppaa kaloista ja suurista simpukoista. Keittiön puutteessa jätimme kaupan teon sikseen.

Komeat maisemat – ei juuri muuta

Olimme sopineet hotellimme kanssa, että he järjestävät meille neljän tunnin risteilyn ja bussikyydin pääkaupunkiin. Kun paattimme vielä puolilta päivin jatkoi syvemmälle Halonginlahden sokkeloihin, rupesimme ihmettelemään, miten ehtisimme klo 13 lähtevään bussiin. Kun laivaoppaamme vielä  ilmoitti, että olisi lounasaika, ihmetyksemme vain kasvoi. Sopimaamme risteilyyn, kun ei kuulunut sapuskoja. Puolin ja toisin asiaa pohdiskeltuamme, kävi ilmi, että meidät oli tuupattu neljän tunnin sijasta kuuden tunnin risteilylle, joka palaisi rantaan vasta kolmen jälkeen…

Ostimme siis (oikein hyvää) lounasta. Opas lupasi meille vielä paikat heidän bussiinsa, joten mikäs siinä oli karstivuoria katsellessa pari tuntia pidempään. Viimeistä aktiviteettia, vuoren päälle rakennetulle paviljongille kipuamista ja hiekkarantaan tutustumista emme kuitenkaan enää ostaneet. Odottelimme kiltisti paatin kannella toisen karstivuoren kupeessa, kun muut pitivät hauskaa.

Parit pienet lisäepisodit syntyivät rantaan palattuamme, kun ensinnäkin paluubussin kuski unohti tiputtaa meidät hotellillemme. Nooo, olihan se jo kivaa välillä kävelläkin. Toiseksi hotellimme respan tytöt kyselivät, josko maksaisimme risteilyn parista lisätunnista. Meillä ei todellakaan ollut aikomusta maksaa yhtään enempää tunneista, joita emme edes olleet tilanneet. Meidänhän olisi pitänyt olla siihen aikaan jo Hanoissa!

Risteily Halongin maisemissa on komea elämys. Parin yön reissulla näkee saaristoa tietysti laajemmalti. Sään salliessa on mahdollisuus auringon nousujen ja laskujen taikka kuutamo- tai tähtiöiden kokemiseen. Risteilyyn voi lisätä myös yön, pari jollain saarella. Meille kuitenkin riitti hyvin päiväristeily.

Halongin ranta on ylihinnoiteltu, roskainen, kelistä riippuen kurainen tai pölyinen työmaa, jonne ei tarvitse mennä kuin risteilylle – ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen. Maailmanperintökohteen vesi on niin likaista, että uintikin kannattaa jättää muille rannoille. Reissu on ehdottomasti fiksuinta buukata Hanoista. Sieltä sen saa parhaaseen hintaan, ja matkaa tulee kolmisen tuntia suuntaansa. Ja muista tilata hyvä sää!