Marian lapset

Pääkaupungin keskustan kadut ovat lähes autiot. Tavallisesti katukauppiaita, ostoksia tekeviä kaupunkilaisia, muusikoita ja muita taiteilijoita tungonkseen asti täydellä kävelykadulla kulkee vain muutama vastaantulija. Joku venyttelee vielä penkillä pitkien, makoisien yöunien jäljiltä. Joulupäivän aamuna viiden miljoonan asukkaan Santiago de Chilessä on poikkeuksellisen rauhallista. Sitä voisi verrata juhannuspäivän aamuun Helsingissä.

Santiago koostuu vajaasta 40 luonteeltaan erilaisesta kaupunginosasta. Karkeasti sanoen keskustan itäpuolella on turvallisempia äveriäämmän väen asuinalueita, kun taas länsiosissa asuu köyhempää kansanosaa. Useimpiin viimeksi mainittuihin menemistä ei suositella. La Lenguaan ei kuulemma mene poliisikaan, jollei ole pakko, ja silloinkin vain panssariautolla.

Kun taksikuskimme toi meidät bussiasemalta centroon, hän suositteli välttämään O´Higgins-kadun pohjoispuolelle menemistä tai keskustasta itäänpäin kulkemista iltayhdentoista jälkeen. Keskustaa pidetään yleisesti varsin turvallisena, mutta taskuvarkauksia ja muita pikkurikoksia voi sattua missä vain, erityisesti turistien suosimalla Plaza de Armasilla. Bellavista keskustan pohjoispuolella, Mapocho-joen ja San Cristobal -kukkulan välissä, on boheemi taiteilijakaupunginosa, jossa on paljon trendikkäitä ravintoloita, baareja ja yöelämää, mutta sielläkin kävelemistä kehotetaan välttämään öisin.

Pieni hotellimme sijaitsi 1800-luvulla rakennetussa keskustassa Lontoon ja Pariisin kulmassa, tunnelmallisen mukulakivikadun varrella. Vastaanoton vanha rouva osoitti meille tilavan huoneen kakkoskerroksesta. Se oli kaikin puolin mukava, mutta wifi ei toiminut.

Joulutunnelmaa etsimässä

Aamuun mennessä olimme selvittäneet tilanteen: ykkös- ja kakkoskerroksen wifit eivät toimineet ollenkaan ja kolmoskerroksen wifi toimi ”portaikkohallissa”, muttei huoneessamme. Perinteinen jouluaaton Skype-puhelumme mummilaan kokoontuneen lähisuvun kanssa piti hoitaa hallissa, keskellä hotellia. Eipä keskustelustamme tosin kukaan muu mitään ymmärtänyt. Olimme viimeksi törmänneet suomalaismatkailijoihin pari kuukautta aikaisemmin Iguassun putouksilla.

Puhelun jälkeen pyysimme saada vaihtaa huonetta kolmoskerrokseen. Se onnistui, ja wifi toimi huoneessamme auttavasti. Käytävällä se riitti kuvienkin siirtoon. Ainut ikävä puoli uudessa huoneessamme oli se, että siellä tuli iltapäivästä alkaen ahdistavan kuuma. Lattiamallinen ilmastointilaite ei tuonut helpotusta kuumuuteen. Se kohisi ja rutisi ja yritti tosissaan viilentää ilmaamme, mutta mitä enemmän se puhisi, sitä enemmän se kuumeni.

Jouluaaton mahtavan kalapöydän jälkeen (sushin muodossa) vetäydyimme huoneeseemme viettämään jouluiltaa paikallisten viinin, mansikoiden ja suklaan sekä telkkarin jouluohjelman kera. Tämä suomalaistraditio, kalsarikännit, tunnetaan jo Chilessäkin. Pucónin majatalon isäntämme kertoi tohkeissaan oppineen asian facebookista. Hän tarkisti meiltä, onko tuo mahtava idea totta, ja suunnitteli jo järjestävänsä kalsarikännit kavereitten kesken.

Joulupäivän aamuna lähdimme hiljaisen kaupungin keskustaan. Estado-kävelykadulla oli kourallinen kaupunkilaisia ja pieni siivousporukka. Kaikki kaupat olivat kiinni, eikä edellispäivän kuhinasta ei ollut tietoakaan. Plaza de Armasin puistikkoaukioilla oli muutamia kaupunkilaisia nauttimassa aurinkoisesta aamupäivästä. Kauniissa Santiagon katedraalissa oli jumalanpalvelus, jolla oli muutama kuulija.

Jatkoimme pohjoista kohti ja satuimme 1872 perustettuun Mercado Central -kauppahalliin. Sen tiskeilä myytiin jotain vihanneksia, mutta lähinnä oli keskitytty mereneläviin. Hallissa toimi myös liuta ravintoloita, jotka olivat juuri avautumassa. Tämä oli iloinen yllätys. Pyhänäkin oli siis mahdollista päästä syömään oikein ravintolaan.

Bellavista ja neitseellinen sikiäminen

Bellavistan Pio Nono -kadulla oli jo pientä vipinää: pariskuntia ja perheitä kävelemässä kohti Parque Metropolitanoa. Puisto on maailman suurimpia kaupunkipuistoja ja kattaa San Cristobal, Chacarillas sekä Los Gemelos -kukkulat kaupungin keskellä. Puistossa on Santiagon eläintarha, useita kävelyreittejä ja uima-altaita sekä Santiagon Äiti: kaupunkilaisia siunaava Maria-patsas ja Hänen Neitseellisen sikiämisen pyhättönsä.

Satavuotiaalle, vastakunnostetulle funicularille oli lyhyt jonon pätkä. Pääsimme pian ”kaapelihissiratikkaan” puolen kilometrin matkalle kohti kukkulan lakea. Sinne rakennetuilta tasoilta oli hulppeat näkymät kaupunkiin. Ylimpänä, jalustan päällä seisoi valkea Maria-patsas. Valitettavasti kaunis patsas oli pilattu useilla, rumilla linkkimastoilla. Luin suunnitelmsta yhdistää monet erilliset mastot yhteen, valtavaan jättimastoon. Ajatus kuulosti hyvältä, kunhan jättimasto maltetaan sijoittaa riittävän etäälle kaupungin Äidistä.

Kukkulakierroksen jälkeen kuljimme takaisin Mapocho-joen varren Parque Forestal -puiston viihtyisiä kävelyreittejä. Joen vesi on yhä kotitalouksien, maatalouden, teollisuuden sekä kuparikaivosten jätevesien saastuttamaa, mutta valoa on näkyvissä. Maaliskuussa 2012 Santiagosta tuli ensimmäinen Latinalaisen Amerikan pääkaupunki, jonka jätevedet puhdistetaan 100 %:sti. Vuorten muodostamaan ”kulhoon” rakennetun kaupungin liikenteen ja kuparikaivosten pilaamaa ilmaa vaivaa taas savusumu, erityisesti talvikuukausina.

Järisyttävä joulupäivällinen

Kun nälkä alkoi kurnia, marssimme takaisin Mercado Centraliin. Ohitimme kylmästi liian siistit, turistihintaiset ravintolapalveluita tarjoavat ”laitokset” ja kuljimme kalanperkeistä pestyjä käytäviä pieneen kioskilta näyttävään paikkaan. Portaiden yläpäästä löytyi muutaman pöydän ravintolasali. Sitten näimme sen…

Teeveessä pyöri jatkuvana virtana uutisia Chiloéssa sattuneesta 7,6 magnitudin maanjäristyksestä. Muun muassa Golfo de Penasille ja Puerto Monttiin oli annettu tsunamivaroitus. Olimme olleet siellä alta viikko sitten! Ruta 5 Sur -tie oli tv-kuvien mukaan kärsinyt pahoin.

Syötyämme joulupäivän merenelävät palasimme uutta reittiä Vegas-hotelliimme tsekkaamaan viestit. Tyttäremme oli lähettänyt whatsupin Chilessä sattuneesta maanjäristyksestä ja tsunamivaroituksesta. Ulkoministeriökin oli varoittanut Etelä-Chilen matkailijoita tilanteesta kolmella tapahtumien kulkua seuranneella sähköpostilla. Tiesimme, että Chile sijaitsee Tyynenmeren tulirenkaalla kolmen laatan rajalla ja on tektonisesti huomattavan aktiivinen, mutta noinkin läheltä liipannut maanjäristys tuntui hiukan karmivalta. Onneksi vanha, kolmikerroksinen hotellimme oli selvinnyt jo muutamasta järistyksestä. Ehkä se luikahtaisi tarvittaessa taas kuin koira veräjästä.

”Oppinut käsi, villi silmä”

Toisena joulupäivänä Santiagon keskustassa oli taas vipinää, ja kadut täynnä ”tapaninajelijoita”. Osa porukasta oli vielä lomilla, mutta suuri osa näytti palanneen töihin niin kauppoihin kuin virastoihinkin. Jonkun viraston edessä oli äänekäs lakkomielenosoitus. Palkka oli liian pieni, he julistivat, ja työnantaja oli varastanut joulun heidän lapsiltaan.

Jatkoimme Presidentinpalatsin vieressä olevan ”Kansalaistorin” alle La Monedan kulttuurikeskukseen. Sen näyttelyihin pääsi ilmaiseksi ennen yhtä. Kahdessa pääsalissa, Sala Andesissa ja Sala Pacificossa, oli esillä Picasson retrospektiivinen näyttely, Mano Erudita, ojo salvaje.

Kokonaisuus oli mielenkiintoinen luotaus erikoislaatuisen taiteilijan elämään ja teoksiin. Herra teki ensimmäisen teoksensa kahdeksan vanhana ja jatkoi työtään aina 91 vuotiaaksi, kuolemaansa asti. Muutamaa esillä ollutta teosta saattoi sanoa jopa kauniiksi, vaikka omaan kotiini olisin voinut kelpuuttaa vain yhden 10×15 cm maalauksen ja pöllöveistoksen… Eipä tuo taitelijalegenda kotien kaunistukseksi töitään tehnytkään.

Kulttuurikylpy

Kulttuurikeskuksessa oli vastikään avattu näyttelysali myös chileläistä valokuvataidetta varten. Sinne oli ripustettu Hugo Angel Gómezin mustavalkoisista valokuvavista näyttely El Riesgo de la Luz (Valon vaara). Se oli kiinnostava ja hyvin taiteellinen, jopa hiukan ylitaiteellinen kattaus chileläistä nykyvalokuvaa.

Muotoiluosastolla esiteltiin vanhaa santiagolaista lattialaattaperinnettä sekä erinomaisin valokuvin että kertomalla laattojen valmistamisesta ja häkellyttävästä värjäysmenetelmästä videon ja välineiden kautta. Olimme jo ehtineet ihailla uskomattoman hyvin kulutusta kestäneitä, kauniisti patinoituneita laattoja muutamassa kirkossa, ja oli hauska yllätys saada syvempää tietoa niiden taustoista.

Mapuche ja Aymara-intiaanien tekstiilejä, työmenetelmiä ja langanvärjäystekniikoita esiteltiin käsityömyymälän näyttelytilassa. Myynnissä oli todella kauniita astioita, tekstiilejä ja koruja. Taas kerran voin huokaista helpotuksesta, kun mitään uutta ei mahdu mukaan.

Yöbussimme lähtisi vasta kymmenen jälkeen illalla, joten meillä oli vielä kokonainen päivä Chilen pääkaupungissa. Valikoimme viimeisen päivän kohteiksi lähekkäin sijaitsevat museot. Museo de la Memoria y los Derechos Humanos eli muistin ja ihmisoikeuksien museo kertoi, miten ihmisoikeuksia on poljettu maailmalla yleensä ja erityisesti Chilessä sotilasdiktatuurin aikana. Luonnonhistorialliseen museoon oli koottu taustoja ja tietoja maailman synnystä Chilen erilaisten alueiden kasvillisuuteen ja eläimistöön.

Arvasin, ettei Kenraali Pinochetin vallankaappauksesta, hallinnon ajasta ja kansan kärsimyksistä kertova museo ole eritysen mieltä ylentävä kokemus. Sen sijaan aiheen arvoiseen, komeaan rakennukseen koottu näyttely antoi paljon ajateltavaa sekä valaisi ja auttoi ymmärtämään Chilen lähihistoriaa tyylikkäällä tavalla. Pikkuinen Suomikin oli mainittu. Museossa oli esillä suomalainen chileläisille solidaarisuutta julistava t-paita ja pari valokuvaa mielenosoituksesta. Myös Suomen vastaan ottamat chileläispakolaiset olivat muistettu.

Luonnontieteellinen museo oli rentouttavampi kokemus. Pienemmissä kaupungeissa näkemistäni paikallismuseoista poiketen museo oli erittäin hallitusti, siististi ja näyttävästi toteutettu. Oli hauska nähdä jo tutuiksi käyneiden paikkojen, biotooppien ja eläinlajien esittelyä dioraamoin, valokuvin ja infotauluin. Mieleen hiipi, pitäisikö pääkaupungista lainata museo-osaamista ja järjestää rahoitusta myös pienemmille paikallismuseoille. Sama ongelma taitaa rassata myös suomalaista museomaailmaa.

Tuli taas tehtyä helteinen, kymmenen kilometrin kävelylenkki. Hyvin ilmastoidut museot toivat samalla helpotusta yli kolmenkympin kivunneeseen kuumuuteen.