Maalaissaaren rauhaa

Aikamoiset virtaukset! Terävät vaahtopäät vyöryvät salmen läpi, mutta niiden vieressä meren pinta on tasainen. Pintakalvo vain kiemurtaa kuin se olisi saavuttamassa kiehumispisteen. Ulommas päästessämme vastaan tulee valtavia maininkeja kovatuulisten päivien jäljiltä. Ne rikkoutuvat rantajyrkänteisiin komeasti pärskähtäen. Snorklailureissuja Nusa Penidan Manta Bayhin ei ollut edes tehty kahteen päivään.

Nuori kipparimme etsii sopivaa paikkaa rauhattomalla lahdemalla. Kun se löytyy, hän sanoo: ”Menkää snorklaamaan. Jos olette onnekkaita, mantat tulevat luoksenne.”, ja nauraa perään. Vedämme pikaisesti räpylät jalkaan, maskit päälle ja hyppäämme laidan yli. Pullahdan saman tien pinnalle puhaltaen snorkkelin tyhjäksi ja huudan: ”Manta!”. Suuri, musta rausku liitää suoraan allamme.

Totaalinen ilmastonvaihdos

Jätimme Länsi-Australian kuumat aavikot ja Perthin sateet taaksemme ja laskeuduimme kuumankosteaan Denpasariin AirAsian siivin. Tuntui siltä, kuin olisimme tulleet kotiin. Muistelimme, miten lentoaseman yli-innokkaista kyydin tarjoajista pääsikään eroon. Kävelimme eteenpäin taksikuskien varoitteluista huolimatta. Kun pääsimme päätien varteen, kuikuilimme ohi ajavia Bluebird-kopioita. Minkälaisia oikean Bluebird Groupin logo ja auto olivatkaan?

Kun olimme hylänneet wannabe-bluebirdien kyytitarjoukset, aito sinilintu pysähtyi kohdallemme. Kuski avasi oven ja sanoi: ”Olette tainneet käydä Balilla ennenkin…”, ja pian ajoimme jo pitkin tuttua Jalan Danau Tamblingania, Sanurin pääkatua. Olimme napanneet viimehetken tarjouksen hotellista, joka oli sopivassa paikassa jatkoyhteyden ja muiden asioiden hoitoon.

Nukuttuamme yön yli ihka oikeassa sängyssä, nautittuamme hotellin mahtavan aamiaisen sekä hoidettuamme tarvittavat velvollisuudet Caspla Bali -paattiyhtiön kuski noukki meidät matkaansa. Lippurumban hoitaminen otti verrattain pitkän tovin. Tarvittiin 3 henkilöä järjestämään etukäteen varatut liput Nusa Penidalle vievään paattiin. Yksi kirjoitti voucheria, toinen hankki siihen leimoja ja kolmas teki lippuun muutoksia. Oskarin piti vielä muistuttaa maksun ottamisesta, kun tärkein meinasi unohtua. Olimme taas täällä! Indonesiassa asioiden hoitaminen otti aikansa, mutta palvelu pelasi.

So Happy Together!

Kippari ei ollut huumorimiehiä. Hän keskittyi vakavana työnsä hoitamiseen. Kolmaskin Yamaha käynnistyi muutaman kymmenen starttausyrityksen jälkeen, ja raskas paatti nousi juuri ja juuri plaaniin keula vähän turhan pystyssä.

Saavuimme Toyapakehin satamaan ja nappasimme kyydin saaren luoteisrannalle Batununggulin pieneen kylään. Singabu Bungalows oli viihtyisä, pieni majoituspaikka. Purimme laukuista kosteat kamppeet, levittelimme ne kuivumaan, ja pian iloisen seurueemme 2 seuraavaa jäsentä saapuivat.

Emilia ja Calle olivat viettäneet täydellisen rauhaisaa häämatkaa kahden kesken Lombokin koillisnurkan pienillä saarilla, Gili Menolla sekä Gili Trawanganilla. Oli pelkästään sopivaa, että tapasimme nuoren parin muutaman päivän ajan heidän häämatkallaan. Olimmehan olleet paikalla kihlauksenkin aikaan. Oli mahtavaa kuulla heidän seikkailuistaan livenä ja aivan tuoreeltaan.

Nusa Penidan ihmeitä pinnan alla

Pari edeltävää päivää Nusa Penidalla olivat olleet niin tuulisia, että snorklaureissut Manta Bayhin olivat peruttu, ja odotimme jännityksellä aamun tilannetta: Jees!! Vartin päästä pääsisimme matkaan! Meidät kyydittiin taas samaan satamaan saaren luoteisrannalle.

Ensimmäiseksi pulahdettiin ihmettelemään vedenalaista Buddhaa Nusa Ceninganin koilliskärjessä. Omasta näkövinkkelistäni sen olisi voinut jättää väliin, mutta lyhyt visiitti pyhätöllä lienee ollut kohteliasta. Sieltä jatkoimme Ceninganin saaren jylhää kaakkoisrantaa seuraten kohti Penidan saaren länsikärkeä. Manta Pointinakin tunnettua niemennokkaa lähestyessä yhä suuremmat mainingit puskivat vastaan Etelämantereelle asti avoimelta Balinmereltä. Ei ollut ihan aloittelijoiden keli.

Päästyäni veteen näin vähän keskenkasvuisen paholaisrauskun suoraan niiltä sijoilta. Sen ”siipien” välimitta lienee ollut parista kahteen ja puoleen metriin. Huudettuani: ”Manta!”, Emilia loikkasi veteen sellaisella vauhdilla, etteivät bikinit meinanneet pysyä mukana.

Seurailimme mantaa eli paholaisrauskua hyvän tovin. Se voi kasvaa yli 7 metrin pituiseksi ja painaa toista tonnia! Normaalipituus tosin on 4 metrin molemmin puolin. Koostaan huolimatta paholaisrausku on rauhallinen jättiläinen, jota ei tarvitse pelätä. Sen pääravintoa on valtamerten plankton, minkä perässä kulkien se viettää valtaosan elämästään. Tunsimme olevamme onnekkaita päästessämme todistamaan sen rauhallista ruokailua lähietäisyydeltä.

Seuraavaksi pysähdyimme sukeltelemaan Gamat Bayn kauniilla koralliriutoilla. Kuskimme jakoi meille muovipussiin pakatut vehnäleivät, joilla saatoimme houkutella lahdelman pikkukaloja luoksemme. Olimme tarkkoja, ettemme lisänneet Balinmeren maailmanlaajuisen uutiskynnyksen ylittänyttä muovikuormitusta, ja toivoimme sydämestämme, että muut kalojen ruokkijat toimivat samoin. Se ei ollut ihan vaivatonta, sillä lahdelmassa oli yllättävän voimakas virtaus, joka yritti tosissaan viedä kaiken mennessään. Oli polskittava koko ajan, jos halusi edes pysyä paikoillaan.

Viimeisenä pysähdyimme hetkeksi vielä Toyapakehin sataman edustalle. Oli siinäkin komeita koralleja, ja kalakanta oli isompaa, mutta ne oli nähty varsin nopeasti. Se oli joka tapauksessa jo ollut hieno ja onnistunut snorklailuaamupäivä!

”Samat ihmeet” pinnan päältä

Lounaan jälkeen lähdimme tutustumaan Nusa Penidaan hotellin managerin kyydillä. Saari on suunnilleen 200 km2 kokoinen ja, vaikka se on reilusti suurempi kuin naapurisaari Nusa Lembongan, se oli paljon hiljaisempi ja tuntemattomampi. Turismi oli vasta orastamassa, ja palveluja oli huomattavasti vähemmän.

Penidalla ei ole makeaa vettä luonnostaan, joten maatalouskin oli heikonlaista. Saarella oli muutaman lehmän pikkuruisia karjatiloja. Maissia, kookospalmuja ja hedelmiä kasvatettiin jonkin verran, mutta jopa peruselintarvikkeita piti rahdata saarelle veneillä. Hinnat olivat siksi hivenen korkeampia kuin Balilla, mutta Emilian ja Callen mukaan edullisempia kuin Gileillä.

Saaren pohjoisosa on tasaista, kun taas eteläosa kukkuloiden ja jyrkkien mäkien hallitsema. Etelän kapeat pikkutiet olivat todella huonokuntoisia, kivisiä ja kuoppaisia. Korkeilta kukkuloilta näkyi Bali ja sen höyryävä Agung-tulivuori.

Kiersimme maitse kutakuinkin samat kohteet kuin aamupäivän snorklausretkellä. Kelingking Beach temppeleineen ja instagrammatuimpine Karang Dawan jyrkänneniemineen oli saaren tunnetuin nähtävyys. Turistit tungeksivat valokuvaamaan itseään ja toisiaan korkean jyrkänteen kapealla polulla.

Perinteet puntarissa

Temppelillä oli käynnissä seremonian valmistelut. Kauniisiin, kirkkaanvärisiin asuihin pukeutuneet naiset kantoivat sinne ruokaa koristeellisissa astioissa pään päällä. Miehet olivat kerääntyneet lyömään vetoa ja seuraamaan tärkeää uskonnollista perinnettä, kukkotappelua. Se oli pelkästään miesten juttu. Jopa cock-sanan indonesialaisella vastineella on sama kaksoismerkitys englanninkielessä. Naiset eivät osallistuneet tappeluun edes katsojina.

Säännön mukaan kukkotappelu loppui toisen tappelupukarin kuolemaan. Tämä varmistettiin sitomalla kummankin kukon jalkaan miltei 10-senttinen terävä veitsi. Hävinnyt osapuoli päätyi voittajaperheen illallisen pääruoaksi. Kukkotappelu oli samalla myös veriuhri, jonka tarkoitus oli häätää pois pahat henget.

Kukkotappelut ovat olleet laittomia Balilla 1981 lähtien. Viranomaiset kuitenkin sietivät niitä uskonnollisessa tarkoituksessa. Uskonnollinen tai ei, traditio tuntui minusta vastenmieliseltä eläinrääkkäykseltä. Kuten Espanjan härkätaistelut, kukkotappeluperinteenkin soisi muuttuvan.

En voinut katsoa tappelua loppuun. En myöskään halunnut, että osallistumiseni olisi tulkittu niin, että olisin pitänyt kukkotappelua katselemisen arvoisena. Toisaalta veikkaan, ettei naisen osallistumisella tai osallistumatta jättämisellä ollut tradition jatkumiseen merkityksen häivääkään.

Luonnonrannoilla omalla vastuulla

Seuraavina tutustumiskohteina olivat luonnon muovaama ”infinity pool” Angel Billabong sekä siitä parinsadan metrin päässä oleva Broken Beach. Angel Billabong oli parhaimmillaan laskuveden aikaan, muttei se siltikään tehnyt kovin mahtavaa vaikutusta. Sen sijaan Broken Beachin komea kalliokaari antoi vastusta Australian tunnetuimmillekin meren muovaamille rantakaarille. Ympäristö vain oli kovin erilainen kuin Ausseissa. Yhdellä ainokaisella kyltillä muistutettiin katselemaan minne astuu valokuvia napsiessa, mutta muuten australialaistyyliset ”Rantajyrkännevaarakyltit” puuttuivat. Ihmisten ilmeisesti oletettiin huomioivan mahdolliset vaaranpaikat ihan itse.

Crystal Beach eli ”kristalliranta” oli valkohiekkainen uimaranta Nusa Penidan luoteisrannalla Nusa Ceningania vastapäätä. Vesi oli yhtä läpikuultavaa kuin Gamat-lahdellakin oli ollut, ja inflaation kärsinyttä ”kristallin kirkas” -luonnehdintaa voi kerrankin käyttää täysin vilpittömästi ja liioittelematta.

Rannan edustalla oli myös kuvankaunis kalliosaari, jonka läpi aallot löivät. Paikka olisi ollut täydellisen idyllinen lomaparatiisi ilman ikäviä roskakasoja. Indonesian asema lomakohdeluettelossa nousisi vaivatta pelkästään paikkoja putsaamalla!