Luksuksesta toiseen

Kannan Arabian punaraitalaitaiselle lautaselle kootun kaurapuuroannokseni pitkälle, vanhalle pirttipöydälle. Lautasen vierelle tulee kuppi aromikasta matcha-teetä ja lasillinen tyrnimehua. Sitten istun lautasen äärelle katselemaan maisemaa. 

Nousevan auringon lämpimänkultainen valo heittää pitkiä varjoja vaaleanvihreään mustikkavarvikkoon. Järvi kimmeltää männynrunkojen välistä koko matkan koillisesta etelän kautta länteen. Telkkäemo on asettunut vakikivelleen eikä sen kumppanikaan ole kaukana. Herra valvoo mielitiettyään siinä parin metrin päässä. Rauha on käsinkosketeltavaa ja kaiken kauneus käsittämätöntä. Tämä on luksusta.

Kevään valo valvottaa

Voi ihme, tätä valoa! Illalla ei huomaa mennä nukkumaan ajoissa, kun valoa vaan riittää ja näkee puuhastella. Kun aamulla valo tunkee silmäluomien läpi käpylisäkkeeseen asti, on pakko tarkistaa, joko kello on neljä, kuusi vai kahdeksan. Väkisinkin yöunet jäävät lyhyiksi, eikä pysyvään talvi- eli normaaliaikaan siirtyminen auttaisi asiaa vaan päinvastoin pahentaisi. Aamuaurinko rupeasi raottamaan silmiä neljän sijasta jo kolmen aikaan. Minua eivät kellon siirtelyt ole koskaan häirinneet. Ne ovat tuntuneet suorastaan ihanilta kevät- ja syysrituaaleilta.

Kevät on siitä pirullinen kaveri, että ensin sitä odottaa tulevaksi kuin nälkäinen ruokaa. Kun se vihdoin viimein suvaitsee saapua, se tekee sellaisen sisääntulon, että jää suurimmatkin draamakunigattaret toisiksi. Joka paikka pullistelee vihreyttä ja vehreyttä, viserrystä ja liverrystä – ja paksulti siitepölyä. Voi jopa kuulla ruohon kasvavan männäsyksyn kuivien lehtien lomitse.

Siivekkäät selättävät hiljaisuuden

Siitä lähtien kun laulujoutsenet maaliskuun puolivälin tietämillä saapuivat jään peittämälle järvelle, tulijoille ei ole näkynyt loppua. Pian joutsenten seurana jäällä seisoskeli parvi kalalokkeja. Aivan kuin ne olisivat päättäneet, että kunhan vaan jaksavat siinä seistä, niin jäät lähtevät alta. Joinain aamuina jäisellä järvenselällä esitteli kovaan ääneen kevättansseja myös komea kurkipari. Joku kurkipolo huuteli hakkuualueen mäen laella itselleen siippaa ilta toisensa jälkeen. Ei ihme, että lähilampareet ovat saaneet sellaisia nimiä kuin Kurkijärvi ja Vähäkurkijärvi.

Paluumatkalaisia saapui tasaiseen tahtiin. Isokoskelot kalastelivat vain muutaman metrin levyisessä sularannussa rantoja myötäillen. Viuhuvasiipiset telkät viilettivät edes takaisin niemen ympäri sopivia pesäkoloja etsien. Kanadanhanhet kailottivat kevättä neuvotellessaan reviirien rajoista. Pian myös komeat selkälokit liittyivät hitaasti tummuvan jään yllä kaartelevien siipiveikkojen joukkoon. Ja samaan aikaan sini- ja talitiaiset tutkiskelivat tiuhaan lintulaudan antimia ja pihapuiden pönttötarjontaa. Myös tiklit pysyivät vieraanamme niin kauan kuin ruokinnalla vain oli tarjoilua. Tulokkaiden seuraan liittyneet västäräkit etsivät mutusteltavaa rantakivien reunoilta pitkin talvea seuranamme olleen mustarastaan sovitellessa halkopinoa pesän sijaksi.

Ratkaiseva hetki kevään etenemisessä on jäiden lähtö. Tuo mahtava näytelmä sattui tänä keväänä lankalauantaille. Vasta edellisenä päivänä oli heitetty talviturkit rantasulaan, kun tuuli seuraavana päivänä painoi tumman harmaiksi muuttuneet jäät valtavina lauttoina rantoja vasten. Ne kiipesivät kalliolle kerroksittain ja hajosivat suuriksi levyiksi, jotka armoton kevätaurinko sulatti. Jäiden suloinen helinä kuulosti upealta!

Jäiden hävittyä kevät otti jättiharppauksia. Järven lintueloon liittyivät harmaahaikarat, silkkiuikut ja härkälinnut. En osaa päättää, ketkä olivat äänekkäimpiä: jo aiemmin tulleet joutsenet ja kurjet vai nämä härkälinnut. Kyllä nyt järvellä meteliä piisasi! Niemen männikössä pyrähtelevien pikkulintujen laulut jäivät auttamatta suurempien varjoon, mutta kyllä niistäkin pippuria löytyi. Kirjosiepot varastivat muitta mutkitta tiaisten varaamia pönttöjä omiin tarpeisiin, ja välillä käytiin rajujakin nukakoita.

Pohjoiseen menijöiden reitillä

Toukokuun jälkipuoliskolla Suomen ylle parkkeerasi kevään ensimmäinen kunnon korkeapaine. Suojaisilla aurinkoisilla lämpäreillä tuntui jo kesälämpimältä, mutta tuulisilla ja varjoisilla rannoilla talven jäljiltä jäänyt viileys sinnitteli yhä tiukasti paikkollaan. 

Lämmin ilmamassa oli saanut Viron matalilla lahdilla levänneet hanhet liikkeelle kohti arktisia pesimäseutujaan. Etelä-lounainen ilmavirtaus painoi niitä sisämaahan ainakin Lohjan järviseuduille saakka. Ensimmäiset pirteästi haukkuen koillista kohti varsin matalalla painelleet valkoposkiparvet olivat iloinen yllätys. Seuraavien päivien aikana matalalla lentävät parvet seurasivat toinen toistaan. 

Kevään upein arktikakokemus sattui toukokuun loppupuolen perjantaina, kun olimme nauttimassa vastapestyn saunan leppoisista löylyistä. Pulahtelimme aina välillä vilpoiseen järveen, ja laiturilla seistessä ylitsemme lensi valtava hanhilaivue. Siipien havinan kuuli helposti haukahtelun yli. Ne tuntuivat lentävän niin läheltä, että vähän pidemmän olisi voinut kuvitella ylettävän niiden vaaleanharmaankirjaviin vatsahöyheniin.

Morsiusaatto

Karjalohjan-seikkailumme viimeinen viikonloppu sujahti hyvien ystävien seurassa ihanan naisen polttareita viettäessä. Laskeuduttuaan köysillä Nuuksion kallioiden korkeuksista morsiuteen seppelöyty neito kyyditettiin silmät sidottuna täyteen vehreyteen puhjenneelle Sammallahdelle. Hauskojen roolileikkien ja maukkaan päivällisen jälkeen ohjelmassa seurasi luonnollisesti perinteinen morsiussauna. Sehän on vanha hääperinne ja siirtymäriitti, jonka avulla morsian valmistetaan tulevaan elämänmuutokseen.

Morsiamen on uskottu olevan häidensä alla erityisen haavoittuvainen. Kun morsio kylvetettiin taikojen, loitsujen, lehvien, havujen ja kukkien avulla puhtaaksi avioliittoa varten, varmistettiin samalla, etteivät pahat henget päässeet häneen käsiksi. Siksi saunaan kuljettiin saattueessa laulaen ja kattilan kansia paukutellen. Rannassa roihuavat ulkotulet pitivät nekin osaltaan paholaiset ja muut örkit poissa.

Saunassa lemmekäs neiti vihdottiin porukalla ja pestiin suolalla puhtaaksi menneestä ja valmistettiin uuteen elämään jauhoilla, kananmunilla, hunajalla sekä hyvillä neuvoilla. Seremoniamestarina meillä oli Helmi-niminen saunottajaeukko. Aivan mahtava tyyppi! Hän johti tunteikasta toimitusta lempeästi mutta jämäkästi ja katsoi että morsiamen lempi saatiin tarkasti talteen tapojen ja perinteiden mukaan. Tunnelmallinen saunailta päättyi kauniiseen ja maistuvaan yöpalalautaseen sekä lempeisiin uniin. Miten paljon muistoja yksi päivä voikaan tarjota!

Post scriptum

Toukokuun viimeinen viikko oli samalla viimeinen viikkomme Sammallahdenniemellä. Se sujahti liian nopeasti töiden kevätkiireissä ja varsin vähäisen omaisuutemme kasaamisessa sekä paikkojen siistimisessä pian kesäksi maalle muuttavaa mummia varten. Viimeinen saunamme pöpelikön periferiassa tuntui puhdistavan meidätkin uuteen elämään kaukana maalikylässä. Lauantaiaamuna sanoimme hyvästit lukuisille naapureillemme: joutsenille, kurjille, haikaroille, hanhille, uikuille, lokeille, tiaisille, siepoille…