Liittovaltion itäisin kolkka

Bussi pysähtyy kesken matkaa pikkutielle piikkilanka-aidan viereen. Näinkö meidät nyt kidnapattaan?! Saamme kaikki mahdolliset hyönteisten puremat, loiset, tulehdukset ja ihottumat sun muut trooppiset sairaudet, jos edes jäämme henkiin! Mitä lie kamalia kuulustelumenetelmiä kidnapatut joutuvat kokemaan…

Uni oli tullut huonosti jo parina iltana luettuani Ukoministeriön tiedotteen ja nettiartikkeleita Sabahin itä- ja kaakkoisrannikon selkkauksista, pommi-iskuista ja kidnappauksista, joista viimeisin sattui viime toukokuussa. Jolon saari, jossa pari suomalaistakin taannoin lusi, oli kartalta katsottuna ikävän lähellä Sandakania. Raja-alueella on ollut enemmän tai vähemmän rauhatonta 1970-luvulta lähtien. Yhteenottoja on syntynyt milloin filippiiniläisten Moro-merirosvojen tai laittomien pakolaisten, milloin Abu Sayyaf -järjestön tai Sulu-sulttaanikunnan kannattajien kanssa. Filippiineillä ja Malesialla on myös ollut eriäiviä näkemyksiä Itä-Sabahin maa- ja merialueiden omistuksesta.

Onneksi bussimme pysäytettiin vain poliisien rutiinitarkastuksen vuoksi. He tutkivat matkustajien henkilöllisyyspaperit laittomia siirtolaisia etsiessään. Eurooppalaisnaamaisten passeista poliisi ei tuntunut olevan kovin kiinnostunut. Yhdeltä matkustajalta puuttui paperit. Taisi selvitä pälkähästä rahalla.

Sabah

Kota Kinabalu on Sabahin osavaltion pääkaupunki ja varsinainen luontomatkailuhubi. Mekin tulimme Borneolle kokemaan koskematonta luontoa, sademetsiä ja niiden asukkaita. Ensimmäisinä luontokokemuksina tutustuimme pääkaupungin varsin elinvoimaiseen rottakantaan ja kiinalaisen ravintolan torakkaan.

Matkustimme Itä-Sabahin Sandakaniin bussilla. Ensimmäiset kolme tuntia tie kulki komeissa Kinabalu-vuoren maisemissa. Sen jälkeen maisemaa hallitsivat palmuöljyplaantaasit. Sabahin tasankojen villi viidakko oli korvattu ryhdikkäihin riveihin istutetuilla öljypalmuilla. Palmujen monokulttuuri peitti kukkuloita silmänkantamattomiin melkein neljä tuntia. Siinä ajassa meidän olisi pitänyt päästä perille, mutta bussi vaati hieman rukkausta. Sen kovia kokenut ykkösvaihde ei suostunut enään menemään päälle. Onneksi bussi onnistui lopulta ponnistamaan liikkeelle kakkosella, ja pääsimme määränpäähämme melkein tunnin myöhässä.

Sulu-meren rannalla

Öljypalmurivistöt loppuivat Sandakanin esikaupungin laitamille, kuin seinään. Viimeiset vajaat viisi kilometriä keskustaan ja Hotel Sandakaniin taitoimme lähes hampaattoman kiinalaisen taksikuskin Malesialaisvalmisteisella Proton-merkkisellä autovanhuksella.

Pimeä Sandakan tuntui ahdistavalta (Ulkoministeriöllä osansa fiiliksessä?). Se oli likainen, ja ihmiset tuntuivat tuijottavan kahta orang putihia (valkonaamaista muukalaista) ikävällä tavalla. Emme kuuluneet kaupungin katukuvaan. Kävelimme rivakasti kohti NAK-hotellin ylimmässä kerroksessa ja avoimella kattoterassilla toimivaa Ba Lin Roof Garden -ravintolaa.

Terassirafla oli huikea paikka. Mereltä käyvät tuulahdukset viilensivät mukavasti niskaan hiipivää hikeä, joka ei johtunut pelkästään lämpimästä illasta. Ihan pikkupöytämme vieressä oli muutaman kymmenen metrin pudotus kadulle. Teki mieli istua ihan penkin toisella reunalla. Ravintola oli länkkärien suosiossa. Sieltä sai alkoholia. Mutta ruoka ei ollut kummoista: pitsaa, pastaa ja burgeria.

Varsinaisessa Sandakanin satamakaupungissa ei ole paljon nähtävää. Korkean Four Points by Sheraton -hotellin katolla on hyvä auringonottopaikka ja infinity-pool. Kiinnostavin kohde oli kauppahalli hotellin lähellä. Rannassa oli kalasatama, josta kalat, ravut ja muut merenelävät roudattiin torin kalaosastolle myyntiin. Heviosasto oli värikäs ja rehevä, täynnä tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Kuivatuoteosaston tiskit olivat kukkuroillaan avattuja ja kuivattuja kaloja, pussitettuja katkarapuja sekä mielenkiintoisia maustekastikkeita ja -jauheita. Myyjät eivät vielä olleet kyllästyneet turisteihin, vaan poseerasivat kameralle innokkaasti.

Kävimme myös tutustumassa karmaisevaan tarinaan kaupungin historiasta: Toisen maailmansodan japanilaismiehityksen aikaiseen sotavankileiriin. Siellä ja surullisen kuuluisilla ”Kuoleman marsseilla” Sandakanista Ranauhun menehtyi lähes 2700 sotavankia. Suurin osa vangeista oli australialaisia, osa brittejä. Myös muutamat vankien auttamiseen osallistuneet paikalliset jakoivat kovan kohtalon. Vain kuusi pakoon päässyttä jäi kertomaan leirin tapahtumista.

Kaakkois-Aasian suurin villien eläinten keskittymä

Sandakan on lähinnä kauttakulkupaikka alueen luonnon ihmeiden äärelle. Päivittäisten bussikuljetusten lisäksi Kota Kinabalusta on sinne vajaan tunnin lento. Kaupungin lähistöllä on Sepilokin orankien uudelleenkotiuttamiskeskus, malajinkarhun suojelukeskus, nenäapinoiden suojelualue, Gomantong-luolat sekä Rainforest Discovery Centre latvustosiltareitteineen. Sandakanin satamasta pääsee paitsi saarille, joiden rannoille merikilpikonnat tulevat munimaan ja joiden ympäristössä on hienoja sukelluskohteita, koralliriuttoja ja hylkyjä, myös Kinabatangan-joelle ja laajalle tulvatasankoalueelle.

Kunhan vain saisi unen päästä kiinni. Huomenna lähtisimme tutkimaan Borneon luonnon ihmeitä silmästä silmään. Ohjelma vaikuttaa normaaliin vaelteluumme verrattuna suorastaan hektiseltä. Siellä voi uni jäädä vähemmälle.