Laavaa ja latvuksia Granadassa

Tummenevassa illassa hohtava magma kuplii, möyryää ja pulppuaa kraatterin pohjalla. Sula kiviaines hehkuu, ja syvästä suppilosta nousee höyrypilviä hämärtyvälle taivaalle. Kun laava pärskäyttelee roiskeita metrien korkeuteen, kuulemme vuoren murahtelevan. Se kuulostaa ihan valtameren rantaan iskeviltä mainingeilta.

Näky on värisyttävä! Lisää väristyksiä aiheuttavat myös karmeat tarinat vuorelle uhratuista lapsista ja neitsyeistä. Masaya-vuori on ollut täällä eläneelle Chorotega-kansalle jumala, ja jumalaa oli lepyyteltävä Mayoilta perityin menetelmin. Eivätkä intiaanit olleet ainoita, jotka ”antoivat” vuorelle ihmisuhreja. Kuulemma myös Somozojen diktatuurin aikana kraatteriin heitettiin kuulusteltava jos toinenkin.

Nicaraguassa on kolme selkeästi erottuvaa aluetta. Lännessä on alava Tyynenmeren rannikko. Sen itäpuolella, maan keski- ja pohjoisosissa on naapurimaihin verrattuna matalaa puolentoista–parintuhannen metrin korkuista vuoristoa. Atlantin puolella on edellisistä poikkeava kuuma ja kostea, sademetsien peittämä Moskiittorannikko, jonka luonnon aarteita on käytetty hyväksi pitkään.

On selvää, että köyhässä maassa on syöty, mitä on saatu. Ravinnoksi on käytetty muun muassa tapiireja, leguaaneja, merikilpikonnan munia, vyötiäisiä ja boia. Nykyään luontoa pyritään suojelemaan ja mainittuja perinteitä yritetään kitkeä. Kansainvälinen huoli sademetsistä on lisännyt myös puuteollisuuden rajoituksia. Puiden kaato jatkuu silti, sillä yksi kunnon sademetsäpuu voi olla tuhansien dollareiden arvoinen.

Melkein viidennes maan pinta-alasta on suojeltu 78 erilaisena suojelualueena. Costa Rican veroinen luonnon monimuotoisuus, lämmin trooppinen ilmasto ja aktiiviset tulivuoret ovat tehneet Nicaraguasta nousevan matkakohteen.

Luonnon mahtavat voimat

Tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset ja tsunamit koettelevat mannerlaattojen törmäyskohdassa sijaitsevaa Nicaraguaa. Myös hurrikaanit ja tulvat ovat yleisiä. 1998 hurrikaani Mitchin jäljiltä jäi 3000 vainajaa ja satojatuhansia kodittomia. Lisäksi yli puolet viljelyksistä tuhoutui rankkasateissa.

Vaikka tulivuoria on paljon, todella suuria purkauksia ei ole lähihistorian aikana ollut. Sen sijaan maanjäristys tuhosi lähes koko Managuan 1972, jolloin 5000–10000 ihmistä menetti henkensä. Nykyään tuossa pääkaupungissa asuu puolitoista miljoonaa ihmistä. Kaupunkia halkoo 18 seismistä saumaa, ja järistyksen sattuessa asukkaat olisivat välittömässä hengenvaarassa.

Granadan ja Managuan puolivälissä on 55 km2 laajuinen, maan ensimmäinen ja suurin 1979 perustettu kansallispuisto. Se on nimetty Volcan Masayaksi saman nimisen tulivuoren mukaan. Puisto kattaa suunnilleen tulivuoren kalderan, joka on leveydeltään 6 ja pituudeltaan 11 km, ja sen reunat kohoavat 300 m korkeuteen.

Kyseessä on monimutkainen tulivuori, joka koostuu useista sisäkkäisistä kalderoista ja kraattereista. Niistä suurin on Las Sierras -kilpitulivuori ja kaldera. Niiden sisällä ovat muun muassa järvi, jossa asustaa alligaattoreita, ja Masaya-kilpitulivuori. Tuon tulivuoren sisällä on Masaya-kaldera, jonka sisällä puolestaan ovat Masaya- ja Nindiri-keilat. Nindiri-keila sisältää Masayan, Santiagon, Nindirin ja San Pedron ”monttukraatterit”.

Alueella on myös laavatunneleita, joissa asuu lepakoita. Vielä jokin aika sitten yhteen tunneleista pääsi sisälle. Tulivuoren osoitettua elonmerkkejä tunnelivierailut kiellettiin viime vuoden joulukuussa. Lisäksi Santiago-kraatterissa on aktiivinen laavajärvi, ja kraatteri pöläyttelee jatkuvasti runsaasti rikkidioksidia ja muita kaasupilviä.

Kurkistus maan sisimpään

Kun Tierra Tourin pikkubussi kurvasi tien varteen Parque Nacional Volcan Masayan parkkipaikalle, edessä jonotti jo viisi autoa. 13 hengen porukkamme kuunteli tarkkaavaisesti oppaamme Gustavon juttua Nicaraguasta ja tulivuorista. Tarinatuokion päätyttyä peräämme oli syntynyt autojono, jonka häntää ei näkynyt. Halukkaat ehtivät käydä vessassa, verryytellä jalkojaan ja vaihtaa matkakuulumisia.

Suunnilleen tunnin odottelun jälkeen kansallispuiston portit avattiin. Alkoi hirmuinen ralli ns. näköalapaikalle, josta aukesi näkymä laakealle, pusikkoiselle kalderalle. Siinä ei ollut juuri mitään näkemisen arvoista (view point with no point). Autot odottivat samassa jonomuodostelmassa viitisen minuuttia, kunnes seuraava portti avattiin. Taas polkaistiin kaasua ja paineltiin rinnettä ylös Santiago-kraatterin reunalle. Oli kiire, jotta ehtisimme nähdä koko kraatterin ja höyryt vielä viimeisillä iltavaloilla.

Kraatterin reunan korkeimmalla kohdalla oli risti. Se oli samalla paikalla kuin espanjalaisten 1528 pystyttämä risti. He olivat oikaisseet alkuasukkaiden väärinkäsityksen: Vuori ei ollut jumala vaan itse piru, ja risti suojelisi paholaiselta. Ihan niinkuin Suomenniemellä: ristiretkeilijät väänsivät hyvät hiidet – metsät – pahoiksi.

Pimeän laskeutuessa itse laava ja sen hehku alkoivat näkyä paremmin. Syvällä kraatterissa 1200-asteinen valkoisena, keltaisena ja oranssina hohtava magma kiehui ja kupli kuin hidastettuna. Joku musta kokkarekin pulpahti silloin tällöin sen pinnalla. Välillä kuului syviä kumahduksia, ja laavaa roiskahti korkealle kraatterin seinämille. Pätsin hohde muotoili kiviseinämiä punaisella valollaan. Olimme mahtavien voimien äärellä. Masaya oli todellakin kokemisen (ja hintansa: 20 USD / nuppi) arvoinen.

Tulot revitään turismista ja maasta

Nicaraguan kuiva kausi kestää marraskuulta huhtikuulle. Sateet alkavat toukokuussa ja jatkuvat lokakuuhun. Silloin Tyynenmeren alankoalueet saavat vettä metristä puoleentoista. Maanviljely, erityisesti kahvinviljely, sekä karjatalous ovat maan tärkeimmät vientialat. Tuliperäinen tuhka on lannoittanut hedelmällisen läntisen alangon itäosat. Toisaalta eroosio ja aiemmin tärkeän puuvillan viljelyssä runsaasti käytetyt tuholaismyrkyt ovat muodostaneet vakavan ongelman. Paitsi puuvillan vienti myös sadot ovat vähentyneet 1985 alkaen.

2007 mennessä turismi oli noussut suurimmaksi alaksi Nicaraguassa. Turistien määrä oli kolminkertaistunut 10 vuodessa ja se on jatkanut kasvuaan toistakymmentä prosenttia vuosittain. Matkailijoiden lisääntyminen on myös kasvattanut maataloutta, kauppa-sektoria ja rahoitus- sekä rakennusaloja. Jo tämän vähän nähtyämme emme yhtään ihmettele miksi. Maalla on runsaasti tarjottavaa matkailijoille, joten tuskin turismin kasvu lähivuosina ainakaan hidastuu.

Liikkuminen maan osista toiseen on yhä vaivaalloista. Vain läntisen puolen kaupunkien välillä on käyttökelpoinen tieverkosto, mutta Managuasta ei voi ajaa maantietä pitkin Karibian rannikolle Bluefieldsin satamakaupunkiin. Tie päättyy El Raman kylään, missä pitää vaihtaa jokipaattiin ja matkata Río Escondidoa viitisen tuntia rannikolle.

Maassa on 143 lentokenttää, joista vain 11 kiitotie on päällystetty. Suurin kansainvälinen lentoasema on Managuassa, eikä sinnekään ole paljon lentoja. Monet matkailijat lentävät naapurimaihin ja saapuvat perille busseilla.

Nicaraguassa on suunniteltu Atlantin ja Tyynenmeren yhdistävää kanavaa suunnilleen siitä lähtien, kun Panaman kanava valmistui. Presidentti Ortega on sanonut, että se antaa Nicaragualle ”taloudellisen itsenäisyyden”, mikä kuulostaa hieman liioitellulta, sillä projekti käynnistyi 2014 kiinalaisrahoituksen turvin, ja monista ympäristöuhista sekä ihmisoikeusrikkomuksista huolimatta.

Nicaraguan vanhin kaupunki

Espanjalainen Francisco Hernándes de Córdoba perusti Granadan Nicaraguajärven rannalle 1524. Sillä on esikuvansa Espanjan Granadan tapaan piirteitä Maurien ja andalusialaisten arkkitehtuurista, minkä vuoksi sitä kutsutaan Gran Sultana del Gran Lagoksi (suuren järven suuri sulttaani). Sen sisarkaupunki ja historiallinen kilpakumppani, samana vuonna perustettu León taas heijastaa castellaaniarkkitehtuuria. Kumpikin kaupunki on ollut vuoron perään Nicaraguan pääkaupunkina, kunnes titteli siirrettiin 1858 lopullisesti niiden puoliväliin Managualle.

Nicaragua-järven alkuperäinen nimi on Cocibolca. Se on Keski-Amerikan suurin ja maailman 20. suurin järvi. Se on myös maailman ainoa järvi, jossa elää makean veden haita. Härkähai on kookas tiikerihaiden heimoon kuuluva hai. Uros voi kasvaa parimetriseksi, vajaat satakiloiseksi, mutta naaras on paljon isompi, jopa 3,5 m pituinen ja 230 kilon painoinen. Nicaragua on kieltänyt hain sekä toisen erikoisen rustokalansa, saharauskun kalastuksen niiden huvenneiden kantojen vuoksi.

Monen muun kolonialismin ajan espanjalaiskaupungin tapaan Granada on saanut todistaa useita taisteluita englantilaisten, ranskalaisten ja hollantilaisten merirosvojen kanssa. Sen sijaan 1970- ja -80-lukujen sandinistihallinnon ja sisällissodan pahimmilta ryöpytyksiltä se onnistui välttymään. Nykyään kaupunki on noin 120000 asukkaallaan maan 6. suurin.

Vaikka Granada sijaitsee Tyynenmeren rannikon lähellä, sieltä on vesireitti Karibianmerelle ja Atlantille San Juan -jokea pitkin. Kaupunki on kauan ollut kaupankäynnin keskus. Sieltä on rahdattu puutavaraa, kultaa ja hopeaa vanhaan maailmaan. Nykyään siitä on kehittymässä matkailun keskus, sillä se tunnetaan hienosti entisöidyistä siirtomaa-ajan taloistaan.

Monet eurooppalaiset ja amerikkalaiset olivat ostaneet ja kunnostaneet rakennuksia, mutta homma hyytyi 2007 maailmanlaajuiseen lamaan. Hinnat olivat ehtineet nousta Granadassa niin, että sijoittajien kiinnostus on siirtynyt pohjoisemmille alueille.

Granada on sopivan pieni kaupunki jalan kuljettavaksi. Siellä on koettavaa kaikille aisteille pelkästään kävelemällä kaupungin katuja. Kävimme moneen kertaan keskusaukiolla ja kiipesimme sen laidalla seisovan katedraalin kellotorniin. Jatkoimme järven rantaan ja tutustuimme kylän markkina- ja torialueeseen. Tutustuimme muutamaan muuhunkin kirkkoon, ja ruokailimme hauskoissa ja edullisissa ravintoloissa, kuten El Garagessa ja La Fronterassa, jonka lähellä, kaupungin laitamilla sijaitsi kaunis, pieni siirtomaatyylinen hotellimme Miss Margrits.

Mombachon latvuksissa

Yksi kaupungin suosituimmista retkistä on veneajelu Isletas de Granadoille. 365 saarta ovat syntyneet, kun nykyisin uinuva Mombacho-tulivuori räjäytti valtaosan keilastaan palasiksi järveen. Monet saarista ovat ulkomaisten tai nicaragualaisten miljonäärien omistuksessa. Yhdellä saarista on vanha espanjalainen linnoitus, joka on rakennettu suojaamaan Granadaa merirosvoilta. Yhdellä elää kesy hämähäkkiapinayhdyskunta, jota saa vapaasti ruokkia. Yhdellä saarista on ravintola – ihmisille.

Jätimme veneajelun väliin ja lähdimme sen sijaan Granadasta etelään, yllä mainitun Mombacho-vuoren helmoihin viritellylle zip-linelle eli vaijeriradalle, joita markkinoidaan myös nimellä Canopy tour eli latvustokierros. Oli mukavaa, että rata oli rakennettu kahvi- ja banaaniviljelmää varjostavien suurten puiden varaan, joten koskematonta sademetsää ei ollut tarvinnut häiritä.

Meille viritettiin valjaat, päihin pistettiin kypärät ja käsiin vahvat nahkahanskat. Sitten annettiin lyhyt koulutus: näin meidät ripustetaan vaijeriin ja näin jarrutetaan. Sitten vaan portaita pitkin puuhun rakennetulle tasolle ja menoksi. Ensimmäinen etappi jännitti. Sain ohjeet, ettei sillä pätkällä pidä jarruttaa kuin ihan vähän vasta lopussa, ja hyppäsin valjaiden varaan.

Se oli hauskaa! Sai mennä viilettää puiden latvusten tasalla, vauhtituuli vilvoitti mukavasti, enkä pelännyt yhtään! Oskari tuli perässä pro-tyyliin, nilkat ojennettuna. Koko reitti oli pari kilometriä pitkä ja siihen sisältyi 17 tasannetta, 3 riippusiltaa ja 11 teräsvaijeria noin 25–30 metrin korkeudella maan pinnasta.

Kun oli saatu ”löysät pois” saimme kokeilla erilaisia versioita perusistuskelusta. Menimme vaijeriosuudet mahallamme lentäen kuin linnut (tai supermies), pää alaspäin nurin päin, romanttisesti yhdessä sekä pätkät pomppien ja keikkuen. Iloisena yllätyksenä matkan varrella yhden tason puussa torkkui 12-päinen mölyapinaperhe. Harvemmin sitä pääsee samaan puuhun apinalauman kanssa. Ja taas oli yksi kohta rastittu koettavien listalta.