Kylässä, Kalimantanissa

Kapea, kanoottia muistuttava pikkuvene viilettää Arut-joella. Vilkutamme rannalla ilakoiville, intopinkeinä kiljuville lapsille. He leikkivät laitureilla, melovat pikkupaatteja ja pulahtelevat uimaan. Naiset pesevät pyykkiä vesirajassa, ja miehet saippuoivat itsensä yltä, päältä valkoiseen vaahtoon, kunnes huuhtelevat sen pois joessa. Tämä on Aasiaa alkuperäisimmillään. Meno on hirmu hauskaa, mutta leveistä hymyistämme huolimatta, pysyvät suumme visusti kiinni.

Joen laitaan rakennettu laituri on toista kilometriä pitkä. Siitä joelle pistää muutaman metrin välein pikkulaituri kylppäreineen ja vessoineen – vesiklosetteja sanan varsinaisessa merkityksessä. Tavallisten kotien ja kauppojen lisäksi rannalla on veneveistämö ja saha, jonka pihalla on valtavan kokoisia, paksuja tukkeja. Täytyy vain toivoa, ettei niistä yksikään lähde karkuun ja pyöri kenenkään yli takaisin rantaan. Sellaisen tyrmäyksestä ei selviäisi hengissä.

Tukit on tarkoitettu vain paikalliseen käyttöön, talojen, veneiden, laitureiden ja muiden tarpeellisten rakenteiden materiaaliksi. Puiden salakaato on kuulemma saatu hyvin kuriin. Poliisit pysäyttävät tukkirekkoja säännöllisesti, ja papereiden on oltava kunnossa. Miten veden pitävää touhu sitten onkaan maassa, jossa korruptio on yhä suuri ongelma…

Pangkalan Bunin tehopakkaus

Voisiko hassumpaa nimeä olla! Pangkalan Bun on parinsadantuhannen asukkaan pikkukaupunki Etelä-Kalimantanissa. Jäimme sinne yöksi, jottei tarvitsisi turhaan kiirehtiä orankireissulta lentokentälle. Varhaisten aamujen, nihkeiden öiden ja tapahtumantäyteisten päivien jälkeen kaipasimme vain rauhallista iltaa ja hitaasti käynnistyvää aamua. Emme odottaneet Sitiltä muuta kuin hänen lupaamiansa käyntiä Trigana Air -lentoyhtiön toimistolla lippukaupoilla ja kyytiä johonkin sopivaan, edulliseen hotelliin.

Siti on Pangkalan Bunin ainoa naispuolinen matkanjärjestäjä. Hän on varsinainen puuhanainen, ja häntä voi kehua myös aikamoiseksi naisasianaiseksi. Runsaat kolme vuotta sitten tämä entinen turistiopas oli potkaistu pihalle hänen sotkeuduttuaan työnantajansa perheen sisäiseen asiaan. Hän oli auttanut perheen tytärtä tilanteessa, jonka yksityiskohdat jäivät tarkemmin kuvailematta. Mutta sellainen ei tässä kulttuurissa käy.

Entinen työnantaja oli mustamaalannut Sitin kaikille matkanjärjestäjille ja soitellut varmuden vuoksi vielä hotellitkin läpi, ettei hyvin englantia taitava asiakaspalvelija saisi töitä. Pari kuukautta Siti ihmetteli, mitä tekisi isona. Sitten muuan yhdysvaltalaisnainen oli kannustanut häntä ryhtymään yrittäjäksi ja auttanut alkuun muun muassa järjestämällä hänelle nettisivut. Sieltä mekin hänet löysimme: http://www.tanjung-puting.com.

Sydämellisiä indonesialaisia

Yllätykseksemme Siti ja Dedy lähtivät kanssamme vielä Pangkalan Bunin sulttaanin palatsiin. 1700-luvulta peräisin ollut vanha puurakennus oli joitakin vuosia takaperin palanut, mutta se oli rakennettu uudelleen täsmälleen samanlaiseksi. Siinä oli kolme eri tyylistä osaa, kiinalais-, Dayak- ja malajityylinen, sulttaanin eri taustoista tulleiden vaimojen kunniaksi. Palatsia, sen esineistöä ja historiaa esitteli varsin viehättävästi hymyilevä vanha herra jonkinlaisesta tuohesta valmistettu suikka päässään. Oppaamme, Dedy, käänsi tarinat meille.

Sekään ei vielä riittänyt, Dedy vei meidät vielä veneajelulle Pangkalan Bunin vanhalle valtaväylälle, Arut-joelle. Sinne Siti ei lähtenyt mukaan, sillä pieneen, kiikkerään veneeseen ei kuskin lisäksi mahtunut kolmea enempää. Siti poimisi meidät chauffööreineen toisaalta.

Varjoja Borneon yllä

Joelta pääsimme näkemään aidon aasialaiskylän iloista elämänmenoa. Silmään pisti kuitenkin joen ruskeat hituset ja kuiville nostetut ”kalankasvatuskorit”. Hituset eivät olleet sitä itseään, vaikka vessarivi rantoja reunustaakin. Likeisen palmuöljykorporaation plantaaseilta oli päässyt maa-ainesten mukana hyönteismyrkkyjä ja kasvinsuojeluaineita jokeen, ja kalat olivat kuolleet. Muita palmuöljytuotannon haittoja ovat prosessissa syntyvät myrkyt. Niitäkin on valunut vesistöihin, ja työntekijöitä on sairastunut. Indonesian palmuöljytuotato on viimeisen kymmenen vuoden aikana tuplaantunut. Se ja Malesia tuottavat yhdessä yhdeksänkymmentä prosenttia koko maailman palmuöljystä!

Mihin sitä sitten käytetään? Palmuöljyä voi olla ruuissa, kuten margariinissa, leivonnaisissa, suklaassa ja jäätelössä. Sitä voi olla saippuassa, puhdistusaineissa ja kosmetiikassa. Sitä käytetään myös eläinten rehussa sekä maalien, voiteluaineiden ja biopolttoaineiden raaka-aineena. Pistää miettimään…

Palmuöljytuotanto ei kuitenkaan ole Kalimantanin eikä Borneon ainutlaatuisen luonnon ainoa riski. Kultakaivokset ja kullan erotuksessa käytetty syanidi ovat saastuttaneeut monet Kalimantanin joista, kuten myös Kumai- ja Sekonyer-joet. Lisäksi Indonesian saaria, Borneo mukaan lukien, ovat vaivanneet valtavat, uusia palmuöljyplantaaseja varten tahallaan sytytetyt metsäpalot, joista vapautui valtavat määrät kasvihuonekaasuja. Niiden savu tummensi taivaan Singaporea ja Malesiaa myöten.

Kaikkea hyvää Sitille ja muille pangkalanbunilaislle

Sadekaudella matkustamisessa on etunsa. Ei ole ruuhkaa. Saimme varattua orankiretkenkin vajaan parin viikon varoitusajalla, eikä joella ollut liikaa paatteja tai ruokintapaikoilla liikaa turisteja. Sateet tulevat yleensä iltaisin ja öisin, vaikka päivisinkin kannattaa varustautua aina mahdollisen kuuron varalta. Sesongin aikaan kaikki klotok-veneet ovat joella, ja matka pitää varata vähintään kolme kuukautta etukäteen, jotta Siti ehtii varata hyvän oppaan ja osaavan miehistön. Monet heistä ovat yksityisiä elinkeinonharjoittajia. Ja valokuvaajalle sadekausi tarjoaa mahtavia pilviä!