Kulminaatio Komodossa

Oppaamme raahasi puupalaa narun päässä pitkin pölyistä tannerta, aivan suuren eläimen nenän edessä. Narun päässä saattaisi olla jotain syötävääkin, mutta valtava varaani ei jaksanut korvaansa lotkauttaa. Sillä oli pullea maha. Ei ollut nälkä, eikä oppaan esitys ollut kovin vakuuttava. Se oli nähty jo liian monta kertaa. Mutta toinen – neljämiljoonaa vuotta samanlaisena säilyneitä hirmuliskoja edustava lohikäärme – Komodo Dragon lampsi reipasta tahtia, suoraan meitä kohti. ”Se on aggressiivinen nuori naaras!”: huusi toinen puistonvartija turvalliselta etäisyydeltä, pienen majan kuistilta…

Vain parikymmentä kilometriä leveä Balin ja Lombokin välinen salmi on kaksi ja puolisataa metriä syvä ja osa eläinmaantieteellistä rajalinjaa, Wallacen linjaa. Balin, Jaavan ja Sumatran eläimistö muistuttaa Kaakkois-Aasian mantereen eläimistöä, mutta Lombokin ja sen itäpuolella olevien saarten ei. Meren pinta oli viime jääkaudella nykyistä huomattavasti alempana. Sumatra, Jaava ja Bali muodostivat niemimaan ja olivat osa Aasian mannerta, mutta Balin ja Lombokin välissä oli silloinkin syvä salmi. Useimmat eläimet eivät pystyneet ylittämään sitä.

Wings Airin siivet saisivat kantaa meidät Wallacen linjan yli Floresin saarelle, Labuan Bajoon. Turvatarkastuksen virkailija katsoi Raytä tiukasti ja kysyi, oliko hänellä veitsi käsimatkatavaroissaan. Ray katsoi takaisin viattomasti kuin kuoripoika ja sanoi kirkkain silmin: ”No!” Virkailija katsoi Raytä yhä tiukemmin, kaivoi vaelluskengät muovipussista sekä kääntöveitsen kengästä ja näytti sitä Raylle paljon puhuva ilme kasvoillaan.

Tiinaa harmitti kovasti, kun hänen hyvä ja terävä Gerberinsä piti jättää turvatarkastukseen. Se oli luikahtanut Rayn kenkään vahingossa pakkaamisen tiimellyksessä. Olimme pakanneet mukaan vain kaikkein tarpeellisimman, jotta saimme ruumaan menevien kapsäkkien painot alle kymmenen kilon rajan. Loput jätimme hotellille säilöön.

Gotokomodon Hendrik oli järjestänyt neljän hengen porukallemme retken Floresin saaristoon ja Komodon kansallispuistoon. Asuimme kolme päivää yksinkertaisessa veneessä, jossa meitä palveli kuuden(!) hengen miehistö. Kippari oli kaksikymmentäviisivuotias ja miehistömme vanhin.

Floresin vedet ovat kuuluisia voimakkaista ja hankalista merivirroistaan. Siellä hukkuu sukeltajiakin vuosittain. Virtaukset näkyivät selvästi matkan varrella. Kun pohjasta kumpusi vettä pintaa kohti, siinä kohdalla ei ollut aaltoja, vaan meren pinta kiehkuroi kuin olisi ollut kiehumaisillaan. Virtojen kohdatessa keskelle ulappaa syntyi voimakkaita akanvirtoja ja terävää aallokkoa, kuin koskessa. Raskas puuveneemme kääntyili ja kallisteli sen kulkiessa virtojen poikki.

Merivirroista ja roskista

Viidensientoista leveysasteiden kohdalla Päiväntasaajan molemmin puolin virtaavat Pohjoinen ja Eteläinen päiväntasaajanvirta idästä länteen. Niiden välissä virtaa Päiväntasaajan vastavirta lännestä itään. Pohjoisella Tyynellämerellä merivirrat muodostavat valtavan kokoisen myötäpäivään kiertävän pyörteen. Eteläisellä Tyynellämerellä pyörre kiertää vastapäivään.

Keskellä pohjoista Tyyntämerta on alue, johon rannikoilta kulkeutuvat kelluvat jätteet kerääntyvät. Tämä Tyynenmeren jätepyörre on maailman suurin kaatopaikka. Myös eteläisellä Tyynellämerellä ja Atlantilla on saman tapaiset jätepyörteet.

Kun kysyin, mistä karmea määrä Seminyakin rantaan ajautunutta roskaa oli peräisin, sain vastaukseksi lyhyesti: Japanista. Aasianreissumme varrella olimme nähneet aivan järkyttävän paljon roskaa pienten ojien ja jokipahasten penkoilla isommista puhumattakaan. Roskien dumppaaminen teiden, kanavien ja jokien varsille on – ei vain maan – vaan maanosan tapa, joka alkoi heti itärajan takaa Vainikkalasta. Myöskään Indonesiassa emme nähneet yhtä ainutta vesistöä, merenlahtea tai rantaa, jossa ei olisi ollut roskia. Useimmiten niitä oli paljon. On helppoa syyttää rantojen roskista muita.

Esimerkiksi pohjoisella Tyynellämerellä sitä ympäröivien maiden, vaikkapa Kiinan, Japanin ja Yhdysvaltojen rannikoilta mereen joutunut kelluva kama kulkeutuu jätepyörteeseen kahdentoista vuoden sisällä. Merivirrat kuljettavat alueelle roskia myös kauempaa maailman meriltä ja rannoilta. Pyörteessä arvioidaan olevan muovia painoltaan kuusinkertainen määrä planktoniin verrattuna.

Maailmassa vuosittain tuotetusta yli yhdeksästäkymmenestä miljardista kilosta muovia yhdeksän miljardia kiloa päätyy meriin. Runsaat kuusi miljardia kiloa muoviroskaa uppoaa tukehduttamaan merenpohjan elämää. Loput pari–kolme miljoonaa kiloa jää kellumaan ja kerääntyy jättimäisiksi lautoiksi. Vain pieni osa muovista ajautuu rannoille.

Noin yhdeksän kymmennestä kilosta jätepyörteisiin kerääntyvästä kamasta on muovia. Aurinko hajottaa jätelautoissa hankautuvat muovikappaleet pikkuhiljaa yhä pienemmäksi. Monet eläimet, kuten linnut, merikilpikonnat, kalat ja jopa eläinplanktoin syövät pieniä muovihitusia. Ne tukkivat eläinten ruuansulatuskanavat, aiheuttavat ravinnon puutetta ja muita sairauksia. Muoviin arvioidaan kuolevan joka vuosi miljoona merilintua ja satatuhatta merikilpikonnaa sekä merinisäkästä, kuten hylkeitä, merileijonia, valaita tai delfiinejä.

Dua Satun kannelta ”Jurassic Parkiin”

Länsi-Floresin kasvillisuus poikkeaa täysin Kaakkois-Aasian rehevistä viidakoista ja sademetsistä. Heinikkoisten saarten vihreät kukkulat näyttävät kaukaa katsottuna aivan pehmeän sammalen peittämiltä. Vain rannan tuntumassa on mangrove- tai muuta metsää. Siinä maisemassa silmä lepää.

Ensimmäiseksi astumme maihin Rincan saarelle. Heti laiturilla varoitetaan krokotiileista, mutta se ei ole saaren ainoa vaarallinen matelija. Siellä elää myös maailman suurimmat liskot, jopa kolmimetriseksi ja seiskytkiloisiksi kasvavat komodonvaraanit. Nisäkäspetojen puuttuessa nämä liskot ovat päässeet kehittymään alueensa huippupedoiksi.

Seurasimme puistonvartijaopasta heidän tuvilleen, missä näimme ensimmäiset, metrin mittaiset varaaninuorukaiset haistelemassa aromejamme lipoen ilmaa pitkällä, keltaisella, kaksihaaraisella kielellään. (Ne haistavat veren viiden kilometrin päästä, joten vuotavan haavan tai kuukautisten aikaan ei kannata varaaniretkelle lähteä.) Kun vajaat puolimetriset komodovauvat kuoriutuvat huhtikuussa, ne kapuavat saman tien puihin turvaan. Ne kaivavat pehmeisiin palmun runkoihin kolot ja syövät hyönteisiä, pikkuliskoja, isommilta lajitovereilta jääneitä ruuantähteitä ja muuta pikkupurtavaa.

Komodot ovat kannibaaleja. Ne voivat syödä myös oman lajinsa edustajia. Nuori lisko on sopiva herkkupala, vaikka aikuisille ei eväiden koko ole ongelma. Niille maistuvat kaiken kokoiset haaskat ja eläimet jyrsijöistä ja villikanoista vesipuhveleihin. Pienemmät otukset ne nielevät kokonaisina, mutta isommista täytynee repiä paloja. Siksi nuoret totuttelevat maaelämään vasta riittävän suurina ja nopeina, pari–kolmevuotiaina.

Komodonvaraanilla on kuusikymmentä sahalaitaista, jopa tuuman mittaista hammasta tiuhassa rivissä. Liskon sylki on usein verenpunaista, sillä hampaat ovat lähes täysin ienkudoksen peitossa, ja se repeytyy auki varaanin syödessä. Vanhan käsityksen mukaan saaliseläin kuolee komodonvaraanin suussa elävien pahanlaatuisten bakteerien aiheuttamaan tulehdukseen. Nykyään tiedetään, että komodonvaraani erittää veren hyytymistä estävää myrkkyä, ja saaliseläin kuoleekin verenhukkaan.

Puistonvartijoiden keittiön vierestä löytyi kolme umpiunessa olevaa aikuista komodonvaraania. Ne köllivät tyytyväisen oloisina rakennuksen suomassa varjossa, suojassa iltapäivän paahtavalta kuumuudelta. Kintut sojottivat eteen tai taakse, eivätkä ne tehneet elettäkään, vaikka katselimme niitä muutaman metrin päästä.

Keittiöltä lähdimme noin kolmen kilometrin mittaiselle lenkille armottoman auringon alle. Alkumatkasta kuljimme onneksi metsikön varjossa. Rincalla elävät jaavanmakakit käyttäytyivät, kuten villien apinoiden kuuluukin, ja riensivät karkuun meidät nähdessään. Makakien lisäksi saarella elää muutakin varaanin ruokaa, muun muassa villisikoja, timorinkauriita sekä niitä vesipuhveleita. Ray sattui tallaamaan puhvelin läjään, ja yhden, valtavan kokoisen härän, onnistuimme jopa näkemään.

Oppaamme tarkasti kaikki hyviksi varaanipaikoiksi tietämänsä pusikot, mutta ainoiksi Rincalta bongaamiksemme komodoiksi jäivät nuo puistonvartijoiden tupien liepeiltä löytämämme yksilöt. Rincan lisäksi komodonvaraaneja elää suuremmalla Komodon saarella, pienillä Padarilla ja Gili Motangilla sekä harvakseltaan Floresin pääsaarella. Harvinaisia jättivaraaneja arvellaan olevan yhteensä noin viitisentuhatta häntää (termi, jota oppaat käyttivät).

Ei niin kamalaa ettei kaunistakin

Hikisen vaelluksen jälkeen jatkoimme matkaa emoaluksellamme, Dua Satulla (Kaksi Yhdellä). Parin tunnin päästä napattiin poiju suositun uinti- ja snorklauspoukaman, Pink Beachin edustalta. Olimme saapuneet suuren pilven alle. Vaaleanpunertavasta hiekasta nimensä saaneen rannan edustalla oli reipas virtaus. Valaistus ja olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta pinnanalainen maailma oli kerrassaan häkellyttävä: pari valtavaa, tummaa mureenaa, kaloja, pitkittäis- ja poikittaisraidallisia, pilkullisia ja pallokuviollisia, jonkin verran upeita koralleja. Suurimman hämmästyksen aiheuttivat monet erilaiset merivuokot – ja niitä oli paljon!

Illansuussa ankkuroimme Komodon kylän lahdelle, kylää vastapäätä kohoavan kukkulan juurelle. Kellon lyödessä kuusi starttasi rannan mangrovepuskista valtaisa lauma hedelmälepakoita. Lentävät koirat suuntasivat yöksi vastarannan suurempien kukkuloiden rinteille ruokailemaan. Aamuyön tunteina nahkasiivet palaisivat taas mangrovepuskiinsa nukkumaan.

Nimikkosaaren liskojen perässä

Veneemme kiinnittyi Komodon saaren suureen laituriin ensimmäisenä aamulla, vähän vaille seitsemän. Varaanit ovat aktiivisimmillaan aamun viileinä tunteina. Mekin puhkuimme energiaa vaihtelevasti nukutun yön jäljiltä. Nuori miehistömme oli pitänyt hauskaa ja lyönyt korttia pikkutunneille saakka. Eivät he olleet pahemmin ääntä pitäneet, mutta valot olivat häirinneet nukkumista. Yön kuumuuskaan ei ollut auttanut asiaa, vaikka sekä hytin ikkuna, että ovi olivat olleet apposen auki.

Puistonvartija lähti opastamaan porukkaamme heräävän saaren syliin. Vartijat olivat rakentaneet metsikköön hienosti luontoon sulautuvan juottopaikan. Kuivalla kaudella se tulee tarpeeseen saarella eläville kauriille, possuille sun muille. Komodonvaraanit tulevat juottolaan elukoiden perässä. Näin sadekauden loppusuoralla metsissä riitti vettä muutenkin, eikä vesipisteen ympäristössä näkynyt ketään.

Jatkoimme saaren heinikkoisille kukkuloille. Opas kertoi karmivan tarinan kaksitoistavuotiaasta pojasta, jota komodo oli päässyt puraisemaan hänen ollessaan hedelmiä keräämässä kymmenisen vuotta takaperin. Poika oli kuollut vammoihinsa parinkymmenen minuutin sisällä. Mutta nyt ei kukkuloilla näkynyt häntääkään.

Kuljimme eteenpäin metsikön kätköihin – ja opas havaitsi varaanikoiraan! Se pötkötti rinteessä, maapuun rungon vieressä ja oli erehdyttävästi puunrungon näköinen! Katselimme hyvin syöneen, pulleavatsaisen liskon päiväunia hetken aikaa ja lähdimme kapuamaan rinnettä alas, takaisin polulle. Opas toisteli: ”Careful, careful…”, ja pyllähti kipeän näköisesti kiviselle rinteelle. Taisi vähän nolottaa. Se sattui varmasti, mutta opas vain naurahteli takamustaan taputellen.

Toinen pieni ryhmä oli nähnyt vesipisteellä varaanivanhuksen, joten painelimme pikamarssia juottopaikalle. Lähes viisikymppiseksi väitetty, ryppyinen ja laiha komodonvaraani kölli turistiryhmän keskellä. Komodonvaraani voi juosta spurtteja jopa kahdeksankymmenen kilometrin tuntivauhdilla, mutta tämä ei näyttänyt siltä, että se olisi ollut aikeissa liikuttaa eväänsäkään. Jos komodonvaraanit ovat aktiivisimmillaan tällaisia, taitaa olla turha odottaa actionkuvia.

Se liikkuu sittenkin!

Seuraavaksi suuntasimme rantaan keittiöksi kutsuttuun paikkaan. Ruuan haju tunnetusti kiinnostaa suuria liskoja. Rantaan tullessamme, vastaamme talsi, siis käveli(!) aikuinen varaaninainen. Lähemmäs päästyämme sekin laskeutui mahalleen, mutta sen ilme pysyi valppaana. Naarasvaraanit ovat usein uroksia aggressiivisempia.

Jatkoimme keittiölle päin. Siellä lepäili leppoisan näköinen uros. Kun oppaamme yritti saada sitä kiinnostumaan puupalasesta, meitä lähestyi rannan suunnalta toinen, erittäin aktiivisen ja reippaan näköinen neito. Se tunnetaan oikein äkäisenä tyttönä. Katselimme jo ympärillemme, josko niitä ilmaantuu lisää jostain takavasemmalta…

Näimme Rincan seitsemän yksilön lisäksi kuusi varaania Komodolla. Matkamme oli ollut menestys! Näitä varten tänne oli tultu!

Pysähdyimme uudestaan Pink Beachille. Tällä kertaa aurinko paistoi ja virtaus oli lähes olematon. Näkyvyys oli loistava, ja merivuokkometsän värit olivat uskomattomat. En keksi enää adjektiiveja siitä upeaudesta kertomaan! Näimme sinipilkullisen piikkirauskun, ainakin kolme vuokkokalalajia, ja parin lähes puolimetrisiä seepioita. Taisivat olla suvunjatkamispuuhissa!

Illalla saimme vielä todistaa toisen lentävien koirien lauman jokailtaista migraatiota. Varmasti miljoona suurta lepakkoa nosti kytkintä ja paineli päivämangrovesaareltaan Floresin pääsaaren suurille kukkuloille herkuttelemaan. Kyllä luonto on ihmeellinen!

Tänne on päästy ja nyt käännytään kotia kohti

Indonesialainen ruoka on hyvin riisipainoitteista. Tunnetuin ruokalaji lienee Nasi Goreng, joka on pienten liha-, kana- tai kalapalojen kera paistettua riisiä. Riisikasan päälle lätkäistään paistettu kananmuna. Saman annoksen nuudeliversio on Mie Goreng. Täytyy myöntää, että kiinalaisen ja japanilaisen keittiön antimet vetävät meitä enemmän puoleensa. Toinen kyllästymistä aiheuttanut piirre täkäläisessä keittiössä on runsas uppopaistaminen. Monet vihanneksetkin uitetaan taikinassa ja tiristetään öljyssä. Kolmantena mainitsisin sokerin ylettömän käytön. Aina, kun tilaa tuoretta hedelmämehua tai teetä, pitää muistaa sanoa: ”No sugar!” Työharjoittelijamme, Angick, ei voinut käsittää, että joku juo teetä ilman sokeria! Omaan mukiin hän pisti puoli kuppia sokeria ja vähän teevettä päälle.

Ruokailtuamme illan tummetessa pidimme seuraavana päivänä täydet kaksikymmentä vuotta täyttävälle retkioppaallemme, Patricelle, äidillisen saarnan tupakoinnin turhuudesta. Koko miehistömme (vai pitäisikö sanoa pojistomme) sauhutteli nuorta, arviolta vähän toisella kymmenellä ollutta apupoikaa myöten. Vaikutti siltä, että kaikki indonesialaismiehet tupakoivat. Rööki roikkui suupielessä melkein jatkuvasti, joissain hommissa tosin vain taukojen ajan. Eivät indonesialaiset tyhmiä ole. He ovat vain alikoulutettuja, kuten Amedin ”aussioppaallamme” Suzannella oli tapana sanoa.

Da-da Flores! Da-da Bali! Da-da Indonesia, ja Aasian matkamme itäisin kolkka, Labuan Bajo!