Kotiinpaluu

Aurinko paistaa räikeästi – kirkkaammin kuin tropiikissa. Viistojen ikkunoiden takana näkyy laajoja, ruskeita ruohikoita, ja valtavalla asfaltoidulla ”pihalla” puhtaan valkoisia, F-logolla koristeltuja lentokoneita tyhjennetään, tankataan ja hyysätään kaikin tavoin. Istumme Helsinki–Vantaa lentokentällä päätämme pudistellen – hörähdellen tälle hulluudelle. Tuntuu järjettömältä jatkaa matkaa Tukholmaan. Uskomatonta, että matka Bangkokista Tukholmaan maksaa kaksi kolmannesta vähemmän kuin Helsinkiin!

Runsaan kymmenen tunnin lento uudessa Airbusin A350 XWB -lentokoneessa ei tuntunut missään. Olimme tottuneita pitkiin juna-, bussi- ja venematkoihin, ja paljon epämukavammissa olosuhteissa.

Jatkoimme toisella Finskin koneella kohti Arlandaa. Istuimme harmiksemme styyrpuurin puolella, ja vasta Airiston kohdalta pääsin ihailemaan rakasta rannikkoa. Paraisten kalkkikaivos loisti ammottavana haavana maisemassa. Seuraavaksi hahmottuivat Nauvo, Korppoo ja Gyltö. Kökarin eteläsaaristo on jumalaisen kaunis yläilmoista tarkasteltuna. Ahvenanmaan eteläpuolella täysin rypyttömästä meren peilistä erottui Lågskär majakoineen. On hienoa palata kotiin ja saaristoon!

Ilmatieltä maantielle, meritielle ja taas maantielle

Food Gardenin alkupalapöytä notkui kaipaamistamme pohjoisen herkuista. Lappasimme lautasille graafilohta, siian mätiä, poroleivoksia ja ruisnappeja. Tukholman ”rännin” harvat valot tuikkivat ikkunan takana pimenevässä illassa. Kaunis olisi naapurinkin saaristo, mutta valo hiipui pois.

Flygbussarna oli tuonut meidät Arlandasta Tukholman keskustan bussiasemalle, ja Viikkarin linjuri suoraan terminaalin oven eteen. Yö Amorellan ankkurikannella, kaikkien autokansien alla sujui neljäntoista tunnin matkan teon jälkeen hyvin rauhaisasti. Huokaisimme tyytyväisenä, kun havaitsimme, että hyttimme oli aivan laivan keulassa. Moottorien äänistä ei olisi häiriöksi – mutta unohdimme keulapotkurit. Havahduimme yöllä Maarianhaminan satamamanöövereihin, mutta simahdimme pian uudestaan.

Kävelimme Aurajokivartta kohti Turun keskustaa varhain kirpeänä pakkasaamuna. Voi miten hienot kävelytiet Suomessa on! Ei yllättäviä betonimöykkyjä, avoimena ammottavia viemäreitä tai muita vaarallisia monttuja! Hiekoitussepeliä oli vielä vähän talven jäljiltä.

Kaipasimme aamiaista, mutta kauppakeskukset ja kahvilat aukeaisivat vasta kymmenen maissa. Me kiipeäisimme Onnibussiin jo yhdeksän jälkeen. Päädyimme ostamaan aurinkoiselta Turun torilta tuoreet aamiaissämpylät, lisää graavilohta ja kuumat kaakaot. Mikä ihana kotiinpaluu!

Pyykkiä ja byrokratiaa

Matkalta palannutta odottaa aina pyykki- ja postivuoret, mutta lisäksi ”sain” selvitellä monimutkaista yritysbyrokratiaa. Olin saanut Verohallinnolta väärää tietoa, kun soitin sinne hyvissä ajoin, jo vuosi sitten toukokuussa pyytääkseni toimintaohjeita yritystoiminnan lopettamiseksi kolmeksi vuodeksi. Toimitin pyydetyt lomakkeet ohjeiden mukaisesti ja oletin, että saisin nauttia pitkästä reissusta rauhassa.

Verottaja kuitenkin ryhtyi karhuamaan maksamattomia ennakkoveroja. Joku niistä ehti perintäänkin saakka. Soittelin pitkän ulkomaanpuhelun veroviranomaisille Kambozhasta – ja sain toistamiseen vääriä ohjeita. Kun kevätpuolella ruvettiin karhuamaan arvonlisäverojakin tekemättömistä töistä, soitin Verohallintoon jo kolmannen kerran, sillä kertaa Thaimaan saaristosta. Vasta aprillipäivänä alkoi selvitä, miten yritystoiminnan keskeyttäminen oikeasti tulisi tehdä. Harmi kyllä, joudun väärien ohjeiden vuoksi pyörittämään yrityksen verobyrokratiaa vielä ensi keväänäkin. Nähtäväksi jää, saanko kaikki ylimääräiset verot, korot saati kulut koskaan takaisin.

Seuraavaksi tein Trafille ilmoituksen autoni ottamisesta takaisin liikennekäyttöön. Ajoimme sen varastosta muutaman sadan metrin päähän katsastukseen. Vaihde oli jäykkä pitkän seisomisen jälkeen, ja pienet homepilkut kukkivat penkeissä. Kun ajoin katsastusaseman reunakiveyksen yli, kuului kumma kolahdus. Kävi ilmi, että toinen etujousi oli mennyt poikki – juuri siinä asemalle saapuessa. Murtumakohdan metalli loisti kirkkaana ruskeiden pintojen keskellä. Onneksi Matinkylän autokorjaamo sijaitsee aivan katsastusaseman naapurissa.

Mutta ei niin ikävää, ettei jotain mukavaakin. Meni pari päivää, ennen kuin oppi, ettei enää tarvitse kahmia vessapaperia metritolkulla. Kotimaista riittää muutama palanen kerrallaan. Ja tuntuu uskomattomalta, suorastaan ylelliseltä, että vettä voi juoda suoraan hanasta!