Kodiak – elämää rajaseudulla

Kodiakinsaari on kaukana kaikesta. Se kävi selväksi, kun lensimme Floridasta ensin viisi tuntia Los Angelesiin, sieltä viisi tuntia Anchorageen ja vielä tunnin Kodiakille. Floridan lentokentän virkailija ei pelkästään tunnistanut Kodiakin ADQ-kenttätunnusta. Hän ei ollut koskaan edes kuullut koko paikasta.

Koneen vaihto tuulisessa Losissa oli jännittävä. Saavuimme heittoisalla lennolla Virgin American koneella Los Angelesin kentän kolmosterminaaliin iltakymmenen maissa, parikymmentä minuuttia ennen kuin jatkolentomme lastaus alkaisi.

”Tuloputken” päässä oli juliste, jossa neuvottiin Alaska Airlinesilla jatkavia siirtymään portille 39 ja ottamaan lentokenttäbussin kutosterminaaliin. Portti löytyi nopeasti, mutta sen ovet, joissa luki: ”vain henkilökunnalle”, olivat kiinni. Oven vieressä näytöllä luki ”Alaska Airlines” ja ”Shuttle bus every 30 min”. Jäimme siihen odottamaan. Kun mitään ei tapahtunut, ja aikaa koneeseen nousuun oli enää kymmenisen minuuttia, Oskari kokeili ovea. Se aukesi – ja hälyytyssireenit pärähtivät soimaan…

Mitään muuta ei tapahtunut. Pitkältä tuntuneen ajan päästä henkilökuntaan kuuluva rouva tuli vaimentamaan korvia särkevän hälytyksen. Selitimme hänelle tilanteen, ja hän kehotti etsimään Virginin henkilökuntaa opastamaan meitä eteenpäin, sillä lentokenttäbussit eivät liikennöineet iltakymmenen jälkeen…

Ryysimme Virginin lähtöporteille kysymään, miten toimia. Saimme ohjeet mennä liukuportaat alas ja ulos, sekä kipittää kutosterminaaliin. Jouduimme menemään taas hitaiden turvatarkastusten läpi… Kun vihdoin saavuimme lähtöportillemme, sen näytöllä luki, että matkustajia ruvetaan ottamaan sisään tunnin myöhässä. (Miksei tuota tietoa voinut lukea jo siellä kolmosterminaalin portin 39 näytöllä?)

Hyvästi hiki ja helteet!

Pääsimme lähtemään ruuhkaiselta Los Angelesin kentältä lopulta keskellä yötä noin kaksi ja puoli tuntia aikataulusta myöhässä jonotettuamme kiitoradalle puolisentoista tuntia. Seuraavalla vaihtokentällä Anchoragessa vallitsi karmea sää: tuuli kovaa ja lunta tuprutti vaakasuoraan. Kone hyppeli villisti, ja ikkunoista näkyi vain harmaata massaa maahan saakka.

Sisarentyttäreni Micky oli lähettänyt ”rohkaisevan” sähköpostin: ”Varmuuden vuoksi … Kodiakiin voi joskus huonolla säällä olla vaikea laskeutua…”, ja perässä oli lista hänen Anchoragen ystävistään, jotka olivat tarvittaessa valmiita majoittamaan meidät. Kovin ystävällistä.

Kodiakin lentokoneen etuosaan lastattiin pelkästään rahtia. Matkustajille oli varattu penkit perästä suunnilleen riviltä 15 lähtien. Noustuamme ilmaan kapteeni ilmoitti, että lennämme Kodiakiin tarkistamaan säätilanteen. Mikäli se näyttäisi huonolta, palaisimme takaisin Anchorageen. Jännitys tiivistyi…

Paksu harmaa sadepilvi ulottui maahan asti, eikä koneen ikkunoista taaskaan näkynyt juuri mitään. Lento osoittautui kuitenkin koko Florida–Kodiak-etapin tasaisimmaksi, ja kone laskeutui aikataulun mukaisesti. Kuulimme myöhemmin, että loput päivän lennoista oli peruttu.

Turkiskaupan keskuksesta kalastuksen keskukseksi

Kodiakin nimi juontuu saarella asuneen alkuperäiskansan saarta tarkoittavasta sanasta. Alutiiq-kansa oli elänyt Kodiakinsaarella jo 7000 vuotta, kun Venäläinen turkiskauppias Stepan Glotov alkoi tutkia sitä 1760-luvulla. Hän perusti saaren kaakkoisosaan Three Saints Bayhin Alaskan ensimmäisen venäläisen asutuksen 1784. Kahdeksan vuotta myöhemmin se siirrettiin vaikeasti puolustettavasta lahdesta nykyisen Kodiakin kaupungin paikalle. Siitä kehittyi turkiskaupan keskus ja Venäjän Alaskan pääkaupunki.

Merisaukkojen metsästys nahkojen vuoksi johti miltei niiden sukupuuttoon sekä yli 150 vuotta kestäneisiin sotiin alkuperäiskansojen kanssa. Väkivallan ja eurooppalaistautien jäljiltä alkuperäiskansoihin kuuluneiden määrä putosi noin 15 %:iin alkuperäisestä. Yhdysvaltojen ostettua Alaskan Venäjältä 150 vuotta sitten (1867) 7,2 miljoonalla dollarilla (nykyrahassa 123 miljoonaa) Kodiakista alkoi kehittyä kalastuskeskus.

Vuonna 1912 Kodiakin naapurissa mantereella sijaitsevan Novaruptan purkaus peitti saaren tuhkalla. 1964 saarta koettelivat maanjäristys ja sitä seurannut yli yhdeksänmetrinen tsunami. Molemmat luonnonkatastrofit aiheuttivat valtavia tuhoja.

Nykyään saaren suurimman kaupungin pääluku vaihtelee vuodenajasta riippuen 6000 ja 10000 välilllä. Saarella asuu kirjavataustaista porukkaa etnisesti valkoisista, latinotaustaisiin, havajilaisiin, aasialaisiin ja alutiiqeihin saakka.

Kodiakin kalasatama on sekä kalastuksen määrällä että arvolla mitattuna lännempänä Aleuteilla sijaitsevan Dutch Harborin jälkeen Alaskan toiseksi tuottavin ja koko Yhdysvaltojen neljänneksi tuottavin. Miltei kaikki elämä Kodiakinsaarella nivoutuu kalastukseen tavalla tai toisella.

Luontoturismi on toinen, joskin huomattavasti pienempi talouden haara. Lohi ja ruijanpallas vetävät saareen vapaa-ajankalastajia, kodiakinkarhu, vapiti, mustahäntäpeura ja lumivuohi metsästäjiä sekä monipuolinen linnusto, upeat maisemat ja villi erämaa retkeilijöitä ja luontoihmisiä.

Saareen voi matkata paitsi lentäen myös autolautalla. Matka Homerista kestää noin 15 tuntia. Harmi kyllä, Homeriin ei ole bussiyhteyttä. Pienkoneilla, vesitasoilla ja helikoptereilla pääsee paitsi Kodiakinsaaren myös ympäröivän saariston sekä Katmain rannikon erätuville. Lisäksi kaupungista on mahdollista vuokrata kajakkeja, maastopyöriä ja mönkijöitä.

Huipputeknologiaa maailman laidalla

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvalloissa pelättiin Japanin hyökkäystä Kodiakiin, ja kaupunki linnoitettiin 1941. Saaren teitä ja lentokenttää parannettiin, ja Fort Abercrombieen rakennettiin tykki- ja valonheitinasemia sekä maanalaisia varastoja. Kun Alaskasta tuli osavaltio 1959, valtio panosti myös saaren asuttamiseen, kuljetuksiin ja koulutukseen.

Fort Abercrombiessa ei koskaan taisteltu, ja se hylättiin sodan jälkeen. Japani tosin pommitti Duch Harboria ja miehitti pari Yhdysvaltain Aleuttien saarta, joten pelko hyökkäyksestä Kodiakiin ei ollut aivan aiheeton. Nykyään Miller Pointissa sijaitseva linnake on osa 74 hehtaarin laajuista Alaskan osavaltion puistoa, jossa on todella upeat, jyrkkärantaiset maisemat, hieno sammalen peittämä peikkometsä ja kesäisin kukkaniittyjä.

Yhdysvaltain laivasto pyörittää yhä pientä tukikohtaa kaupungin liepeillä. Naval Special Warfare Cold Weather Detachment Kodiakissa eli ”laivaston erikoissodankäynnin kylmän ilmanalan erillisosasto Kodiakissa koulutetaan jenkkileffoista tuttuja laivaston meri-, ilma- ja maajoukkoja eli Navy SEALsejä selviytymään kylmissä oloissa ja toimimaan metsäisissä rannikkoympäristöissä.

Kodiakin tieverkoston eteläpäässä Fossil Beachin tuntumassa on 15 km2 alue, jossa toimii Pacific Spaceport Complex – Alaska eli ”Tyynenmeren avaruusasemakompleksi – Alaska”. Aiemmin Kodiakin laukaisukompleksina tunnetulta sekä kaupalliseen että sotilaalliseen käyttöön tarkoitetulta avaruusasemalta lähetetään paitsi satelliitteja kiertoradoilleen myös ohjuksia lennoilleen.

Valtaosa Kodiakin sähköstä tuotetaan uusiutuvista energianlähteistä. Ykköspaikkaa pitää vesivoima, mutta myös tuuliturbiineilla katetaan huomattava osa kulutuksesta. Kylän dieselgeneraattorit täyttävät lopun energiantarpeen. Ja kun huipputeknologiasta puhutaan, on mainittava, että kalastusaluksissa perinteitä edustavat enää kompassi ja ilmapuntari. Ohjaamoja hallitsevat digitekniikka ja erilaiset näytöt. Hyvä, kun ulos näkee.

Eristyneen saarielämän varjopuolia

Kodiakinsaaressa on kallista. Lähes kaikki ruoka-ainekset, rakennustarvikkeet, kulkupelit ja kulutustuotteet on rahdattava saarelle laivalla tai lentokoneella. Esimerkiksi auton tuominen Homerista Kodiakiin maksaa 500 dollaria. Ruokakassilliseen menee helposti 100 taalaa. Asunnotkin ovat kalliita. Rantaviivaa on yllin kyllin, mutta talosta näkymien äärellä saa pulittaa miljoonan. Moni joutuu jättämään rakkaan saarensa, koska siellä elämiseen ei ole varaa. Toisaalta: Yhdysvaltain rikkain hammaslääkäri asuu Kodiakissa!

Keli on kylmää ja kosteaa ja kulttuuritarjonta suppeaa. Joku paikallinen bändi esiintyy joskus Tony´sin kapakassa. Keskiviikkoisin Best Western Kodiak Innissä on Burger and Brew -ilta. (Erinomaisen) burgerin ja kaljan saa silloin 12 taalalla. Perjantaina porukkaa kokoontuu kaljalle paikalliseen panimoon eli Breweryyn.

Pienessä yhteisössä lähes kaikki tietävät toistensa asiat. On helppo kuvitella, että piirit voivat joskus tuntua ahdistavalta. Kalastajien keskuudessa yleinen huumeongelma juontuu särkylääkkeiden liikakäytöstä, ja heroiini on syrjäyttänyt kokaiinin saaren suosituimpana huumeena. Ongelmaa ei edes yritetä peitellä. Mekin näimme pari tutisevaa kaveria piikittämässä toisiaan kylän keskustassa, sataman liepeillä.

Mitä nykyintiaanien mielessä liikkuu?

Täkäläinen alkuperäiskansa hallitsee valtaosaa Kodiakin maa-alueista Koniag Incorporated -nimisen konsernin kautta. Se muun muassa elvyttää alutiiq-perinteitä, tuottaa palveluja turisteille ja kerää varoja osakkaiden koulutukseen. Kuulostaa loistavalta, mutta paikallisia ärsyttävät avohakkuualueet teiden varsilla, Koniagin mailla. Jotain kauempana sijaitsevia saaria on kuulemma hakattu kokonaan kaljuiksi, mutta vain kalastajat pääsevät näkemään ne.

Yritin selvitellä asiaa, mutta se osoittautui monimutkaiseksi. Ihmettelin esimerkiksi lukuisia valkoihoisia yrityksen hallinnossa, konserniin liittyvää korruptioskandaalia ja sitä, ettei intiaaninuorille riitä Kodiakin lukio, vaan heidät lähetetään kauas, muiden osavaltioiden kouluihin.

Konserni toimii monilla aloilla. Se muun muassa myy maankäyttöoikeuksia mailleen ja tarjoaa matkailupalveluja. Esimerkiksi karhujenkatselureissu Koniagin omistamaan mökkikylään maksaa reilusti yli 1000 taalaa yöltä per naama, kahden hengen majoituksessa, kuuden hengen ryhmissä. Lyhimmät neljän päivän ja kolmen yön retket kustantavat 8850 pariskunnalta! Valokuvaus kaupallisiin tarkoituksiin nostanee hintaa, puhumattakaan karhun metsästysreissuista. Toisaalta, pitääkö karhuja edes päästä ampumaan luonnonsuojelualueen keskellä?

Aiemmin mainituissa konsernin puukaupoissa liikkuu satojatuhansia, jopa miljoonia dollareita. Lisäksi yritys puuhastelee ainakin it- ja louhinta-alalla, öljykenttien palveluissa ja kiinteistösijoittamisessa. Jotenkin konsernin toiminta ei tunnu seuraavan vanhan intiaaniviisauden henkeä, kuten: ”Meidät muistetaan ikuisesti jäljistä, jotka jätämme.” tai: ”Kaikki kasvit ovat veljiämme ja siskojamme. Ne puhuvat meille ja, jos kuuntelemme, voimme kuulla sen.”…