Kiinan tuntematon Venetsia

Naiset melovat kiinalaisia ”kondolejaan” aluksen perässä seisten ja laulavat perinteisiä laulujaan. Vanhoista maalauksista tutut roikkuvat pajut reunustavat kanavan rantaa. Ilta on pehmeä ja lämmin, T-paidassa pärjää hyvin. Kanavarannan oviaukkojen punaisten pallolyhtyjen hohde ja ikkunoista tuikkivat valot heijastuvat vedestä. Terassilta näkyy tuhatvuotinen kivisilta, jonka yli kulkee ihmisiä jatkuvana virtana. Sillalla kuvataan kännyköillä kavereita tai selfietikun avulla itseä ja ystäviä. Joku yrittää taltioida kanvaa ja koko kuvakirjamaista näkymää.

Luin viime kesänä vanhasta National Geographicista jutun Kiinan Grand Canalista. Artikkelissa kerrottiin vanhasta kanavasta, joka on kauan sitten kulkenut melkein Shanghaista Pekingiin. Kanavaa on myöhemmin täytetty, mutta se on vieläkin käytössä Shanghaista noin puolimatkaan kohti Pekingiä. Samassa jutussa kerrottiin ikiaikaisista ”vesikylistä”, ja päätimme ottaa ne yhdeksi kohteeksi reissullamme. Valitsimme Shanghain, Suzhoun ja Hangzhoun välisestä kolmiosta umpimähkään yhden kylän ja varasimme Pekingissä ollessamme sieltä booking.comin kautta huoneen edullisemmasta päästä.

Aika tuntuu pysähtyneen

Hyppäsimme paikallisbussin nro 133 kyytiin Kungshannan-rautatieasemalta. Bussi oli täynnä koulusta palaavia nuoria. Päätepysäkiltä pyydystimme ylihintaisen taksin ja saavuimme booking.comin kautta löytyneen kartan avulla niin pitkälle, kuin autolla pääsee. Pääsy Googlemapiin on Kiinassa estetty, mutta bookingin kautta karttaohjelman käyttö onnistuu joten kuten. Ihmettelimme vilkkaalla aukiolla, mitä seuraavaksi. I-kirjan johdatti turisti-infoon ja sieltä kyseltyämme saimme yhteyden majapaikkaamme.

En tiedä, missä päin Kiinaa ihana Olkhonilla tapaamamme kiinalaisneiti on liikkunut, kun kertoi ylpeänä hymyillen, että Kiinassa on helppo matkailla (toisin kuin Venäjällä). Siellä kaikki osaa englantia! Meidän kokemuksemme mukaan ehkä joka kymmenes kiinalainen osaa hiukan englantia. Ei välttämättä nuoret, vaikka heitä on tuossa kymmenessä prosentissa enemmistönä. Ei välttämättä matkailualan ihmiset, vaikka usein jostain hotellista löytyy joku, joka osaa englantia – vähän. Monen monta kertaa on pitänyt käyttää käsiä, kuvia, Oskarin kännykän Hanping lite appsia tai muuta tapaa kommunikointiin.

Zhouzhuang Zhengunong Innin isäntä tuli ystävällisesti hakemaan meidät turisti-infosta. Olimme päätyneet asustamaan yli yhdeksän sataa vuotta vanhassa noin tuhannen asukkaan vesikylässä, jonne pitää hankkia pääsylippu – tapauksessamme kolmen vuorokauden lippu, koska olimme varanneet sieltä saman tien kolme yötä. Saimme pärstäkuvillamme varustetut kolmen vrk:n liput yhden päivän lipun hinnalla, ja seurasimme isäntää kivettyjä katua pitkin kanavan rantaan ja kapeasta oviaukosta parikymmentä metriä pitkää, juuri ja juuri Oskarin hartioiden levyistä kujaa pitkin pienelle sisäpihalle ja siitä paikan respaan. Isäntämme ei osannut sanaakaan englantia. Se taitaa täällä olla turha luonnonvara, sillä matkailijoista yli yhdeksänkymmentä prosenttia on kiinalaisia ja varmaan puolet heistä Shanghaista. Sinne ei ole kuin puolentoista tunnin matka.

Zhouzhuang ylpeilee olevansa Kiinan vesikylistä numero ykkönen. Ainakin se on todella suosittu. Näin viikonloppuna suorastaan ruuhkainen ja erittäin kaupallinen. Se on myös hyvin kaunis ja kaikesta tohinasta huolimatta siellä vallitsee käsittämätön rauha. Tämä todellakin on Kiinan Venetsia! Melojanaisten laulu kuulostaa ihanilta. Jossain piireissä ei varmaankaan ole sopivaa löytää tällaista tunnelmaa turistikohteesta, mutta täällä on hyvä olla.

Dinner – english menu!

Venetsiafiilikseen kuuluu yhtä lailla kaupallisuus. Siitä tulee ainoat miinuspisteet. Osa ”katutason” puodeista on aitoja käsityöpuoteja. Miehet vuolevat lehmän- tai vuohen sarvista kampoja ja muuta käyttötavaraa taikka maalaavat taidokkaita kalligrafioita. Naiset ompelevat silkkilangalla tauluja, maalaavat tossuihin haussuja, persoonallisia kuvituksia tai pujottavat kasvattamiaan helmiä nauhoihin asiakkaan toiveiden mukaan. Jossain liikkeissä tehdään ihania peitteitä aidosta silkistä ja yhdessä kulmassa vanha herra taivuttelee kaislan lehtiä käsittämättömän hienoiksi lohikäärmeiksi, gekoiksi ja kilpikonniksi. Toisaalta myynnissä on värikkäitä muovituulimyllyjä ja muuta muoviroinaa lapsille, rihkamakoruja ja ”matkamuistoja” – käsittämätöntä krääsää, jota turistit kahmivat mukaansa. Arvonsa tuntevat käsityöläiset ja taiteilijat eivät juuri teoksiaan tuputa, mutta aika monesta puodista yritetään kiinnittää ohikulkijan huomiota turhankin innokkaasti.

Ravintoloita on tiuhaan, mutta ruokalista on harmittavan samanlainen. Niistäkin moni on hyvin keskinkertainen ellei kiinan mittapuun mukaan suorastaan huono. Paikallisiin erikoisuuksiin kuuluu höyrytettyä vesikilpikonnaa, pieniä makean veden katkarapuja, joiden pyrstö syödään kuorineen, jättiläismäisiä simpukoita ja pikkuruisia kotiloita. Ylitse muiden ovat kuitenkin Wansanin kyynärpäät ja sorkat, eli sian kinttujen pätkät nahkoineen, rasvoineen, rustoineen ja lihahyytelöineen päivineen, punertavan ruskean kastikkeen kera. Kyynärpäät ovat herkullisia! Kunnon vihannesannosta sen sijaan on hankala löytää.

Kinastelevia kissoja ja arvonsa tuntevia hauveleita

Löysimme hinta-laatusuhteeltaan parhaimmat ravintolat aidatun turistialueen ulkopuolelta. Sieltä saa kohtuuhintaan ihania dumblingejä ja tavallista kiinalaista ruokaa, kuten esimerkiksi possusilppua vihannesten kera, wokattuja sellerinvarsia ja sipulia sekä mustekalalonkeroita vihreän paprikan ja chilin kanssa. Vanhan kaupungin puolella sai maksaa tuplahinnan puolta huonommasta ruuasta. Haimmekin lounaaksi purkillisen dumblingeja ja söimme ne kanavan rannalla istuskellen.

Vanhassa kaupungissa on useita ihanan näköisiä majapaikkoja, mutta hinnat ovat korkean puoleisia. Bookingista löytämämme oli halvimmasta päästä ja aivan ihana. Se sijaitsi kylän kuuluisien kaksoissiltojen kupeessa, ja siihen kuului oma terassi. Vaikka lämpötila lähenteli kolmea kymmentä, veden äärellä tuntui viileämmältä. Kanavalle avautuvalla terassillamme kävi ihana ilmavirta. Jos Zhouzhuaniin mielii matkustaa, kannattaa valita arkipäivät, sillä maanantai oli tähän vuodenaikaan jo selvästi rauhallisempi, vaikka mielestämme viikonvaihteen tohinakin oli hauska nähdä. Täällä saa kulutettua pari päivää oikein hyvin, ja jos vesikaupungit jäävät kiinnostamaan, niin pelkästään Shanghain seudulla niitä on yhteensä kahdeksan. Muualla Kiinassa on niitä lisää.