Keli-Kallen kosto

Sydänyöllä tuulentuivertamien mäntyjen mustat latvat erottuvat vain aavistuksen vaaleampaa, tumman harmaata taivasta vasten. Ne heiluvat holtittomasti luoden ikkuna-aukkoon sumean, abstraktin taideteoksen. Käpyjä kopsahtelee katolle. Kuulen niiden pyörivän lapetta alas ja tipahtavan terassille. Kaatunut ämpäri kulkee terassia pitkin, ja orressa roikkuvat pihakeittiövälineet kolisevat seinää vasten. Rannasta kantautuu kallioihin särkyvien aaltojen kohina. Sitten rankka sade ryöpsähtää kattoon ja ikkunoihin.

Nukumme kumpikin huonosti loppuyön. Etsimme sopivaa nukkuma-asentoa toivoen, että ennen iltaa virittelemämme seitsenpistekiinnitys toimii, eikä vene hakkaa laituriin.

Kesäkuun toisesta viikosta alkaen säätä on voinut kuvailla parhaiten sanalla epävakainen. On ollut tuulista. On ennustettu 15 m/s. Sitten on povattu 16 m/s, 17 m/s ja 19 m/s. Aamulla annetut Ilmatieteenlaitoksen ennusteet ovat muuttuneet toisiksi iltaan mennessä. Illaksi arvailtu tyynempi hetki on siirretty tulevalle aamulle. Aamulla se on tuupattu iltaan – ja lopulta peruttu kokonaan. Kalliolta on voinut seurata ulapalla kulkevaa sadekuuroa. Aurinkoinen taivas on peittynyt uhkaavaan pilveen tämän tästä. Emme ole viitsineet kattaa aamiaisia tai illallisia ulos montakaan kertaa viimeisten viikkojen aikana.

Elämää meren keskellä

Verkkoja ei tee mieli kovin tuuliseksi yöksi laittaa. Niiden puhdistus on sellaisen jälkeen ikävää. Muutamat kerrat, kun verkot on saatu veteen, saalista on tullut mukavasti: siikaa, ahvenaa ja jokunen silakkakin. Olemme pärjänneet melkein viikon yhden yön antimilla.

Merivesi on kirkastunut viime vuosien aikana. Näkösyvyys on selvästi parempi ja ahdinpartaa on vähemmän. Pietarin jäteveden puhdistuslaitos, Laukaan jokivarren Fosforit-lannoitetehtaan kaivosjätealueen tilkitseminen sekä huviveneiden septityhjennyssysteemi näyttävät toimivan. Vielä, kun saadaan kaikkien risteilylaivojen jätevedet talteen, lisää puhdistuslaitoksia Itämeren rannoille… Mutta on ihanaa jo nähdä tähän mennessä tehtyjen parannusten vaikutukset.

Yhdentoista viikon epävakaisten, tuulisten kelien putki kyllästyttää. Onhan niissäkin keleissä toki hyviäkin puolia, kun oikein kaivaa: matkasuunnitelmat ovat edenneet ja reissuinto on nousussa, on ollut upeita valoja, kanervat kukkivat komeasti, on löytynyt kourallinen kanttarelleja, ja sadevesitynnyreissä on riittänyt vettä. Oskari värkkäsi jopa pesuveden juoksemaan tynnyristä pesualtaaseen.

Vihattujen puolustuspuhe

Olimme jo hyvän aikaan ihmetelleet, emmekö näkisi hylkeitä saaresta tänä kesänä lainkaan. Monena kesänä olimme ihastelleet meren pinnalle pilkistäviä hallinneniä tai luodolla, parhaassa tapauksessa jopa ajojäillä, kölliviä harmaahylkeitä. Vaikka olimme saaneet viettää saaristossa enemmän aikaa kuin koskaan, näimme hylkeen kurkistavan pinnan päälle vasta heinäkuun 25. istuessamme lämpimän ja tyynen illan kunniaksi laiturin laidalla teekupposilla.

Samana taianomaisena ehtoona naapurisaaren rantakalliolla istui koskeloemo yhdeksää, parin päivän ikäistä untuvapalleroaan ryhdikkäänä vartioiden. Vastapäiselle luodolle kerääntyneet nelisenkymmentä merimetsoa päättivät vaihtaa kortteeria istuuduttuamme niiden mielestä liian lähelle, vain vajaan neljänsadan metrin päähän… Kymmenisen niistä tuhahti turhalle lentelylle ja jatkoi höyhenpuvun huoltoa meistä välittämättä.

Joka syksy, pesimäkauden päätteeksi merimetsot alkavat kerääntyä illan viettoon ulkosaariston luodoille. Josko nämäkin olivat lähteneet karkuun törkeää luonnonsuojelurikosta Vaasan pesimäsaarilla? Mitä järkeä on yli kolmesadan merimetson munan rikkomisessa? Tovottavasti syylliset saadaan selville.

En muutenkaan oikein ymmärrä joidenkin eläinlajien osaksi koitunutta vihaa. Muun muassa sudet, kyyt ja merimetsot kuuluvat vihatuinpien listalle. Merimetsot toki paskovat pesimä- ja yöpymisluotonsa valkoisiksi niin, että puut kuolevat, ja syövät ne kalaa elääkseen – tosin tutkitusti pääasiassa ns. roskakaloiksi luokiteltuja lajeja. Niiden puuhat ovat kuitenkin huvittavan pientä verrattuna ihmisten aikaansaamaan törkyyn ja saasteisiin. Viime vuosina toinen palavasti vihattu laji, merikotka, on myös oppinut käyttämään merimetsoja ravinnokseen. Molemmat ovat hienoja ja komeita lintuja, ja kuuluvat saaristoluontoon. Kyllä luonto balanssinsa löytää.

Kyitä on täytyy tietysti varoa, mutta ne karauttavat kyllä karkuun, jos vain ehtivät. Ymmärrän, ettei niiden kanssa halua patiotaan jakaa, varsinkin, jos pihalla vilistää lapsia ja koiria. Mutta ei niitä ole pakko tappaa. Ne voi pyydystää ja siirtää muutaman kilometrin päähän. Ohjeita löytyy netistä, tai avuksi voi pyytää asiantuntijaa. Saaripläntillämme on kyiden lisäksi myös rantakäärmeitä. Ne näyttävät suurempina hätyyttävän kyyt pois reviireiltään, ja kyiden asuinsijat ovat siirtyneet rantakatajikkoon, kauemmas tuvasta. Kannattaa opetella tuntemaan käärmeet ja vaalia rantakäärmeitä talon lähellä!

Jo ajasta ikuisuuteen siirtynyttä koiraamme puri pari vuotta sitten kyy likeisessä autiosaaressa. Siinä oli vitsit vähissä! Kiiruhdimme tunnin matkan eläinlääkäriin tiputukseen, ja lähes neljäkymmenkiloinen suursnautseri oli todella kipeä. Se ei syönyt, ei kakkinut eikä juuri juonutkaan kolmeen vuorokauteen. Yhdet pisut siltä pääsi, kun tuimme sitä jaloilleen pyyhkeen avulla vatsan alta. Vahinko sattui terassille, mistä Nitta-neiti oli hyvin nolona. Koiraraukka lähinnä vain makasi jossain tajunnan rajamailla ja sen vatsanahkaan tuli suuria, tummanpunalaitaisia märkänäppylöitä.

Silti ymmärrän myös kyytä. Se sai elämänsä sätkyn, kun litimärkä otus rynni ylös merestä ja ravisti kylmän suihkuin suoraan kyyressun päälle. Ei se pahuuttaan koiraamme purrut.

On elokuu – ja kaikesta näkee sen

Linnut tuntuvat olevan koko ajan matkalla jonnekin. Rannallamme muuttomatkallaan levähtänyt kuovi havahdutti meidät tajuamaan ajan kulun jo heinäkuussa. Elokuun puolivälissä rannoilta olivat häipyneet tiirat ja merikihut. Pieniä haukkoja taas näki useammin. Nekin olivat matkalla etelään ja saalistelivat reissun varrella ulkosaaristossa. Oliko naurulokki jo vaihtanut talvipukuun vai oliko kyseessä nuori lintu? Harmaahaikarasaaren pesue sentään sinnitteli vielä kotisaarensa rannoilla. Joko tämä on syksy? En ole valmis! Vielä pätkä kesää, pliis!