Kalmarista Köpikseen

Juna kolkuttelee pitkälle sillalle – siitä television dekkarisarjasta tutulle. Tihkusade on kastellut junan ikkunat, ja vesinoroja juoksee ikkunalasin poikki. Mustat siltapalkit vilistävät ohitse yksi toisensa perään – ja niitä riittää. Ryhdikäs rivi valkeita tuulimyllyjä pyörittää vauhdilla energiaa rantakaupunkien tarpeisiin. Harmaa, vaahtoava meri velloo allamme. Valtio, kieli ja valuutta vaihtuvat toiseen.

Saavuttuamme viiden lautalla Gotlannista Oskarshamnin satamaan jatkoimme saman tien bussilla Kalmariin asti. Siellä pääsisimme suoraan Øresundstågiin, junaan, joka veisi meidät Kööpenhaminaan. Vietimme yön Calmar Stadshotellissa, aivan tuomiokirkon torin nurkalla, ja ehdimme tutustua Kalmarin linnaankin.

Pääsimme aistimaan toisenkin keskiaikaisen kaupungin tunnelmaa ja katselemaan pätkää kaupungin muurista, aistikkaita rakennuksia ja mukulakivikatuja. Mukulakivikaduissa tosin on pari huonoa puolta. Jokainen piikkikoroissa mukulakivikaduilla kulkenut tietää sen yhden – ja pyörillä varustettuja laukkuja perässään vetävät tuntevat sen toisen. Onneksi repuissamme on varsin robustit renkaat, ja Oskarilla työkalu, jolla niiden kiinnityksen voi kiristää.

Kalmarin nimestä muistui mieleen peruskoulun historiankirjat ja Kalmarin Unioni. Tanskan, Ruotsin ja Norjan edustajat allekirjoittivat ensimmäisen virallisen sopimuksen Unionista rantalinnan muurien sisällä vuonna 1397. Sen ideana oli, että yksi hallitsija ja yhteinen ulkopolitiikka lähentäisi kolmea kuningaskuntaa, ja liittouma olisi vahvempi vastavoima Saksan kaupunkivaltioiden Hansaliitolle.

Linnareissu

Kalmarin linna pystytettiin Kalmarin salmen pienelle saarelle, Tanskan rajalle. Kun linnan edeltäjä, kivinen puolustustorni joskus 1100-luvun loppupuolella rakennettiin, osa nykyisen Ruotsin alueista kuului vielä Tanskalle. Linnoitusta kohennettiin uusilla torneilla vuosisatojen ajan, ja 1600-luvulla valmistuneesta, nykyaikaan säilyneestä renesanssipalatsista ei ei enää juuri erota alkuperäisiä rakenteita. 1658 solmitun Roskilden rauhansopimuksen jälkeen Kalmarin linna menetti tarkoituksensa Ruotsin tärkeimpänä sotilaisvarustuksena. Kuninkaalliset vierailut vähenivät, ja jopa kaikkein hulppeimpia saleja ruvettiin käyttämään vähemmän arvokkaisiin tarkoituksiin. Tilat toimivat vankiselleinä ja varastoina, ja linnassa toimi jonkin aikaa jopa viinatislaamo.

Linnassa ei ollut ruuhkaa torstaiaamupäivällä. Onnistuimme aika hyvin väistelemään muita turisteja ja paria koululaisryhmää. Linnan koreissa saleissa sai tutustua eri säätyjen elämään keskiajalla. Aatelisilla ja papistolla näytti olleen mukavat oltavat. Heidän ruokapöytänsä notkuivat herkuista, ja turkisviittojen alla tarkeni, vaikkei kakluuneja ihan joka huoneessa ollutkaan. Palvelusväen puolella, keittiön höyryävien patojen ja valtavan uunin äärellä on tainnut olla turhankin kuumat paikat.

Muutamiin linnan suurimmista saleista oli pystytetty taidenäyttelyitä. Esillä oli mediataidetta ja mielenkiintoisia lasiteoksia. Ennen kuin lähdimme ulos ihmettelemään linnan valleja ja tykkitorneja, kurkistimme vielä keskiaikaisiin vankiloihin. Tuohon aikaan ei juuri ollut tapana edes pitää vankeja. Suurin osa sellien asukkaista oli kuulemma poliittisia vankeja. Rikokset hyvitettiin yleensä erilaisilla rangaistuksilla, kuten julkisella nöyryytyksellä jalkapuissa tai ”espanjalaisissa viulussa”, raipaniskuilla tai kuolemalla. Valtio pääsi halvemmalla.

Linnassa on ollut erikseen naisille omistettu vankilaosasto, joka oli ollut toiminnassa ainakin keskiajan lopulta 1800-luvun alkuun, jolloin vankeinhoito alkoi kehittyä inhimillisempään suuntaan. Keskiaikainen oikeudenkäynti lienee ollut aika puolueellista riippuen syytetyn asemasta tai asemattomuudesta. Naisia tuomittiin varkauksien ja petosten lisäksi esimerkiksi aviorikoksista, noituudesta ja vahvaluontoisuudesta. Sitä joutui sitten kanniskelemaan niskan takaa kettingeillä yhdistettyjä suuria, painavia kiviä yläosattomana, kehräämään lankaa hiuksistaan paikalleen ripustettuna, haudatuksi elävältä tms.

Silta Juutinrauman yli

Ruotsalaiset ovat noista ajoista hiukan sivistyneet. Itse asiassa Ruotsissa näkyy vanha sivistys monella tapaa. Vuosisatojen kuninkaallinen historia jättää jälkensä. Ihmisestä kasvaa ihan erilainen, jos asuu ikänsä täkäläisessä hyvin hoidetussa ja kauniissa ympäristössä, viehättävissä vanhoissa taloissa tai ihmisläheisesti ja ekologisesti suunnitelluilla uusilla asuinalueilla kuin likaisen harmaissa betonilähiöissä, missä kaikki on rikki, rempallaan ja törkyistä, kuten vaikkapa Tverissä.

Siksipä ruotsalaisyritykset pärjäävät kansainvälisillä markkinoilla. Maan infrastruktuuri on tehokasta ja toimivaa, bussit kulkevat suoraan juna-asemille ym, mutta ihmettelimme, miksei tuo sivistys yllä ruotsalaisiin käymälöihin. Jonkinlainen alapesusysteemi oli köyhimmissäkin aasialaisvessoissa Laosista Indonesiaan, mutta yhdessäkään Ruotsin yöpymispaikassamme ei ollut bideesuihkua. Ja sama jatkui Tanskassa. Onko se joku kuninkaallinen juttu?

Yritimme pitkään etsiä Kööpenhaminasta siedettävän hintaista yösijaa. Köpisexpertti-Tuuli neuvoi etsimään kämppää Cristianshavnin alueelta, ja tosissaan etsimmekin. Selasimme hotelleja, hostelleja ja AirB&B:tä. Kävimme läpi varmaan sata paikkaa. Hotellien hintahaitari oli valtava, mutta halpoja ei ollut. Halvimpia hotelleja ei voinut edes kutsua hotelleiksi. Yllätys oli, että kaikkine palvelu- ja siivousmaksuineen AirB&B:n vaihtoehdot olivat vähintäänkin hotellien hintaisia. Tuntui älyttömältä maksaa majoituksesta jaetulla kylppärillä ja vessalla samaa hintaa kuin hotellihuoneen omasta rauhasta. Sitä paitsi oli ärsyttävää tutkia AirB&B:stä joka paikan lisämaksut eri klikkausten takaa. Koko systeemi pitäisi muuttaa sellaiseksi, että kokonaishinta näkyy heti tarjotun majapaikan pääkuvassa.

Tartuimme lopulta Ascot-hotellin tarjoukseen. Sinne oli mukavan lyhyt kävelymatka keskusasemalta. Kärsimme kahdesta yöstä parisataa euroa. Aamiaisista olisimme joutuneet maksamaan satkun lisää, joten ne jätettiin väliin. Hotellin huonoksi puoleksi osoittautui aivan onneton wifi.

Villi villaristadi

Asustimme siis Indre Byssä, mikä osoittautui ihan mukavaksi, eikä sieltä ollut pitkä promenadi Cristianshavniin. Ravasimme Köpiksen keskustaa ristiin rastiin kolme päivää. Näimme Tivolin sen portilta (se oli suljettu kahdeksi viikoksi), kävimme Rundetårnissa ihmettelemässä maisemia ja ihastelimme Nyhavnin suloisten talojen reunustamia kanavia, lukuisia kirkkoja, kuningasperheen talvikotia, Amalienborgin linnaa, ja tyylikkäitä uudisrakennuksia, kuten komeaa kuninkaallista kirjastoa, Svarta diamantenia, sekä Oopperataloa. Moikkasimme myös sopivasti reitin varrelle osunutta Pientä merenneitoa. Välttelimme kanavanvarsien kuppiloita, jossa epäilimme saavamme kehnoa ruokaa turistihintaan, ja osuimme muutamiin mukaviin pikkuravintoloihin sekä sataman valtavaan street food halliin ihan vahingossa. Sain siellä elämäni parhaan hampurilaisen: nyhtöankkaburgerin.

Kööpenhamina on viihtysä kaupunki. Vesielementti on läsnä melkein keskustaan asti pistävinä kanavina. Niiden varsilla on kaiken sorttisia veneitä pikkuprutkuista matkapurkkareihin ja asuntolaivoihin. Jokunen ravintolalaivoistakin oli vielä avoinna. Kanavalautoilla voi tehdä kaupunkikierroksia tai voi hypätä vesibussin kyytiin. Hop on hop off -vesibussit olivat valitettavasti lopetelleet kauden vajaat pari viikkoa aikaisemmin. Hauskoja sähkömoottorilla toimivia Goboateja tai vähän isompia Friendship-paatteja voi vuokrata kanavien tutkiskelua tai piknikristeilyä varten. Lauantaina niitä näkyi paljon, kun kaveriporukat olivat liikkeellä herkuin katettuine pöytineen ja viinilaseineen.

Kaupungissa on hyvä fiilis, ja street-pöhinä kukoistaa. Miljoonat pyöräilijät, jalankulkijat ja autoilijat mahtuvat hyvin kaduille. Fillarireitit ovat selkeästi merkitty ja usein hyvin erotettu muista väylistä. Liikenneraivoa ei näkynyt. Aukioilla ja kävelyteiden varsilla oli jos jonkinlaista pikkubisnestä konttikaupoista ja kahvilamopoista, Segway-kaupunkikierroksiin ja fillaritakseihin. Viranomaiset tuntuvat suhtautuvan ennakkoluulottomasti uusiin ideoihin.

Tuo aiemmin mainittu Cristianshavnin suureen ja tylsän näköiseen satamahalliin perustettu katukeittiökeidas oli mahtava! Halliin ja sen pihallekin oli keksitty erilaisia katuravintolakonsepteja. Joku keittiö toimi kontissa, joku oli rakennettu varsin tyylikkäästi vanerista tai aaltopellistä rakennustelineiden varaan ja joku oli muuttanut sievän, vanhan perävaunun kyökkikioskiksi. Tarjolla oli ainakin meksikolaista, thaimaalaista, korealaista, libanonilaista ja intialaista ruokaa. Nyhtöankkapurilaisten lisäksi sai nyhtöpossua tai vegeruokaa. Jokunen kiska oli keskittynyt loihtimaan jälkiruokia. Cocktail-baareja tai kaljakuppiloitakaan ei ollut unohdettu. Halliin oli rakennettu myös suuri takka luomassa lämpöä ja tunnelmaa.

Onneksi satuimme paikalle perjantaina alkuiltapäivästä. Saimme tilauksemme nopeasti ja löysimme istumapaikat pöydän ääreltä. Lauantaina näimme jo kanavan toiselta puolelta, miten sinne vaelsi väkeä mustanaan… Vastaava paikka sopisi Helsinkiinkin. Luulisi vaikkapa Jätkänsaaresta löytyvän joku hallirumilus, jonne voisi puhaltaa uutta elämää ja tukea samalla ideoita ja yrittäjyyttä.

Kalmari-galleria

Galleria Kööpenhaminasta