Kagoshima – Kyushun portti

Laivan keulasalongin lattia on peitetty tatamilla. Kengät odottavat pareittain tatameiden välissä käytävällä tai yhdistettyjen matkatavarataso/pelastusliivikaappien päätyjen hyllyillä. Suuri tatami on jaettu mainituilla mööpeleillä neljään osaan. Kussakin on parisenkymmentä noin 60 cm leveää, 5 cm paksua patjaa jalkopäiden välissä kulkevan 20–30 sentin levyisen ”polun” molemmin puolin. Nukumme tulevan yön tuossa 80 hengen makuusalissa. Onneksi se ei ole täynnä.

Kujanjuoksu käteisen perässä

Meille oli varattu 2 punkkaa 8 hengen hyttiin A-linen lautalle Amamioshiman Nazesta Kagoshimaan. Ikävä kyllä, ne maksoivat yhteensä 22.000 ja rapiat, mutta meillä oli vain vähän yli 20.000 yeniä käteistä jäljellä, eikä lauttalippuja voinut maksaa kortilla. Jäin terminaaliin matkatavaroidemme seuraksi, kun Oskari lähti nostamaan lisää käteistä.

Family Martin ATM:lle oli matkaa, ja perille päästyään hän joutui toteamaan, että automaatti olisi hyväksynyt kaikki muut kortit Dinersistä Visaan ja Amexiin, paitsi Masterin. Meillä oli alunperin ollut eri kortit reissussa nimenomaan näiden tilanteiden varalta. Vuosi sitten jouduimme luopumaan Visasta Danske Bankin siirryttyä pelkästään Mastercardeihin.

Oskari kokeili muitakin pankkiautomaatteja, mutta ongelma toistui: Mastercard ei kelvannut. Seuraavaksi hän piipahti hotelliin kysymään, josko siellä voitaisi antaa käteistä korttimaksua vastaan. Se ei toimintatavoista ja proseduureista tarkoille japanilaisille tietenkään käynyt.

Kerroimme ongelmamme A-linen lippuluukulla, ja ratkaisu löytyi saman tien. Rahamme riittäisivät halvimpiin kansipaikkoihin, jotka kustansivat yhteensä runsaat 18.000 yeniä (n. 140 €)! Sillä rahalla saisi ihan oman hytin Viikkarin risteilylle Tukholmaan!

”Japanilainen risteily-yö”

Sen verran olimme tiellä viisastuneet, että painuimme hetimiten jonoon, jotta pääsisimme valitsemaan kotoisimmat mahdolliset patjat dormitoriosalin tatamilta. Minä varasin laitimmaisen ikkunapunkan seinän ja pistorasian vierestä. Laiva ei tulisi täyteen, ja luotimme siihen, ettei kukaan uskaltaisi tulla ison ja pahannäköisen parrakkaan länkkäriäijän viereen.

Pukumiehet ripustivat puvun takit jokaisen punkan pääpäädyn varustukseen kuuluvalle henkarille. Matkatavarat kammettiin hyllyille pelastusliivikaappien alle. Sitten asetuttiin ”omalle” pikkupatjalle ja vedettiin niinikään pedin varustukseen kuuluva viltti korville. Pään alla tuli tiiliskiven mallinen (ja melkein yhtä kova) muovipintainen ”tyyny”.

Valot sammutettiin kymmeneltä, ja makuusaliin laskeutui hiljaisuus, joka syveni edelleen korvatulpilla. Kukaan ei kuorsannut – ainakaan kovin äänekkäästi – eikä edes sylivauvan ja taaperoikäisen perheestä kuulunut inahdustakaan. Yö sujui olosuhteet huomioiden yllättävän hyvin.

Sateessa ja tuulessa sateisen saaren kautta

Heräsin syvästä unesta joskus 5–6 välillä, kun laiva rymisteli Ōsumi saariin kuuluvan Yakushiman satamassa. Liki ympyrän muotoisen saaren läpimitta oli vain 28 km. Korkein kohta oli melkein 2 km ja kolmisenkymmentä saaren huipuista ylitti kilometrin korkeuden! Tuliperäisen saaren kallio oli pääasiassa graniittia, ja vaikka saarella ei ollut aktiivisia tulivuoria, kuumia lähteitä oli runsaasti.

Yakushima oli paitsi Japanin märin alue, se kuului myös koko maailman kosteimpiin paikkoihin. Siellä satoi jopa 4.000–10.000 mm vuodessa. Paikalliset sanoivatkin, että saarella satoi 35 päivänä kuukaudessa. Sen ainutlaatuinen lämpimän/leudon seudun sypressikasveihin kuuluva sugipuumetsä olikin lueteltu Unescon maailmanperintökohteisiin. Lisäksi saari oli valekarettikilpikonnien tärkein lisääntymisalue pohjoisella Tyynellämerellä. Saarella vieraili 300.000 turistia vuodessa.

Saarivisiitin jälkeen aamu alkoi hyvin hitaasti vaaleta, enkä saanut enää unta. Laiva kynti aallonharjoilta aallonpohjille ja keinui reippaanlaisesti. Runsaan tunnin kuluttua kiikkuminen hellitti, kun sujahdimme Kagoshimanlahden suojaisille vesille. Keskityin Netti-Hesarin uutisiin, kun wifissä oli tilaa. Toisen reilun tunnin päästä laiva puksutteli Kagoshiman aallonmurtajien välistä sataman pohjoiselle kaijalle.

Sateessa satamakaupungin säpinään

Vedimme sadetakit niskaan ja suojapussukat reppujen selkiin. Kagoshimassa satoi ja taivas oli paksussa harmaassa pilvessä. Japanin eteläisimmän pääsaaren, Kyushun, pääkaupunki ei vaikuttanut järin sydämelliseltä raahatessamme reppuja kauimmaiselta mahdolliselta laiturilta lätäköiden läpi kohti keskikaupunkia.

Virallisesti 1889 perustettu prefektuurinsa keskus oli ollut kuhiseva poliittinen hubi ja kauppasatama jo keskiajoilta alkaen. Japanin teollisen vallankumouksenkin kerrotaan alkaneen Kagoshimasta, kun 17 nuorta satsumalaismiestä rikkoi eristyneen shogunaatin matkailukieltoa ja lähti Englantiin sekä Yhdysvaltoihin etsimään uusia vaikutteita.

Kagoshima kärsi pahoin II maailmansodan pommituksessa kesäkuussa 1945. Tärkeään sotasatama- ja rautatiekaupunkiin pudotettiin yli 800 tonnia palo- ja rypälepommeja. Melkein puolet kaupungin rakennuskannasta tuhoutui 2316 ihmistä kuoli.

Nykyään yli 600.000 asukkaan kaupungissa oli katettuja kauppakujia ja kansainvälisiä merkkejä myyviä kauppakeskuksia. Matkustaa voi paitsi lautoilla ja laivoilla myös busseilla, ratikoilla, paikallisjunilla ja nopeilla Shinkansen-luotijunilla. Kaupungin rannalla oli ”delfiinisatamana”, Dolphin Portina, tunnettu kauppa- ja ravintola-alue, jonka laidalla oli kaupungin akvaario. Emme tukeneet sitäkään valashaita ja delfiinejä liian pienissä altaissa vankina pitävää laitosta.

Kylmä ilma levinnyt Suomesta Japaniin?

Kagoshiman Richmond-hotelli tuntui liki paratiisilta rankkojen matkapäivien ja laivan tatamidormitoriossa vietetyn yön jäkeen! Huone oli japanilaiseen tapaan pieni, mutta kapea sänky oli pehmeä, kuin olisi nukkunut pilvissä. Lisäksi palvelu oli ensiluokkaista. Vastaanoton täydellistä englantia puhunut neiti auttoi meitä matkajärjestelyjen kanssa. Vaikutti siltä, että hän nautti aidosti työstään saadessaan puhua englantia ja voidessaan olla avuksi.

Seuraavana päivänä Kagoshimassa oli kylmä. Koko Japanissa oli vuodenaikaan nähden kylmä. Japanin Times-lehti kertoi, että 13 vaeltajaa oli pelastettu vuoristoreitiltä Länsi-Tokiossa 22.3., kun epätavallinen keli ja lumi oli peittänyt Keski-Japanin. Paitsi lumitilanteesta ja lämpötiloista, television säätiedostuksen ohessa kerrottiin myös kirsikankukkatiedotus: Sakura-zensen eli ”kirsikkarintama”.

Japanin kansalliskukka on krysanteemi, mutta kirsikankukka, sakura, on japanilaisen sielun, hyveiden ja kauneuden vertauskuva. Se juontaa juurensa jo samuraiden ajoilta. Noin viikon kestävä kirsikan kukinta, hetken loisto ja putoaminen symboloivat soturin lyhyttä mutta kaunista elämää. Kagoshimassa kirsikkapuut olivat parhaassa loistossaan.

Linnavuoren puistikko

Etsimme polkua Kagoshiman Shiroyama-puistoon ja sen kuuluisalle näköalatasanteelle. Entisen Tsurumarun linnan maille pystytetyn Reimeikan-museon pihan läpi kuljettuamme polun alku löytyi, ja jatkoimme ylös Shiroyama-kukkulan rinteitä. Valtavien, vanhojen puiden ympäröimä harjanne nousi 107 metrin korkeuteen kaupungin ylle. Jyrkkärinteinen kukkula oli aikanaan palvellut myös osana mainittua linnoitusta. Nimi Shiroyama tarkoittaakin ”linnavuorta”.

Linnavuori oli ollut Satsuma-kapinan viimeinen näyttämö 1877. Riukiunkaaren saarillakin tunnetun ja arvostetun paikallisen sankarin, Saigo Takamorin, kerrotaan käyneen viimeisen taistonsa Saigo-luolassa puiston mailla. Kun Meiji-hallinto oli tehnyt samuraista tarpeettomia, soturit ryhtyivät kapinaan uutta keisarijohtoista hallintoa vastaan. Sitä kesti tammikuulta syyskuulle ja se loppui Takamorin haavoittumiseen ja seppukuun eli itsemurhaan. Epäselväksi on jäänyt tekikö hän harakirin vai kunnioittiko palvelija häntä lyömällä hänen päänsä poikki…

Kirsikankukkavuori

Näköalatasanteelta oli vaikuttavat näkymät Kagoshiman yli Kinko-lahdelle ja kirsikankukkien mukaan nimetylle Sakurajima-vuorelle. Linnavuori oli syntynyt 20.000–30.000 vuotta sitten, kun Sakurajiman ”äiti”, Aira-vuori, oli purkautunut. Maan povesta oli tuprunut satoja kuutiokiometrejä tuhkaa ja vulkaanista kiveä keskimäärin 60 m paksuksi kerrokseksi koko eteläisen Kyushun päälle. Sen jälkeen Aira-vuoren alla ollut magmasäiliö oli romahtanut ja yli 20 km läpimittainen kaldera oli syntynyt.

Kagoshiman ikoninen kerrostulivuori oli punkenut ylös Aira-kalderasta noin 22.000–26.000 vuotta sitten. Sakurajima oli ollut saari, kunnes vuonna 1914 Japanin voimakkaimmassa purkauksessa vuorelta valui niin paljon laavaa, että kapea salmi oli täyttynyt ja saari liittynyt Kyushun pääsaareen. Vuoren noustessa Kagoshimalahti oli madaltunut ja vuorovesi alkanut nousta entistä korkeammalle. Tutkimusten mukaan Sakurajiman vedenalaiset purkautumisaukot pitivät yllä Kagoshimanlahden ainutlaatuisen monipuolista lajistoa.

Sakurajimalla oli 3 huippua, joista korkein kohosi 1.117 metriin. Eteläisin huippu, Minamidake, oli paraikaa aktiivinen. Se puhkui ilmoille komeita, paksuja höyry- ja tuhkapilviä. Japanin meteorologisen viraston antamien vulkaanisten tiedotusten mukaan Sakurajiman varoitus oli tasolla 3. Kagoshiman tai Kagoshimashin vaara-alueelle menemistä kannatti välttää eikä tulivuoren kraatteria saanut mennä 2 kilometriä lähemmäs. Oho!

Vuori oli ollut entistä aktiivisempi jo 1955 lähtien. Vuosittain oli sattunut 100–200 purkausta sekä tuhansia pieniä räjähdyksiä. Tuhkaa oli tuprunnut jopa kilometrien korkeuteen. Ennustettiin, että vuoden 1914 kaltainen, voimakas ja räjähdysmäinen purkaus voi tapahtua 25 sisällä. Nautimme pikniklounaan näköalatasanteen penkeillä seuraten Sakurajiman puhkumista entistäkin kunnioittavammin.

Hanami tarttuu

Laskeuduimme vuorelta meren rantaan. Kagoshiman kirskkapuut antoivat parastaan kaupungin rantapuistossa ”kirsikankukkavuoren” savuttaessa niiden taustalla. Kukkien katselu, hanami, kuului Japanin tärkeimpiin vuosittaisiin juhliin. Silloin paikalliset kokoontuivat kirsikkapuiden alle syömään ja juomaan yhdessä.

Kukinnan huippu eli mankai kesti yleensä vain muutaman päivän. Sen ajankohta vaihteli sekä säiden että sijainnin mukaan. Kyushulla kukinta oli parhaimmillaan keskimäärin maaliskuun loppupuolella, Tokiossa maalis-huhtikuun vaihteessa ja pohjoisessa Hokkaidossa vasta toukokuun alussa. Suojaisammilla paikoilla puut kukkivat aikaisemmin kuin esimerkiksi vilpoisemmilla meren rannoilla.

Ajatus yrmyistä pukumiehistä särpimässä sakea hempeiden kirsikkapuiden alla hymyilytti. Tuntui hassulta, että koko kansa sekosi kukkasista. Mutta nähtyämme upeasti kukkivat kevään airueet ei se niin oudolta tuntununtkaan. Tarvittiinko ihanaan piknikkiin muuta kuin keväinen auringonpaiste, vaaleanpunaiset kukkaset, herkullista ruokaa ja juomaa sekä hyvää seuraa? Hamami oli tarttuva tauti. Kenties kannamme sen tuliaisena kotiin saakka.