Joko keskikesä meni?

Laivan sumutorvi törähtelee ulapalla. Bengtskärin tornista pistää esiin vain lyhty ja pian sekin katoaa taivaanrannan kirkkaanvalkoiseen harsoon. Vesi on lasinkirkasta, ja kevyet aallot liplattavat rantakallioon. Leppeä tuuli hyväilee paljaita sääriä ohuiden pilvihahtuvien seilatessa sinitaivaalla. Kaksi merikotkaa nousee mahtaville siivilleen naapurisaaren kallioilta, ja pari tiiraa painuu kiroillen niiden perään.

Siro kalalokki päivystää rantaluodolla. Välillä se tekee kunniakierroksen yllämme. Sievä lintu vartoo perkuutähteitä. Ahti on suonut muutaman kampelan ja siian. Olisi meille useampikin siika maistunut, mutta laiskoilta oli jäänyt verkon pesu väliin, eikä siika ui verkkoon, jos havaksessa on vähänkin leväuntuvaa.

Odotetut puhdistavat pisarat

Kuivuus loppui jussiin. Saimme tynnyrit vihdoin täyteen yhä siitepölöystä kellertävää sadevettä. Katto ja vesirännit olivat putsattu perin pohjin, mutta viimeiset yhä huopakaton murusten sopukoissa piileskelleet pölyhiukkaset liukenivat vesipisaroiden mukana kourujen alla odottaviin saaveihin. Onneksi sade jaksoi ropista kattoon vielä kerran, pari lisää, ja pahimmat siitepölyt valuivat lopulta tynnyreistä yli.

Kuivuus oli koetellut saaristoa ankarasti. Emme olleet saaneet sadetta puoleentoista kuukauteen, jollei paria sumun kaltaisia tihutuksia lasketa. Katkeilleet heinät olivat kulottuneet keltaisiksi, ja kukkien loisto oli jäänyt vain haaveeksi. Villiyrttejä ei juurikaan löytynyt salaattien lisukkeiksi. Jopa kuivuuteen tottuneet kanervat ja katajien sekä käppyräisten saaristomäntyjen neulaset olivat muuttuneet paikoin ruskeiksi.

Alivuokralaisemme olivat lähteneet kämpistään juhannukseen mennessä. Isokoskelo oli johdatellut untuvikkonsa tuvan alta rantaan, ja viimeisetkin haahkapoikueet olivat jättäneet pehmoiset pesänsä. Kirjosiepot olivat saaneet ensimmäisen pesueensa siivilleen useammastakin pöntöstä, ja saunan sekä tuvan räystäiden alta maailmalle lähteneet västäräkinpojat harjoittivat lentotaitojaan kesätuulten keinussa.

Kuuma kylpy 2 tavalla

Vuoden ensimmäiset vierailijat, sisarentyttäreni Micky, siippansa Simo sekä Kodiakilta emäntänsä mukana Suomeen muuttanut Wilbur-hauveli uskaltautuivat saareen kesäkuun toisena viikonloppuna. Nautimme mukavasta seurasta sekä herkullisista eväistä hiukan vilpoisen puoleisessa (siis normaalissa suomalaisessa kesäkuun alkupuolen) säässä.

Herkullinen mongolialainen hotpot kuumeni ensimmäistä kertaa sinä vuonna. Seurasimme kiinan- ja parsakaalien, herkkusienten, kanan paistipalasten ym. esimerkkiä pulahtamalla itsekin pian kuumaan kylpyyn. Rennon ja rauhaisan viikonlopun kruunasi vuoden ensimmäinen harmaahyljehavainto!

Kartanoromantiikkaa sen seitsemään tapaan

Aloitettuamme armoitetun veneemme, 1980-luvulla valmistuneen ja kertaalleen menneisyytensä aikana meren pohjassa käyneen alumiinirakenteisen Fasterin, remontin syksyllä 2009 en olisi uskonut, että saisimme projektin lopulliseen loppuun vasta liki vuosikymmen myöhemmin kesällä 2018! Sisäkaton rakenneratkaisut olivat osoittautuneet epäonnistuneiksi heti ensimmäisenä kesänä, ja kattolevyt olivat repsottaneet vuosikausia. Puhti oli loppunut kesken, ja moni ”tärkeämpi” projekti oli änkenyt väliin. Viime aikoina alati yltyvä repsotus oli jo alkanut ärsyttää.

Kolmen päivän urakan päätteeksi posotimme kohti satamaa ja ihailimme hienosti aloillaan pysyviä kattolevyjä. Vieläkin jännitimme, olisivatko ne paikallaan, kun palaisimme parin päivän keikalta mantereella.

Pian kannettuamme nyssäkkämme Mustion linnan Isotuvan, Storstugan punaiseen huoneeseen rakkaat naapurit ja hyvät ystävät liittyivät seuraamme viereiseen, Paulan-siniseen huoneeseen. Kohta alkaisi Raaseporin 7 keittiömestarin yllätysten illallinen.

Ravintola Linnakrouvin valtavassa lasipaviljongissa kävi iloinen puheensorina, kun herkullisia annoksia ja niihin sointuvia juomia kannettiin pöytiin. Ilta oli lähes loppuun myyty, ja vieraat kuuntelivat haltioissaan keittiömestareiden tarinoita annostensa taustoista ja lähiruoka-aineiden alkuperästä. Pöytäseurueestamme jokaisella oli oma suosikkinsa kylmästä nokkos-kurkkukeitosta haudutettuun fenkolikuhaan tai raparperi-valkosuklaa-lakritsijälkiruokaan. Hyvän ruuan ystävillä oli toki myös ehdotuksia herkkujen parantamiseksi edelleen.

Synttäreiden merkeissä

Makoisasti nukutun yön jälkeen oli Oskarin vuosipäivän vuoro. Nautittuamme maittavan aamiaisen lähdimme kävelylle ruukin vehreään puistoon, sillä harmiksemme itse kartano oli sunnuntaisin suljettu. Puisto tarjosi silti silmänruokaa, hauskoja yksityiskohtia sekä helteeseen hyvin sopivaa kevyttä ruumiin kulttuuria.

Mustiosta ajelimme ihania pikkuteitä pitkin pääkaupunkiseudulle. Espoossa auto vaihtui metroon ja päädyimme seuraamaan kesäisen pyhäpäivän illan viettoa Helsingin keskustaan. Syntymäpäivää juhlistettiin lasten kanssa uudessa tuttavuudessa, Hans Välimäen fuusioaasialaisessa bistrossa, Masussa. Sinäkin iltana paitsi seura myös tarjoomukset olivat aivan meidän maun mukaisia.

Paluumatkalla poikkesimme mummin mökin klapipinoilla täyttämässä Ikeakassit pressun alla kuivuneilla Karjalohjan koivuhaloilla. Kuulimme myös jännittäviä tapahtumaraportteja, jotka sisälsivät ambulansseja, komeita palomiehiä, elektroniikka-asentajia jne. Mietin, miten rauhallista kotisaaressa olikaan…

Mittumaarin murhetta – ja riemua

Rauhaa kesti vain pari päivää, sillä pian saimme lisää rakkaita sukulaisia seuraksemme. Noudimme sisareni ja tyttäreni miehineen satamasta jo jussin aatonaattona, sillä aatoksi oli luvattu julmettu myräkkä. Kokkoa ei voinut edes harkita. Muutamista sateista huolimatta maasto oli yhä hyvin kuiva, ja reipas tuuli voisi kuljettaa kipunat kauas rantakallioilta.

Lämpimän juhannussaunan lauteilta oli tunnelmallista seurata tuulen tuiverrusta ja valtavien, monimetristen tyrskyjen pärskettä ulapan luotoja vasten. Lähimmän havaitoaseman puuskalukemat nousivat jopa 22 m/s. Keskikesän juhla-aaton keli pakotti meidät sisälle syömään. Jouduimme seuraaman sadetta ja möyryävää merta ikkunan läpi – ja maistuvat ne kalaherkut niinkin.

Juhannusmyräkkä oli yllättänyt paitsi monet juhannukseksi saaristoon mielineet veneilijät myös rannassa asustaneen rantakäärme-emon. Aprikoimme kylmässä lätäkössä kelluvan käärmeressun surullista kohtaloa. Oliko se jäänyt jumiin ja kuollut hypotermiaan? Kunpa olisimme havainneet hätätilanteen aikaisemmin.

Käärmekaunotar oli saanut nauttia kuivasta ja lämpöisestä lohkareikosta viikkokausia, kunnes juhannusaaton reippaat sateet olivat täyttäneet kallioaltaan ja pakottaneet ranturirukan pois lepopaikastaan. Kun tutkimme vainajan paksua, munia täynnä ollutta ruumista tarkemmin, huomasimme sen kyljessä nirhauman ja ikävän näköisen haavan. Suomuista ihoa oli poissa noin sentti kertaa puolen sentin alalta. Arvoitukseksi jäi, kuka tai mikä vammat oli aiheuttanut.

Juhannuspäiväksi lämpeni paitsi sää myös kylpytynnyri, ja kylvyn päälle pääsimme jälleen ulos syömään! Katkaravut saivat väriä pintaan savustuspöntössä, teppanyaki-levy kuumeni aurinkoenergialla ja perinteisempi pöytägrilli hiilillä. Niiden päällä kypsyivät hirvi-entrecoteet ja lohipalat sekä valtava vuori vihanneksia. Laseissa poreili kuplajuoma ja pöydän ympärillä iloinen nauru.