Helsinki uusin silmin

Ukkosrintama lipuu pois Helsinginniemen yltä. Ilmaa raikastaneen sateen jälkeen aurinko raivaa taas paikkansa taivaan kuninkaana. Kesän ensimmäinen helleputki on alkamassa. Stadilaiset kerääntyvät työpäivän päätteeksi rannoille nauttimaan ihanasti vilvoittavan meren läheisyydestä. Piknikporukat ovat kokoontuneet puistojen nurmille, ja rantakalliolla palvotaan aurinkoa pikkubikineissä tai uimasortseissa. Minigolfradoilla on vilskettä ja jäätelökioskeilla jonoja. Liikkeellä ovat koiran ulkoiluttajat, lenkkeilijät, pelaajat, skeittaajat ja veneilijät – ja rantakuppilat täynnä ihmisiä iloitsemassa auringosta, aaltojen kimalluksesta ja kylmistä juomista.

Alku aina hankalaa

Tarvittiin kaksi keikkaa lainapakettiautolla. Ensimmäiseen mahtui vähäinen Karjalohjalla ollut omaisuus sekä muutama laatikko mummin varastosta. Suurimmat esineet olivat työpöytä ja -välineet sekä lainaan saamamme pikkuruinen kahden hengen ruokailuun kelpaava pöytä. Toisella reissulla haettiin upouusi sänky. Se täytti makuuhuoneen, mutta muuten pieni vuokrakämppä näytti tyhjältä ja avaralta. Kilistimme uudelle kodille lauantai-iltana rättiväsyneenä lattialla istuen ja yöpalaa nauttien.

Ensimmäisen stadilaisaamun suunnitelmat menivät heti uusiksi. Veteen sekoitetut puurohiutaleet jäivät vanhaan kattilaan odottamaan, kun se ei toiminut asunnon induktioliedellä. Puuro vaihtui valmiiseen aamiaiseen viihtyisässä Brooklyn Cafessa, ja kattila puolestaan jatkoi uraansa vessan roskiksena.

Muuttoviikon illat venyivät myöhäihiksi ja univelkaa kertyi. Koska olimme myyneet suurimman osan omaisuudestamme ennen kolmen (tai oikeastaan neljän, koska lasken kymmenen kuukautta Karjalohjallakin tavallaan matkaksi) reissuvuoden alkua, havaitsimme jatkuvasti puutteita arkisista tarvekaluista astioista ja aterimista saksiin ja ruuvimeisseleihin. Onneksi saimme paljon tarpeellista  sukulaisilta lainaksi.

Tiesimme jo asunnon hankkiessamme, että pyykinpesukone ei toimi – emme vain tienneet miten tai miksi se ei toimi. Taloyhtiön huoltomiehen käytyä ensin kiristämässä koneen vuotavan vesihanan pääsimme testaamaan sitä. Italialaisen pesukoneen käyttöliittymä vaikutti erittäin monimutkaiselta, mutta lopulta selvisi, että kone pesee kiltisti, muttei linkoa. Pyykki jäi likomäräksi. Oli selvitettävä, olisiko korjaus järkevin vaihtoehto.

Kun eräänä iltana teimme väsyneinä mutta onnellisina iltakävelyn ihmisiä vilisevän, helteisen Helsinginniemen rannoilla, tuntui aivan siltä, kuin olisimme yhä matkalla jossakin maailman metropoleista ja asuisimme taas väliaikeisesti Air B&B:ssä.

Hiilijalanjäljen kimppuun

13 vuotta sitten olin sijoittanut puolet isän jättämästä pienestä perintösummasta silloin kovasti tarvitsemaani autoon. Kaupunkiin muuton etuihin kuului nyt mahdollisuus autosta luopumiseen. Liki kaikki palvelut olivat kävelyetäisyydellä. Sen lisäksi tarjolla oli hyvin toimiva joukkoliikenne. 

”Pyhästä lehmästä” luopuminen sen suurine sivukuluineen ei tuottanut tuskaa. Nimenomaan Smart Forfouria etsinyt ostajakin löytyi yllättävän helposti. Perinnön arvo oli käyttövuosien aikana toki haihtunut murto-osaan, muttei sekään tuntunut menetyksenä kovin suurelta. Olin toki tiennyt, ettei tavallinen auto ole hyvä sijoitus, mutta siitä oli koitunut paljon iloa ja hyötyä monta vuotta. Isästä muistuttavasta esineestä luopumisen henkinen puoli sen sijaan tuntui raskaammalta. 

Paitsi autottomuuden halusin ottaa kaupunkielämän kantavaksi teemaksi myös muita ympäristöä säästäviä vaihtoehtoja. Toiveena ja tarkoituksena on kierrättää, kunnostaa ja hankkia käytettyä mahdollisimman paljon. Auton myynnistä tienaamani rahat sijoitin aiemmin omistettuun sohvaan ja sohvapöytään. Pikkusumma riitti enempään ja isän muisto jäi yhä elämään meille uusissa, pitkäikäisissä kodin arkiesineissä.

Vaikeiden valintojen äärellä

Varsinaiset kierrätyskeskukset sijaitsevat ikävän etäällä Helsingin keskustasta, mutten ollut koskaan hahmottanut, kuinka paljon antiikki-, vintage-, kirpputori- ym. käytettyä kamaa kierrättäviä liikkeitä Helsinginniemeltä löytyy. Toivon löytäväni niistä valtaosan uuden kodin tarvekaluista. Tukena on tietysti myös nettikirpparit. Muutaman valaisimen kävin hakemassa laina-autolla Imatralta asti, ja sopiva penkki löytyi Alastarosta. Lisäksi kesälomalla voi kiertää maakuntien kirppareita

Jotain tuntuu silti järkevämmältä ostaa uutena. Niilekin valinnoille pitää vain olla kriteerit: mieluiten kierrätysmateriaalista tehtyä, suomalaista, skandinaavista tai balttilaista – vähintäänkin eurooppalaista. Ei mitään halpatuotantokrääsää. Uskomatonta, miten tarkkana pitää olla! Kamaa markkinoidaan vain maahantuojan brändillä tai suunnittelijan nimellä tai kotimaalla, kun ne ovat todellisuudessa tehty ihan muualla. Esimerkiksi kiinalaisia tuotteita tai tuotteiden osia on liki mahdotonta välttää. Myyjätkään eivät aina tiedä, mistä tuotteet ovat peräisin, eikä puolentoista millimetrin korkuinen teksti, ”Made in PRC” välttämättä avaudu kaikille. 

Näin pieniä maailmanparannuspyrkimyksiä voi vähätellä huvittavana viherpiperryksenä ja joku toinen kritisoi auton käyttöä käytettyjen tavaroiden haussa kuitaten koko touhun vain omatunnon viherpesuksi. Monen mielestä kaupungissa asuminen ei ylipäätään voi olla ekologisesti kestävää tai vähintäänkin se etäännyttää luonnosta. Minusta mustavalkoisen vastakkainasettelun sijaan pitäisi pyrkiä yhteiseen hyvään. Useisiin tutkimuksiin perustuen on selvää, että kulutusta pitää vähentää, uskoi ilmastonmuutokseen tai 6. sukupuuttoaaltoon tai ei.

Tulevan vuoden mittaan jää nähtäväksi, miten kaupunki ihmistä muuttaa ja alkaako se jossain vaiheessa tuntua kodilta. Nyt ainakin tuntuu hyvältä.