Gran Turismo

Hellurei sentään! Kävelytiellä seisoo valtavan kokoinen vihreä Hulk. Vilkkuvia värivaloja, joulukuusia ja joulupukkeja, euroblondeja pikkutopeissa ja minihameissa ja bileturisteja lököshortseissa ja hihattomissa ”wife beatereissa”. Ravintolaa, baaria, rantarättikiskaa ja hierontapaikkaa toisensa perään. ”Hello Madam! Wellcome!” korkeilla, kimeillä thaiaksenteilla. Täyskäännös tunnelmassa Prachuap Khirikhanista Phuketiin. Sokkihoidoksikin sitä ”Las Vegas-tunnelmaa” voisi kutsua.

No ei menny ihan niinku Strömsössä. Hondan kuoriin piilotettu sivuvaunumopotaksi tuli hakemaan meitä kello 8.30, kuten sovittu. Vajaassa puolessa tunnissa olimme nelostien varrella Highway Police -aseman kohdalla bussiasemalla. Menimme heti selvittelemään, koska Phuketiin matkaavat Green Bus ja muut bussit saapuvat seisakkeelle. Vastoin taksikuskin tietoja valtion pitkän matkan bussi tulisi klo 10:n sijasta vasta 11.15.

Oskari kipitti vilkasliikenteisen nelikaistaisen (ei tietoakaan suojateistä) valtatien toiselle puolen kyselemään yksityisiä bussiyrittäjiä. Nettitietojen mukaan Hua Hinistä aamulla lähtevän Phuketin Green Bussin pitäisi olla Prachuapissa noin kello 10. Vaan sepä oli kuulemma jo mennyt, juuri kun olimme tulleet pysäkille, ilman mitään länsikielisiä tekstejä – tietty. No kannattaahan sitä kolme tuntia odotella ihan vaan siitä ilosta, että pääsee taas ihka oikeaan paikallisbussiin! Ainakin oli aikaa hankkia ja nauttia aamiaista valtatien varren ”terdellä” liikkuvan poliisin puuhia tarkkaillen.

Kun joskus Ulan Udessa tai Kiinan Leyessä huokailimme, ettei julkisen liikenteen tietoja ollut oikein helppo löytää, ajattelimme, että Thaimaassa asiat ovat sitten ihan toisin. Se on sentään vanha turismimaa, jossa asiat hoituvat… Nyt emme voineet ymmärtää, että paitsi valtion bussifirma myöskään yksityiset liikennöintiyrittäjät eivät pystyneet nettisivuillaan, mainoskylteissään tai toimistoissaan millään kertomaan, milloin bussit mistäkin lähtevät, milloin ne milläkin pysäkillä pysähtyvät saati milloin ne saapuvat perille.

Yritimme kysyä bussipuljun ”babyltä” (Ihan totta – heillä siellä offiisissa jossain päin maata oli tapana kutsua Prachuapin pysäkin myyjätärtä babyksi. Hän on niin nuori!) milloin bussi olisi Phuketissa ja mille Phuket Townin bussiasemalle se menee. Koska ”babyn” englanninkielentaito oli hiukan heiveröinen, hän soitti pomoilleen sinne offiisiin. Juttelimme ensin ”ladyn” kanssa. Hänen puheestaan ei päässyt matkan yksityiskohdista kovin paljon paremmin selville. Bussin saapumisaikaa hän arpoi suunnilleen haarukalla 1.30 pm ja 1.30 am ja kello 18.00 päädyttiin. Hänen jälkeensä juttelin herra ”Don´t worryn” kanssa. Enkku sujui hiukka jouheammin, ja kello 18.00:a lievennettiin noin 17.35 ja 18.30 välille.

9 tuntia Malakan niemen poikki

Bussi tuli noin puoli kaksitoista ja sen verran olimme jo muolimaa nähneet, jotta arvelimme, ettei kello 18 tai 18.30:kään onnistuisi millään. 800 kilometrin matka vaatisi vähintään kahdeksan tuntia. Ennen kahdeksaa tuskin olisimme perillä.

Mutta sitten hyvät puolet: matka maksoi 603 bahtia per nenu, eli euroissa yhteensä vajaalla 30:llä matkustimme vajaat tuhatkunta kilometriä. Eikä siinä kaikki: matkaan sisältyivät myös lounaat sekä kaksi pulloa vettä! Bussi oli oikein siisti ja ilmastointi reilusti parempi kuin riittävä.

Parikymmentä vuotta sitten Thaimaa oli vielä suuri kumin tuottaja. Phuket Townin satamassa lastattiin levytolkulla luonnon kautsua korkeilla puujaloilla seisovilta laitureilta laivoihin liejutokkojen ryömiskellessä laskuveden paljastamalla rantalietteellä. Nyt vaikutti siltä, että tämän päivän juttu on palmu(nydin)öljy. Vanhoilla kumiviljelyksillä kuminkeräyspurkitkin olivat yleensä nurinperin tai muuten rempallaan, ja maantien varsia reunustivat öljypalmuplantaasit.

Iloinen Joulu Ystävien Kanssa

Tiemme vei Phuketin turismin mekkaan, koska hyvät ystävämme Heidi ja Tuomo olivat tulleet sinne supertarjousäkkipikalähdöllä pariksi viikoksi. Tosin muutaman päivän he viettivät Bangkokin ruokakulttuurista nautiskellen. Tapasimme Chaba-hotellin uima-altaalla joulukuun 22. Päivä kului vauhdilla pelkästään jutellessa. Alkuiltapäivästä meidät ajettiin pois uima-allasalueelta, koska hotellimme ryhtyi järjestelemään jouluaaton suurtapahtumaa. Allasalue olisi suljettuna aina joulupäivään asti!

Käytyämme Heidin ja Tuomon erinomaiseksi havaitsemassa tienvarsikuppilassa todella herkullisilla lounailla lähdimme Kata-beachin etelärantaan snorklailemaan. Hiekkarannan vesi oli melko myllättyä ja näkyvyys huononpuoleinen. Lähellä rannan kivikoita oli kuitenkin mukavasti kaloja, jokunen meritähti ja merisiili sekä pieniä korallin alkuja. Pääasia oli saada Heidille miellyttävä snorklauskokemus, mikä onnistui loistavasti!

Biitsiltä suuntasimme suoraan Asia Divingiin ja buukkasimme itsemme sukellusporukan mukaan koko päivän reissuille Racha Yai ja Racha Noi saarille snorklailemaan. Maksaessamme matkan varausmaksua vettä tippuvilla tuhatlappusilla havaitsimme, että vesitiivis pussukkamme ei ollutkaan enään vesitiivis… Tarvitsisimme uuden pussinkin.

Joulutunnelmaa Andamaanien merellä

Jouluaattoaamuna kello puoli yhdeksän odotimme hotellin avoimessa aulassa Asia Diversin Songtaew-bussia noutamaan porukkaamme Chalong Bayn Kan Eang laiturille, josta aluksemme suuntasi kohti etelää. Iloinen sukeltajista ja snorklaajista koostuva ryhmämme ohjattiin aluksen yläkannelle, missä meille jaettiin pelastusliivit ja selostettiin päivän ohjelma sekä annettiin turvaohjeet. Liivittä matkustava voi kuulemma saada kylän lahdella kymppitonnin rapsut!

Snorklausuramme alkoi kolmekymmentä vuotta sitten Kreetalla. Tasan kaksikymmentäkuusi vuotta sitten painelimme Malediiveille. Silloin turismi siellä oli nuorta, tsunami ei ollut rikkonut koralleja, ilmaston lämpenemisestä ei vielä edes puhuttu, ja neitseelliset riutat kuhisivat merielämää. Emme, ikävä kyllä, enään koskaan ole kokeneet vastaavaa. Ei myöskään monilla Thaimaan kuuluisista sukelluspaikoista.

Oli silti hauskaa päätä pitkästä aikaa taas trooppisiin vesiin täydellisissä olosuhteissa. Ei juuri ollut aallokkoa ja näkyvyys oli erinomainen. Sukeltajat tekivät päivän aikana eri paikoissa kolme sukellusta, joiden ajan snorklailimme saarten kalliorantoja. Racha-saarten riutat kärsivät Aasian tsunamista eivätkä ne ole vielä elpyneet. Jonkin verran kauniita korallikasvustoja sentään jo näkyi, ja meribiologit olivat asentaneet suuria betonirakenteita uusien riuttojen kasvualustoiksi. Lisäksi näimme ihania merivuokkoja, erilaisia merisiilejä, poikkeuksellisen aktiivisia merimakkaroita, punertavia ja sinisiä meritähtiä, tukuttain satumaisen värisiä, eri kokoisia ja muotoisia kaloja sekä komeita kalaparvia ja päivän huippuna pari kotkarauskua.

Retkeen kuului aamiaisen lisäksi, hedelmävälipalat, lounas ja päivällinen. Joulusapuskamme olivat monipuolisia ja maukkaita, vaikkei sentään mitään kulinaarisia huippukokemuksia. Mukava meripäivämme päättyi auringon laskiessa, melkein täyden kuun noustua jo korkealle rantavuorten ylle.

Joulu syntyi lämpimistä terveisistä

Kuuman illan päätteeksi päädyimme vielä haastavan ravitolan valinnan jälkeen lähikuppilamme Red Snapperin japanilaisitalialaisiin pikkuannoksiin. Sen suurempaa emme kaivanneet sukellustukialuksen runsaan tarjonnan jälkeen. Emme halunneet osallistua hotellimme järjestämään ”tekojouluun” jouluesityksineen ja ruokatarjoiluineen, sillä emme mitenkään voineet uskoa, että täkäläisittäin hyvin kalliiseen, seitsemänkympin (per nassu!) hintaan saisimme yhtään enempää joulutunnelmaa.

Paras joulutunnelma syntyi nauttimalla sukulaistemme ja ystäviemme lähettämistä, lämpöisistä joulutervehdyksistä kuvien kera. Juttelimme illan päätteeksi vielä livenä paitsi kummityttömme Sannin myös Emilian, Idan, Tiinan, Rayn sekä mummin ja vaarin kanssa. Kaipasimme kovasti jouluaatonaaton perinteisiä kinkunmaistajaisia ja mummin notkuvia kalapöytiä! Vaikka täällä löytyy eksoottisia mereneläviä ja makuhermoja kutkuttelevia kastikkeita, mitään mummin tarjoomuksiin verrattavaa ei ole olemassakaan. Merellä vietetyn päivän, herkullisten pikkuillallisten ja iltamyöhälle venyneiden joulutervehdysten jälkeen ei tarvinnut unta kutsua.

Viimeinen, kuuma Phuketin päivämme kului matkan jatkoa järjestellen ja Karon-biitsillä kävellen. Muistelimme Phuketin lomaamme lasten kanssa kaksikymmentä vuotta sitten. Löysimme vanhan hotellimme, mutta muuten kylä oli kovasti muuttunut. Hotellimme edessä ollut suuri lätäkkö, jonka reunamilta paikallisnaiset olivat keräilleet kasviksia, oli rakennettu betonilaitaiseksi altaaksi. Rantatie oli kasvanut bulevardiksi, jonka varrelle oli ilmestynyt hienoja hotelleja Hiltonia myöten, ja hinnat olivat tietysti moninkertaistuneet. Jäimme kaipaamaan myös kahdeksan vuoden takaisen Ban Tao -rannalla olleiden tapaisia pikkuruokaloita ja kiskoja, joista löytyi herkullisia Tom Yameja. Karon-rannalla ei ollut kuin jokunen aivan turhan hieno ravintola. Oliko maahan kenties tullut joku uusi sääntö, joka vaikeutti rantaravintoloiden pyörittämistä? Tänne emme kaipaisi takaisin.

Tuomon ja Heidin viimeistä lomapäivää juhlistimme hyvällä illallisella. Oskari valikoi läheisistä mereneläväravintoloista yhden vertailemalla kalojen tuoreutta. Valinta osui nappiin, sillä kaikki annoksemme osoittautuivat erinomaisiksi. Niin vihersimpukat, mustekalat, isot katkaravut kuin punanapsijakin olivat vallan oivallisia. Ruuan ja sitä seuranneen hieronnan (ja joulupäivän ilotulitusten!?) jälkeen toivotimme ystävillemme hyvää kotimatkaa lämpöisin halauksin. Seuraavana päivänä he suuntaisivat pohjoiseen ja me etelään.