Delfiinikylästä Balin sydämeen

…taas kapuamme alas kosteita, levän ja sammalen peittämiä betoniportaita yhä syvemmälle viidakon syliin. Jyrkät kallioseinämät ovat kauttaaltaan trooppisen vehreyden verhoamat. Reheviin jättiläissaniaisiin ja suurilehtisiin köynnöksiin kerääntynyt kosteus tipahtelee pisaroina niskaan. Rotkon pohjalla virtaa kiveliössä kuohuava joki. Ylitämme sen siltaa pitkin. Seuraamme joen laitaa ja tulemme kahluupaikalle, josta pääsisimme aivan putouksen alle, sumupilven keskelle. Mutta silloin alkaa sataa kaatamalla – niin kaatamalla, kuin vain tropiikissa voi sadekaudella sataa. Hakeudumme kallioseinämän viereen, pienen ulokkeen alle ”suojaan”. Seisoimme rivissä ja katselemme harmaata sadeseinämää. Tätähän kestää tyypillisesti vain paristakymmenestä minuutista pariin tuntiin…

Ja talolla on henki

Balin korkein kohta, kolmikilometrinen Agung on aktiivinen tulivuori. Se on tosin purkautunut viimeksi ”esihistoriassa”, vuonna 1963. Tiemme vei pitkin Balin pohjoista Jaavanmeren rantaa, pyhän Agungin helmoissa. Miltei koko matkan tien varsia reunustivat asutus ja suuret, varjostavat puut. Päästyämme pohjoisrannan ainoan suuremman kaupungin, vajaan sadantuhannen asukkaan Singarajan läpi saavuimme mukavaan rantakylään, Lovinaan, joka on tunnettu lähinnä delfiiniretkistään.

Olimme varanneet Lovinasta viehättävän Villa Balindan uima-altaineen. Rauhaisa ja tilava, kaksikerroksinen huvila upeine puutarhoineen löytyi pienen hiekkatien päästä. Kuulimme, että talon oli rakennuttanut jo edesmennyt hollantilaismies. Mahtavien, parrulla suljettavien puuovien ja -ikkunaluukkujen taidokkaista kaiverruksista, huolella toteutetuista puisista saranoista sekä yläkerran upeista lankkulattioista päättelimme, ettei talo ollut tehty vuokrattavaksi, vaan hollantilaisherran ja hänen balilaisen vaimonsa kodiksi. Tuo ainutlaatuinen talo oli kotimme kolmen vuorokauden ajan.

Päivät Lovinassa vierähtivät nopeasti sen ihmeempiä tekemättä. Aamiaseksi saimme herkulliset, vastapaistetut banaanipannukakut ja hedelmälautaset, joita terästimme jogurtilla ja hunajalla. Lounasta tai päivällistä nautimme jossakin likeisistä pikkukuppiloista. Erityisesti Rendezvous-ravintolassa tiedettiin tarkalleen, miten kala pitää valmistaa! Kylästä löytyi myös oivallinen leipomo, jonka kylmätiskiltä valikoimme erinomaisia länkkäriherkkuja: juustoja, leikkeletä ja juomia. Ruskeat moniviljasämpylät olivat kirkkaasti koko Aasianreissumme parhaita. Valkoista paahtoleipää olimme syöneet jo enemmän kuin tarpeeksi!

Jumalten saaren tuliperäinen sydän

Indonesian saaret sijaitsevat Tyynenmeren tulirenkaaksi kutsutulla alueella, paikassa jossa Indo-Australian ja Euraasian laatat törmäävät. Maaliskuun toisen päivän iltana saimme Ulkoministeriöltä viestin: ”Tsunamivaroitus. Indonesiassa Sumatran saaren rannikolta länteen on sattunut voimakas, M7.9, maanjäristys. Seuratkaa viranomaisohjeita ja tiedotusvälineitä. UM/Kriisipäivystäjä” Onneksi järistys ei tällä kertaa aiheuttanut tsunamia, ja varoitus peruutettiin tunnin sisällä. Saimmepa vain muistutuksen Indonesian varsin tavallisista luonnonmullistuksista.

Gunung Batur, Balin aktiivisin tulivuori sijaitseen kahden sisäkkäisen kalderan, eli romahtaneen tulivuoren keskellä. Vuoren ympäristö on erittäin hedelmällistä. Noin sadan neliökilometrin laajuisessa kalderassa onkin jopa viisitoista pientä kylää ja satoja viljelystilkkuja. Alue kuuluu UNESCON maailmanlaajuiseen geopuistoverkostoon ja on myös tärkeä turistikohde. Olimme varanneet yösijan Songan kylästä, Mapa Lake View Bungaloweista, mutta vuoren valloittaminen jäisi nyt väliin.

Käytimme hyväksi matkaamme Lovinasta Baturiin ja vierailimme Sekumpul-vesiputouksilla. Saimme bonuksena varsin hauskoja mutkia tiellemme. Ajelimme pikkuruisten vuoristokylien läpi, eikä vauhti huimannut päätä. Jos kotomaassa sadan kilometrin matkaan tarvitaan runsas tunti, täällä siihen pitää varata ainakin kaksi ja puoli tuntia.

Komeat Sekumpul-putoukset kohisevat kahdeksankymmentä metriä alas rotkon pohjalle. Pideltyämme kallionkielekkeen alla sadetta parisenkymmentä minuuttia jyrkänteeltä ryöppysi jo useampia vesinoroja yhä lähempänä. Kasvillisuus oli läpimärkää eikä sateensuojasta enään juuri voinut puhua. Putouksia niiden alta katselleet olivat paenneet takaisin kahluupaikan yli vedenpinnan noustessa ja virtauksen voimistuessa. Mekin lähdimme kapuamaan takaisin ylös suuret lehdet sateensuojinamme. Päästyämme puolivälin tasanteelle sade loppui. Olimme kuin uitettuja. Kamera oli ollut muovipussissa, mutta lompakot sisältöineen ja vaatteet olivat läpimärkiä alimpia kerroksia myöten.

Kalderan pohjalle – tulivuoren keilan juurelle

Jatkoimme matkaa paksun sadepilven keskellä. Kuski kyseli suunnistusneuvoja alkuasukkailta melkein joka risteyksessä. Kun saavuimme Penelokan-kylään Baturin kalderan reunalle, taivas aukeni. Olimme puolentoista kilometrin korkeudessa, ja näkymät parisataa metriä korkeammalle tulivuoren keilalle olivat huikaisevat! Kiemurteleva pikkutie vei kohti puolisen kilometriä alempana olevaa kalderan pohjaa. Tiellä seisoi ainakin kilometrin pituinen jono ylöspäin pyrkiviä ajoneuvoja: henkilöautoja, rekkoja ja skoottereita. Etenimme ryömimisvauhtia, sillä tie oli hädintuskin riittävän leveä autojen ohittamiseen. Balilaiset olivat palaamassa Nyepin pyhien vietosta kraatterin kuumissa lähteissä ja kauniissa maisemissa.

Kalderan pohjalla on Balin suurin järvi, Danau Batur. Se on tärkeä kalaproteiinin sekä juomaveden lähde. Kalan- ja maanviljelyn sekä kalderan luonnollisen, runsaan sedimentaation vuoksi järveä uhkaavat runsaat vesihyasinttikasvustot ja umpeenkasvu.

Kämppämme sijaitsi suunnilleen sadan metrin päässä järven rannalta. Sen terassilta oli kauniit näkymät viljelystilkkujen yli järvelle ja järven takana nousevalle kalderan reunajyrkänteelle, ja mökin toiselta puolelta voi ihailla Baturin tulivuorikeilaa  – mikäli nämä eivät olleet sadekaudella tavallisten pilvien peitossa.

Bungalowien ystävällinen isäntä toivotti meidät (ainoat asiakkaat) sydämellisesti tervetulleiksi ja toivoi, että olisimme siellä kuin kotonamme. Kämpät olivat yksinkertaiset ja viihtyisät, mutta hiukan nuhjuiset. Jotta Tiina olisi voinut olla siellä ihan kotonaan, olisi tarvittu mäntysuopaa ja kloriittia, juuriharja ja karhunkieli sekä biovaarahaalari… Gekonkakkaa löytyi kengistä, ja yöllä pikkupökäle tipahti melkein Tiinan silmään.

Turisteja, riisiterasseja, taidetta ja kulttuuria

Aamulla tiemme vei kohti Ubudia, Balin kulttuurin kehtoa ja yhtä saaren tunnetuimmista nähtävyyksistä. Sen ympäristössä pääsee näkemään Balin ikonisia riisiterasseja, temppeleitä ja muita historiallisia kohteita. Alue koostuu nykyään monesta kylästä, eikä ollenkaan huomaa, missä yksi kylä loppuu ja toinen alkaa. Julia Robertsin tähdittämän Eat, Pray, Love -elokuvan jäljiltä Ubudin turismi on paisunut entisestään.

Pysähdyimme matkan varrelle sopivasti osuneessa, tunnetuimmassa riisiterassikylässä, Tegallalangissa. Kauniit, vehreät riisiviljelmät täyttivät kylän alla olevan laakson, ja kylän läpi kulkevan tien laitoja reunustivat kymmenet hellehepeniä, puuveistoksia, tilkkutäkkejä, punostöitä ja muita matkamuistoja myyvät kojut. Tämä oli vasta alkusoittoa. Sama toistui jokaisen nähtävyyden ympäristössä.

Ubudin keskustassa on helppo suunnistaa, ja sen hallitsee hyvin kävellen. Kylän keskustan pohjoisreunalla itä-länsisuunnassa kulkevalta Jl Raya -kadulta lähtee kohti etelää Hanoman-katu. Etelässä se kaartaa kohti länttä ja muuttuu Monkey Forestin kohdalla saman nimiseksi, pohjoista kohti vieväksi kaduksi.

Olimme uskaltautuneet varaamaan kämppämme Amoya Innistä, keskeltä noiden katujen väliin jäävää nelikulmiota. Sen keskemmälle ei Ubudissa juuri pääse. Hanoman-kadulta tuohon pieneen, kuuden kämpän keitaaseen johti vajaan metrin levyinen kujapahanen. On täysin käsittämätöntä, miten Ubudin kaltaisessa turistipyydyksessä voi löytää niin ihania, aisteja helliviä rauhan keitaita! Sammakkokuoro täytti yön esityksellään, ja kukko kajautteli aamuveisujaan – juuri sopivan etäältä.

Apinoiden metsä

Monkey Forest kuulostaa eläintarhalta, ja se on Ubudin suurimpia turistipyydyksiä. Yhdistelmä ei kuulosta kovin kiehtovalta. Sitä hehkutettiin jokaisella Ubudin Top 10 -listalla. Meillä oli aikaa, ja se sijaitsi kävelyetäisyydellä. Rohkaistuimme kokeilemaan. Ehtisimme sinne hyvin ennen iltapäivän kuumia tunteja ja Denpasarin ympäristön turistikeskuksista tulevia bussilastillisia.

”Apinoiden metsä” on 1300-luvulta peräisin oleva kolmen temppelin pyhä metsikkö: Shivalle on pyhitetty ”päätemppeli”, Ganggalle ”vesitemppeli” sekä Prajapatille ”krematoriotemppeli” (tosi karkea yksinkertaistus). Metsikkö on upea siru vanhaa, varjoisaa viidakkoa, jossa on valtavan kokoisia, upeita jättipuita. Metsikön lävitse virtaa pieni joki, ja sinne on rakennettu kauniita kävelyreittejä, puusiltoja ja portaita. Lisäksi se on kuudensadan jaavanmakakin suojelualue. Apinoilla on erityinen asema myös balilaisessa mytologiassa.

Vierailijoita varoitetaan apinoiden tavasta varastella silmälaseja, kameroita ja muita kiiltäviä esineitä. Emme päässeetkään kovin kauas portista, kun makaki kiipesi ylös Tiinan lahjetta ja vei häneltä litran vesipullon. Apina avasi korkin häkellyttävän näppärästi, ja pullon sisältö lipiteltiin parempiin suihin. Yhdymme silti kuoroon: Monkey Forest on visiitin arvoinen.

Päivä oli kääntynyt iltapäivän puolelle, kun lähdimme tarpomaan Monkey Forest -tietä pohjoiseen. Suuntasimme kohti Ibu Oka Warung Babi Gulingia, josta on kuulemma muotunut jo pyhiinvaelluskohde (tämän luin jälkeenpäin). Babi Guling on balilainen erikoisuus, jossa kokonaisena grillatusta pikkupossusta leikellään herkkupaloja: lihaa, pekonia ja nahkaa. Ne asetellaan huolimattomasti possunverimakkaran pätkien kera riisivuoren sekä balilaisten, pieneksi silputtujen ja varsin tulisesti maustettujen vihannesten päälle.

Ravintolaa piti etsiä Ubud Marketin krääsätorin viereisen risteyksen ja jokun kuuluisan, ei kovin innostavan palatsin nurkalta lähteneeltä tieltä erkanevan, kapeaakin kapeamman pikkukujasen perukoilta. Olivatko odotuksemme aivan liian ruusuisia vai kuvitelmamme täysin hakoteillä? Pyhiinvaelluspaikan kuivahkot antimet eivät vastanneet unelmiemme possuannosta. Se tuli syötyä, mutta emme jääneet kaipaamaan revanssia.

Viimeistelimme kulttuurintäyteisen päivän Barong-tanssiesityksen parissa. Sen kulisseina toimi kaunis, paikalliseen temppelityyliin toteutetun teatterin näyttämö. Tanssi on hidastempoista ja vaatii tarkkaa kehon hallintaa. Sormien ja varpaiden asennot ja ilmeet ovat tärkeitä. Puvut ovat komeita ja koreografiat kertovat täkäläisistä legendoista lohikäärmeineen ja sammakoineen. Esityksen lopuksi myös yleisöllä oli tilaisuus päästä kokeilemaan tanssia. Ainoiksi rohkeiksi osoittautuivat Oskari ja Ray! (Tiina nukutti.)

Ylänkömailta alas etelään

Kauniissa Ubudissa on nähtävää ja koettavaa useammaksi päiväksi. Siellä voi nauttia vaikkapa käsityötaiteesta ja mielettömän hyvistä spa-hoidoista (suosittelen www.ubudskinorganic.comia, jossa sain elämäni parhaat kinttuvahauksen ja -hieronnan! Aika kannattaa varata etukäteen). Ubudin lähistöllä voi tehdä pitkiä kävelylenkkjä, harrastaa maastopyöräilyä tai koskenlaskua. Kaksi kokonaista päivää aisteja hellivässä Ubudissa sujahtivat nopeasti, vaikka käytimme matkat hyväksemme ja hoidimme lähitienoon nähtävyydet matkojen varrella.

Tiellä Ubudista etelän bilebiitsille, lentokentän lähelle Kutaan (En suosittele juurikaan yli 25-vuotialle. Kutasta ei löydy paljon muuta kuin baareja, yökerhoja ja pizza-pasta-burgeria. Maukasta, hintalaatusuhteeltaan ok-ruokaa ei meinaa löytää etsimälläkään.) pysähdyimme runsaat tuhatkunta vuotta vanhassa Goa Gajahissa eli ”norsuluolassa”. Sen nimen alkuperästä on esitetty useita arvauksia. Yhden mukaan nimen taustalla ovat kallioon kaiverretun onkalon elefanttia muistuttavat reliefit. Mene ja tiedä… Joka tapauksessa, pikkumetsikössä on myös komeat, maanjärsityksessä kaatuneen buddhalaisen stupan jäänteet. Pysähdyksen arvoinen paikka.

Poikkesimme myös hyvin suositulle Tegenungan-vesiputoukselle. Saimme taas kerran kavuta ihan riittävän määrän portaita paahtavassa iltapäivän auringossa. Tämä oli kuitenkin huomattavasti helpommin saavutettavissa kuin aiemmat Sekumpulin suuret putoukset. Tegenunganissa olisi ollut mukava viettää vaikka koko kuuma päivä, mutta mepä jatkoimme kohti etelää, sillä anivarhain tulevana aamuna olisi paineltava ilmateitse kohti Aasianmatkamme itäisintä kolkkaa.