Costa Rican parhaat III – Arenal

Vehreä kasvusto yrittää kohti täydellisen keilan muotoisen vuoren huippua kuin hohtavan vihreä sametti. Syville haavoille uurtunut musta laavarinne ei anna periksi. Se yrittää vastustaa elämän voimien etenemistä. Taivaan roosareunaiset pilvet ovat vihreän puolella. Ne hivelevät vihamielistä mustaa pintaa ja kuiskivat kosteita kertomuksia kraatterin karuihin korviin.

Noin seitsemän tunnin Interbus-ajelu päättyi Arenal-tulivuoren juurelle Montaña de Fuego -hotellin pihaan. Autoa vaihdettiin kaksi ja matkaseuraamme muutamaan kertaan. Tapasimme matkan varrella muiden muassa jo Tortuguerosta tutut, hauskat ”brittitytöt”, vm. n. 1950.

Kirjauduimme sisään ja meille osoitettiin huone nro. 277. Meidät kuljetettiin pikkubussilla suuren hotellialueen vihoviimeisen kaksikerroksisen rakennuksen eteen. Kiipesimme luhtitalon toiseen kerrokseen ja astuimme suureen, tallimaiseen perhehuoneeseemme, jossa oli kolme tuplasänkyä. Istahdimme huoneen taakse, pöpelikköön antavalle parvekkeelle, jonka kaiteeseen ei tohtinut nojata. Lahonneet, osin jo kadonneet kaidepuut herättivät epäilyksiä koko parvekkeen kestävyydestä.

Mietimme, miksi meille oli osoitettu standard-perhehuone, kun varaukseemme oli merkitty tavallinen, satasen standard-huone. Huoneesta ei ollut näkymää vuorelle, mikä oli tärkein syy hotellin hyväksymiselle ohjelmaamme. Luhtikäytävältä tosin näkyi vuorelle – lammenrantasviittien parkkipaikan ja tien yli… Kävellessämme hotellialuetta kiertäviä reittejä ja tutustuessamme fasiliteetteihin päätimme, ettemme hyväksy hintaisekseen kerrassaan hirveää huonetta. Emme olisi ikinä varanneet sitä itse tai maksaneet siitä puoliakaan!

Marssimme respaan ja selitimme asian. Lyhyen väännön jälkeen meille löytyi tavallinen standard-huone. Haimme kamamme pihan perältä, ja saimme taas autokyydin respan kautta uudelle kämpälle. Standard-huoneet olivat paritalomallisia ja paljon perhehuonetta pienempiä. Ne olivat rakennettu lähemmäs tietä, mutta sopivan korkealle, eikä sitä juuri näkynyt. Tulivuori taas näkyi hyvin. Näin sen piti olla!

Kaunis, alkuvoimainen Arenal

Arenal on paljon edellisiä kohteitamme lähempänä pääkaupunkia (vain 90 km). Tulivuoren juurella on La Fortunan kylä, josta löytyy kaikki mahdolliset palvelut ja vähän enemmän. Tarjolla on ainakin opastettuja vaelluksia, linturetkiä, yksityisiä suojelualueita monipuolisine eläimistöineen, ratsastusta, zip-lineja latvustoissa, koskenlaskua kumilautoilla, kanooteilla tai traktorin sisärenkailla, veneajeluja Caño Negron suojelualueella, roikkuvia siltoja, vesiputouksia ja kuumia lähteitä. Lisäksi kaupungissa on runsaasti majoitusvaihtoehtoja ja ravintoloita. Alueella voisi viettää pidemmänkin loman, mutta oma (tai vuokra-) auto olisi poikaa.

Sitten se kääntöpuoli: Arenal on erittäin suosittu, ja siellä on paljon matkailijoita, jopa ruuhkaksi asti. Turisteja tulee yksittäin ja laumoittain, ja meitä kohdeltiin laumaeläiminä. Välillä palvelu oli tympääntynyttä tai ylimielistä, kuten Montaña de Fuegon respassa. Tosin mukavia kokemuksiakin oli useita, kuten saman paikan ravintolassa, allasbaarissa (tekivät poikkeuksellisen raikkaan ja sopivan tulisen Bloody Maryn) sekä hotellin EnGadi-spassa.

Yli 1600 m korkuinen Arenal-vuori itse on Costa Rican nuorin ja aktiivisin tulivuori ja ainakin vuoteen 2010 asti se oli myös yksi maailman 10 aktiivisimmasta. Sen ympärille on perustettu Arenal Volcano -kansallispuisto. Arenalin odottamaton purkaus 1968 tuhosi 3 pientä kylää, ja 87 ihmistä sekä runsaasti karjaa kuoli. 1975 purkauksessa satoi tuhkaa 26 kilometrin etäisyydelle ja valtavia kivenjärkäleitä lensi yli kilometrin päähän.

Arenal on purkautunut myös 1984, -93 ja -94, -96, -98 ja 2006–2010. Osa purkauksista on ollut tyyliä ”jatkuvaa laavavirtaa” ja osa ”räjähtävää alkuvoimaa”. Muutamissa purkauksissa kraatterin seinämä on murtunut, ja on syntynyt suuria maanvyöryjä. 1998 jälkeen purkaukset ovat olleet rauhallisempia, mutta vuoren käytöstä seurataan yhä jatkuvasti.

Lepopäivä lepäävän tulivuoren juurella

Meinasin jo manata Montaña de Fuego -lomakylän maan rakoon, mutta uusi aamu uudessa kämpässä alkoi muuttaa mieltäni. Kehittyneessä Costa Ricassa on koko Etelä- ja Väli-Amerikan toistaiseksi onnettomimmat nettiyhteydet, mutta Acuarelas-aamiaisravintolassa netti toimi varsin mallikkaasti. Pannukakkua ja papaijaa poskeen pistäessä ehti hyvin tarkistaa sähköposteja ja Costa Rica -faktoja.

Olimme päättäneet pyhittää ainokaisen kokonaisen täällä viettämämme päivän rentoutumiselle – ja heti aamupalan jälkeen lähdimme tutkimaan lomakylähotellimme polkuja. Reitti vei kakkosluokan, eli joskus ammoin hakattuun, sademetsään. Moderate eli keskivaikea reitti kosteilla ja jyrkillä, paikoin liejuisilla ja osittain umpeen kasvaneilla rinteillä osoittautui aika vaativaksi varvastossuilla varustautuneille vaeltajille. Hiki hiipi pintaan jo alkumatkasta.

Reittiä ei ollut kohenneltu ihan vähään aikaan. Paikoin tolppiin kiinnitetyt apuköydet puskivat sammalta ja rötköttivät pitkällään aluskasvillisuuden seassa. Niiden läpi lyödyt, ruostuneet naulat sojottivat vielä iloisesti pystyssä. Kasvillisuus oli vallannut osan polusta ja harvat opastuskyltit tai nuolet olivat varsin monitulkintaisia.

Epäilimme päässeemme perille ns. vesiputoukselle, kun luimme puuhun kiinnitetystä kyltistä: Rio Arenal / Arenal River. Minkään näköistä nuolta, kylttiä tai selvää polkua emme sen jälkeen löytäneet. ”Vesiputous” oli lähinnä pienehkö koski. Lähdimme paluumatkalle. Sen varrella meitä viihdyttivät mölyapinat ja vaijereilla ylitsemme sujahtelevat ihmiset. Vaivaiseen kolmen kilometrin matkaan hurahti melkein pari tuntia.

Mitei taivaassa

Aloitimme päivän ohjelman kakkososan toteuttamisen allasalueelta: nautimme kuumasta auringosta, tuliperäisistä lämpimistä altaista, sudimme toisiimme vaaleaa vulkaanista savea ja maistelimme lounaaksi allasbaarin herkkuja. Altailla ei todellakaan ollut ruuhkaa. Taisi olla ”vaihtopäivä”. Yhdellä altaalla seuranamme oli toinen pariskunta ja vihreä basiliski ja toisella altaalla pelkästään basiliski.

Seuraavaksi vuorossa olivat syvähieronnat ja papaya-kääreet, jotka sattuivat olemaan kylpylähoitolan tarjouksena. Köllimme hierontapöydillä ja kuuntelimme suuresta, avoimesta ikkunasta kantautuvaa laulukaskaan sirinää sekä hoitolan puolelta soivaa ambient-rentoutumismusiikkia. Kyllä pienelläkin hierojalla voi olla suuret voimat! Hieronnan jälkeen meidät siveltiin kylmällä papayamössöllä. Enpä ole koskaan ennen nauttinut papayasmoothieta ulkoisesti. Minuuttien sisällä alkoi viereiseltä laverilta kuulua kevyttä kuorsausta.

Totaalirentoutumisen jälkeen päätimme nauttia illallisenkin omassa rauhassa. Illan pimettyä tilasimme huonepalvelusta purtavat, avasimme lähipuodista hakemamme viinipullon, ja sytytimme kynttilät terassillemme tulivuoren juurella. Vaikkei massiivista pimeydessä näkynyt kuin hahmo, vuoren henki tuntui olevan vahvasti läsnä. Ei Montaña de Fuego enää tuntunut pahalta, (Emme silti suosittele.) mutta paljon parempia on varmasti tarjolla yllin kyllin. Pitää vaan tehdä tutkimustyötä, eikä ostaa sokeasti muiden järjestämiä paketteja.