Costa Rican parhaat II – Bananito

Costa Ricassa turismi on hyvin organisoitua. Suurin osa matkailijoista on varannut jonkin sortin kiertomatkan maan erilaisiin luontokohteisiin. Paketit on usein koostettu yksilöllisten toiveiden mukaan. Paikallisbussien sijaan kuljetuksiin käytetään ennakolta varattavaa Interbussia, joka on kalliimpi, mutta toimii logistisesti näppärämmin kuin paikallisbussit reissaajia kiinnostavien kohteiden välillä. Se ajaa hotellien välillä ovelta ovelle -periaatteella.

Interbus kuskasi Tortuguerosta palaavan, kymmenpäisen ryhmämme Ceibo-ravintolaan, jossa useista suunnista tuleville matkustajille tarjottiin lounas. Sieltä porukka jaettiin uudelleen, kuka mihinkin suuntaan jatkaviin ryhmiin. Sillä kertaa istuimme pikkubussiin viiden muun matkustajan kanssa ja lähdimme samaa tietä takaisin kohti Karibian rantaa.

Bussi kurvasi Limónin satamakaupungin kautta kohti etelää ja Bananiton kylää. Jäimme kyydistä pienessä baarissa nimeltä Salon Delia. Ceibon tiellä oli aamulla sattunut onnettomuus, jonka vuoksi lähtöämme oli hiukan siirretty, ja olimme myöhästyneet jatkokyydistä. Tilasimme juotavaa ja istuimme odottamaan kyytiä.

Luonnonihmeiden runsaudensarvi

Costa Ricassa on 186 suojelualuetta, joiden joukossa on 32 kansallispuistoja. Maassa on parisataa nisäkäslajia, joista puolet on lepakoita. Suuret nisäkkäät ovat uhanalaisia, mutta niiden suojelutoimet ovat alkaneet tuottaa tulosta. Costa Rican uhanalaisiin kissapetoihin kuuluvat jaguaari, jaguarundi, puuma, oselotti sekä pitkähäntä- ja tiikerikissa. Kapusiini-, hämähäkki- ja mölyapinoiden lisäksi maan apinoihin kuuluu uhanalainen panamansaimiri. Lisäksi tavataan muun muassa kolme muurahaiskarhu- ja kaksi laiskiaslajia, ja Karibian vesillä laiduntaa manaatteja.

Lintuja Costa Ricassa on tunnistettu yli 840 lajia. Keski-Amerikan siivekkäät ovat sekoitus Pohjois- ja Etelä-Amerikan lajeja. Lintuharrastajia kiinnostavia ovat erityisesti mayaketsaali, puna-ara, seppä- ja varjokotinga sekä rikkitukaani.

Costa Rica on myös matelijoiden ja sammakkoeläinten osalta mahtava monimuotoisuuden keskus. Näimme monia hauskan näköisiä liskoja, joille ei löytynyt suomenkielisiä nimiä, sekä useita vihreitä basiliskeja, jotka tunnetaan myös nimellä Jesus Christ (Superstar?), koska se kipittää ripeästi veden pinnalla. Lisäksi maassa elää maailman nopeimmin juokseva lisko, musta leguaani.

Jotkut Costa Rican intiaanit pitävät täysin harmitonta vihreää basiliskia yliluonnollisena, usean eläimen sekasikiönä. He uskovat että, jos se on lähellä jotakuta, kyseinen henkilö kuolee. Pitäisi olla aika paljon ihmisraatoja ympäriinsä, koska basiliskeja on runsaasti.

Lomapaikka valtavan suojelualueen kyljessä

Salon Delia -baarista vie noin 11 kilometrin ”kärrytie” Bananito-lodgeen. Se on niin mutkainen, kivinen, kuoppainen ja täynnä lammikoita, että matka vie nelivedollakin 30–45 minuuttia. Sen varrella on tiheitä ja reheviä orgaanisen banaanin kasvustoja, laidunmaita ja joitakin pikkutiloja. Yhteen niistä matkasi kanssamme samalla kyydillä paikallinen intiaanipariskunta kauppakasseineen.

Jouduimme ylittämään matalan Bananito-joen muutamaan kertaan, kunnes nousimme Bananito-joen ja toisen pikkujoen väliselle, vehreälle harjanteelle. Sen lounaisrinteelle oli rakennettu Selva Bananito lodgen mökit paikalliseen tyyliin: tolpille ja ilmavasti. Parilla seinällä oli avattavat puiset säleluukut, ja yksi seinistä oli lähes kokonaan avoin. Siitä aukesi terassi ja mahtavat näkymät Muchilla-vuorille, jotka ovat osa Costa Rican eteläisintä Talamancan vuorijonoa.

Mökeissä oli vain pienet led-valot, ja sähkö tuotettiin aurinkopaneeleilla. Vesihyasinttivedenpuhdistuksen vuoksi peseytyä sai vain lodgen tarjoamalla täysin biohajoavalla shampoolla. Lämmin vesi tuli aurinkokeräimistä. Puhdistettua juomavettä oli tarjolla jokaisessa mökissä, suuressa hana-astiassa. Lodgella oli käytössään monta fiksua kestävän kehityksen ratkaisua.

Heti noin 13 km2 laajuisten tilusten rajalta alkoi Panaman kanssa yhteinen Unescon maailmanperintöluetteloon merkitty La Amistad eli Ystävyyden puisto, joka sitä ympäröivine suojelualueineen muodostaa noin 10000 km2 kokoisen La Amistad -biosfäärialueen (Se on yhtä suuri kuin kaikki Suomen 39 kansallispuistoa yhteensä, vaikka Costa Rica on alle kuudesosa Suomen pinta-alasta!). Se on Costa Rican suojelualueista vähiten tutkittu ja huonoiten tunnettu.

Illan tullen lodgealueen raittien laidoille pystytetyt valopetroliroihut sytytettiin näyttämään tietä avoseinäiseen El Rancho -ravintolaan. Illallisen jälkeen kömmimme hyttysverkon alle, pehmoiseen petiin, mistä voi seurata tulikärpästen tuiketta sametin pehmeässä yössä. Erilaiset sademetsän äänet seurasivat taas mukanamme höyhensaarille.

Yöllä satoi – reilusti, kuten sademetsässä kuuluukin. Oli satumaista herätä viidakon kanssa aamun sarastukseen. Vuoret olivat paksun usvan peitossa, mutta verho väistyi verkkaisesti auringon noustua latvojen ylle. Jotkut viidakon äänistä vaikenivat, ja uusia ilmaantui tilalle. Iltaisin terassimme edessä kasvavan puunrungon kuoppaan yöpuulle asettunut pientä kehrääjää muistuttava lintu lähti päivärientoihin.

Bananiton tilan historiikki

Yhdysvaltalaisen banaaniyhtiön työntekijät olivat 1920-luvulla vuokranneet nykyisen tilan maat Costa Rican valtiolta. He hakkasivat luonnontilaista sademetsää Bananito-jokilaaksossa yhtiön perustettua keskikokoisen banaaniplantaasin rannikkoseudulle. 1929 pörssiromahduksen, valtavien tulvien ja banaanitautien vuoksi yhtiö lopetti toimintansa, ja maat jäivät hoitamatta.

Nykyisten Bananiton tilan omistajien isä oli viljellyt maata Costa Ricassa 1950-luvulta lähtien ja osti vanhat vuokramaat 1974, jolloin viidakko oli jo vallannut banaanipellot takaisin. Hän raivasi pusikon ja käynnisti keittobanaanista, kaakaosta, kääpiökookoksesta sekä paikallisesta puusta (laurel eli Cordia alliodora) koostuvan viljelmän.

Aluksi se toimi hyvin ja tuotti runsasta satoa, mutta kolmen vuoden kuluttua keittobanaanit saivat pahan sienitaudin, ja ne oli poistettava kokonaan. Kun pankin lainasopimuksessa vaaditun lajin kaakaopensaat varttuivat täysikokoisiksi, kävi ilmi, että ne olivat selvästi perinteisiä paikallisia lajeja heikompia. Kääpiökookoksiin taas iski juuristotauti, minkä vuoksi suurin osa niistä kaatui, eikä jäljelle jääneiden satoa kannattanut huonon markkinahinnan vuoksi edes korjata.

Vuosien vaihtoehtoisten viljelykokeilujen jälkeen noin kolmanneksella tilan maista tuotetaan nykyään orgaanista banaania ja jalostetaan karjaa, joka sopii sekä maidon että lihan tuotantoon. 1994 perhe päätti perustaa lopuille tilan maista, koskemattomaan sademetsään, yksityisen suojelualueen ja rakentaa mökkikylän metsän laidalle vaihtoehtoiseksi tulonlähteeksi. Heidän mielestään oli epätodennäköistä, että se koskaan korvaisi suojeltujen puiden markkina-arvoa. Hyvä yritys heillä tuntuu tuntuu kyllä olevan.

Lenkki luonnontilaisessa sademetsässä

Ennen kuin ilman kosteus- ja lämpötilayhdistelmä äityi sietämättömäksi vedimme lainakumisaappaat jalkaan ja lähdimme viiteen pekkaan viidakkovaellukselle. Vajaan kolmen tunnin verkkaiselle rupeamalle osallistuivat kanssamme luonto-opas Joseph sekä nuori saksalaispariskunta. Joseph johdatti meidät Bananiton kirveen koskemattomaan, vanhaan sademetsään kohti Muchilla-vuoria.

Koko porukkamme toivoi, että onnistuisimme löytämään muutamia Keski-Amerikan värikkäistä myrkkysammakoista. Olimme vasta astuneet metsän pyhimpään, kun Oskari jo äkkäsi ensimmäisen mustavihreän vihernuolimyrkkysammakon. Tuntui mukavalta kulkea kunnollisissa vasemmalle ja oikealle jalalle muotoilluissa kumppareissa (ks. Rajakokemuksia II – Nuevo Rocafuerte). Mukavuutta kesti tuokion, kunnes ensimmäistä jokea ylittäessä ilmeni, että toinen saapas vuoti ukkovarpaan vierestä…

Löysimme polun varrelta lisää sammakoita, viitisen lajia. Se teki yhteensä kuusi lajia, kun lodgen polun laidalla ryöminyt suuri konna lasketaan mukaan. Joku sinihäntäinen lisko livisti kovaa kyytiä lahoavien lehtien sekaan, mutta havaitsimme hämmästyttävän vähän lintuja. Näimme tulikärjen, ja Oskari huomasi ”puukalkkunapariskunnan” eli isosakuparin. Lisäksi oppaamme kertoi puista ja liaaneista jotakuinkin samat tarinat, jotka olimme kuulleet aiemminkin. Lenkin lopuksi katselimme tilan lammikolla kahlaajia ja Tortuguerosta tuttua Jesus Christ -liskoa. Reissu oli hauska ja hyvin hikinen, mutta 40 dollarin maksu päätä kohti tuntui hiukan kohtuuttomalta. Meistä on tainnut tulla vaativia – tai hintatietoisia.

Kaunista vuoristoa olisi katsonut kauemminkin

Selva Bananito Lodge oli kauniissa ja rauhallisessa paikassa. Rauhaa ei olisi vaarantanut, vaikka mökeissä olisi voinut ladata kännykän, pikkukannettavan tai vaikkapa kameran akkuja. Nousi hirmuinen haloo, kun pyysin tietokoneelle virtaa El Ranchosta käytyäni päivän valokuvat läpi. Seuraavana päivänä odotti pitkä matka, ja ehtisin ehkä kirjoittaa. Huoneemme ohjeissa oli neuvottu pyytämään latausmahdollisuutta lodgen ”johdolta”, eikä niissä ollut mainintaa, että lataus sopisi vain valoisaan aikaan.

Lupa lataukseen ravintolan yleisissä tiloissa annettiin lopulta valitellen, että joku mökki voi jäädä ilman valoa… Ei tuntunut kivalta. Hankaluuden huipuksi häiritsin vielä pyytämällä lainaksi paperia ja kynää. Halusin tehdä edes muistiinpanoja koneen latautuessa. Olisi ollut paljon mukavampaa, tunnelmallisempaa ja inspiroivampaa keskittyä kirjoitustyöhön oman mökin rauhassa kuin ruokalabaarin tohinassa. Selva Bananito voisi hyvin siirtyä 2000-luvulle korkeista ekologisista pyrkimyksistään tinkimättä.

Mahdollista akkujen latausta enemmän rauhaa häiritsivät ihan tavalliset tilan ja lodgen äänet: keittiöstä kantautuvat työn äänet, asiakkaiden ja oppaiden seurustelut, rakenteiden ja pihan kunnostustouhut ja toisena yönä vahtikoirien haukunnat. Mikä lie sai jotkut tilan seitsemästä koirasta ja pihan linnut suunniltaan…

Bananiton 17 mökkiä ovat eristyksissä, omassa rauhassaan vuorten helmassa, mutta luonnon äänistä sai nauttia yhtä hyvin myös Tortugueron suuremmassa lodgessa. Siellä mökkiin ei kuulunut asiakkaiden, oppaiden tai keittiön ääniä, ja eläimiä pääsi havainnoimaan selvästi paremmin. Toisaalta Bananiton avoimet, ja silti mukavan yksityiset, suuret terassit olivat omaa luokkaansa. Olisimme viihtyneet sielä vielä yön, pari pidempäänkin, ihan vaan rentoutumassa.