Cartagena de Indias

Auringon laskettua Getsemanín kujat täyttyvät iltaa viettävistä paikallisista. He asettavat tuolinsa kadun varteen ja iskevät juttua ystävien ja naapureiden kanssa. Aukioille kerääntyy tuoksuvia katukeittiökärryjä tai grillejä, ja pienet ravintolat asettavat pöytänsä ja tuolinsa esille. Niin paikalliset kuin turistitkin istuvat tunnelmallisissa kuppiloissa. Mekin istumme lempicevicheriassamme, lähes huomaamattoman Laguna Azulin valtavan puun alla.

Raikkaan ja herkullisen merenelävistä kootun aterian jälkeen kävelemme puoli vuosituhatta vanhoilla kujilla ihmeköynnösten rönsyillessä parvekkeille ja kattoterasseille. Kuuman auringon lämmittämät kujat ja rakennukset hohkavat yhä lämpöä, jota vilvoittava iltatuuli yrittää puhallella pois. Viehättävästi rapistuneiden, räikeän värikkäiden talojen ikkunoista ja ovista kantautuu salsan ja rumban rytmejä. Jostain kuuluu raisumpi reggaeton. Historia elää ja hengittää kanssamme joka askeleella. Cartagenassa voi kokea Karibialaisen kulttuurin ja kaupungin rikkaan ja värikkään menneisyyden kaikilla aisteilla.

Tiellä – Medellín–Cartagena

Jouduimme käyttämään taksia Medellínissä kolme kertaa. Kahtena niistä osuimme kolaripaikalle. Molemmissa tapauksissa kevytmoottoripyörä oli onnettomuuden heikompana osapuolena. Kun lähdimme Pobladosta kohti pohjoista bussiasemaa, seisoimme kolarin vuoksi autopistalla yli puoli tuntia. Kevytmoottoripyöriä ja skoottereita mateli ohitsemme tasaista tahtia. Jotkut kyllästyivät hitaaseen etenemiseen ja raijasivat motskarinsa korotetun viherkaistan yli paremmin vetävälle väylälle. Kaksipyöräisten meno oli usein hurjan näköistä.

Bussi lähti taas kerran kipuamaan vuorten rinteitä kippuraista serpentiinitietä pitkin. Bussissa istuessa ei pystynyt näkemään tien reunaa. Vieressä oli vain ammottava tyhjyys, jonka pohjalla, jossain satojen, jopa tuhannen metrin päässä tuikkivat asutuksen valot pikkuisten jalokivien lailla.

Bussi kitisi, rämisi, huojui ja heilui. Tuli töyssyjä, monttuja ja äkkinäisiä jarrutuksia. Kerrankin, kun olisi tosissaan tarvinnut turvavöitä pysyäkseen edes penkeillä, niitä ei ollut. Nukkumisesta ei taas kerran tullut juuri mitään. Vaikka vuoret laantuivat kukkuloiksi, tie oli yhä kuin perunapeltoa. Vanhan kärrypolun päälle lienee lätkäisty asfaltti ilman sen kummempia pohjustuksia.

Auringon noustua lopetimme nukkumisen esittämisen. Oskari oli vielä illalla ehtinyt kehumaan yöbussin myönteisiä puolia, esimerkiksi sitä, että samalla kertaa hoituu sekä matkan teko että yöpyminen, ja aamulla herää taas uudessa kaupungissa. Cali-Medellín-etappi olikin sujunut ihan mukiin menevästi, mutta nyt hän perui kaikki puheensa.

Kehutuimmat bussiyhtiöt eivät edes tarjonneet matkoja Medellínistä Cartagenaan. Vähemmän kehututtujenkin yhtiöiden paremmat bussit oli sijoitettu muille reiteille. Se on aina huono merkki. Tiet eivät liene parhaat mahdolliset, ja lentäen pääsee liki samaan hintaan…

Värikkään satamakaupungin värikäs menneisyys

Espanjalaisvalloittajat ovat perustaneet Cartagenan tai oikeammin Gartagena de Indiasin kaupungin virallisesti vuonna 1533. Se sai nimensä Espanjan Cartagenan kaupungilta, joka puolestaan oli perinyt nimensä Tunisian Carthagolta. Espanjalaisia aiemmin lahden seudulla oli elänyt alkuperäiskansoja. Arkeologit ovat löytäneet alueelta koko Amerikkojen mantereiden vanhimpia esineitä, jotka on ajoitettu jopa 6000 vuoden taakse.

Cartagenan Vanhan kaupungin keskeisen Bolívarin aukion laidalla oli Museo del Oro eli kultamuseo, jonne oli yllätykseksemme ilmainen sisäänpääsy. Museossa esiteltiin Cartagenan alueen ja Kolumbian alkuperäisväestön historiaa ja elämäntapoja. Esillä oli lukuisia hienoja ja pikkutarkkoja kultaveistoksia koruista rituaaliesineisiin, jopa ongenkoukkuihin. Tauluissa kerrottiin niiden erilaisista työstötavoista pakotuksesta punontaan ja vahavalumenetelmään espanjaksi ja englanniksi. Lisäksi näytteillä oli talousesineitä, kuten ruukkuja ja huhmareita, pyyntivälineitä sekä työkaluja. Museo oli erittäin mielenkiintoinen – ja iloksemme ilmastoitu.

Espanjalaisten siirtokunta Cartagenassa kärsi pitkään muun muassa ranskalaisten ja englantilaisten merirosvouksesta. Espanja sijoitti vuosittain miljoonia kaupungin puolustukseen sekä linnoitusten ja vallitusten rakentemiseen. Suunnittelu- ja rakennusprojektit veivät reilusti yli 200 vuotta ja aikaiseksi saatiin muun muassa 11 kilometriä kaupunginmuuria ja San Felipe de Bajarasin linna.

Kävelimme linnalle, koska olimme kuulleet, että kuukauden viimeisenä sunnuntaina sinne on vapaa sisäänpääsy. No se oli vapaa vain kolumbialaisille. Turistien piti maksaa 10 e peppua kohti. Olimme kuulleet, ettei se ole hintansa väärti. Se on vain massiivinen kivilinna, jossa pääsee kävelemään. 20 euron sijoitus kävelyyn ei tuntunut järkevältä. Sillä summalla söisimme esimerkiksi hyvän lounaan. Päätimme kävellä linnan ympäri…

Cartagenasta tuli Uuden-Granadan varakuningaskunnan tärkeä kauppasatama. Tuo Espanjan siirtomaa perustettiin, koska espanjalaisten valtavien Etelä-Amerikan alueiden hallinta osoittautui mahdottomaksi. Uuteen-Granadaan kuuluivat nykyisen Kolumbian lisäksi Venezuela, Ecuador ja Panama sekä alueita Perusta, Brasiliasta, Costa Ricasta ja Nicaraguasta. Cartagenan kautta rahdattiin kultaa ja hopeaa varakuningaskunnan kaivoksista Havannan kautta Espanjaan. Lisäksi Cartagena oli Meksikon Veracruzin ohella ainoa satama, jolla oli oikeus harjoittaa orjakauppaa. Afrikasta roudattiin Atlantin yli miljoonia ihmisiä – työvoimaa pelloille ja kaivoksiin.

Espanjalaisen inkvisition Uuden Mantereen haara

1610 katoliset hallitsijat perustivat Cartagenaan yhden Amerikkojen kolmesta Tribunal del Santo Oficio de la Inquisiciónista eli lyhyesti suomennettuna Pyhästä inkvisitioistuimesta. Kaksi aiempaa sijaitsivat Mexicossa ja Limassa. Tyylikäs inkvisitiopalatsi valmistui 1770. Kun Cartagena julistautui itsenäiseksi 1811, inkvisiittorit häädettiin kaupungista. Espanja kuitenkin valloitti kaupungin verisesti takaisin ja istuimen toiminta käynnistettiin uudestaan. Homma hyytyi lopulta vasta, kun espanjalaiset antautuivat Simón Bolívarin johtamille joukoille.

Inkvisitio perustui espanjalaisten vieraiden asioiden pelkoon. Vieraita asioita olivat esimerkiksi eurooppalaisille tuntemattomien lääkeyrttien käyttö, luonnonuskonnot ja monet muut alkuperäiskansojen tavat. Historiankirjat eivät ole täydellisiä, mutta espanjalaisen inkvisition nimissä syytettiin maailmanlaajuisesti noin 150000 ihmistä ja suunnilleen 3000 teloitettiin. Inkvisiittorien katsottiin olevan lain yläpuolella, ja joskus heidän motiivinsa väitettyjen syytettyjen vangitsemiseksi tai rankaisemiseksi saattoivat olla jotain muuta kuin uskonnollisesta sopimattomuudesta johtuvia.

Cartagena oli kaukana emämaasta, ja tutkimusten mukaan siellä saattoi joutua pidätetyksi mistä vain toimesta, joka sattui ärsyttämään esimerkiksi Juan de Mañozcaa, joka oli yksi ensimmäisistä kaupungin inkvisiittoreista. Hän jatkoi tehtävässään myöhemmin Mexicossa. Hän saattoi napata vaikkapa kenet tahansa markkinoiden myyjistä, jos sattui tykkäämään hänen tuotteistaan. Syytettyjen omaisuus kun voitiin takavarikoida.

Aiemmin mainitun Bolivarín aukion laidalla oleva entiseen Palacio de la Inquisicióniin eli inkvisitiopalatsiin perustettu Museo Historico de Cartagena de Indias ja kaupungin pimeä historia alkoivat luonnollisesti kiinnostaa. Liput maksoivat meiltä yhteensä 38000 COPia eli yli 15 euroa, ja sisäänkäyntiaulan tyylikkäät kaksikieliset julisteet antoivat odottaa paljon. Arveluttamaan jäi ainoastaan maininta, että museon kokoelmia oli ryöstelty Kolumbian huumeparonien ja väkivallan aikakaudella. Odotukset jäivätkin täyttymättä. Tekstit olivat enimmäkseen espanjaksi, ja sitä oli uuvuttavan paljon, mutta esineitä kovin vähän. Itse rakennus oli karmaisevalla tavalla tunnelmallinen ja näyttävä, mutta muuten museovierailu ei maksa vaivaa, eikä rahalle saa vastinetta.

Taistellen itsenäisyyteen

Cartagena oli espanjalaisvallan alla yli 275 vuotta, mutta teki itsenäisyysjulistuksen 1811, kun espanjalaisilla oli kädet täynnä puuhaa Napoleonin kanssa. Itsenäistymisen ensimmäisiltä vuosilta on olemassa vähän tietoa, mutta väitetään, että Cartagena oli lähes tulkoon haamukaupunki, jonka raunioissa asusti viitisensataa köyhää, vapautettua orjaa.

Espanjalainen Pablo Morillo saapui valtavan armeijan kanssa valloittamaan Uuden Granadan takaisin 1815. Viiden kuukauden piirityksen jälkeen nääntyvä linnoituskaupunki saatiin kukistettua. Sieltä kolonialistien joukot marssivat etelään sekä toisaalta Quitosta, Pastosta ja Popayánista pohjoiseen. Bogotá vallattiin takaisin toukokuussa 1816.

Kenraali Mariano Montilla johti José Prudencio Padillan merivoimien avustamana puolestaan itsenäisyyttä tavoittelevat joukot Cartgenaan 1821. Kaupunki saatiin lopullisesti vallattua espanjalaisilta 159 päivän piirityksen jälkeen lokakuussa 1821.

Kävimme myös Merimuseossa, Museo Naval del Caribessa, ihmettelmässä Cartagenan alueen alkuperäisväestön, espanjalaisten Karibianmerenkulun ja huipputeknisten linnoitusten historiaa. Sisään pääsimme yhteensä 32000 COPilla eli vajaalla 13 eurolla. Museoon oli rakennettu havainnollisia malleja paitsi laivoista myös kaupunginlahden ja Karibianmeren pohjan muodoista sekä 1500–1800-luvuilla kehiteltyjen linnoitteiden rakenneratkaisuista.

Kun esimerkiksi kaupungin kapea sisääntuloväylä, Boca Chica (pikkukita), oli ranskalaisten hyökkäyksen 1697 jälkeen havaittu haavoittuvaksi, sen puolustamiseksi pystytettiin useita puolustusrakenteita. Cartagenan ympäristössä oli ainakin parikymmentä linnoitusta. Eniten meitä kuitenkin häkellyttivät Rio Magdalena-joelta Cartagenaan kaivettu Dique-kanava sekä Cartagenan lahden Boca Grandena (suuri kita) tunnetun sisääntuloväylän tukkiminen valtavalla tekoriutalla.

Merimuseo oli perustettu alun perin Jesuiittojen korkeakouluna ja myöhemmin San Juan de Godin sairaalana toimineeseen rakennukseen. Myös tarinat rakennuksen menneisyydestä, kaupunkia kohdanneesta koleraepidemiasta ja vanhan sairaalan kummituksista olivat nekin kiinnostavia.

Vaikeuksien kirjavoima lähihistoria

Viime vuosisata toi Kolumbiassa mukanaan poliittisia muutoksia äärilaidasta toiseen. Tehtiin hienoja uudistuksia maatalouteen, koulutukseen, työvoimalakeihin ja verotukseen. Teollistuminen ja talouskasvu pääsivät vauhtiin. Niitä seurasivat vallankaappaukset, vallan keskittyminen, sensuuri, korruptio ja väkivalta. Syntyi useita ryhmittymiä, joista Vallankumouksellisen Kolumbian asevoimat (FARC) lienee tunnetuin. Lopulta väkivaltaisuudet kärjistyivät hallituksen ja kommunistien väliseksi sisällissodaksi. Väkivaltaisuudet vaativat satojentuhansien kansalaisten hengen.

Tulehtuneessa tilanteessa huumekartellit saivat paljon valtaa ja rahoittivat lukuisien valtion virkamiehien, poliitikkojen ja tuomareiden murhia. Yhdysvallat osallistuivat ja rahoittivat taistelua huumekartelleja vastaan, mutta sen vaikutukset jäivät ilmeisen vähäisiksi. Taistelu FARCia vastaan sen sijaan eskaloitui jopa kansainvälisiksi selkkauksiksi, kun Ecuador ja Venezuela lähettivät joukkojaan Kolumbian rajoille.

Vaihtuvien valtionpäämiesten ja FARCin väliset riidat ja sopimiset, taistelujen ryöpsähtämiset ja laantumiset päättyivät toistaiseksi, kun hallitus ja FARC solmivat rauhansopimuksen Havannassa, elokuussa 2016. Kolumbiassa järjestettiin kansanäänestys rauhansopmuksesta lokakuussa 2016, jolloin niukka enemmistö äänesti sopimusta vastaan. Sodan uhrien korvaukset ja syyllisten rankaiseminen aiheuttavat yhä kiistaa.

Maalla on muitakin ongelmia: muun muassa lukutaidossa on yhä työsarkaa, erityisesti maaseudulla, korruptio on yleistä, ja useilla poliitikoilla epäillään olevan vahvat yhteydet puolisotilaallisiin sissi- ja rikollisjärjestöihin, turvallisuuspalvelut ovat kuunnelleet laittomasti hallituksen jäsenten, oppositioedustajien ja toimittajien puheluita, ja vaikka sananvapaus on taattu vuoden 1991 perustuslaissa, sen toteutuminen tökkii yhä pahasti.

Hullaannuttava Getsemaní

Cartagena pursuaa turisteja erityisesti joulun- ja uudenvuoden aikaan sekä pääsiäisviikolla, kun koulut ovat kiinni ja suurin osa kolumbialaisista viettää lomiaan. Silloin voi olla vaikea mahtua sekaan. Cartagenan käsityöläiskaupunginosa Vanhan kaupungin ja San Diegon eteläpuolella on jäänyt Unescon maailmanperintökohteeksi julistetun vanhan keskustan varjoon, vaikka sen tunnelmallisen Plaza Trinidadin kerrotaan olevan Cartagenan vanhinta aluetta.

Nykyään Getsemaní on vahvasti nostamassa päätään. Jos vanhan kaupungin keskustan kolonialismin aikaisiin taloihin upeasti entisöidyt hotellit, kivijalkojen kalliit merkkiliikkeet ja fiinit ravintolat alkavat tökkiä, niin Getsemanísta löytää vielä aidon Cartagenan.

Vielä jokunen vuosi sitten rikollisuuden pesänä tunnetusta kaupunginosasta on tullut Latinalaisen Amerikan kuumimpiin kuuluva kohde. Sen aukiot, joilla aiemmin myytiin huumeita, täyttyvät iltaisin katukeittiöistä ja kahviloiden pöydistä. Kunnostetuissa taloissa on pieniä boutique-hotelleja. Mutta vielä siellä myös eletään. Hämärän laskeuduttua paikalliset levittäytyvät kaduille, kotiensa edustoille viettämään iltaa. Tunnelma on kuin vanhassa Havannassa. Mutta, kauanko sitä riittää? Kauanko sikäläiset pystyvät vastustamaan kiusausta myydä nukkavierut kotitalonsa hyvin maksaville ulkomaalaisille tai matkailuyrittäjille?

P.s., Iloiseksi yllätykseksi luin, että Cartagena on yksi harvoista Etelä-Amerikan ja koko maailman suurkaupungeista, joissa on toimiva jäteveden käsittelyjärjestelmä. Puhdistuslaitos on avattu 2013, ja se on kuulemma kolmanneksi suurin koko maailmassa!