Cairns lausutaan Käärnz

En edelleenkään tykkää lentomatkustamisesta. Yli 300 matkustajaa vetävä Jetstar-halpisyhtiön Boeing 787 Dreamliner oli siisti kone. Vajaan 7 tunnin lento maksoi kahdelta max 20 kg pakaaseineen, yllättävän maukkaine kanaillallisineen ja simppeleine aamiaisineen yhteensä 540 euroa. Reitti Tokion Naritasta Australian koillisrannikon Cairnsiin kulki muun muassa Guamin ja Port Moresbyn yli lähes suoraan etelään. Siirryimme aikavyöhykkeissä vain tunnin aikaisemmaksi. Aikaeroa Suomeen tuli 7 tuntia. Päiväntasaajan ja trooppisten merialueiden ruokkimien nousevien ilmavirtausten ylitys oli kuoppaista ja heittoisaa. Jo Irvin Goodman sen tiesi: Bo, Bo, Bo , Boeing, Boeing, Bo, Boo, Boeing…

57 metrin mittaisessa muovituubissa (80 % materiaalien tilavuudesta on epoksimuovia) oli kuiva ilma. Nenä tuntui karstaiselta ja kitakielekkeen tilalla roikkui kapakala. Kokeilin eri asentoja yksi toisensa perään. Siitä olisi saanut hauskan, nopeutetun lyhytelokuvan, mutta nukkuminen ei juuri onnistunut. 7 tunnin, parin lyhyen torkahduksen ja pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen laskeuduimme Cairnsiin. Kevyen ”Australian Border”-käsittelyn jälkeen mahtava päivänkoittoa odottavien lintujen liverryskonsertti ja pehmeä, trooppinen aamuyö olivat meitä vastassa. Alkoi neljäs keväämme parin vuoden sisään…

Siirtokunnasta matkailukaupungiksi

Cairns on suunnilleen vajaan 150000 asukkaan kaupunki Korallimeren rannalla Queenslandin osavaltiossa. Se tuntui ihan tuppukylältä Soulin ja Tokion jälkeen. Ennen brittisiirtokunnan tuloa Cairnsin alueella asui ja asuu edelleen Gimuy Walubara Yidinji -nimistä väkeä.

James Cook oli kova jätkä. Maailman vastakkaisilla laidoilla on Captain Cook Highwaytä, James Cook Drivea ja puistoa sekä Cookin salmea ja -saaria. Kaveri ehti vaikka minne! 1770 James Cook kartoitti nykyisen Cairnsin aluetta ja nimesi sen Trinity Bayksi. 100 vuotta myöhemmin tuolle mangroverämeeslle päätettiin rakentaa satama. Lahdelman länsipuolella kohoavilta vuorilta oli näet löydetty kultaa. Atherton Tablelandina tunnetuille pöytävuorille ruvettiin 1886 rakentamaan junarataakin arvometallin kuljettamista varten.

Rautatietä varten raivattiin maata, jota ryhdyttiin käyttämään maatalouteen. Alavilla mailla viljeltiin sokeriruokoa, maissia, riisiä, banaania ja ananasta ja ylempänä kasvatettiin hedelmiä sekä maitokarjaa. Maatalous loi onnistumisen edellytykset myös satamakaupungin kehittymiselle.

Cairnsissä on trooppinen monsuuni-ilmasto. Sadekausi kestää marraskuulta toukokuulle ja suhteellisen kuiva kausi kesäkuulta lokakuulle. Sadekuuroja voi tosin tulla silloinkin. Vuoden keskimääräinen sademäärä on yli 2 metriä! Sadekaudella Cairnsin molemmat isommat joet, Barron ja Mulgrave ovat joskus tulvineet niin, että kaupunkiin johtavat tiet ovat menneet poikki. Siksi olimme posottaneet Cairnsiin kiiruusti reilusti lokakuun puolella.

Päivälämpötilat liikkuvat kaupungissa heinäkuun 25 ja tammikuun 32 celsiusasteen välillä, ja meriveden lämpötila vaihteli vastaavasti 24–30 °C vuodenajan mukaan. Porukkaa kaupunkiin vetävät Suuri valliriutta ja muut trooppisen luonnon ihmeet.

Mutaranta maittaa muuttolinnuille

Cairnsin kaupungin rantaa reunustaa puisto ja mukava Promenade-niminen kävelytie ja rannassa kulkeva autotie on nimeltään Esplanade. Ranta on kaupungin kohdalla vuorovesilietepohjaista. Varsinaista hiekkarantaa ei ole, mutta Esplanaden päähän, ”kaupunginniemeen” on rakennettu hyvin suosittu uima-allas, Lagoon, ja pieni tekohiekkaranta.

Holiday Inn -hotellimme sijaitsi noin 2,5 km päässä keskustasta, joten päivittäisillä lenkeillä talsimme varmasti vähintäänkin 10 km, joista 5 pitkin Ranta-Promenadea. Holiday Inn oli muuten täsmälleen niin tylsä ja ikävä kuin miltä se kuulostaakin, mutta roskisten yllä ollut huoneemme oli tilava ja saimme sen hyvään, alle puoleen hintaan.

Lieteranta kerää keväisin tuhansittain Siperian ja Alaskan talvea karkuun lähteneitä kahlaajia. Näimme ainakin kuireja, sirrejä ja tyllejä. Myös australianpelikaanit viihtyivät pienempien siivekkäiden parissa, ja hopealokit kärkkyivät maistiaisia Promenadella parin rantaravintolan liepeillä.

Rannalla varoitetaan myös suistokrokotiileistä. Ne tunnetaan täkäläisittäin nimellä ”salties”. Uimaan tai kahlaamaan ei kannata näillä rannoilla mennä. Ne osaavat piiloutua hämmästyttävän hyvin mutaiseen veteen. Laskuvedellä lapset näyttivät silti leikkivän kuiville jäävillä särkillä.

Cairns Post -paikallislehden pääuutisena oli pari päivää sitten 60 km Cairnsin pohjoispuolella Port Douglasissa palvelutalosta kadonnut, dementiasta kärsinyt isoäiti, jonka epäiltiin päätyneen krokotiilin kitaan. Lehdessä käytiin kovaa keskustelua myös krokotiilien määrän rajoittamisesta, puolesta ja vastaan. Joka tapauksessa krokotiileihin pitää täällä oikeasti suhtautua vakavasti. Se on massaltaan maailman matelijoista suurin, jopa yli 6-metrinen ja tonnin painoinen, ja sitä pidetään yhtenä vaarallisimmista eläimistä.

Gone Fishin…

Nähtyään sataman kalapaatit Oskari intoutui järjestämään meille kalareissun. Niiden hinnatkin olivat kohtuullisia. Minustakin oli mukava päästä vaihteeksi vesille. Liityimme auringon noustua viiden australialaisen ja kalaoppaan seuraan aurinkokatoksella varustettuun alumiiniseen avoveneeseen Cairnsin satamassa.

Aluksi keula suunnattiin mangroverämeikölle, kapealle ja matalalle Hills Creekille syöttikalojen verkottamista varten. Opas heitti pyöreää verkkoa näppärästi, mutta pikkukalat olivat vähissä. Niitä on kuulemma hankala pyydystää laskuvedellä, ja vesi oli pakenemassa jo kovaa vauhtia. Pikku eväkästä saatiin kuitenkin riittävästi täkykalatankkeihin.

Ikävä kyllä, pikkujoella viihtyi myös hietakärpäsiä. Edellinen kohtaaminen noiden, maailman inhottavimpiin kuuluvien otusten kassa oli tapahtunut Thaimaan Tarutaolla – ja jäljet olivat sietämättömän kutiavat ja hirveän näköiset.

Ausseissa nuo puolentoista, parin millin mittaiset verenimijät tunnetaan myös nimellä no-see-ums, niitä kun ei näe, ennen kuin on jo liian myöhäistä… Ne ovat aktiivisimmillaan auringon noustessa ja laskiessa – ja ennen kuin ymmärsimmekään, punaisia pilkkuja oli ilmaantunut käsiin ja jalkoihin. Sen jälkeen lainasimme oppaalta muutamat suihkaukset hyönteiskarkotetta. Täkäläisten yksilöiden aiheuttamat patit osoittautuivat onneksi edellisiä siedettävämmiksi.

Varsinaista kalaa mentiin pyytämään Trinity Inlet -lahdelle ruopatun väylän merkkipoijun liepeille. Vene aseteltiin aloilleen virtaan parilla ankkurilla. Sitten opas jakoi kaikille vavat pohjasiimoineen ja näytti, miten ja minne koukut pitäisi pistää. Sen jälkeen odoteltiin oikeanlaista ”puraisua” – vavan pitäisi kumartaa oikein kunnolla.

Töyhtötiirat lentelivät veneen ympärillä ja seurasivat silmä kovana täkykalojen tilannetta. Ne olivat valmiina poimimaan vahingossa veteen tipahtaneet ja koukuista poistetut yksilöt nokkiinsa. Ylitsemme lensi myös komea valkomerikotka.

Ennätyssaalis

Mikä taika siinä lienee ollut, kun olin ilmoittanut, etten kalasta, Niinpä minulle osoitettu vapa taipui ensimmäisenä! Kelasin ja väsytin jotain samean pinnan alla lymyävää tiukasti vastaan panevaa otusta oppaan ohjeiden ja parhaiden kykyjeni mukaan. Hopeanhohtoinen isomus loikkasi pari kertaa pinnan ylle, ja kun sain kelattua sen veneen laidalle, opas poimi sen haaviin.

Se oli 6 kg ja 78 cm kokoinen barramundi. Kalan nimi on lainattu paikallisen alkuperäiskansan sanasta, joka tarkoittaa suurisuomuista jokikalaa. Siitä käytetään myös nimitystä Australian seabass eli ”australianmeriahven”. Kala saattaa kasvaa jopa 180 cm mittaiseksi ja 60 kiloiseksi, joten saaliini oli vielä nuori neito – oma ennätyskala kuitenkin. Kellään kalaporukastamme ei ollut mahdollisuutta kalaruuan valmistamiseen, joten neito päästettiin takaisin kasvamaan.

Barramundikoiraat kerääntyvät jokisuihin naaraita etsimään monsuunikauden alkaessa. Ehkäpä tuo neito tapaa pian elämänsä uroon, pääsee laskemaan muutamat miljoonat munansa ja vahvistamaan seuraavaa barramundisukupolvea.