Avara luonto Tarutaolla

Valtava biitsi on kuin jonkun oudon hiekkaplaneetan pienoismalli. Mekaaniset, Tähtien sota -elokuvan liitokoneet kulkevat satojen kilometrien tuntinopeudella metrin–parin korkeudella suihkumoottorien avulla, leijuen kuin ilmatyynyalukset. Panssaroidut robottikoneet muistuttavat ulkomuodoltaan jättiläisrapuja. Hiekan värisiä laitteita tuskin erottaa valtavalla, kuumalla aavikolla. Ainainen tuuli lennättää hiekkaa pitkin aavikkoplaneetan pintaa, ja sen oudot asukkaat joutuvat kaivamaan asumuksensa maan alle. He ovat muotoilleet hiekasta palloja, jotka on sijoitettu oviaukkojen ja teiden suojaksi useammaksi sisäkkäiseksi muuriksi, yhdeksi valtavan leveäksi muuriksi tai korkeaksi harjanteeksi. Joku on hajasijoittanut pallot hämäyksen vuoksi useammaksi muurinpätkäksi ympäristöön.

Tarutao merkitsee thaiksi vanhaa, salaperäistä, primitiivistä. Hauskaa, että se kuulostaa myös suomeksi sellaiselta – tarunhohtoiselta. Tarutao on samannimisen merikansallispuiston pääsaari. Se on 150 km² kokoinen, vuoristoinen, viidakon peittämä saari. Sen korkeimmat huiput yltävät seitsemäänsataan metriin meren pinnasta.

Vuonna 1974 perustetun, Thaimaan ensimmäisen merikansallispuiston menneisyyteen kuuluu karmivia vaiheita. 1930–40-luvuilla se toimi 3000 vangin työleirinä. Moni vangeista menehtyi malariaan, punatautiin ja nälkään. Osa saarelta selvinneistä ryhtyi pelätyiksi Malakan salmien merirosvoiksi. Kansallispuiston alkuaikakin oli vielä vaarallista. Laittomasti dynamiitilla kalastavat eivät katsoneet suopeasti kalavesiensä suojelua ja ampuivat puistonvartijoiden veneitä ja rakennuksia.

Nykyisin puisto on noin 1500 km² suuruinen (kolme kertaa Saaristomeren kansallispuisto) ja kattaa Tarutaon lisäksi muiden muassa Koh Adangin ja Koh Rawin saaret aivan turistikohteena tunnetun Koh Lipen tuntumassa. Tarutao ei ole sukellus- tai snorklauskohde toisin kuin nuo kaksi muuta mainittua.

Eri saari. Eri tunnelma

Viimeinen aamumme Bulon Laella valkeni tuulisena. Jonkun matkaa rannasta ulommas päästyämme pistettiin pari uistinta pitkähäntäveneen perään. Vetokalastimme koko matkan Tarutaolle – valitettavasti huonolla menestyksellä. Perille päästyämme tutustuimme saaren pohjoisosan jokisuulla sijaitsevan yhteysvenelaiturin ja puiston päämajan ympäristöön, sillä kaksi kertaa päivässä kulkeva avolavalinjuri lähti toiselle varvilleen vasta yhdeltä.

Päämajan takaa lähtee polku Tob Boo -näköalapaikalle, joka toimii myös Tsunamisuojapaikkana. Polku kulkee vuorovesikosteikon kautta rikkonaisille ja teräville kallioille. Polulle on muurattu eri korkuisia kiviportaita ja rakennettu huteria siltoja. Se on varsinainen seikkailupolku, jota ei kannata missata. Hyvällä tuurilla polun varrella voi myös tavata saaren eläimistöä, josta meille suotiin ainoastaan pieni lisko.

Ao Phante Malakan päämajan pitkällä valkohiekkaisella rannalla on vain harvakseltaan kulkijoita, vaikka saaren ensimmäiset vuokrattavat bungalowit ovat heti laiturin, puiston päämajan ja opastuskeskuksen liepeillä. Kansallispuiston Bungalowit ovat yksinkertaisia, mutta ihan siistejä, mukavia ja edullisia (n. 17 e). Sängyt ovat kovia, juokseva vesi viileää ja sähköä saa vain iltakuudesta yhteentoista. Mutta yöt ovat rauhallisia, ja korviin kantautuu vain aaltojen kohinaa ja muita luonnon ääniä. Rannan ovat kansoittaneet lähinnä erilaiset ravut, jotka siivosivat ahkerasti hiekkaa pikkuonkaloistaan. Niiden viilettäessä tuhatta ja sataa pois jalkojemme alta syntyi mielleyhtymä elokuvan hiekkaplaneetasta ja oudoista lentolaitteista.

Ulos ei uskalla jättää mitään

Istumme rantabungalowimme terassilla lueskelemassa ja nauttimassa kauniista näköalasta jyrkkärinteisen kallioseinämän rajaamaan Mo Lae -lahdelmaan, missä sijaitsevat kansallispuiston toiset vuokramökit. Aurinko kaartoi pikkuhiljaa loppusuoralleen, kun ensimmäinen jaavanmakaki tuli tutkimaan, olisiko uusilla mökkiasukkailla eväitä jaettavaksi. Peloton eläin tupsahti terassillemme asti maistamaan sinne tipahtanutta, oranssia korvatulppaa. Sitä ei kelpuutettu syötäväksi, ja hätisteltyäni apinan pois tuoliltamme se jatkoi naapuriterassin kaiteelle.

Tarutaolla on muutama kymmenen kilometriä teitä. Osa niistä on betonipäällysteisiä, mutta suuri osa on kivikkoista, vuoren rinteitä kiemurtelevaa hiekkatietä. Vuokrasimme ravintolasta päiväksi maastopyörät, jotka osoittautuivat parhaimmiksi kohdallemme sattuneista fillareista. Poljimme muutaman kilometrin Lu Du -vesiputoukselle vievälle polun alkuun, joka oli hyvin merkitty. Viidakkopolku oli kivikkoinen ja juurakkoinen. Joen ja puunrunkojen yli piti loikkia ja kiivetä useita kertoja. Noin kolmen kilometrin pituinen reitti ensimmäiselle pikkuputoukselle oli suurten puiden varjostama, mutta hikinen, ja vesiputous vain pieni liru, jonka läpi kulkee luontokokemusta varjostava sininen vesiputki. Jostain kai pitää puistonvartijoille, mökkeihin ja ravintoloille saada makeaa vettä… Upeinta oli vesiputouksen alla oleva syvä allas, minne oli ihana pulahtaa!

Palattuamme putoukselta suuntasimme noin neljän kilometrin pituiselle Ao Son -rannalle. Laskuveden aikaan valtavan kokoinen hiekkaranta oli autio yhtä makakia lukuunottamatta. Kävelimme rannan toiseen päähän ja löysimme Lu Po -putoukselta tulevan raikasvetisen joen, jonka suulla kävimme taas pulahtamassa. Harvoin saa kellua vilvoittavassa virrassa katsellen meren aaltoja ja yllämme lenteleviä valkomerikotkia.

Luontoa kosketusetäisyydeltä

Moni Thaimaan saari on pyhitetty turismille, mutta Tarutaolla voi vielä kokea oikeaa luontoa. Lyhyellä visiitillämme saimme useita hienoja villieläinkokemuksia. Mo Lae -rannallamme, ihan mökkimme nurkilla näimme edellä mainitut jaavanmakakit, puissa kiipeili silmälasilangureja pienokaisineen, ja mökkien takana käyskenteli villisikoja. Pitäisi varmaankin kertoa tarina, kuinka kävelimme hämäriä viidakkopolkuja tuntikausia kuvataksemme sarvinokkalintuja, mutta oikeasti nautimme ensimmäistä lounastamme kansallispuiston päämajan ravintolan ainoina asiakkaina, kun sarvinokat lehahtivat lähipuihin ruokailemaan.

Pari luontokokemusta köyhempänäkin Tarutao olisi ollut riittävän upea paikka. Ensimmäisen aamun ananaspannukakku lähti häikäilemättömän ja salamannopean makakin matkaan aivan nenäni alta. Lattialla olleen kamerarepun takaa pinkaisi seinää ylös kämmenen kokoinen karvajalkainen hämähäkki, ja hiekkarannat eivät olleetkaan niin autioita, vaan vankasti hietakärpästen reviiriä. Nuo millimetrin mittaiset, hillittömän verenhimoiset stealth-hävittäjät parkkeeraavat mielellään pahaa aavistamattoman biitsin samoilevan tuulen suojaisalle puolelle selkään, käsivarsien taakse, takamuksen alle ja polvitaipeisiin. Onneksi ne eivät täällä päin levitä inhottavia tauteja kuten vaikkapa Välimeren maissa, mutta niiden puremista syntyy paljon ja komeita, infernaalisen kutisevia paukamia!